Rakkain ystäväni Nori
Headstyle Columba 27.12.2002 - 8.5.2015
Viikko sitten tuli eteen se päivä, jota olin usean vuoden aikana jo monet kerrat ajatellut, pelännytkin. Nori oli viimeiset viikkonsa selkeästi kipeä ja kärttyinen. Se kuitenkin jaksoi joka päivä vielä vähän leikkiä ja lenkkeillä. Norin katse oli kuitenkin väsynyt, eikä mulla ollut epäilystäkään siitä, että nyt on aika päästää rakas pois kivuista.
Sairastin tosi rajun flussan jälkitauteineen ja olin kovassa kuumeessa Norin viimeisenä viikonloppuna. Mulla ei ollut ääntä ollenkaan, joten pyysin miestäni soittamaan maanantaina Norille ajan perjantaille. Kävi sitten niin, että mä olin koko viikon sairauslomalla kotona. Torstai oli ainut vähän terveempi päivä. Jaksoin Norin kanssa käydä meidän rannalla leikkimässä ja Nori sai pelailla kaikki meidän älypelit läpi. Se sai paljon herkkuja, ja sillä oli mukava päivä.
Namin kanssa mä vietin viimeisen viikon tehden täysipainoisesti asioita, joista Nami nautti. Musta olis ollut hirveän kiva viedä Noriakin retkille ja uusiin paikkoihin ja tehdä asioita sen kanssa, mutta tilanne oli tosiaan se, että Nori ei nähnyt eikä kuullut, eikä olisi näistä retkistä enää nauttinut. Se pääsi viimeisen kerran mökillä vieraillessamme soutuveneilemään. Nori rakasti soutuveneilyä koko ikänsä. Mutta nyt kun aistit ei toiminut, niin sitä pelotti. Nori ei nauttinut enää sellaisista elämyksistä, mistä se ennen nautti.
Mä olin mielessäni kuvitellut moneen kertaan tämän, kun Norista joutuu luopumaan. Jossain vaiheessa elämää olin täysin varma siitä, että en tuu selviämään. En pysty luopumaan. En kertakaikkiaan kestä sitä. Nori oli mun tuki, turva, ystävä, kumppani. Se oli sitä aikaa, kun Norin elämäntehtävä oli kesken.
Nori tuli mun luokse, kun mä olin alle 12-vuotias. Me kasvettiin yhteen, kirjaimellisesti. Meidän välillä oli sellainen side, yhteys, mitä ei pysty selittämään. Nori oli mun elämäni koira, se ensimmäinen, jollaista toista ei voi tulla. Nori oli paljon enemmän kuin vain koira. En usko, että tulen saavuttamaan sellaista yhteyttä minkään muun eläimen kanssa ikinä. Mä puhun nyt niin eri asiasta, kuin mitä on normaali koiran ja ihmisen välinen luottamus ja hyvä "sävel". Mä en pysty selittämään sitä, ei sanat riitä, joten turha mun on yrittääkään. On mulla ja Sorallakin tosi hyvä ymmärrys keskenämme, ja tämä side on ehkä jollain tasolla muodostumassa Soran kanssa, mutta se ei tule koskaan olemaan samalla tasolla, kuin Norin kanssa. Saumaton ymmärrys.
Nori oli äärimmäisen taitava tulkitsemaan mun tunteita, ja oli aina lohduttamassa tai iloitsemassa mun kanssa. Kerran mulla oli yläasteella koulussa hirveän huono päivä. Iskä oli Norin kanssa lähtenyt lenkille, ja he olivat menossa yläasteen ohi. Nori ei ollut ikinä nähnyt mun menevän ko. paikkaan. Se oli heittäytynyt autotielle makaamaan koulun kohdalle, eikä suostunut liikahtamaankaan, ennen kuin iskä laitto mulle viestin ja pyys tulemaan Noria katsomaan. Menin sit kesken tunnin Norin luokse, ja jaksoin sitten sen päivän.
Nori opetti mulle tosi paljon. Ensinnäkin shiboista, tottakai, ja sai mut rakastumaan tähän rotuun entisestään. Mutta se ei ole niin tärkeää. Nori opetti mulle paljon elämästä. Me käytiin yhdessä läpi monen monta vastoinkäymistä - me selvittiin niistä kaikista, ja se teki meistä vahvoja. Norin asenne oli kunnioitettava. Aina iloinen, aina valmiina, ihan sama vaikka on toinen jalka paketissa, niin elämässä on silti asioita mistä nauttia. Nori opetti mut näkemään maailman eri tavalla, nauttimaan pienistä asioista. Joskus ne pienet asiat on kaikkein tärkeimpiä.
Norilla on ollut merkittävä osa siinä, että minusta on kasvanut tällainen kuin olen. Nori oli pieni enkeli, joka piti musta huolta, kunnes mä opin pitämään huolta itsestäni. Mä uskon, että kaiken hyvän elämääni olen saanut Jumalalta, ja kaiken mä olen valmis kiitollisin mielin myös antamaan takaisin. Mä en koskaan omistanut Noria, muuta kuin paperilla.
Norin tehtävä maan päällä tuli tehdyksi. Vaikeista nivelongelmista huolimatta Nori sai elää 12v 4kk, mikä on pitkä ikä. Mä en joutunut luopumaan Norista kesken sen elämän, kun en olisi ollut siihen vielä valmis. Nyt me oltiin valmiita molemmat.
Vein Norin eläinlääkäriin viime viikon perjantaina. Norille tuttuun paikkaan. Pääsimme suoraan huoneeseen, jossa Norille laitettiin ensin rauhoituslääke. Nori nukahti uneen mun käsiin, rauhallisesti. Sen jälkeen se sai lopullisen lääkkeen. Kun eläinlääkäri kuunteli Norin sydäntä, mä koin sellaisen hetken, mitä en ole ikinä kokenut. Olen varma, että Nori lähti taivaaseen sillä hetkellä. Mä en epäile sitä yhtään. Siinä hetkessä ei ollut surua vähääkään, kun Nori siirtyi parempaan paikkaan. Toki mä itkin ikävää, ja iloa. Mä en olisi voinut kuvitellakaan vielä jokin aika sitten, että se tulee olemaan iloinen hetki. Norilla on nyt kaikki hyvin. Ja mä olen äärimmäisen kiitollinen näistä yhteisistä vuosista.
Me käytiin hautaamassa Norin ruumis mökille. Se oli todellakin pelkkä ulkokuori, jota Norin ei tule ikävä, eikä minunkaan. Sora oli mukana, mutta ei tainnut ihan ymmärtää mitä tapahtui. Mä en itkenyt, enkä ole sen jälkeenkään itkenyt paitsi kirjoittaessa Norista ja lukiessa ihmisten osanottoja. Liikutuksesta itken. Oon kiitollinen kaikille, jotka on ollut mukana tässä. Mieletön määrä ihmisiä on liikuttunut Norin poismenon johdosta. Parisataa ihmistä on jollain tavalla osoittanut myötätuntoa, se on aivan uskomaton joukko, jota Nori on koskettanut.
Mun läheisimmät ihmiset ovat tulleet mun elämään juuri Norin kautta, paria poikkeusta lukuunottamatta.
Namin kuolema oli paljon vaikeampi hyväksyä, kuin Norin. Namin elämä jäi niin kesken. Mutta Norin mä päästin pois iloisin mielin ja toivotin hyvää matkaa. Kiitollisuus on tässä tekstissä tullut jo varmaan selvästi esille, mutta en voi liikaa sitä korostaa. Mä oon vaan niin täynnä kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä Nori mun elämään antoi, ja iloinen siitä, että kivut on nyt ohi. Norista luopuminen oli aivan erilaista, kuin mitä mä kuvittelin - ja hyvä niin. Ikävä jää, mutta ennen kaikkea jää ihanat muistot, joita on paljon. Nori tulee aina olemaan osa minua.