Sora 16vko

Sora täytti tällä viikolla jo 16 viikkoa. Poissa on pikkuinen pentu, ja tilalla on junnukoira. Painoa tytöllä on jo 6,9kg. Vertailen Soraa tietyllä tavalla Namiin, koska Norin nuoruudesta mulla ei ole mitään muistiinpanoja - vain muutamia filmikameralla otettuja kuvia. Nami painoi 16-viikkoisena 5,4kg. Nami kasvoi noin puolen vuoden ikäiseksi mennessä täyteen korkeuteensa (37cm), mutta se kasvatti massaa pitkään. Vuoden ikäisenä Nami painoi 8,8kg, kun sitten kunnolla aikuistuttuaan paino oli 9,5-10kg. Saas nähdä tuleeko Sorasta tosi iso, vai kasvaako se vaan nopeammin. Tällä vertailulla, jota mä käyn läpi tässä postauksessa aika paljon, en millään tavalla laita koiria "paremmuusjärjestykseen". Nämä kaikki kolme ovat aivan erilaisia olleet keskenään, jokainen aivan mahtava yksilö ja äärimmäisen rakas. Mutta pohdin tässä postauksessa sitä, minkälainen shiba Sora on.

Ulkonäöstä mä en kasvattajana kovin nuorista koirista mene varmaksi sanomaan yhtään mitään, junnut kun kehittyy ja muutosta voi tapahtua suuntaan ja toiseen. Mutta toki mä katson Soran kehitystä paitsi omistajan näkökulmasta, niin myös kasvattajan näkökulmasta. Tuleeko tuosta mun kennelin kantanarttu? Se on niin iso juttu, että sitä kunniaa ei kenelle vaan voida suoda.

Sora on nyt alkanut löytää ylväälle shiballe kuuluvan ryhdin, joka tekee paljon shiban olemukseen. Suoraselkäisyys, lantion oikea asento, sekä sitä myötä hännän oikea kiinnityskohta ja hännän kantaminen ylväästi, ovat sellaisia asioita, joihin on hyvä kiinnittää huomiota. Nämä vaikuttavat suoraan siihen asenteeseen, joka koirasta hehkuu. Shiban kuuluu olla rohkea koira, ja kantaa itsensä ryhdikkäästi. Liian alas kiinnittynyt häntä (joka johtuu siitä lantion asennosta) vie ainakin omasta mielestäni melkolailla sitä ryhdikkyyttä. Nori ei ole ulkonäöllisesti mitenkään erityisen kaunis shiba, mutta se on erittäin ryhdikäs koira, ja sillä on asenne paikallaan. Mä uskon, että se valioitui ihan täysin tuon asenteen ansiosta. Sora on tähän asti ollut vähän "köyryselkäinen" (aivan liian voimakas ilmaisu, mutta ymmärtänette), ja nyt sen asento on muuttunut ryhdikkäämmäksi. Toki se on pentu, joka voi seistä ihan niin kuin tykkää, eikä paljon sitä ajattele :D

Soran liikkeet on ainakin tällä hetkellä oikein hyvät. Se liikkuu reippaalla askeleella, ei liian lähekkäin edestä eikä takaa.

Me katseltiin Namin vanhoja kuvia valokuva-albumista yhdessä Soran kanssa. Laitan tähän muutaman kuvan Namista 16-viikkoisena:

Nami oli tavattoman suloinen

Nori 3v taustalla :)

Veera oli Namin bestis

Sora ei todellakaan osaa poseerata näin :D

Namilla oli tosi nätti pää jo tämän ikäisenä, hyvin sopusuhtaiset korvat ja kauniit silmät. Sora on kasvattanut aikuisen korvat jo itselleen, ja pää tulee jäljessä. :D Silmät on nätit, tummat ja itämaiset.

Mulla ei valitettavasti ole nyt yhtään kuvaa, missä Sora seisoisi, koska Sora joko makaa tai juoksee. :D Tässä näkyy profiili. Kuono-osa on aavistuksen pitkä, mutta kallo kehittyy vielä kauan.

Soralla on tosi hyvä pigmentti: kaikki kynnet ja polkuanturat on mustia, samoin huulet on mustat. Soran turkki on karkeampi kuin Norilla ja Namilla, eli lähempänä ihannetta. Namin turkki oli pehmoista silkkipumpulia, tuntui ihanalta silittäessä, muttei ollut ihan sitä mitä shibalta haetaan. Väriltään Sora on melko lähellä Namin väriä. Sillä on mustia karvan kärkiä rungossa ja hännässä. Namia enemmän Soralla on mustaa urajiron sivuilla ja hännässä, joka on tosi tumma. Noiden mustien karvojen määrä aikuisena on vielä arvoitus. Namilla mustien karvojen määrä väheni koko koiran eliniän.

Mustat karvat eivät ole siis punaisella shiballa toivottavia. Soralla todennäköisesti jää mustia karvoja häntään ja runkoon, mutta myös täysin punaisilla shiboilla voi pentuna olla melko paljonkin mustaa. Esimerkiksi Norilla oli mustempi kuono kuin mitä Soralla on ikinä ollut, vaikka Nori on kirkkaan punainen shiba, eikä sillä ole pentuajan jälkeen ollut yhtäkään mustaa karvaa. Myös urajiro (eli valkoinen alue leuan alla, rannassa, vatsassa, jalkojen sisäsivuilla) vaalenee koiran iän myötä. Soralla tapahtui urajirossa selvää vaalentumista vuoden vaihteen tienoilla: lyhyessä ajassa mustat karvat rinnasta hävisivät ja urajiro kirkastui.

Luonteeltaan Sora on... rohkea. Mä en muista Norin pentuaikaa juurikaan - tai no, en yhtään. Naminkin pentuajasta muistan vain pieniä hetkiä. Kumpa olisinkin silloin tajunnut kirjoittaa päiväkirjaa tai jotain, mistään blogistahan en varmaan ollut Norin pentuaikana edes kuullutkaan. Tämä on yksi syy miksi ylipäätään kirjoitan blogia - että jää itselle asioita muistiin. Toinen syy on se, etten halua kirjoitustaidon rapistuvan.

Niin, Sora on siis rohkea. Siis ihan oikeasti ROHKEA. Se on se sana, millä tota pentua voisi lyhyesti kuvailla. Ja se on ominaisuus, jota mä arvostan koirassa todella paljon - mitkä tahansa ongelmat kyllä pystyy ratkomaan, mutta aran koiran kanssa eläminen ei sovi mulle ollenkaan. Nami kehitteli itsellensä pelkotiloja sairauden vuoksi - sekään ei ollut arka koira luonnostaan, mutta kilpirauhasen vajaatoiminta vaikutti myös niin, että Namista tuli arka tietyissä tilanteissa.

Me käytiin tällä viikolla eläinlääkärissä hakemassa tehosterokotukset, rabies haetaan sitten parin viikon päästä vielä erikseen. Tää juttu liittyy tuohon rohkeuteen, eli mä en nyt hypännyt aiheesta toiseen. Mä sain hävetä eläinlääkärissä Soran käytöstä silmät päästäni. Mulla meni itse asiasssa pari päivää, ennen kun mä tajusin, että jösses toi oli hieno koira siellä lääkärissä! Se sen haukkuminen vaan ärsytti mua. Kun me mentiin eläinlääkäriin, siellä odotushuoneessa oli ajokoira. Sora alkoi haukkumaan sille ihan hirveän kovalla äänellä, koska halusi leikkiä sen kanssa. Nappasin Soran syliini, no haukku loppui, ja kiljuminen alkoi. Sora kiljui mun sylissä pari minuuttia protestiksi, koska ei päässyt leikkimään. Itse rokotteen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Soralla laski vähän häntä pöydällä, mutta sitä ei pelottanut, antoi lääkärin tutkia hyvin jopa hampaat. Sitten kun palattiin aulaan suorittamaan käyntimaksua, niin paikalle tuli valtavan kokoinen tanskandoggi - kunnon hougen! Ja ne jotka tajusi tuon, niin tajusi että se oli oikeesti iso. Tosi kiltti koira oli, joten sikäli huono vertaus. :) Otin Soran syliin hetkeksi, koska mä tiesin, että se alkaa haukkumaan. Laskin sen sitten maahan kumminkin, ettei se nyt vaan sitten luule, että siinä tilanteessa olisi jotain pelättävää, ja että sain maksun suoritettua toisella kädellä. Sora haukkui tälle tanskandogille aivan innoissaan ja hirveän kovalla äänellä (siis oikeesti sen haukkuääni on uskomaton, shibasta ei pitäis lähteä semmosta), se siis halusi leikkiä sen kanssa.

Aika jääräpäinen typy, ei uskois kun on noin söpö. Koira siis.

Kerrataanpa vielä. Sora näki elämänsä ensimmäisen kerran lehmän kokoisen koiran (anteeksi vertaus kaikille tanskandoggifaneille, ne on hienoja koiria kyllä). Ja Sora halusi leikkiä sen kanssa! Tosta noin vaan! Vailla minkäänlaista pelkoa tai edes pienintäkään epäilystä siitä, että se iso koira voisi jotain tehdä pikku pirpanalle. Eli siis, rohkea. Sitä Sora todella on.

Välillä liikaakin. Mä olen monesti jo todistanut tilannetta, kun Nori murisee hampaat irvessä ja kaikki selkäkarvat pystyssä oma lempipehmolelu suussaan, ja yrittää näyttää Soralle, että tämä lelu on muuten mun! Sora menee viiden sentin päähän Norin hampaista pällistelemään, nipistelee lelua ja härkkii Noria tassulla. Vailla minkäänlaista kunnioitusta. Tai on sitä kunnioitusta semmosen hiekan jyvän verran, koska lopulta se jättää Norin rauhaan. Aina mä en jaksa katsoa sitä touhua niin pitkään (siihen liittyy myös Soran kovaääninen haukku), ja välillä nappaan Soran syliin rauhoittumaan.

Sora on erittäin energinen. Ja se energian määrä vaihtelee melkoisesti. Välillä meinaan repiä hiukset päästäni, kun riekkuminen ei meinaa loppua millään, ja sitten välillä on tosi ihanan rauhallisia päiviä, kuten tänään. Esimerkiksi eilen Sora oli hereillä klo 9-15. Sinä aikana tehtiin puolen tunnin lenkki vapaana metsässä, ja tunnin kävely kaupungilla. Treenattiin vähän. Muun ajan Sora rellesti, kiusasi Noria ja leikki liian rajusti Inun kanssa. Noin karkeasti sanottuna. Tänään Sora oli hereillä klo 9-10.30. Siitä ajasta nätisti tarhassa jotain 40min (kävi välillä sisällä ja oli niin hepulissa, että passitin takaisin pihalle juoksemaan rinkiä). Sitten Sora nukkui ehkä vartin, ja sit mä lähdin puolen tunnin metsälenkille niiden kanssa. Sora oli rauhallinen, siis hyvällä tapaa. Sen jälkeen Sora leikki vähän Inun kanssa, pureskeli puruluita, oli nätisti. Lepäili. Koko iltapäivän. Mä kävin välillä poissa kotoa, ja ihan nätisti se ilmeisesti oli senkin ajan. Neljältä alettiin sitten leikkimään, ilman ylikierroksia. Tällä hetkellä Sora on elämänsä ensimmäisellä juoksulenkillä mun miehen kanssa. Ihan pennun ehdoilla menevät, ei sitä liikaa rasiteta. (muoks. tulivat takaisin - hyvin oli sujunut!)

Luonteeltaan Sora on paitsi rohkea, myös erittäin määräilevä meitä omistajia kohtaan. Mä en ole tainnut kertaakaan päästä käymään suihkussa niin, ettei Sora olisi huutanut oven takana. Huolimatta siitä, että Sora ei saa ikinä tahtoaan läpi, niin se jaksaa edelleen yrittää ihmeen kovasti. Mulla menee välillä siellä suihkussa sitten hyvän aikaa, viimeksi viikkailin puhtaita pyykkejä, samalla kun odotin että kiljukaula on puoli minuuttia hiljaa. Ei mulla kelloa ollut, mutta veikkaan että odotin noin 10min. Samaa huutamista esiintyy, kun laitan koirille ruokaa kuppiin. Ja jos Sora huutaa, niin mä keskeytän koko ruokinnan ja palaan muihin puuhiin. Sitten yritän uudestaan, ja tässäkin on välillä tarvittu useampi keskeytys, ennen kun Sora malttaa hiljaa odottaa, että sapuska on kupissa. Ja Norin kupissa on kaikki vitamiinit ja muut.

Lenkille lähdössä on sama juttu. Huutava pentu ei pääse lenkille. (Puhun protestihuudosta, Sora pääsee kyllä riittävän usein tarpeilleen, eli hädän takia sen ei tarvitse huutaa.) Välillä olen palannut ulkovaatteet jo päällä sohvalle odottelemaan, että hiljenee. Tämä on hankalaa, koska välillä se huuto alkaa vasta kun olen jo käsi oven kahvalla lähdössä, ja Norikin odottaa vieressä ulos pääsyä. Sit vaan pyydän Soran istumaan ja olemaan hetken hiljaa, ennen kun lähdetään.

Tätä haukkuen/kiljuen/kurkkusuoranahuutaen tapahtuvaa määräilyä esiintyy milloin missäkin tilanteissa, joka tapauksessa useita kertoja päivässä. On se rasittavaa, mutta periksi ei anneta.

Soralla on hyvä tasapaino, se voi olla pitkään tälleen kirputtaessaan.

Sora nauttii hellyydestä, ja poiketen mun aikaisemmista shiboista, se oikein änkemällä änkee välillä syliin. Mä odotan että noi sen piraijahampaat tippuu, koska sen hellyyden osoittaminen on välillä aika kivuliasta. Ja se nenä! Kutittaa aivan kamalasti, kun se tökkii sillä nenällä! :D

Sora on fiksu. Se ratkoo jo semmoisia älypelejä, joiden hoksaamiseen Norilta meni paljon kauemmin, vaikka Norikin on oikeasti tosi välkky. Sora tykkää puuhailla omistajiensa kanssa, ja miellyttämishalua on ainakin toistaiseksi. Mä uskon, että siitä tulee mulle hyvä harrastuskoira.

Meillä oli maanantai-iltana kolmas pentukurssikerta. Se oli sikäli poikkeuksellinen kerta, että Soraa ohjasi pääasiassa mun mies, ja mä tein vain muutaman harjoituksen sen kanssa. Syystä että mun varpaisiin pistettiin maanantaina kortisonia, enkä sitten pystynyt ennen keskiviikkoa kävelemään kuin ihan minimatkoja. Sora olikin poikkeuksellisen energinen sen alkuviikon, kun pääsi lenkille vasta neljän jälkeen mun miehen kanssa.

Pentukurssilla harjoiteltiin ihmisten ja toisten koirien tervehtimistä nätisti. Soralla sujui melko hyvin alkutunti, mutta se ei pitänyt kunnon taukoja, ja väsyi sitten niin, ettei lopputunnista jaksanut enää keskittyä. Oli varmaan vähän sekava tilanne, kun me oltiinkin miehen kanssa molemmat kentällä. Sora tykkää kaikista ihmisistä ja toisista koirista. Haastavaa on saada se rauhoittumaan niin, että se malttaa istua ja katsoa omistajaa silmiin saadakseen luvan tervehtiä.

Entäpä mitä se osaa? Listaa:

-käskysanat/temput, jotka osaa hyvin: tänne, seuraa, katso, irti, istu, maahan, tassu, kurre

-käskysanat/temput, joita harjoitellaan: sivu (perusasento), paikka, jätä-käsky, seiso, nenä

-Sora osaa istua ulko-oven eteen ja ruokakupin eteen, ja pyytää luvan katsekontaktilla. Näissä tilanteissa osaa myös paikka-sanan.

Kuten huomaat, Soralle ei ole vielä opetettu kummempia temppuja, vaan me hiotaan näitä perusjuttuja. Sora opettelee edelleen esim. hihnassa nätisti kulkemista, sekin sujuu yleensä jo aivan loistavasti, mutta välillä esiintyy vetämistä. Lenkillä suurin harjoiteltava juttu on edelleen haukumatta oleminen. Välillä on ollut jo tosi hyviä päiviä, ettei Sora ole haukkunut yhtään, sitten tulee pieniä haukkuja ja välillä on huonojakin päiviä tämän suhteen. Tällä hetkellä Soran haukkuminen on lähes aina innostumishaukkua. Eli sillä on hirveästi energiaa, ja se purkaa sitä haukkumalla. Sora on alkanut itse rauhoittelemaan itseään kantamalla keppejä ja lumipaakkuja.

Pöydällä oloa alettiin harjoittelemaan tänään. Hoitotoimenpiteet menee ihan hyvin, kun toinen syöttää herkkuja samalla. Käsittelystä Sora ei kamalasti tykkää, joten sitä harjoitellaan päivittäin. Eli käyn sen kehon läpi leikin lomassa vähän väliä. Sora inhoaa hampaiden katsomista. Me harjoitellaan nyt myös lähellä oloa, eli sitä että Sora istuu mun edessä mahdollisimman lähellä mua. Ja rauhoittumista, sitä harjoitellaan monta kertaa päivässä. Tällä hetkellä meille paras keino tähän on ottaa Sora syliin. Siihen se yleensä lösähtää tosi nopeasti. Sora osaa naksutuksen perusteet, ja koskettaa kosketuskeppiä.

Osaa se varmaan jotain muutakin, mitä en nyt tähän muista kirjoittaa. :) Sora on haastava, mutta erittäin ihana pentu, ja hyvätapainen. Sen kanssa on tosi helppo liikkua isossakin ihmisvilinässä. Sora ei hypi ohi käveleviä päin, mutta tervehtii iloisesti kaikki, jotka haluavat sitä tervehtiä. Ja huolimatta siitä, että Sora koettelee meitä nyt pentuna aivan kamalan paljon, niin mamma on sille silti ykkösjuttu! Mä teen kovasti töitä, että pystyn olemaan tuon pennun luottamuksen arvoinen, ja mulla on jo ihan selkeä kuva siitä, miten loistava koira Sora on sitten isona, kun me tästä pentuajasta kunnialla selvitään. Sora on mulle valtavan rakas jo nyt. Ja vaikka Nori on mun elämäni koira, jonka kaltaista ei tule toista ikinä, niin mä uskon, että Sorasta tulee hyvä seuraaja. Aivan loistava seuraaja.

Soran luonteeseen mä olen tällä hetkellä paljon enemmän kuin vain tyytyväinen. Rohkea, reipas, iloinen, omanarvontunteva. Ei nöyristele ja testailee, mutta kuitenkin kunnioittaa mammaa. Aika näyttää minkälainen shiba Sorasta tulee, mutta tällä hetkellä näyttää tosi hyvältä!

Pahoittelen sitä, että Soran haastavuus tulee joka postauksessa ilmi, mutta se vaan kertoo siitä, että tuo pentu on todella jääräpäinen, eikä tällainen koira sovi jokaiselle ihmiselle. Olen varma siitä, että mun blogia lukee tai tulee lukemaan jossain vaiheessa joku, joka miettii itselleen shibaa, ja mä kerron tänne siksi hyvin avoimesti sen, miten jääräpäinen pieni shiban pentu voikaan olla. Kaikkihan siitä puhuu, mutta mä yritän avata tänne myös sitä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä se omistajalta vaatii. Rauhallisuutta ja pitkää pinnaa - sitä on oltava itse vielä himpun verran jääräpäisempi, kuin koira. Oikealla koulutuksella shibasta saa mitä uskollisimman kumppanin. :)

Laitan tähän pari kuvaa Inusta. Inulla on ensi viikolla synttärit! Lahjat se on jo saanut etukäteen, mutta siitä postaus sitten ensi viikolla :)

Uuuuuuu....

Meidän Pikku Prinssi <3