lauantai 23. toukokuuta 2015

I believe I can fly!

I believe I can fly!

...ja muutama muu kuva, joissa näkyy Soran syvin olemus:

Mestaripomppaaja
Salamakiihdyttäjä
Kettuloikkaaja
Keppitaikuri
Mualiman napa
Kato kupla!
Kävyn noutaja
Sora <3

Soralla oli tänään hirmuisen paljon kaikkea kivaa katseltavaa. Me käytiin Peltosalmella, Ylä-Savon ammattiopistolla Päivä Maalla -tapahtumassa. Siellä oli lehmiä, lampaita, hirveesti lapsia, isoja koneita ja paljon koiria. Sora osallistui Match Showhun, oli punaisten pentujen neljäs. Esiintyminen oli nyt huonoin tähän astisista. Meidän vuorolla satoi ja Soran peppuun tuuli, niin se istui aika monta kertaa. Mutta kivaa sillä oli. :) Sora aina leikkii mielellään, enkä mä nykyään enää edes tarjoa herkkuja sille, kun lelut on mieleisempiä.

Vähän huonojakin uutisia on. Soralla on ollut hirmuiset pissashowt, jotka oon laittanut juoksujen piikkiin. Se ei siis ole millään meinannut löytää pissapaikkaa, ei ikään kuin halua merkata. On ollut aika hämillään juoksujen alettua, kun on henkisesti vielä niin kakara. Nyt se on kuitenkin parina yönä sitten pissannut matolle, joten soittelen maanantaina eläinlääkärille. Joko sillä on joku pissitulehdus, tai sitten se on vaan noista juoksuista vähän sekaisin. Toivotaan ettei mitään kummempaa ole.

Inun salaliittoteoria

"Oon aivan varma, että noilla tyypeillä on jotain mua vastaan.

Kaikki alkoi muutama viikko sitten. Hirveä tykitys, kuin ois keskellä sotatannerta ollut.

Aina kun menin mamin viereen nukkumaan, niin se alkoi hätsimään ja kröhimään - järkyttävää! Singahdin häntä pitkänä alas sängyltä ja väistin pöpöbakteereja. No tätä hätsimistä jatkui sitten sen pari viikkoa. Mä en oo saanu hetken rauhaa! Aina kun ajattelen, että jes, nyt se alkaa nukkumaan, niin eikö se yski keuhkonsa pihalle ja meikäpoika juoksee alta pois. Pakko nyt sanoo kyllä, että en oo oikeesti ikinä pelänny mitään niinku tätä sarjatulta. Söpösesti köllähdän viereen ja hyrrään ja leivon ja toinen aivastaa mut huoneen toiselle puolelle! Mikä loukkaus.

Hätsiminen on nyt vähentyny ja oon saanu jo nukkuakin mamin vieressä aika pitkiä aikoja ilman keskeytyksiä. Mut oon ollu aika varovainen. Heti kun se haukkaa henkee sisäänsä, niin mä väistän jo valmiiks. On ollut aika rankat pari viikkoa. Ja kun on vielä ne lapsetkin.

Mut sit, kun tästä alettiin selviämään, niin tuli toinen hyökkäys.

Oli aivan tavallinen ilta. Kävelin kohti ruokakuppia, kuten joka ilta. Ojentelin tassuseni ja kohotin häntäni huippuun, ja liikuin olohuoneesta keittiöön. Mutta kun tulin sen kaapin takaa, niin JÄRKYTYIN. Pappa oli keittiössä ja soitti just sillä sekunnilla kitarasta jonku epävireisen riitasoinnun, ja mä hyppäsin ilmaan. Otin parit sivuliikkeet ja pyörähdin lattialle. Luulin että nyt osu ja uppos. Noo, ei mitään käynytkään, mut oon nähnyt parhaakseni varoa vähän tota kitaraa. Onhan se siis sillä aina soitellut, mutta en oo ikinä ennen tajunnu miten vaarallinen härpäke se on.

Eikä siinä kuulkaas vielä kaikki. Nää on puhunut täällä tosi karmeita juttuja mun pallosista. Mutta en mä usko, ei kai ne nyt oikeesti niiiiin ilkeitä vois olla... Vähän kyllä epäilyttää. Joku salaliitto näillä nyt on."

t. Inu


maanantai 18. toukokuuta 2015

Haaste + Inun vauvat + metsäkuvia


Oon ehkä maailman hitain sihteeri tolle kissalle :D Pikkupedot -blogista tuli Inulle haaste jo joskus talvella, mutta mä en ole saanut aikaiseksi auttaa sitä tässä kirjoittamisessa. Inu haastettiin vastaamaan viiteen kysymykseen ja keksimään omat kysymykset eteenpäin laitettaviksi.
Säännöt:
Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta, joihon sinun tulee kertoa vastaukset.
Haastetun on keksittävä viisi uutta aihetta ja annettava haaste eteenpäin eri blogeille.
 
Inu vastailee tämmöisiin mielellään!

Mikä on suosikkiajanvietteenne?

No, mä tykkään käyä suihkussa. Käyn siellä vähintään kymmenen kertaa päivässä ja kävisin useemminkin, mutta mamman mielestä se on jotenkin epänormaalia. (?!) Se on kuitenkin mun ykkösjuttu ollut nyt jonkin aikaa. Sitten tykkään ottaa päikkäreitä mun ikkunanlauta pedillä. Ja siitä näkee hirveen hyvin myös pihan tirppoja. Käyn myös tarhassa vaanimassa niitä, mutta se ei oo niin kivaa, kuin säksättää niille lasin takaa. Sitten mää läpsin koiraa ja laitan sen juoksemaan ympyrää mun perässä ja harjoitutan siitä mun uutta Supersankaria. Mut en oo kyllä ihan varma tuleeko siitä semmosta.
 
Pidättekö korkeista paikoista?

Tykkään, mulla on tommonen tosi korkee kiipeilypuu ja sitten on seinässä mun omat portaat ja yläpeti katon rajassa, ja sitten on vielä telkkarin päällä hylly. Sieltä näkee hyvin ja siellä on hyvä nukkua päikkäreitä sillon, kun ei jaksa läpsiä koiraa.

Mikä on suosikkilelunne?

Huiskat taitaa olla parhaita ja punainen piste. Nemokala on kans. Mun kaikki pikkulelut on ollu piilossa jo ikuisuuden, kun koira rikkoo ne. Niin mä voin leikkii niillä vaan kun se on pihalla. Nyt niitä on jo ollu lattialla, eikä se enää syö niitä, mutta mua ei ne enää oikein kiinnosta. Oikeestaan mä en leiki enää leluilla niin paljon ku aikaisemmin, kun mulla on nyt aina leikkikaveri. Joten, koira. Vastaan koira.

Mitä inhoatte?

Kylmää vettä!  Siis tiättekö, kun meidän suihkusta tulee aina ensin kylmääää vettä! Jokaikinen kerta, kun mä oon mankunu vettä, ja sit saan sen suihkun auki, ni se on ensin kylmää! Mua ärsyttää se ihan hirveesti.

Mikä on suurin haaveenne?

Ooh, se että Sissi tajuais miten purmahtava mä olen. Ja että mä näkisin mun lapset, semmosiakin kuulemma on! Käykää katsomassa niiden kuvia täältä: Pajunkissa & Nokitassu
Vauvat syntyi reilu viikko sitten. Oli se kyllä aikamoista, mutta voin ihan hyvin! Mulla on kaksi pientä poikaa jotka näyttää multa, ja yksi tytär joka näyttää mun äiskältä. Vaikka en mä niitä ole nähnyt muuta kuin kuvista.


Mä haastan tähän mun lapsoset. Muksut on kai niin pieniä vielä, että niillä ei oo mikään kiire vastata tähän. Mut sit kun ne on oppinu kirjottaan, ni ne voi vastata näihin kyssäreihin:

Mitä teistä tulee isona?
Mikä on teidän lempi leikki?
Osaatteko hypätä korkeammalle kuin Tiitus?
Tykkäättekö tekin vedestä?
Kuka teistä on kaikkein inuin?

Laitan vielä loppuun tähän mun eilisiä metsäretki kuvia. Ihailkaa mahtavuuttani.

t. Inu














Kuvatkaa te vaa kissaa, mä syön sillä välin tän puun.

 

lauantai 16. toukokuuta 2015

Näyttelydebyytti

Mä tajusin reilu viikko sitten, että hyvänen aika, Soralla on eka näyttely tulossa, mutta en ole opettanut sitä seisomaan. Me ollaan treenattu rallytoko juttuja, ja Sorahan siis istuu oikein nätisti :D Se ei myöskään ollut tottunut näyttelypantaan, mikä sai ekalla kerralla aikaan melkoisen vastalauseen...

Lähdin naksuttimella opettamaan Soralle seisomista ensin ilman mitään hihnoja kotona sisällä. Päivä sitä, ja sitten hihna mukaan hommaan. Sit siirryttiin ulos parkkipaikalle. Keskiviikkona käytiin mätsärissä treenaamassa, siellä Sora vielä vähän istui ja oli pihalla hommasta, mutta yllättävän hyvin kuitenkin esiintyi. Sora oli punaisten pentujen neljäs. Tänään oli vuorossa näyttelydebyytti Varkaudessa, ja kyllä ylpeä saan tuosta tytöstä olla! :) Nollasta lähdettiin näissä näyttelyjutuissa, ja tänään sai tyttö poseerata ROP-pentu ruusukkeen kera:

Sora 7kk, 11,3kg, noin 40cm
Sorasta on tullut nätti nuori neiti, jolla alkoi juoksut vihdoin tällä viikolla. Se on valitettavasti yli rotumääritelmän mittojen (shibanartun sallittu korkeus on 35,5 - 38,5cm), kotimittauksella nyt noin 39-40cm ja hieman tuosta varmaan vielä kasvaakin. Sora on kuitenkin hyvin sopusuhtainen kaikin puolin, joten annetaan sille anteeksi että vähän venähti :D Arvostelu oli erinomainen:



Mätsärissä treenaamassa, kaveri nappasi kuvan. :)

Varkauden näyttelyssä. Hampaita katsoessa vähän häntä laski, mutta hyvin antoi käsitella.



Katsotaan josko nyt ennättäisin jotenkin tätä blogia päivittämään, on jäänyt jo monta postausideaa toteuttamatta kiireiden vuoksi. Kuviakin olis kauheesti :)

Hyvää matkaa Nori

Rakkain ystäväni Nori
Headstyle Columba 27.12.2002 - 8.5.2015


Viikko sitten tuli eteen se päivä, jota olin usean vuoden aikana jo monet kerrat ajatellut, pelännytkin. Nori oli viimeiset viikkonsa selkeästi kipeä ja kärttyinen. Se kuitenkin jaksoi joka päivä vielä vähän leikkiä ja lenkkeillä. Norin katse oli kuitenkin väsynyt, eikä mulla ollut epäilystäkään siitä, että nyt on aika päästää rakas pois kivuista.


Sairastin tosi rajun flussan jälkitauteineen ja olin kovassa kuumeessa Norin viimeisenä viikonloppuna. Mulla ei ollut ääntä ollenkaan, joten pyysin miestäni soittamaan maanantaina Norille ajan perjantaille. Kävi sitten niin, että mä olin koko viikon sairauslomalla kotona. Torstai oli ainut vähän terveempi päivä. Jaksoin Norin kanssa käydä meidän rannalla leikkimässä ja Nori sai pelailla kaikki meidän älypelit läpi. Se sai paljon herkkuja, ja sillä oli mukava päivä.

Namin kanssa mä vietin viimeisen viikon tehden täysipainoisesti asioita, joista Nami nautti. Musta olis ollut hirveän kiva viedä Noriakin retkille ja uusiin paikkoihin ja tehdä asioita sen kanssa, mutta tilanne oli tosiaan se, että Nori ei nähnyt eikä kuullut, eikä olisi näistä retkistä enää nauttinut. Se pääsi viimeisen kerran mökillä vieraillessamme soutuveneilemään. Nori rakasti soutuveneilyä koko ikänsä. Mutta nyt kun aistit ei toiminut, niin sitä pelotti. Nori ei nauttinut enää sellaisista elämyksistä, mistä se ennen nautti.


Mä olin mielessäni kuvitellut moneen kertaan tämän, kun Norista joutuu luopumaan. Jossain vaiheessa elämää olin täysin varma siitä, että en tuu selviämään. En pysty luopumaan. En kertakaikkiaan kestä sitä. Nori oli mun tuki, turva, ystävä, kumppani. Se oli sitä aikaa, kun Norin elämäntehtävä oli kesken.


Nori tuli mun luokse, kun mä olin alle 12-vuotias. Me kasvettiin yhteen, kirjaimellisesti. Meidän välillä oli sellainen side, yhteys, mitä ei pysty selittämään. Nori oli mun elämäni koira, se ensimmäinen, jollaista toista ei voi tulla. Nori oli paljon enemmän kuin vain koira. En usko, että tulen saavuttamaan sellaista yhteyttä minkään muun eläimen kanssa ikinä. Mä puhun nyt niin eri asiasta, kuin mitä on normaali koiran ja ihmisen välinen luottamus ja hyvä "sävel". Mä en pysty selittämään sitä, ei sanat riitä, joten turha mun on yrittääkään. On mulla ja Sorallakin tosi hyvä ymmärrys keskenämme, ja tämä side on ehkä jollain tasolla muodostumassa Soran kanssa, mutta se ei tule koskaan olemaan samalla tasolla, kuin Norin kanssa. Saumaton ymmärrys.


Nori oli äärimmäisen taitava tulkitsemaan mun tunteita, ja oli aina lohduttamassa tai iloitsemassa mun kanssa. Kerran mulla oli yläasteella koulussa hirveän huono päivä. Iskä oli Norin kanssa lähtenyt lenkille, ja he olivat menossa yläasteen ohi. Nori ei ollut ikinä nähnyt mun menevän ko. paikkaan. Se oli heittäytynyt autotielle makaamaan koulun kohdalle, eikä suostunut liikahtamaankaan, ennen kuin iskä laitto mulle viestin ja pyys tulemaan Noria katsomaan. Menin sit kesken tunnin Norin luokse, ja jaksoin sitten sen päivän.


Nori opetti mulle tosi paljon. Ensinnäkin shiboista, tottakai, ja sai mut rakastumaan tähän rotuun entisestään. Mutta se ei ole niin tärkeää. Nori opetti mulle paljon elämästä. Me käytiin yhdessä läpi monen monta vastoinkäymistä - me selvittiin niistä kaikista, ja se teki meistä vahvoja. Norin asenne oli kunnioitettava. Aina iloinen, aina valmiina, ihan sama vaikka on toinen jalka paketissa, niin elämässä on silti asioita mistä nauttia. Nori opetti mut näkemään maailman eri tavalla, nauttimaan pienistä asioista. Joskus ne pienet asiat on kaikkein tärkeimpiä.


Norilla on ollut merkittävä osa siinä, että minusta on kasvanut tällainen kuin olen. Nori oli pieni enkeli, joka piti musta huolta, kunnes mä opin pitämään huolta itsestäni. Mä uskon, että kaiken hyvän elämääni olen saanut Jumalalta, ja kaiken mä olen valmis kiitollisin mielin myös antamaan takaisin. Mä en koskaan omistanut Noria, muuta kuin paperilla.

Norin tehtävä maan päällä tuli tehdyksi. Vaikeista nivelongelmista huolimatta Nori sai elää 12v 4kk, mikä on pitkä ikä. Mä en joutunut luopumaan Norista kesken sen elämän, kun en olisi ollut siihen vielä valmis. Nyt me oltiin valmiita molemmat.


Vein Norin eläinlääkäriin viime viikon perjantaina. Norille tuttuun paikkaan. Pääsimme suoraan huoneeseen, jossa Norille laitettiin ensin rauhoituslääke. Nori nukahti uneen mun käsiin, rauhallisesti. Sen jälkeen se sai lopullisen lääkkeen. Kun eläinlääkäri kuunteli Norin sydäntä, mä koin sellaisen hetken, mitä en ole ikinä kokenut. Olen varma, että Nori lähti taivaaseen sillä hetkellä. Mä en epäile sitä yhtään. Siinä hetkessä ei ollut surua vähääkään, kun Nori siirtyi parempaan paikkaan. Toki mä itkin ikävää, ja iloa. Mä en olisi voinut kuvitellakaan vielä jokin aika sitten, että se tulee olemaan iloinen hetki. Norilla on nyt kaikki hyvin. Ja mä olen äärimmäisen kiitollinen näistä yhteisistä vuosista.

Me käytiin hautaamassa Norin ruumis mökille. Se oli todellakin pelkkä ulkokuori, jota Norin ei tule ikävä, eikä minunkaan. Sora oli mukana, mutta ei tainnut ihan ymmärtää mitä tapahtui. Mä en itkenyt, enkä ole sen jälkeenkään itkenyt paitsi kirjoittaessa Norista ja lukiessa ihmisten osanottoja. Liikutuksesta itken. Oon kiitollinen kaikille, jotka on ollut mukana tässä. Mieletön määrä ihmisiä on liikuttunut Norin poismenon johdosta. Parisataa ihmistä on jollain tavalla osoittanut myötätuntoa, se on aivan uskomaton joukko, jota Nori on koskettanut.

Mun läheisimmät ihmiset ovat tulleet mun elämään juuri Norin kautta, paria poikkeusta lukuunottamatta.


Namin kuolema oli paljon vaikeampi hyväksyä, kuin Norin. Namin elämä jäi niin kesken. Mutta Norin mä päästin pois iloisin mielin ja toivotin hyvää matkaa. Kiitollisuus on tässä tekstissä tullut jo varmaan selvästi esille, mutta en voi liikaa sitä korostaa. Mä oon vaan niin täynnä kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä Nori mun elämään antoi, ja iloinen siitä, että kivut on nyt ohi. Norista luopuminen oli aivan erilaista, kuin mitä mä kuvittelin - ja hyvä niin. Ikävä jää, mutta ennen kaikkea jää ihanat muistot, joita on paljon. Nori tulee aina olemaan osa minua.