sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Robolauman elämää

Saatiin muutama päivä sitten Muhvista hyviä kuvia, kun hamsterit olivat käsiteltävänä. Muhvi on kolmikosta arin, mutta samalla ainut joka rauhoittuu kädessä kun tajuaa olevansa turvassa. Tuossa se oli pitkän tovin siliteltävänä. :)





Mulla on hamstereista huonosti kuvia, koska dunan läpi kuvatessa laatu on tämmöinen:

Omenankara ja hamsut
Ja hamstereita käsitellessä käsittelylaatikossa kuvaaminen aina unohtuu. Tätä kolmikkoa käsitellään käsittelylaatikossa kerran viikossa. Samalla leikataan kynnet. Aikaisempia hamstereita olen käsitellyt vähän enemmän, mutta nämä eivät siitä sinällään nauti, joten kerta viikossa riittää. Olen aikaisempien hamstereiden kanssa huomannut, että jos stressitekijöitä on liikaa, niin sitten tulee helpommin kinaakin, joten meidän hamsut saavat olla aika rauhassa keskenään. Ja hyvin niillä on mennytkin! Ei yhtään ainuttakaan riitaa, ja Muhvi ja Houska on jo 9kk ikäisiä. Nyt meidän hamsterielämä on ollut tosi rauhallista jo pitkään - ei riitoja, ei sairauksia, enkä ole joutunut lopettamaan yhtään eläintä. Toivottavasti tämä kolmikko tulee juttuun näin hyvin myös jatkossakin, ja pysyisi näin terveenä. :)

Houska vas., Tuittu oik.
Kaikki meillä olleet robot ovat olleet erilaisia keskenään. Tämä kolmikko pysyttelee kaikkein eniten piilossa, mikä on kyllä kieltämättä tylsää. Hamsterit heräävät niin myöhään ja menevät niin aikaisin nukkumaan, että mä en näe niitä kovin usein. Aikaisemmat hamsterimme ovat olleet jonkin verran myös päivisin hereillä, ja heränneet illalla järkevään aikaan. Mun suosikkihamsteri näistä kuudesta on ollut Surku, se partsaili esillä tosi paljon. Hamstereita ei kannata paljoa kesken unien herätellä, mutta välillä on pakko, koska muuten noita ei näe. Yleensä ne onneksi heräävät ihan sillä, että antaa tuoreruokaa tai herkkuja, tulevat aika nopsasti sitten moikkaamaan. Silloin annan niiden nuuskia kättä, mutten ota niitä pois dunasta. Tuittu antaa silittää dunassa, Muhvi ei yleensä tule lähelle kättä ja Houska käy nuuskimassa.

Houska ja Muhvi. Juoksulautanen on käsittelylaatikossa, eli siinä rullaillaan vain kerran viikossa.




Mä haluaisin viedä Muhvin ja Houskan näyttelyyn, mutta hamsunäyttelyt ovat olleet nyt liian kaukana meille. Samoin kun katsoin Soralle koiranäyttelyitä, niin totesin niidenkin olevan melkoisen kaukana tänä keväänä/kesänä.

Muhvi ja hurja kettu-tyyny :D
Muhvi
Houska
Tuittu ja Houska, eli nämä laikukkaat, hengailevat mielestäni eniten keskenään ja Muhvi on vähän ulkopuolinen välillä. Värirasismia?

Muhvi ja Tuittu
Dunan sisustus vaihtuu parin viikon välein, kun puruja vaihdetaan. Seuraavassa kuvassa: heinä-alue vasemmalla, sinne on piilotettu herkkuja. Iso 2-kerroksinen Markuksen tekemä mökki, hiekka-astia, pienempi Maken tekemä mökki, myös kookoskeinu on Maken tekemä. Sitten löytyy tikkaita, oksia, puutunneli. Jyrsittäviä herkkuja on siellä täällä. WC-paperia on piilotettu, hamsut etsivät ne ja jyrsivät pesän pehmusteeksi. Yleensä on pahvilaatikoita ja paperihylsyjä tai kanamunankennoja jyrsittävänä. 











Samu

Samu ja Nori hippasilla
Meillä kävi perjantaina ja tänään mun ihana kasvattini Samu (Kitsune No Densetsu) kylässä. :) Samu asuu Etelä-Suomessa, mutta se on nyt muutaman kuukauden hoidossa mun vanhemmilla. Vanhempani tulivat Kuopioon muutaman päivän kylpylälomalle, ja Samu oli heidän kanssaan hotellissa. He kävivät Samun kanssa täällä meillä. Mietin vähän mitä Nori sanoo Samulle, mutta turhaan. Norihan siis tykkää toisista shiboista, mutta sen vointia ei ikinä tiedä etukäteen, ja särkypäivinä se saattaa olla tykkäämättä jopa shiboista. Mutta nyt Norilla on ollut muutama tosi hyvä päivä, ja Samukin otettiin häntä heiluen vastaan. En tiedä yhdistääkö Nori Samua millään tavalla Namiin, mutta Samu on siis ulkonäöltään ihan äitinsä poika. Luonteeltaan Samu on rauhallisin shiba mitä tiedän, ja tämä rauhallisuus tulee isän puolelta. Namihan oli tosi leikkisä ilopilleri, Samu on semmoinen filosofi.

Mummeli on innoissaan poikaystävästä :D
Samu 6,5v
Samu ja Nori tulivat hyvin juttuun. Nori yritti saada Samua leikkimään, mutta se jäi kyllä lyhyeen hippaan. Samu ei ole kovin leikkisä. Se oli jo pentuna sellainen tarkkailija, ja kun sen sisko Umi ja Hiro-veli painivat keskenään, niin Samu katseli sivummalta. Toki sekin leikki, mutta vähemmän kuin sisarukset. Samu hengaili mieluummin Nami-mamman tai mun kanssa. Laitan tähän pari pentukuvaa Samusta:

Nami ja Samu

Samu 6vko
Tyypillinen kuva: Samua ei näy, mutta se on tuolla Umin (vas.) ja Hiron takana kauempana.
Samu ja sisaruksensa Umi (Kitsune No Daiyamondo) ja Hiro (Kitsune No Daitan) ovat nyt 6,5-vuotiaita. Tämä pentue on tällä hetkellä ainut kasvattamani pentue. Jätin Umin sijoitukseen, mutta Namin sairastuttua allergioihin en sitten käyttänyt Umia jalostukseen. Vaikka nämä pennut ovat jo "isoja", niin ovat edelleen kaikki minulle tosi rakkaita, ja olen onnellinen siitä, että olen saanut kaikkia aina välillä tavata. Hiroa näen säännöllisesti, koska se asuu Jyväskylässä, mutta Umia ja Samua näen harvemmin.

Nori taustalla, Samu vasemmalla, Sora edessä
Sora yritti ihan hirveästi saada Samua leikkimään, mutta ei tuo lähtenyt leikkiin mukaan ja oli siksi Soran mielestä aika tylsä. Samu piti Soralle tosi pientä murinaa, mitä Sora ei noteerannut juuri ollenkaan. Vähän väisti, mutta jatkoi heti härkkimistä. Se ei hetkahda edes Norin todella kovaa ärinää, joten Samun murina oli sen mielestä varmaan aika säälittävää. Samun taisi olla vähän järkyttynyt Soran käytöksestä, että eihän toi voi olla shiba ollenkaan, kun haukahtelee ja käpälöi... Jossain vaiheessa Samu lopetti, taisi tajuta että toi kakara nyt vaan on tommonen mikä pyörii väkkärää ja työntää nenää ties minne, eikä se murina tepsi.


Nori olisi varmaan mielellään vaihtanut tuon meidän Soran Samuun. Sora on edelleen tosi rasittava Noria kohtaan, ei siis anna Norin levätä ja yrittää saada mummoa liikaa leikkimään. Lenkillä niiden leikkejä on pakko rajoittaa sen takia, että Sora taklailee Noria tosi kovasti. Se painaa yli 8kg ja juoksee täysiä vanhusta päin - ei mummon nivelet kestä semmosta loputtomiin. Norikin välillä mielellään örveltää Soran kanssa, ja jos sen nivelet olisi kunnossa, niin leikkisivät varmaan paljonkin. Mutta nyt meidän pitää vähän suojella tuota mummoa.

Norin laserhoidot ovat nyt tältä erää ohi. Viimeisimmät päivät Nori on lenkkeillyt 45min lenkkejä mielellään ja on ollut pirteä, eli ehkä tuo laser toi apua. :) Nyt me jäämme seurailemaan tilannetta, ja mahdollisesti keväämmällä jatketaan laserhoitoja.

"Njoo-o, on sullakin täällä suussa hampaat"
Piiri pieni pyörii...
Samun tekemä silmätarkastus :)

tiistai 10. helmikuuta 2015

Pentukurssi suoritettu! + laserhoito ja muuta

Soran pentukurssin viimeinen kerta oli eilen. Se ansaitsisi mun mielestä jonkun Pentukoiran arvonimen, sen verran hyvin meidän kurssi sujui!


Kaksi viimeisintä kurssikertaa meni hyvin. Soran keskittymiskyky on parantunut tämän viiden viikon aikana, ja toki se on kasvanutkin ihan hirveästi. Sora on nyt 4kk ja painaa 8kg. Sora on nopea oppimaan, ja ikäisekseen se jaksaa toistoja aika hyvin, mutta tietysti tarvitsee myös paljon taukoja. Sora on niin isokokoinen, että mun on välillä vaikea muistaa sen olevan vasta 4kk! Kurssilla opin itsekin tauottamaan sitä toimintaa, etten vaadi liikaa ja ettei koira kyllästy.


Sora oppi kurssilla ottamaan kontaktia häiriötekijöistä huolimatta, joskin tätä saadaan treenata vielä pitkään. Luvan pyytäminen ennen vieraiden ihmisten tai koirien moikkaamista on Soralle tosi haastavaa, kun kaikki on niin iiiiiihania, mutta oli hienoa huomata että kehitystä tässä tapahtui! Joka kerta meni lyhyempi aika, ennen kun Sora malttoi pyytää luvan. Pitää vaan muistaa itsekin jatkaa tätä aina kun lenkillä nähdään ihmisiä ja pyytää Soraa ottamaan kontaktin, ennen kun menee moikkaamaan.

Luoksetulo aiheutti vielä viimeisellä kerralla kunniakierroksen, eli sitäkin treenataan. Sora kyllä tulee luokse, muttei aina malta pysähtyä. Maahan meno ja istuminen sujuu hyvin. Paikalla oloa harjoitellaan vielä, samoin perusasentoa ja seuraamista. Viiden kerran kurssilla ehdittiin käydä perusteet näistä asioista, mutta itsenäinen treenaaminen toki jatkuu.


Parilla viimeisellä kurssikerralla Sora sai yhdestä kurssilaisesta sydänystävän, ja huomenna on tarkoitus mennä lenkkeilemään tämän uuden pentukaverin kanssa.


Ilmoitin Soran tässä kuussa alkavalle rally-toko kurssille, eli meille ei tule treenitaukoa paria viikkoa pidempään. Sora on niin otollisessa iässä oppimisen suhteen, että käydään tämä rally-toko kurssi nyt keväällä, vaikka alunperin suunnittelin sitä myöhäisemmäksi.


Kävin tänään Soran kanssa hakemassa sille rabiesrokotuksen, ja olen tosi ylpeä sen käytöksestä eläinlääkärissä! Me ollaan Soran kanssa harjoiteltu rauhoittumista pikkupennusta asti, ja nyt tuli semmonen onnistumisen riemu tässä asiassa! :) Sora on opetettu rauhoittumaan syliin. Muutaman kerran olen rauhoittanut sen jo treeneissäkin, ja se on mennyt hyvin, mutta tämän päiväinen rauhoittuminen lääkärissä oli kyllä loistosuoritus Soralta. Sorahan siis innostuu ihan kamalasti, kun on muita koiria ja ihmisiä, ja se sitten näkyy/kuuluu haukkumisena ja väkkäränä pyörimisenä. Ei vaan pysy nahoissaan kertakaikkiaan, kun on niin ihanaa. Otin Soran odotusaulassa mun syliin, ja se rauhoittui samantien! Lötköpötkötti hiljaa siinä ja odotti omaa vuoroaan, reippaana tyttönä sitten käveli lääkärin huoneeseen. :) Edelleenkään ei ollut minkäänlaista pelkoa.


Eläinlääkärillä oli oma koira mukana huoneessa. Soralla kun on häntä kippuralla ylhäällä ja "niskakarvat pystyssä 24/7", niin se voi näyttää hurjalta joidenkin koirien mielestä, kuten tämän lääkärin koiran. En ole itse ikinä ajatellut asiaa, mutta onhan se niin - shibat saattaa provosoida toisia koiria ihan vaan olemassa olollaan. Sora sai näyttää sille lääkärin koiralle, että on ihan kiva kaveri, ja koirat saivat leikkiä keskenään. Molemmille jäi hyvä fiilis, eikä Sora sitten rokotettakaan juuri huomannut. Vähän itketti sitten rokotteen jälkeen, kun kirveli, mutta sekin unohdettiin maksamakkaralla nopeasti. Nyt on sitten rokotteet kunnossa vuodeksi eteenpäin.

Kun me muutettiin Kuopioon, niin ensimmäinen eläinlääkäri jonne mä soitin, oli tämä Kuopion eläinlääkärikeskus , josta sitten tuli meidän vakioeläinlääkäri. Siellä on ammattitaidolla ja tunteella hoidettu jo monet vaivat. Jos selailet heidän nettisivujaan, voit löytää tuttuja :)


Viime viikolla aloitettiin Kek:issä Norin laserhoidot. Nori saa nyt viiden kerran kuurin laseria. Viime viikolla ti ja to, tällä viikolla ma, ke ja pe. Norin kyynärät, etujalat ja niska/yläselkä hoidetaan näillä kerroilla. Ensimmäisen kerran jälkeen Nori oli aivan seitsemännessä taivaassa, se hymyili kotona kun oli niin ihana lämpösöpöolo. Toisen kerran jälkeen samanlaista vaikutusta ei enää tullut, eikä myöskään eilisen jälkeen. Saas nähdä onko tästä apua nivelrikkokipuun. Nori kipuilee oikeaa kyynärtään. Se antaa hyvin hoitaa itseään, syö samalla hirveästi herkkuja ja rentoutuu aika hyvin. Vaikka Nori ei pidä vieraista ihmisistä, eikä antaisi kotona kenenkään sillä tavalla sorkkia kuin laserhoidossa, niin lääkärissä se on aina osannut käyttäytyä. Nori tietää, milloin sitä hoidetaan, ja antaa lääkärin/hoitajan koskettaa myös noita kipeitä paikkoja. Nori on muutenkin ollut laserhoitoon mennessä tosi rento, ei ole piitannut muista koirista tuon taivaallista, ja yhdestä ihmisestä selkeästi tykkäsi - taisi erehtyä tyypistä. Itse asiassa mä olen aika varma, että Nori ei havaitse muita koiria kovinkaan hyvin, jos ne istuvat paikallaan, ja tila on täynnä hajuja. Toisaalta sääli, että vanhuuden vaivat näön ja kuulon kanssa on nyt jo niin selviä, mutta Nori itsehän ei sitä tiedä, ja on onnellinen omassa tiedottomuudessaan.
 

Laserhoidossa on selvästi näkynyt Norin kipu oikeassa kyynärässä, vaikka se osaa perusarjessa aika hyvin peittää sen. Ei nuku oikealla kyljellä, muuten se ongelma ei sitten näykään. Viikonloppuna Nori elämänsä ensimmäisen kerran nousi makuulta hieman valitellen... Ja pennun kanssa riehuminen on vähäistä, ärsytyskynnys on matala. Pakosti sitä miettii, että missä se raja on, milloin kipuja on liikaa. Lenkit lyhenee nyt, vaikka Nori edelleen itse haluaisi liikkua.

Nori nauttii auringonpaisteesta
Sora on nyt 4kk ja parin viimeisen viikon aikana on tapahtunut sen kehityksessä/käytöksessä paljon. Tuntuu, että välillä ollaan jankattu jotain asiaa maailman tappiin asti, eikä mitään tapahtu, mutta sitten se yhtäkkiä sujuukin! Esimerkiksi pöydällä oleminen, mitä ollaan 1,5vko harjoiteltu päivittäin, on ollut tosi hankalaa. Pöytä on ollut ihan iiiiyyyh Soran mielestä. Ja sit yks päivä sillä sytty lamppu pään päälle, että niin, täähän oli se juttu että mä vaan seison ja syön herkkuja. Ei se edelleenkään poseerata osaa, mutta nyt riittääkin ettei se säntää enää pää viidentenä jalkana karkuun, kun mä edes ajattelen pöytäharjoittelua. Ja seisoo pöydällä jotenkin päin.

Lenkillä haukkumisen, tai siis haukkumattomuuden, kanssa on tehty töitä nyt jo pitkään. Me tehtiin läpimurto tässä asiassa reilu viikko sitten, kun otettiin lenkille lelu mukaan! Sorahan siis haukkuu, kun innostuu. Suurin osa sen haukkumisesta on lenkillä juuri sitä, että kun pitäisi saada niiden vastaantulevien huomio. Soran haukku on kuitenkin niin kamalan kova ääni, että sitä voi ihan tosi joku pelätäkin. Sora on myös jo aika iso, ja ulkonäöllisesti aika aikuismainen. Niinpä me otettiin piippalelu lenkille mukaan, Sora voi sitten sitä lelua piipittää, niin ei varmaan ole enää niin pelottava. :D Multa on yksi kysynyt, että minkä ikäinen toi on, kun näyttää ihan aikuiselta mutta käytös on pennun. Oon sen jälkeen yrittänytkin oikein kuuluvasti aina kehua "Hieno PEEENTUU", että se sais tohelointinsa anteeksi eikä sitä luultais aikuiseksi. Näyttääkö se teidän mielestä aikuiselta?


Lenkillä vastaantulijoiden lähestyessä Sora siis leikkii nykyään lelulla. Tämä on helpottanut hirveästi meidän lenkkeilyä (toki se edelleen haukkuu ja töitä tehdään yhä). Arki sujuu nyt muutenkin paremmin. Soran protestointi on vähentynyt ja samoin älytön riekkuminen. Se energian kohdistaminen aktivointiin ja pitkiin lenkkeihin on nyt alkanut sujumaan. Sorasta tulee mun miehen juoksulenkkikaveri, ja alku siinä harrastuksessa on mennyt hyvin. Rauhoittuminen onnistuu. Mä olen saanut ruokittua sen niin, että se malttaa odottaa hiljaa tai korkeintaan pikkuisen inisee - mieletön muutos siihen, että se haukkui kimeällä äänellä, kun ruoka on myöhässä. Ja sitten se vasta myöhästyikin, kun joutui joka kerta odottamaan, että kakara ei enää vaadi. Tässäkin asiassa se sinnikkyys alkaa tuottaa tulosta. Eihän siinä mennytkään kuin kaksi kuukautta :D Me ollaan myös käyty saunassa muutamia kertoja ilman huurokonserttia! Vielä pari viikkoa sitten oli mahdotonta käydä edes suihkussa ilman, että joutui kuuntelemaan valitusvirsiä. Musta tuntuu myös, että se on aika rauhallinen nykyään yksin jäädessään.

Eli nyt VIHDOIN mun kärsivällisyys ja huomioimattomuus näissä rasittavissa tilanteissa alkaa toimia. Sora on ollut jo kohta pari viikkoa aivan unelmakoira. Toki edelleen joka päivä on tilanteita, että sitä joutuu kieltämään. Yleensä siksi, ettei se jätä Noria rauhaan. Opeteltavaa sillä on vielä paljon, mutta voin kyllä sanoa, että melkoinen helpotuksen tunne on, kun toi kakara alkaa nyt ymmärtämään asioita! :D Helpottaa myös siksi, että mulla alkaa työt parin viikon päästä, ja Soralle tulee 7 tunnin yksinäiset päivät. Nyt mä uskon, että se pysyy järjissään sen aikaa.


Loppuun vielä mainos: Käy tykkäämässä meidän Facebook-sivusta! Tein sivun, jonne laitan pieniä juttuja meidän arjesta. Esim kännykällä otettuja kuvia on helppo laittaa sinne, ja siellä kerron sellaisia juttuja, mitkä jää blogipostauksista pois, syystä että käytän tietokonetta tosi harvoin ja sitten ei jaksa romaaneja kirjoittaa :) Vaikka aika pitkä tästäkin postauksesta tuli!

tiistai 3. helmikuuta 2015

Inun synttärit!


Inu täytti eilen 2.2.2015 vuoden! :) Siitä on tullut komea ja hyvätapainen kissa herra. Painoa Inulla oli eilen 4,3kg, enimmillään se on ollut 4,5kg. Edelleen Inu on melko hoikka poika, ja painoa saisi kyllä tulla lisää.


Synttäreiden kunniaksi Inu sai ulkoilla upouusissa valjaissaan ja kytätä lintuja niin kauan kun tarkeni pihalla. Kuvissa on vähän kyttäävä ilme tästä syystä, kovasti oli tirppoja liikkeellä ja parhaat tulkut tietysti naapurin puolella. ;) Inun valjaat ja hihnan on tehnyt Arja Vänttinen, väriltään ne ovat punaruskeat. Sopivat aika hyvin Inun väriin, vai mitä? Tähän asti Inulla on ollut lainavaljaat Somakiss ry:ltä. Nyt kun Inu on saavuttanut jo melkein aikuiskoon, niin ostettiin sille omat valjaat. Samalla tilasin Norille keltaiset fleecetöppöset. Nyt on ollut niin leutoa, ettei töppösiä ole vielä tarvittu.


Inu sai vähän aikaa sitten etukäteissynttärilahjaksi jatko-osan pallopeliinsä. Tuossa pelissä on nyt kaksi osaa: peruspeli ja "mäet", jotka tuo kivasti vauhtia palloihin. Inu ei ole kovin paljon pelannut pelillä, koska sen hereillä olo aika menee pitkälti Soran kanssa painiessa. Kyllä se joka päivä silti vähän pallottelee.


Inulla on aina kausittaisia erikoisia innostuksen kohteita. Osa on oikeasti niin noloja, että en kehtaa julkisesti sanoa, menis muuten maine tuolta kissalta. :D Nyt viimeisin "paras juttu ikinä" on ollut suihku, ja siitä Inu on ollut ihan riemuissaan jo pitkään. Aluksi Inu vaati, että suihku laitetaan tippumaan vettä, ja se pyydysti niitä vesipisaroita. Nykyään ei mitkään tipat kiinnosta, vaan parasta on, kun hana avataan hetkeksi täysille, ja Inu saa kauhoa vettä kaksin käpälin. Saadakseen vettä Inu rämpyttää suihkun johtoa, kaapii suihkun väliseinää, ja jos ne ei tehoa, niin "fiksuna" kissana Inu avaa lattian viemärikaivon kannen! Se nyt ainakin saa mammaan tai pappaan liikettä... Tosin, Inu sai jotenkin lattiakaivon kannen käännettyä nurinpäin, niin ettei se saa enää kiepauttettua sitä auki. Eli se on nyt nurinkurin ja ruman näköinen, mutta eipähän tarvitse olla jatkuvasti laittamassa paikalleen. :D



Me ollaan tätä suihkussa hengailua yritetty vähän vähentää, kyllä yksi tai kaksi suihkua päivässä saisi riittää. On meinaan märkää puuhaa, kyllä välillä pitäisi kuivumaan päästä. Ja ennen nukkumaan menoa suihkussa läträäminen on kissalta epäsuotavaa, koska se nukkuu meidän sängyssä. Synttäreiden kunniaksi leikin Inun kanssa suihkussa vedellä niin kauan kun se halusi, eli pienen ikuisuuden :D Otin nyt myös kameran mukaan, mutta roiskeitahan siellä vesileikeissä tulee, niin kovin kauan en voinut kuvata. Inulla oli myös vati, jossa sen robokala uiskenteli. Inu tykkää pyydystää robokalaa vadista, se seisoskelee etutassuillaan lämpimässä vedessä ihan mielellään. Mutta yritäppä ottaa se suihkussa syliin, nöööööööyyyyy! Kaikki kastuminen pitää tapahtua vapaaehtoisesti, pesuista Inu ei tykkää. Se tosin joutuu pesulle ihan kohta, on sen verran turkki taas rasvoittunut.


Nyt kun Inu on vuoden, niin sen oletetaan olevan sukukypsä. Me ollaan viime kuukaudet yritetty löytää merkkejä jotka tähän viittaisi, mutta niitä ei ole, muita kuin mahdoton karvanlähtö ja heikko ruokahalu. Inu ei merkkaile, eikä sen virtsa haise kollinpissalta ollenkaan. Joka tapauksessa Inun ekat treffit on ihan lähiviikkoina tulossa, saas nähdä ymmärtääkö poika mistä oikein on kyse, ja saadaanko maailmaan pikku-inuja. :) Inuhan on meillä sijoituksessa, ja sitten kun pentue on syntynyt, niin Inu kastroidaan ja se siirtyy meidän omistukseen virallisesti. Inu on ainakin tähän asti ollut hyvin helppo kolli, mutta kyllä sen elämä on leppoisampaa sitten, kun hormonit eivät heittele.


Inusta on tullut mun miehen kissa. Se on nyt ihan selvää. Tähän asti me molemmat ollaan oltu Inulle yhtä tärkeitä, mutta kun mä kannoin tänne tuollaisen pienen riiviö pennun, niin pojat lyöttäytyi yhteen. :D Inu ei enää nuku mun vieressä, vaan aina Markuksen kainalossa. Se myös kehrää Markukselle enemmän kuin mulle, ja mä olen siitä välillä ihan rikki. :D Nyt kun mies on työkeikalla ja öitä pois kotoa, niin Inu on sitten kehrännyt mulle ja nukkunut mun kainalossa, eli kyllä mä tälleen hätävarana kelpaan... Noo, mä ymmärrän Inua, faktahan on, että pentu vie nyt paljon mun aikaa - tottakai Noria ja Inua harmittaa. Mutta koko ajan Sora tuossa kasvaa ja itsenäistyy, ja aikaa jää taas Norille ja Inulle enemmän. :)

Tässä vielä lisää kuvia päivänsankarista:








"Mitä sä teit sun syntymäpäivänä? Mä olin avaruusaluksessa."