perjantai 2. helmikuuta 2018

Inu 4v! ja kuulumisia

Heippa! Viimeisestä postauksesta on aikaa 1,5 vuotta. Minun ei ollut missään vaiheessa tarkoitus lopettaa blogia, mutta aika ja energia ja järjen rippeet on mennyt nyt aivan muihin asioihin.


Tähän 1,5 vuoteen mahtuu mm. muutto asuntoon, jossa ilmeni heti sisäilmaongelmia. Viime syksynä remontoitiin ja vietiin kärrykaupalla homeelta haisevia tavaroita kaatopaikalle. Asumme yhä kotona, ja ehkä nyt aivan varovaisesti voisin toivoa, että tänne myös jäämme. Voin ehkä jo sanoa myös, että jonkinlaista toipumista on omassa olotilassa tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Kovasti siis varpaillaan kuitenkin vielä ollaan. Yritän ajatella positiivisia asioita ja keskittyä siihen mitä voi ja pystyy, vaikka tämä homealtistuminen niin moneen asiaan onkin vaikuttanut. Pystyn esim. lenkkeilemään normaalisti! Aika siisti juttu on myös se, että meidän lapsi oppi nukkumaan 1v9kk valvomisen jälkeen ja herää nykyään useimmiten vasta klo 4-6 välillä. Itsellä on siis aivan jäätävä univelka edelleen, mikä ei ihan saa mua olemaan kovin hehkeenä.



Soralla on ollut syksystä asti reverse sneezing kohtauksia. Se söi kaksi pitkää kuuria nenäpunkkilääkettä, mutta kokonaan kohtaukset eivät ole loppuneet, vaikkakin vähenivät paljon. Nyt siis kuulostellaan myös Soran olotilaa, epäilen että Sorakin reagoi tähän sisäilmaan, mutta tästä ei tällä hetkellä ole varmuutta. Soralla ilmeni myös kutinaa viime kesänä ja tämän sain onneksi kuukaudessa selvitettyä johtuvan possun lihasta, eikä oireilu ehtinyt mennä pahaksi. Possua on onneksi helppo välttää. Muita allergeeneja ei ole ilmennyt.



Sora rauhoittui aivan mielettömän paljon vuosi sitten ja nyt meillä on viimeisen vuoden ollut kyllä melkeinpä täydellinen perhekoira! Meillä ei ole tällä hetkellä mitään säännöllisiä harrastuksia, joita mä kovasti kaipaan, mutta mahdollisuudet niihin on nyt heikot. Toivon kovasti, että pääsisimme keväällä jäljestyksen jatkokurssille, jos vaan saan lapsen hoidon järjestymään, niin että päästäisiin Soran kanssa. Viime kesänä omatoimisesti jäljestettiin. Tosin luntahan oli vielä pitkälle toukokuuhun ja uudet tuli lokakuussa, joten kausi jäi lyhyeksi. Ehkä isoin onnistuminen jäljellä oli, kun sain jäljen risteämään tuoreen rusakon jäljen kanssa, eikä Sora noteerannut sitä pupun jälkeä ollenkaan.

Mä olen tosi onnellinen siitä että Sora on juuri sellainen kuin on! Kaksi ensimmäistä vuotta se oli aivan koko ajan äänessä ja häsläämässä, ja kertakaikkisen rasittava, ja nyt se osaa toimia niin hienosti melkein tilanteessa kuin tilanteessa! Meidän ylpeyden aiheet eivät ole tällä hetkellä esim harrastustuloksissa, vaan arkisissa hetkissä. Siinä, että eläinlääkärissä käydessä, kun mulla on sylissä hysteerisesti rääkyvä taapero ja laukku, ja vieressä haukkuu saksanpaimenkoira, niin Sora osaa olla rauhassa eikä hötkyile. Tai kun lenkillä vedän vahingossa pulkan nurin ja lapsi on naama veressä ja huomaan, etten muuten pidä enää koiran hihnasta ollenkaan kiinni, niin Sora odottaa vieressä. Tai kun remonttimiehiä ramppaa ovesta (ja mulla on taas lapsi sylissä), niin Sora ei sano niille yhtikäs mitään, vaan rauhassa käy nuuskimassa ja toivottamassa tervetulleeksi. Rauhassa ovat työmiehet saaneet porailla, eikä ole haitannut Soraa yhtään. Tai se, että mä olen välillä yksin tän lauman kanssa, miehen tehdessä reissuhommia, ja silloin lenkit on lyhyitä, eikä Sora hypi siltikään seinille. Intoa riittää silti aina, kun mä pääsen sen kanssa pidemmälle lenkille yksin, ja silloin onnellisena hepuloidaan molemmat. Siis voiko parempaa koiraa olla? Ei voi.



Eikä voisi olla parempaa kissaakaan, mutta senhän te jo tiesitte! :D Inu on edelleen niin super cat kun olla voi. Viime kirjoituksen aikaan se ei vielä ollut lapsesta kovin innoissaan, mutta nythän nuo leikkivät keskenään jo oikein hyvin huiskaleikkejä. Inu on tänään viettänyt 4v synttäreitä! Nopeasti on aika mennyt ja elämäntilanteet muuttuneet niin moneen kertaan, että sopeutumisen mestariksi voisi Inua kutsua. Sopeutuvaista kissaa me haettiinkin neljä vuotta sitten. Inun synttäreiden aamupäivä meni pitkälti keittiön lavuaarissa vesihanaa tuijotellen ja päivä jatkui siitä herkutellen, lepäillen ja leikkien. Illalla käytiin Inun kanssa Mustissa ja Mirrissä tutkimassa paikkoja, hakemassa lisää herkkuja ja uusi lelu, jonka Inu itse valitsi. Inu ei ole ollut vastaavassa paikassa ikuisuuteen, mutta siellä se meni häntä pystyssä ja hurmasi ihmisiä, kuten aina ennenkin. Pitää alkaa useammin käymään sen kanssa omilla specialretkillä. Vaikka toki Inu on niitä varmaan tehnytkin enemmän kuin moni muu kissa, mutta silti. Se on Soran kanssa niin tiivis parivaljakko, mutta pääsee silti yksin ollessaan eri tavalla esille.


En lupaa uutta postausta hetkeen, mutta saatan yllättää ja tehdä sen jo lähitulevaisuudessa. :D Kuvia olisi melko paljon. Tähän postaukseen päätyy nyt vain Inun synttärikuvat. Älkää antako kuvien hämätä, vauhtia riitti, ei vaan ehtinyt kamera mukaan.


Me kaikki piirrettiin Inu :D