torstai 10. joulukuuta 2015

Inun ja Soran kuvia

Kuvia koiran ja kissan välisestä ystävyydestä :) Ja Inun kuvia joulukuun ajalta. Muistakaa käydä katsomassa Facebook sivumme, siellä on lisää mukavia kuvia!





















tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri

Ajattelin piristää meidän Facebook-sivua "joulukalenterin" merkeissä. Klikkaa itsesi Facebookiin, tykkää meistä ja näet 24 kuvaa Soran/Inun arjesta jouluun saakka :) Nämä kuvat eivät päädy blogiin, vaan haluan nimenomaan vähän saada tuota meidän Facebook sivua aktiivisemmaksi.

Siispä tänne:
https://facebook.com/kennelkitsuneno

maanantai 30. marraskuuta 2015

Edistystä?


Ehkäpä mä nyt uskallan tehdä tämän postauksen, vaikka aikaisemman kokemuksen perusteella on hyvinkin todennäköistä että tässä asiassa tulee sitten heti huomenna takapakkia... :D

Blogissa on useampaan kertaan tullut todettua, että Sora kitisee. Ja paljon. Nyt kitinä on kuitenkin alkanut vähenemään, ja Sora on alkanut rauhoittumaan, kenties ihan jopa aikuistumaan! Kivinen tie tämä on ollutkin ja tulee vielä olemaankin. Tällä hetkellä asiaan tuo oman lisähaasteensa Soran toiset juoksut. Nyt on reilu viikko juoksuja takana, ja ensimmäisen viikon Sora oli ihan selvästi kipeänä, vatsakin oireili. Silloin myös kitinä oli jotain aivan järkyttävää, kun Soran elämä oli niiiiiin kurjaa, ja sitten tuli vielä semmoset housutkin! Juuri ennen juoksujen alkua oli kunnon pohjanoteeraus. Mulla on tapana jättää Sora huomioimatta, jos se kitisee, enkä tee -mitään- mitä se haluaa mun sillä hetkellä tekevän. Noh, tuli se kaunis aamu jolloin Sora kävi tarhassa ja huomasi, että on satanut kunnolla lunta. Ja sitten se halusi lenkille leikkimään lumihankeen, joten päätti yrittää hoputtaa mua lähtemään. Yritti sitten yli 2,5 TUNTIA. Mä olin jo välillä ihan varma, että sinä päivänä ei lenkille päästä, koska mä en vinkuvan koiran kanssa lähde. Sora oli käynyt tarhassa tarpeillaan, joten hätä sillä ei ollut, se vaan halusi lenkille. Sitten lopulta se lötsähti sohvalle, odotti että mä laitoin ulkovaatteet päälle, istui nätisti eteisessä kun laitettiin hihna ja päästiin lenkille - tehtiinkin oikein pitkä lenkki ja Sora nautti lumesta sydämensä kyllyydestä. Koville otti, kieltämättä. Tämä ehkä näin konkreettisena esimerkkinä vähän valoittaa sitä asiaa, mitä tarkoitetaan shibojen jääräpäisyydellä ja sillä, että omistajalta voidaan vaatia pitkää pinnaa. Mulla ei sitä kärsivällisyyttä luonnostaan ole, mutta shibat on kyllä kouluttanut tässä asiassa hyvinkin paljon. Sora on jopa shibaksi välillä todella periksiantamaton ja koettelee kyllä mun hermoja vielä moneen kertaan.

Kamalat housselit ja uusi jouluvalo
Näyttää shibalta kun turkki alkaa tulla takaisin :) Lumi on kyllä jo sulanut pois.


Mä olen yrittänyt miettiä miten voisin etukäteen helpottaa meidän tulevaa vauva-arkea. Mitä kaikkea Soran olisi hyvä osata jo ennen kun vauva tulee?

Ensinnäkin meidän aamupäivät on nyt erilaisia kuin ennen. Mä en enää aamulla ensimmäisenä lähde lenkille Soran kanssa, vaan meidän aamut on rauhallisia ja lenkille lähdetään vasta puolen päivän maissa. En mä pysty vauvankaan kanssa minnekään lähtemään kiireellä, joten ainakin tämä asia Soran pitää sisäistää. Tämä tarkoittaa sitä, että Sora on nyt opetellut tarhailemaan. Ja se on nyt vihdoin alkanut sujumaan! Sora on alkanut viihtymään ulkona, ei toki pitkiä aikoja, mutta se leikkii siellä itsekseen tai vaan hengailee. Yleensä noin 10-15min pätkiä, mutta pisimmillään on ollut jopa 40min (Tosin kävi siinä välillä sisällä. Meni lunta nenään ja piti hädissään juosta mamin luokse sisälle nenää niistämään, ennen kun pystyi menemään takaisin lumileikkeihin). Sora käy tarhassa siis aamulla jopa pissalla, mikä on ollut mulle aivan valtava riemun aihe, koska Sora ei moiseen saavutukseen kyennyt moneen kuukauteen.

Lenkiltä tuleminen sujuu nykyään niin hyvin, että siitä mä olen kovinkin ylpeä. Sora jää eteiseen odottamaan, että mä otan rauhassa käytävän puolella ulkovaatteet pois. Toki kun vauva tulee, niin sekin hoidetaan ensin sisäkuntoon, ennen koiraa. Sitten kun mä olen valmis, otan Soralta lenkkikamppeet pois ja kuivaan tassut, eikä Sora edes yritä niillä kuratassuilla tulla eteisestä pois, vaan odottaa täysin rauhallisena.

Päivän ensimmäiselle lenkille lähtemisen siirtymistä Sora edelleen protestoi, ja aamupäivät se kitisee vaihtelevissa määrin. Lenkille kuitenkin päästään lähtemään, eikä toista 2,5 tunnin sessiota ole enää ollut. Välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa. Tämä on kuitenkin nyt oikeastaan viimeisimpiä tilanteita, joissa Sora kitisee, ja uskon että tästäkin vielä joskus hamassa tulevaisuudessa päästään. Toinen tilanne, jossa Sora kitisee, on mun vessakäynnit - joo kyllä. Sora pahimmillaan ulvoo oven takana, ei puhettakaan että voisin vessassa olla omassa rauhassa. Soralle jäi todella voimakkaasti mieleen mun raskauspahoinvointi, joka oli pahimmillaan päivittäistä. Ja kun vessaan oli juostava, niin siinä ei tosiaankaan ehtinyt ovea kiinni laittaa (jos edes ehti sinne vessaan asti), joten Sora oli sitten aina pöntön reunalla tsemppaamassa, ja Inu toisella puolella ihmettelemässä mitä sieltä tulee... Vaikka mä en joudu enää edes viikottain yökkimään, niin Soralla on silti traumat siitä, kun olen välillä ollut tosi huonossa kunnossa vessan lattialla, joten se ei oikein luota siihen että mä pärjään ihan hyvin. Mutta, eiköhän tämäkin asia pikkuhiljaa korjaannu, kun vessassa käynti ei ole enää niin dramaattista.

Elämä on niiin kurjaa ja niiin noloa kun mami ottaa pöksykuvia

Näiden kahden asian lisäksi Sora ei juurikaan enää kitise. Ja sen täytyy tarkoittaa aivan valtavaa edistymistä, koska välillä kitinää on ollut niin monta kertaa päivässä. Toki kun kitinää edelleen päivittäin on, niin sitä edistystä ei meinaa aina huomata, kun helposti keskittyy niihin asioihin mitkä eivät vielä suju. Se edistymminen on kuitenkin tapahtunut pikkuhiljaa. Mä en enää edes muista milloin Sora olisi viimeksi kitissyt sen takia, että olisi ollut ylikierroksilla Inun kanssa riehuessa. Niiden leikit on nyt tosi ihania katsella, painivat yhdessä. Inu juoksentelee sitten itsekseen, mutta Sora ei mene mukaan, eikä kiihdy Inun leikeistä. Nyt onnistuu jopa vuorotellen huiskaleikit, niin että leikin Inun kanssa ja Sora odottaa omaa vuoroaan. Tämäkin on kiva juttu, ettei tarvitse aina laittaa Soraa tarhaan odottamaan kun Inun kanssa leikitään.

Otin viime viikolla eläimistä kuvia joulukortteihin. Laitan jokusen sitten tänne lähempänä joulua :) Tässä muutama Inun ulkoilukuva, siitä oli kyllä todella vaikea saada joku järkevä kuva missä se näyttäisi edes puoliksi niin komealta, kuin oikeasti on. Inu näyttää kuvissa usein tosi hölmöltä.





Ilmoitin Soran tammikuun alussa alkavalle rally-tokon VOI & MES kurssille. Saas nähdä mitä siitä tämän vatsan kanssa tulee ja miten hyvä idea tämä oikein oli, kurssi kun loppuu vasta alle kuukausi ennen laskettua aikaa... Meillä on tosi ihana kouluttaja, jonka kursseilla Sora viime kevään oli, joten laitoin hänelle viestiä että mitä me oikein tehdään, kun jotain olisi kiva puuhailla ennen vauvan syntymää. Otetaan tämä kurssi kyllä tosi iisisti sitten. :) Toivon että Soran lihaksistokin on silloin jo sitten kunnossa, ja saataisiin nämä lihaskireydet unohdettua. Nyt on edelleen takajalat jumissa, sen selän revähdyksen takia, kun Sora ehti niin pitkään könkätä virheasennossa ja käytti/käyttää jalkoja epätasaisesti. Viikko sitten käytiin hieronnassa, mutta nyt on uinnista ja hieronnasta muutaman viikon tauko juoksujen takia. Minä nyt sitten itse venyttelen Soraa kotona. Kamalan hidasta on saada koira kuntoutettua tällaisesta revähdyksestä - useamman kuukauden projekti. Mutta eiköhän Sora kuntoon saada :)

Kaverikuva muutaman viikon takaa
Sora rannassa
Inu on erikoistunut mm. muovipusseihin. Se tykkää ihan älyttömästi, että sitä kannetaan muovipussissa! Aina kun tullaan kaupasta ja puretaan tavarat, niin Inu änkee itsensä pussiin.
Ymmärrettiin vihdoin hankkia Inulle oma sänky kylppäriin ;) Tuossa on hyvä kuivatella vesileikkien välissä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kavereita

Meillä on ollut reilun viikon elämä normaalia sosiaalisempaa, kun olen nähnyt kavereita joka päivä ja meidän sohvallakin on neljänä yönä nukkunut joku (Soran kanssa). Nyt kun en ole töissä, niin on aikaa nähdä kavereita enemmän, vaikka kyllä mä myös itsekseni viihdyn, ja välillä tarvitsenkin sitä omaa aikaa. Sitä kun ei sitten kevään jälkeen tule olemaan kovin paljoa. Kuitenkin kivaa vaihtelua nähdä tärkeitä ihmisiä välillä enemmän ja saada uusiakin ystäviä.

Ihan ällö pentu


Meillä oli viime viikonlopun kylässä 11-viikkoinen pikkuinen Eino cockerspanieli isäntänsä kanssa. Eino oli söötti ja niin pentumainen pentu kun olla voi, kompuroi isoihin tassuihinsa ja korvatkin oli melkein maahan asti. Sorasta löytyi ihan uudenlainen puoli, kun pentu tuli kylään. Ihan ensiksi Sora murisi pennulle. Se ei ole ikinä murissut koirille (tosin shibojen terveyspäivässä tuli joku örähdys jonka syy jäi epäselväksi - kaikista se on silti aina tykännyt). Sora ei ole tavannut näin pieniä pentuja oman pentuaikansa jälkeen, ja oli selvästikin hyvin hämillään tilanteesta. Eino sai tutustua meidän kotiin itsekseen sillä välin kun käytin Soraa hieman kävelyllä, ja sisälle tultua Sora halusi heti leikkiä Einon kanssa. Soralla oli välillä semmoinen pentumoodi, ja sitten yhtäkkiä pitikin olla niin aikuista koiraa että. Sora on henkisesti vielä aika keskenkasvuinen, mutta koska Eino taas oli ihan vauva, niin Soran oli vaikea laittaa itsensä sopivaan rooliin. Ollako pentu vai iso tyttö? Sora ja Eino leikkivät hyvin keskenään. Välillä Soralla meni hermot Einon naskalihampaisiin, ja välillä Eino sai pentupisteillä roikkua ongelmitta Soran poskivilloissa. Leikkejä piti valvoa, koska en ihan sata prosenttisesti luottanut siihen, että Sora muistaa koko ajan että Eino on ihan pentu, kun on itsekin vielä kakara. Eino ei tippaakaan välittänyt Soran komenteluista, oli tosi reipas ja rasittava :D Aivan kuin Sora pienenä - Sorahan ei yhtään kunnioittanut Norin irvistelyjä. Viikonloppu Einon kanssa sujui hyvin.



Inu oli aluksi Einosta kiinnostunut, mutta kun koirien leikit olivat välillä aika äänekkäitä mihin Inu ei ole tottunut, niin se näki paremmaksi pysyä omissa oloissaan. Inu myös oksensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meidän sänkyyn - ehkäpä syömänsä ruoan takia (musta tuntuu että Inu on aina syönyt samaa ruokaa, kun sattuu oksentamaan, mutta tarkkailen nyt pitääkö se paikkaansa), tai sitten sitä vähän stressasi koirien meteli. Nyt se on ollut ihan kunnossa kyllä. Muutenhan Inu ei välitä vaikka meillä koiria kyläilee, mutta tämä kaksikko oli äänekkäämpi ja riehuvaisempi, kuin yleensä täällä käyvät koirat. Viime viikolla meillä vieraili Tino collie, josta Sora sai loistavan leikkikaverin. Sora opetti Tinolle miten hiekkalaatikossa kaivetaan ulkona ja hyvät hippaleikit saatiin myös aikaan - tuloksena kaksi todella kuraista koiraa. Tino ja sen omistaja tulivat meille oikeastaan Inun takia, koska Tinon omistaja halusi tutustua livenä somaliin. Inuhan tietysti mielellään esittelee ihmisille tätä maailman parasta kissarotua :) Vieraiden tullessa Inu tulee aina moikkaamaan ja voi leikkiä, mutta ei yleensä halua rapsutuksia. Puuhailee mukana, mutta on silti aika välinpitämätön. Se on enemmän oman perheen kissa.




Mun paras ystävä oli meillä sunnuntaista tiistaihin, ja Inun ja Soran kanssa puuhailu jäi vähälle. Sen huomasi Inusta heti - jos sen kanssa ei leiki, niin se saa hillittömiä hepuleita ja juoksee pitkin asuntoa selkä kyyryssä. Sora ihmeen hyvin nykyään malttaa olla menemättä pelleilyyn mukaan, mutta vaikeaahan se on, kun toinen oikein kerjäämällä kerjää! Aika hyvin on kuitenkin nyt pitänyt se, että sisällä ei juosta. Sora on sen ymmärtänyt, mutta Inu ei. Pääasia kuitenkin, että nämä Inun hepulit eivät enää saa Soran stressitasoa nousemaan läheskään niin paljon, kuin aikaisemmin syksyllä - silloin Sora oli aivan järkyttävän kiihtynyt kun kissa juoksenteli.

Eilen tuli tilaamani paketti Zooplussalta. Teen tilauksen kyseiseen puljuun 3-4 kertaa vuodessa ja tilaan kerralla muutaman kuukauden märkäruoat ja nappulat Inulle. Tällä kertaa tilasin myös Soralle ison säkin Acanan nappulaa - oli kiva saada se eteiseen kannettuna. Lisäksi paketista löytyi joululahjalelut ja Soralle puruluita. Sora sai avata jätti-ison pahvilaatikon itse, ja aika pitkään se sen kanssa pakersikin, kunnes puruluupaketti tuli pintaan ja sitten autoin sitä saamaan sieltä yhden. Joululahjat laitoin hetkeksi tiskipöydälle, ja jossain vaiheessa havahduin olohuoneessa hirveään murinaan. Inu juoksi uusi huiskalelu suussaan muristen olkkariin Sora perässään. Oli käynyt pöllimässä huiskan pöydältä. Olin tylsä ja otin lahjan parempaan talteen joulua odottamaan. Ainakin se tulee olemaan Inulle mieleinen :D




Sora käväisi viikonloppuna Aaltotassussa polskuttelemassa toisen kerran. Uinti oli rauhallista ja Sora rentoutui hyvin - kaikenkaikkiaan taas tosi onnistunut kokemus ja Sora uikin jo aika pitkän pätkän. Seuraavan kerran on vuorossa hieronta ensi viikolla. :)

Mun valokuvausinto on aivan olematonta tällä hetkellä, joten tässä postauksessa on mun miehen ottamia kuvia Sorasta ja Einosta. Kohtapian pitäisi ottaa joulukorttikuvat Sorasta ja Inusta, saas nähdä onnistuuko mun visio siitä millään tasolla :D Mitäs muuten pidätte blogin nykyisestä taustasta?

tiistai 10. marraskuuta 2015

Soran ensikäynnit Aaltotassussa

Tänne Kuopioon aukesi viime kuussa koirakylpylä, Aaltotassu. Mä odottelin tällaista paikkaa jo ennen kun Sora loukkasi selkänsä, mutta varsinkin nyt kuntoutuessaan sille tekee tosi hyvää päästä tämmöisiin palveluihin. Myös eläinlääkärimme suositteli meille uintia ja hierontaa. En ole koskaan ennen käynyt missään koirakylpylässä, joten tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta.

Aaltotassussa on mahdollista saada myös koirahierontaa. Otin yhteyttä kyseiseen paikkaan, kun mietin mikä Soran kuntoutumisen kannalta olisi kaikkein järkevintä. Sain tosi ystävällisen vastauksen ja hyvän ensivaikutelman. Varasimme hieronnan viime perjantaille. Sora oli innoissaan menossa uuteen paikkaan ja moikkasi hierojan iloisesti ulkona, missä katsottiin hieman Soran liikkeitä. Sora kääntää takavarpaita sisäänpäin, erityisesti oikeaa takajalkaa. Sen liikkeet muuttuivat ahtaaksi jo pidemmän aikaa sitten, mutta tuo varpaiden sisäänpäin kääntyminen on mielestäni pahentunut nyt lihasjumien aikana.

Sisällä kylpylässä oli innokkaita koirakavereita vastassa, ja Sora oli vähän ihmeissään. Sillä ei kuitenkaan ole ikinä ollut mitään ongelmia mennä minnäkään uuteen paikkaan, kunhan mamma on mukana, joten tämäkään paikka ei saanut muuta kuin normaalia hämmästystä aikaan. Eihän Sora ole nähnyt mitään vastaavaa: lämmin ja kostea paikka, jossa on uima-allas sisällä, pesupaikat ja kuivauspaikat ja aula jossa myytiin mm. herkkuja. Paljon uusia hajuja ja ääniä. Minä vaihdoin sisäkengät jalkaan, otin kahvia ja sitten menimme hoitohuoneeseen omaan rauhaan. Sorasta täytettiin hoitokortti johon kirjattiin sen nykytilanne. Sora läähätti alkuun miettiessään mistä oikein on kyse. Hieroja oli sen mielestä ihan huipputyyppi.

Hieroja kokeili Soran kehon ensin läpi, ja huomasi että Soran lantio on noin pari senttiä vinossa. Toinen puoli edempänä kuin toinen, ja oikea puoli himpun verran ylempänä kuin vasen. Itse en ole tällaista huomannut, enkä tietenkään ole osannut katsoakaan. Sitten Sora kellautettiin kyljelleen matolle, ja sen niveliä alettiin käymään läpi yksitellen. Sora rentoutui samantien taitavan hierojan käsissä. Oli aivan uskomatonta nähdä, miten toi aktiivinen kaveri laittoi silmänsä kiinni ja nautiskeli! Sora myös antoi palautetta koko ajan tosi hyvin. Kun osuttiin lihasjumin kohdalle, niin se joko nosti vähän kuonoa "hei siinä on kireetä" tai sitten kellahti selälleen "siellä oli jumi". Ja kun jumit saatiin auki, niin Sora huokaisi oikein syvään. :) Soran lonkista kuuluu tietyssä ravinopeudessa edelleen se lonksunta, ja sen lisäksi se välillä myös naksuu. Naksuminen saatiin nyt paikannettua kintereisiin. Nämä äänet eivät kuitenkaan vaikuta Soraa itseensä häiritsevän.  Hieronta kesti tunnin, ja lopuksi Soran lantio oli suorassa kun jumit oltiin saatu avattua. Oikea puoli jäi yhä hieman ylemmäksi, mutta se parin sentin vinous hävisi. Hieroja neuvoi venytykset minulle, jotta voin niitä kotona jatkaa muutaman päivän päästä. Toissapäivänä ekan kerran yritin kotona, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun Sora oli liian vekkulilla tuulella. Tänään sain venytettyä kaikki jalat, joskaan en varmaan ihan täysin esimerkin mukaisesti.

Voin kyllä sanoa, että harvasta asiasta olen ikinä maksanut tämän verran näin mielelläni! (Tämä ensikäynti oli kalliimpi eli 55e, jatkokäynnit 40e, joka viides käynti puoleen hintaan.) Oli aivan ihanaa nähdä miten Sora rentoutui ja miten hyvää hieronta sille teki. Sehän ei ole enää ontunut, eikä alkukantaisena koirana muutenkaan mielellään näytä kipuja. Takajalkojen liikkeiden epäpuhtauttakaan ei huomaa, jos ei oikeasti osaa katsoa, eli niin pienistä merkeistä on kyse. Ja silti Sora oli aivan jumissa. Jo yhdellä hierontakerralla saatiin paljon aikaan. Seuraava hieronta varattiin 2,5 viikon päähän.

Sora ja minä lähdimme hieronnasta hyvillä mielin. Sora vietti loppupäivän leväten rentoutuneena, kävimme tekemässä useamman lyhyen pissilenkin. Ja Sorahan siis teki neljät (!) pissat sinä päivänä. Normaalisti tekee vain kahdet ja juo vähän, mutta nyt osasi heti mennä itse vesikupille ja hieronta teki tehtävänsä.

Soran hyvästä fiiliksestä kertoi myös se into, jolla se eilen meni Aaltotassuun ensimmäiseen uintiin. Sora -kiljui- onnesta paikan pihalla, kun käytin sitä ulkona ennen sisälle menoa. Tuttu hierojatäti oli sisällä vastassa ja Sora oli riemuissaan. Riemu kyllä vaihtui nopeasti pieneen järkytykseen, kun vein Soran suihkuun. Sitä se ei osannut yhtään odottaa, luuli tietysti menevänsä hierontaan. Suihkutin Sorasta pahimmat irtokarvat ja sitten se sai uintiliivit päälle. Kylpylästä sai noutajahihnan käyttöön, joten omaa nahkahihnaa ei tarvinnut kastella. Kävimme jo hierontakäynnilla kurkistamassa noin 10 kertaa 5 metristä allasta, joten Sora osasi sinne hyvin mennä ramppia pitkin. Liukasta ei ollut missään. Näytimme sille leluja ja hetken kuluttua tuttu ja turvallinen täti kantoi Soran altaaseen ja ohjasi sitä siellä. Minä menin Soraa vastaan altaan reunalle ja tsemppasin sitä, kun se otti elämänsä ensimmäiset kunnon uintipotkut silmät pyöreinä ja nenä tuhisten. Kävelin altaan ulkopuolella Soran edessä sen tehden uintikierroksensa, ja sitten takaisin ramppia myöten ylös. Sora läähätti ja puuskutti, käsitteli pienessä mielessään mitä oikein tuli tehtyä. Ja sitten ihmiset vielä leikki palloilla ja innosti mukaan leikkimään, niin olihan se hassua. Hetken aikaa meni ennen kun Sora rentoutui, ja lähti leikkiin mukaan. Sitten se pääsi takaisin uimaan.

Sora kävi uimassa useita lyhyitä pyrähdyksiä, ja aina sitten leikittiin rannalla. Koko ajan lyheni se aika, kun Sora innostui leluista, eikä silmät enää mennyt kuutamolle kun vietiin veteen. Lopulta Sora nouti rampilta majakkalelua, matalasta vedestä haki sen ja kiipesi rampin takaperin ylös. Siinä tuli hyvää lihastreeniä takajaloille, kun ylämäkeen peruutteli monta kertaa. Tämä leikki oli Soran mieleen ja lopulta uintihetki päätettiin siihen, kun Sora oli innoissaan ja hyvällä tuulella leikkimässä.

Sora ei mennyt itsenäisesti uimaan, mutta ensimmäiseksi kerraksi se suoriutui todella hyvin! Niin jännittävä paikka, ja Sora rentoutui taas - on se vaan niin mahtava koira. Tästä jäi hyvä mieli meille kaikille. Sitten vaan Sora joutui taas pikasuihkuun, mikä on sen inhokkijuttu. Sen jälkeen Sora tutustui kuivuriin, mikä piti kovaa ääntä, mutta ei ollutkaan sitten sen kummempi. Sora venaili hetken kun itse vaihdoin vaatteet (tästä hommasta ei kuivana selviä), ja kiljui kun meidän kahden metrin piipityksen esto väli kasvoi liikaa. On vähän mamin perään. Soralla oli kovasti asiaa tästä kaikesta oikeastaan vielä kotonakin. Ostin Soralle viiden kerran sarjalipun uintiin. (Tämä ensimmäinen kuntoutusuinti maksoi 20e ja jatkossa sarjakortilla 17,50e. Noin 15min uinnista on kyse.) Jatkossa olisi ihanaa, jos Sora pystyy uimaan pidempiä aikoja ja ehkä reipastuisi niin, että homma toimisi koirakavereidenkin kanssa. Nyt seuraava uintiaika on jo sunnuntaille, käymme muutaman kerran tiiviimmin jotta Sora tottuu touhuun.

Mulla ei valitettavasti ole kuvia kyseisestä paikasta, koska nautin hommasta mieluummin ilman kameraa. Tässä tyytyväinen uimari BOT-loimi päällä. :)



perjantai 6. marraskuuta 2015

Lokakuun toipumiskuulumisia

Inu ja Sora synttärikakkujen kanssa
Sora vietti 1-vuotissynttäreitä 7.10 ja minun oli tarkoitus silloin tehdä tänne synttäripostaus. Kävi kuitenkin niin, että sairastuin keuhkokuumeeseen ja koko lokakuu menikin sitten siinä. Olen edelleen toipilas, ja onneksi myös Soran lihasrevähdys sattui tähän samaan syssyyn, niin olemme molemmat ottaneet rauhallisesti. Synttäripäivänä kävin Soran kanssa Matkuksen Mustissa ja Mirrissä, Sora sai sieltä possunkorvan lahjaksi ja ostin sille herkkuja. Kakku tehtiin märkäruoasta, ja Inu sai tietysti omansa. Sora sai uuden aktivointilelun etukäteissynttärilahjaksi heti loukkaannuttuaan.

Inu näki linnun ikkunasta. Sora on näissä kuvissa edelleen ilman pohjavillaa.
Sora sai laserhoitoa lihaksiin yhteensä 5 kertaa. Kolmannelle hoitokerralle se lähti ystäväni matkassa, koska itse olin kuumeessa. Silloin Sora sai palata ilman hoitoja takaisin kotiin, koska selkä oli ollut niin kipeä, ettei sitä voitu hoitaa. Sora söi 5 päivää Rimadyl-kipulääkettä, ja sen jälkeen saatiin kolme viimeistä hoitoa suoritettua. Viimeisellä kerralla Sora jo nautti hoidosta ja rentoutui hyvin. Laserhoitojen jälkeen seuraavat pari viikkoa Sora alkoi pikkuhiljaa liikkumaan enemmän - ihan kilometrin lenkistä lähdettiin, mikä sopi myös minulle. Nyt Sora kävelee noin 3km päivässä, mikä on myös mulle ihan hyvä, kun suorituskyky ei ole lähimainkaan sitä mitä se oli ennen sairastumista. Varsinkin metsässä taapertaminen on hidasta, ja raskaus tuo omat haasteensa. Hissukseen tästä sitten kasvatellaan matkaa yhdessä. Sora on saanut liikkua nyt myös vapaana ja  leikkiä koirakavereidenkin kanssa - voitte vaan kuvitella sitä riemun määrää, kun ei ole kuukauteen saanut omassa metsässä juoksennella tai leikkiä naapureiden kanssa ja sitten vihdoin pääsee! Sora sai myös luvan eläinlääkäristä käydä hierojalla ja uimassa. Ensimmäinen hieronta olikin tänään ja ensimmäinen uinti on ensi maanantaina, mutta teen näistä kokonaan oman postauksensa.

Kelpaa! Paitsi kuoreet, niiden päällä Sora pyöri selällään.
Olimme reilun viikon Soran ja Inun kanssa reissussa vanhempieni luona. Veitimme aikaa mökillä, missä Inu ja Sora nauttivat kovasti takkatulen lämmöstä ja Sora tykkäsi hengailla pihassa. Inu ja Sissi-kissa jopa hieman leikkivät keskenään, vaikka edelleen Sissi arkajalkana aika paljon Inulle syyttä suotta murisee. Inu ei ole Sissistä enää lainkaan niin kiinnostunut kuin leikkaamattomana, ja varmaan ihmettelee itsekin kovasti mitä on oikein nähnyt tuossa kissassa, jolla on niin naurettavan lyhyt häntä. Olimme pari yötä myös porukoiden kotona, ja siellä Inu oli aivan haltioissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tutustumaan edestä täytettävään pyykinpesukoneeseen! Se ei siis kertakaikkiaan päässyt yli siitä, vaan toljotti tunnin ajan pyöriviä pyykkejä. Jos meille mahtuisi, niin pitäisi varmaan vaihtaa oma pesukone tällaiseen, niin paljon se Inua viihdytti :D Myös Sissin kiipeilypuu oli ihan huippu, kun on laajempi kuin meidän. Inun ja Soran kanssa on todella vaivatonta matkustaa, kun ne ovat kuin kotonaan missä vaan. Sora vietti muutaman tunnin myös hoidossa tuttavallamme kun kävimme synttäreillä, eikä se ollut moksiskaan, ei juuri edes huomannut että hoitoon jäi. Tässä asiassa helpompaa koiraa ei voisi kyllä toivoakaan.

Oon jo näin iso kurre!
Samaan reissuun sisältyi shibojen terveyspäivä Hämeenlinnassa, jota olin mukana järjestämässä kun kuulun Suomen Shiba ry:n jalostustoimikuntaan. Päivän ohjelmaan kuului luento käyttäytymisen periytyvyydestä, shibojen värien periytyvyydestä ja ryhmätyöskentelyä/keskustelua jalostusvalinnoista. Päivä oli onnistunut kaikinpuolin. Jouduin vähän jännittämään pääsenkö paikalle ollenkaan, koska Markus sairastui samaan tautiin mistä itse toivun, eikä päässyt tulemaan, mutta sain onneksi kyydin shibatuttavalta! Pääsimme Soran ja Inun kanssa Jyväskylään asti kyydissä, ja Markus sitten haki meidät sieltä.

Terveyspäivä oli luentoineen Soralle melko pitkä, ja kun keskustelu kääntyi ylivilkkauteen, niin Sora sai merkitseviä katseita. :D Ensimmäisen puoli tuntia Sora oli ihan ok ihmetellessään uutta paikkaa, mutta sitten se alkoi kerjäämään kaikkia muita leikkimään, huuteli ja pyöri väkkärää puoleenpäivään asti. Sorasta sanottiin, että se leikkii kuin kissa, ja niinhän se tottavie leikkiikin. Voin sanoa, että ei oikein omanarvontuntoiset (normaalit!) shibat arvostaneet sitä, kun Sora tassulla läpsytteli kaikkia nenille :D Soralla on myös epäilyttävä tapa katsella toisia koiria, ja osa alkukantaisista kippuroista tulkitsee sen tuijotuksena. Vaikka eihän Sora siis tajua tuijottavansa, kunhan toljottaa :D Se joutui myös pitämään BOT-loimea päällään, ja sitäkin osa kavereista vähän vieroksui. Hyviä kamuja Sora silti löysi, ja kun pääsi vähän leikkimään varsinkin ikätovereiden kanssa, niin loppupäivä sujuikin sitten paremmin. Sorasta otettiin verinäyte Hannes Lohen tutkimusryhmälle, ja Sora antoi ottaa sen aivan mielettömän hyvin. Verisuonta ei meinannut löytyä sitten millään, mutta tyttö jaksoi odottaa monta pitkää minuuttia nätisti. Pointsit siitä!

1,5 viikon reissun jälkeen Sora on ollut poikkeuksellisen rauhallinen, eikä ole juurikaan kitissyt. Toivotaan että sama meno jatkuisi, ja että lihakset saadaan pian kuntoon! Alan kallistua siihen, että Soran loppukesästä ja syksystä lisääntynyt ylivilkkaus ja kitinä voi liittyä osittain myös lihaskipuihin. Tai jos ei, niin ainakin tämä meidän nykyinen elämäntyyli, että sitä vapaana riekkumista ja kissan kanssa hepulointia rajoitetaan, näyttää toimivan. Tällä viikolla Sora ei ole leikkimisen jälkeen mennyt ylikierroksille kertaakaan, vaan on rauhoittunut, niin kuin kuuluukin.

Soran pohjavilla kasvaa todella hitaasti. Mietin että olisin ilmoittanut sen Jyväskylän näyttelyyn, mutta jätin onneksi ilmoittamatta. Sora pitää takkeja nyt niin paljon, että varmaan sekin vaikuttaa tuohon karvan kasvuun, tai kasvamattomuuteen. On se nyt jo vähän siistimpi, kuin näissä kuukauden vanhoissa synttärikuvissa. :)

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lihasrevähdys ja shiban karvanlähtö

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, Sora reväytti selkänsä viime viikolla. Me teimme keskiviikkona aivan tavallisen 2 kilometrin lenkin, josta Sora oli puolet vapaana ja puolet lyhyessä hihnassa. Sora haki pari kertaa keppiä järvestä (siis kasteli jalkansa, ei enempää), eikä mitään poikkeavaa näkynyt. Päivän aikana Sora leikki tuttuun tapaan Inun kanssa, enkä huomannut mitään tilannetta, jossa se olisi itsensä satuttanut. Seuraavalle lenkille lähtiessä Sora ontui jo parkkipaikalla, joten jotain ehti tapahtua jo sillä päivän kahden kilometrin lenkillä.

Sora ontui todella selvästi ja sisällä seisoi välillä kolmella jalalla. Mä olin tietysti varma siitä, että nyt sattui lonkkaan. En uskonut, että lihassärky voi saada niin voimakkaan kipureaktion aikaan. Me saatiin aika lääkäriin perjantaille, eli torstain ehdin panikoida ja miettiä pahinta. Lääkärin tutkiessa Sora ei suostunut ojentamaan jalkojaan ollenkaan ja oli todella kipeä. Röntgenkuvissa ei kuitenkaan näkynyt mitään uutta: lonkat ovat edelleen löysät, mutta lääkäri vakuutteli, että ne eivät vaivaa Soraa nyt eivätkä tulevaisuudessa. Selkä, polvet ja kyynärät ovat täysin terveet. Sora oli vain reväyttänyt selkälihaksensa, ja vaikka tämä on hankala hoitaa, niin meille uutinen oli oikein iloinen, että kyse ei ollutkaan lonkista.


Revähdystä hoidetaan laserilla. Sora sai ensimmäisen kerran laseria jo heti perjantaina (eikö olekin päheet kakkulat päässä tässä toimenpiteessä!). Toinen kerta hoitoa oli tänään, ja jäljellä on vielä kolme kertaa. Minä en voi olla laserhoidossa paikalla, mutta Sora on onneksi maailman helpoin koira hoitaa ja jättää vieraisiin käsiin. Vähän sitä jännittää jäädä hoitohuoneeseen ilman mammaa, mutta hyvin se pärjää. Ja eläinlääkäriin menee aina mielellään ja pussaa kaikki ihmiset. :) Sora joutuu olemaan kolme (3!) viikkoa levossa. Lenkit on minimaalisia ja ne tehdään lyhyessä hihnassa. Sorahan ei oikein osaa lyhyessä hihnassa tarpeitaan tehdä, joten se on ollut pisimmillään 20 tuntia pissimättä, kun ei sopivaa paikkaa löytynyt... Inun kanssa ei saa juoksennella, joten me joudutaan nyt pitämään niitä sisällä erillään. Sora ei enää onnu ja se haluaisi kovasti hepuloida, joten tämä liikuntakielto vie kyllä järjen koko porukalta. Inu joutuu välillä olemaan evakossa vessassa (eipä siinä, viihtyy siellä kyllä muutenkin hyvin) tai tarhassa, tai Sora makkarissa. Lihaksia hoidetaan lämpötyynyllä, ja kun sauna lämmitetään, niin vietän alkulämmöissä siellä hetken Soraa varovasti hieroen. Sora ei normaalisti siis sauno. Inu kyllä saunoo sitten senkin edestä. Meidän saunominen on semmoista, että heitetään vuorotellen vettä kiukaaseen ja kissaan. Välillä en jaksa heitellä ja kaadan sitten suoraan kiulusta kunnolla vettä Inun niskaan, ja se vaan ihmettelee. Se ei kerta kaikkisesti saa tarpeekseen tuosta veden ihmettelystä. Välillä se on alalauteella, ja välillä ylälauteella, josta se täytyy hätistää pois, jos ei tajua itse olevansa liian kuumassa. Sattuneesta syystä mulla ei ole Inusta saunakuvia, mutta se on kyllä kieltämättä aika veikeä saunakaveri. :D

Takaisin saunasta Soraan... Todennäköisesti revähdys johtuu kylmästä, äkillisestä liikkeestä tms. yhteisvaikutuksesta. Soralta on lähtenyt pentuturkki kokonaan, ja se on siis täysin ilman pohjavillaa. Lämpöä oli tuolloin tapaturmapäivänä +10 astetta, eikä minulla käynyt mielessäkään, että se voi peruslenkillä tuollaisen vamman saada. Niin kuitenkin kävi. Soran lihakset täytyy suojata kylmältä, ja sillä on toppatakki nyt käytössä. Hankin sille vielä BOT-loimen sisätiloihin. 13 vuoden aikana en ole shiboilla takkeja käyttänyt muuta kuin kovalla pakkasella, mutta tähän tulee nyt muutos. En tiedä olisiko vamma ollut estettävissä sillä, että Sora olisi käyttänyt takkia eikä olisi juossut edes sitä lyhyttä alle kilometrin matkaa kylmillä lihaksilla. Ymmärtäisin, jos se olisi tehnyt pitkän lenkin, mutta nyt ei ollut kyse kuin perus aamupäivälenkistä. Suosittelen takkien käyttämistä tämän myötä kyllä myös muillekin, varsinkin karvanlähdön aikaan. Uutta oppii aina, valitettavasti tästä joutui nyt maksamaan aika kovan hinnan (onneksi on vakuutus) ja toipuminen on hidasta ja haasteellista.

Shiban karvanlähtö on totaalinen, ja uudet omistajat se lähes poikkeuksetta järkyttää. Sora on tiputtanut turkkiaan kuukauden verran, nyt sillä on jäljellä enää karkea päälikarva, ja kohta uusi pohjavilla alkaa kasvamaan takaisin. Sitten karvaa ei enää lähde, eli sikäli karvanlähtö on melko helppo, kun turkki lähtee kerralla. Osa shiboista valitettavasti tiputtaa turkkiaan sitten pidempään, eikä ehdi olla täydessä turkissa kuin hetken, ennen kun uusi karvanlähtö alkaa.

Sora on niin aktiivinen ja hepuloiva, että sillä on varmastikin melko iso riski jumittaa lihaksensa. Olen jo aikoja sitten päättänyt, että se alkaa käymään säännöllisesti hierojalla kunhan ikää on tarpeeksi. Sora täyttää ylihuomenna vuoden, ja hieronnat aloitetaan kun tämä vamma on saatu paranemaan. Kuopioon on myös aukeamassa uusi koirakylpylä, jossa me varmasti aletaan käymään.

Nyt Sora ei enää onnu, mutta aristaa selkäänsä edelleen. Toivotaan kovasti, että toipuminen sujuu hyvin eikä mitään takapakkeja tulisi.

Muutoksia


Palaanpa nyt vihdoin tämän keskeneräisen postauksen pariin. Meillä on täällä toipilas: Sora reväytti selkänsä viime viikolla. Laitan siitä ihan juuri oman postauksen, mutta taputellaan tämä ensin pakettiin, niin mielekkäämpää lukea asiat järjestyksessä. :) Nyt siis ihan toisiin ajatuksiin:


Meillä on nyt eletty ja eletään koko syksy sellaista muutosten aikaa. Mietin todella pitkään tulenko kertomaan tästä blogissa yhtään mitään, ja jos, niin mitä kerron ja milloin. Totesin sitten, että postausten tekeminen on liian haastavaa jos yrittää pitää salaisuutta, joka ei ole ollut salaisuus enää pariin kuukauteen. Laaja tuttavapiiri jo tietää tästä, joten mikäpä mua oikeastaan estää kirjoittamastakaan.

Jos kaikki menee hyvin, niin meidän esikoisemme syntyy ensi maaliskuussa. :)

Tästä blogista ei tule mitään vauvablogia. Tämä on ihan täysin puhtaasti meidän eläimistä kertova blogi, eikä täällä lue meidän perhe-elämästä. Blogissa ei ole kenenkään kasvokuvia tai nimiä, lukuunottamatta jotain kuvaa miehestäni, ja saman linjan aion pitää jatkossakin eli myöskään lapsesta ei tule tänne juttuja. Blogissa tulee todennäköisesti lukemaan lapsesta vain sen verran, mikä nyt liittyy lapseen ja eläimiin yhdessä.


Myöskään raskaudesta ei tule netissä lukemaan enempää, kuin tämän postauksen verran. Raskaus ei ole sujunut ihan oppikirjaesimerkin mukaisesti, ja siksi kulunut syksy on ollut hyvin haastava meidän perheelle. Nyt tilanne on vihdoin vakaa ja vauvalla jo sen verran ikää, että voi alkaa olemaan turvallisin mielin - joskin mitä vaan voi tapahtua milloin vaan, näihin asioihin kun emme voi itse juuri vaikuttaa. Kriittinen alkuraskaus on kuitenkin ohi ja neljä kuukautta on täynnä.

Työ jossa olen ollut, on sikiön turvallisuuden kannalta liian riskialtista, joten olen jäänyt töistä pois, enkä näillä näkymin tule kyseiseen työhön enää palaamaan. Muuten olisin kyllä työkykyinen, mutta muunlainen toimenkuva pitäisi löytää. Tulevaisuus töiden suhteen on täysin avoin, ja nyt olen siis toistaisesti kotona.

Syksyyn on kuulunut viikkoja, kun olen joutunut lepäämään paljon, ja sen vuoksi Sorakin vietti pari viikkoa hoidossa minun vanhemmillani. Tällainen koiranhoitokulttuuri on nyt tullut osaksi meidän arkea, koska mieheni on tämän syksyn aikana paljon työreissuissa, enkä ole pystynyt aina yksin Soraa lenkittämään. Nyt tilanne on onneksi korjautunut ja pystyn taas liikkumaan entiseen malliin, ainakin jonkin aikaa.


Meidän hamsterit muuttivat syyskuun alussa ystäväni luokse. Kävimme viime viikolla tapaamassa Muhvia ja Houskaa ja opastamassa niiden kynsienleikkuussa. Niillä oli kaikki oikein hyvin ja ne ovat rakastettuja perheenjäseniä - en voisi olla tyytyväisempi tähän päätökseen. Ystäväni soitteli ja kertoi haluavansa hankkia hamstereita, kun hoiti kesän aikana muutaman viikon Muhvia ja Houskaa ja ihastui niihin. Puhelun jälkeen mietin, että me tarvitsemme lisää säilytystilaa (osa ei varmaan pysty kuvittelemaankaan sitä tavaran määrää minkä kaksi pientä otusta tarvitsi), ja omat voimavarani olivat niin vähissä, että ehdotin sitten josko Muhvi ja Houska muuttaisivat. Me saimme lapsen tarvikkeille säilytystilaa, jota tässä kaksiossa ei todellakaan ole paljoa, ja hamstereiden uusi perhe sai helpon alun uusien lemmikkien kanssa. Pääsen Muhvia ja Houskaa katsomaan, eli ne eivät ole hävinneet elämästäni minnekään.


Soran kanssa on ollut myös melkoisen haastavaa kuluneen syksyn aikana - tai noh, oikeastaan koko ajan kun se on meillä ollut. :D Sora on niin kertakaikkisesti erilainen kuin mitä Nori ja Nami, tai shibat yleensä, joten olen sen kanssa ollut kyllä monesti ihan ihmeissäni. Jos olisin toivonut tuolla tavalla käyttäytyvää koiraa, niin en olisi valinnut shibaa - Sora on todella epätyypillinen. Shiboista ja koirista tiedän yhtä ja toista, mutta pakko myöntää, että Sorasta en tiedä paljoakaan. Tai no toki tiedän, mutta olen joutunut omia koulutusmenetelmiä ja omia tapojani tämän koiran kanssa muuttamaan moneen otteeseen ja miettimään pääni puhki, mitä sen kanssa oikein pitää tehdä. Kun asiat eivät vaan toimi, niin kuin edellisten koirien kanssa. Sora on omalla tavallaan aivan jäätävän salaperäinen tapaus, josta on vaikea päästä selvyyteen. Ja vaikka tähän asiaan menee hermot ties miten usein, niin loppujen lopuksi juuri tämä on se mikä minua ja Soraa sitoo yhteen. Haluan vilpittömästi oppia ymmärtämään tuota olentoa aina vain paremmin. Ja vaikka olen välillä melko epätoivoinen sen kanssa, niin uskon kyllä, että joskus meillä on vielä semmonen saumaton ymmärrys - vaikka nyt ollaan kyllä välillä ihan eri puolilla palloa.


Isoin muutos Soran arjessa kuluneen syksyn aikana on nyt ollut se, että me ollaan rauhoitettu meidän toimintaa paljon. Soran suurin ongelma on jatkuva kitinä / huomion hakeminen, se että se ei kertakaikkisesti osaa olla ilman mitään ohjattua toimintaa, ja sillä menee kaali nurin jos se joutuu vain olemaan. Huolimatta siitä, että sillä on selvät säännöt, eikä kitinällä saa mitään tulosta aikaan. (Paitsi joitain satunnaisia kertoja, kun se on saanut minut huomaamattani tottelemaan itseään. Se sai esim valtavan egon kohotuksen siitä, että heitti pallon sohvan alle, itki sitä ja minä kävin sen hakemassa sille. Ei-ikinä-enää. Nämä asiat on ihan pikkujuttuja, mutta Sora on heti nenä pystyssä jos onnistuu jekuttamaan mua.) Ikinä ei pääse kitinän avulla minnekään, eikä mitään tapahdu jos kitisee, mutta yritys on aivan järjettömän kova - siis jopa shibaksi. Norikin oli jääräpäinen, mutta jää kyllä kauaksi tästä kakarasta. Mä olin alkuun sitä mieltä, että Soran pahentunut itkeskely on vain koirakaverin kaipuuta, ja vielä viimeisimmässäkin postauksessani suunnittelin sille kaverin hankintaa. Kaveri tulee kyllä aikanaan, mutta se ei nyt ole ratkaisu tähän ongelmaan. Ja mikä se ongelman perimmäinen syy on - se on Inu.


Inu ja Sora ovat liian hyvät ystävät, niin se vaan on. Ja tämä on mielestäni aivan yhtä iso ongelma, kuin että ne eivät tulisi toimeen keskenään ollenkaan. Inu kerjää Soraa leikkimään monta kertaa päivässä, samoin Sora kerjää Inua riehumaan. Sora kiihtyy näistä jatkuvista leikeistä niin paljon, että sen stressitasot eivät pääse laskemaan ollenkaan, ja sen takia Sora on jatkuvasti ylikierroksilla, ja vaatii koko ajan lisää toimintaa. Kiihdyttävästä toiminnasta palautuminen voi viedä parikin päivää, ja Sora vetää itsensä kierroksille siis oikeasti monta kertaa päivässä. Ei ihme, että on vähän levotonta! Ja vaikka tämä asia on nyt minulle ihan täysin selvää, niin meni siinä muutama kuukausi ennen kun sen ymmärsin - ei vaan käynyt mielessäkään tällainen mahdollisuus, kun mietin missä oikein on vika. Shiban kuuluu olla nuorena hyvin aktiivinen, rasittavan aktiivinen, mutta Soralla se menee yli.


Sora vietti pari viikkoa mun vanhemmilla, ja sen jälkeen se on ollut hieman rauhallisempi, kun sai siellä tasoittaa energiaansa ilman Inua. Voi olla, että tällainen rauhoittumiskausi otetaan uusiksi, se teki hyvää näille molemmille. Sora kitisee edelleen rasittavan paljon, mutta nyt sillä on päivässä jo useita -tunteja-, jolloin se on rauhallisesti. Tällaisesta ei olisi voinut pari kuukautta sitten haaveillakaan.

Toinen asia, jonka sopivuudesta Soralle en ole ihan täysin varma, on metsässä vapaana juokseminen. Sehän on ollut meille siis päivittäistä. Ja uskon sen olevan Soran nivelten kannalta kaikkein paras liikuntamuoto, joten siksi se on ollut mulle selviö, että koira saa olla vapaana mahdollisimman paljon. Se ei kuitenkaan taida olla paras liikuntamuoto Soran pääkopalle. Lenkkeilyn suhteen on nyt kokeiltu jo vaikka mitä, ja tällä hetkellä (huom, puhumme Sorasta, joten kaikki voi mennä vinksin vonksin ja heikun keikun jo huomenna) parhaiten toimii se, että Sora lenkkeilee lyhyessä hihnassa. Alkulenkki hihnassa, sitten pääsee vapaaksi tarpeilleen, kirmailemaan ja veteen kahlaamaan (ollut suosikkijuttu siitä asti kun näki Inun järvessä), ja loppulenkki kävellään nätisti lyhyessä hihnassa. Välillä sitten toki pelkkiä hihnalenkkejä. Ja viikossa pari riehupäivää, jolloin saa juosta ja leikkiä koirakavereiden kanssa niin paljon kuin tykkää, eli pääsee purkamaan sitä energiaansa, jota on mielettömän paljon. Mutta ei enää päivittäin saa rellestää sydämensä kyllyydestä. Tämä tuntuu tällä hetkellä toimivimmalta, mutta arki Soran kanssa on edelleen yhtä kokeilua. Enkä lyö lukkoon mitään toimintamenetelmää sen kanssa, vaan olen valmis kokeilemaan ihan kaikkea. Nämä blogin tämän kertaiset kuvat on otettu tällaiselta riehupäivältä, kun Sora sai juosta metsässä. Kuten kuvista näkyy, siltä on lähtenyt pentuturkki kokonaan ja se näyttää ihan kojootilta. Jos Soralta kysyttäisiin, niin tällaisia kuvia ei saisi edes julkaista.


Saas nähdä minkälainen tilanne meillä on 5 kuukauden kuluttua, kun lapsi liittyy laumaan. Inu on silloin keväällä 2-vuotias ja Sora on noin 1,5v. Soralla oli valeraskaus minun alkuraskauden ajan, ja se oli hyvin mukana tässä odotuksessa. Ilmeisesti vauvan saapuminen kestää Sorasta liian kauan, eikä se oikein jaksa enää olla niin innoissaan asiasta. Mutta uskoisin, että vauvasta tulee sille tärkeä ja se varmaan mielellään hoitaa vauvaa. Inu todennäköisesti roikkuu vaipoissa - muusta en osaa sanoa mitään. Inu ei ole myöskään osoittanut minkäänlaista äijämäistäkään ymmärrystä asiaa kohtaan. Sora taas tiesi raskaudesta jo ennen minua.