sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Joulu ja uusivuosi


Takana on ihana joulu ja vuosikin ehti jo vaihtua. Me vietettiin jouluaatto rauhallisesti kotona, tehtiin metsässä ihana lenkki koirien kanssa, käytiin joulusaunassa, syötiin hyvin, kuunneltiin joulurauhan julistus, luettiin jouluevankeliumi, käytiin joulukirkossa jne. Joulu on minulle ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla, ja halusimme viettää sen tänä jouluna rauhallisesti kotona, ilman hössötystä. Ostimme toisillemme lahjoja, muttei mitään suurta lahjavuorta. Nori ja Sora saivat herkkupaketit, ja pehmolelupaketit. Nori on niin vanha ja fiksu, että se tiesi hyvin mikä päivä oli, ja odotti omaa pakettiaan innoissaan iltaan asti. Hamsut eivät varsinaisesti saaneet joululahjoja - niiden herkkuvarastot täytettiin Tuitun synttäreillä lokakuussa niin, ettei ne tarvinnut nyt mitään uutta. Herkkuja saivat siis, kuten myös arkisin. Hamstereiden käsittely on nyt jäänyt vähemmälle, koska tuo pentu vie niin paljon aikaa. Mutta ei niitä unohdettu ole, edelleen ovat yhtä rakkaita :) Tuittu on nyt vuoden ja pari kuukautta, Muhvi ja Houska on 8kk. Pitääkin ottaa kuvia niistä nyt kun mulla on uusi objektiivi kameraan.

"Hei mummo, me ollaan ihan liian matalalla!"

"Täältä näkee paremmin!"


uusi Hopeanuoli on syntynyt
Söpö 12vko

Mulla on ollut tapana olla julkaisematta blogissa mun lähimmäisiä nimiltä ja ja kuvin. Mutta tää on niin söötti perhepotretti, että tämä täytyy julkaista :D Kuvassa on mun vieressä maailman rakastavin ja ihanin aviomies, Markus, ja meidän karvakaverit.

Joulupäivän iltana ajelimme vanhempieni mökille, olimme siellä kolme yötä. Tämä reissu oli Soran sosiaalistumiskauden kannalta erittäin tärkeä, se näki paljon uusia asioita. Koiran pennun myöhäinen sosiaalistumiskausi osuu viikoille 8-12. Tuona aikana olisi erittäin tärkeää totuttaa pentu mahdollisimman hyvin kaikkiin niihin asioihin, joita se tulee elämänsä aikana kohtaamaan. Koska Sora tuli meille vasta vajaa 10 viikon ikäisenä, ja ensimmäiset päivät piti olla tietysti rauhallisesti kotona, niin Soran sosiaalistaminen meillä ollessaan pääsi alkamaan vasta kun se oli 10-viikkoinen. Se tarkoitti siis meille kiireistä paria viikkoa, johon sisältyi myös joulu. Sora oli kasvattajansa luona oppinut jo hyvin paljon, ja se on kyllä kaikesta riiviömäisyydestä huolimatta melko hyvätapainen pentu, ja siitä kuuluu kiitokset kasvattajalle. Sora sai hyvät eväät elämään, ja loppu on kiinni meistä.





Mökki oli Soralle uusi paikka, ja siellä riitti ihmeteltävää. Heti ovesta sisään tullessaan Sora törmäsi (kirjaimellisesti) 16-vuotiaaseen Siiri-kissaan. Sora pakitti äkkiä ja antoi kissalle tilaa. Siiri on loistotyyppi. Sora kunnioitti sitä ihan eri tavalla kuin meidän Inua. Ehkä Sorakin ymmärtää, että Siiri on vanha rouva, ja Inu on vielä itsekin vähän kakara. Siiri antoi Soralle vähän hellästi käpälää, ja sen enempää ne eivät juuri olleetkaan tekemisissä, vaikka lähekkäin toki oleilivat. Reilun vuoden ikäinen Sissi-kissa pysytteli alkuun piilossa, kuten aina. Siihen Sora ei juurikaan ottanut kontaktia, ehkä se tosiaan tajusi, että Sissi pelkää? Inu meni heti kuljetuskopasta päästyään etsimään tyttöystäväänsä Sissiä. Niillä oli taas tyypillinen murina (Sissi) purnauttelu (Inu) konsertti. Inu yrittää kovasti osoittaa Sissille rakkauttaan, ja Sissi yrittää olla vaikeasti tavoiteltavissa. Siiri rouva on edelleen Inun mielestä maailman mahtavin kissa, jonka eteen se kellahtaa.




Inu sai joululahjaksi mun äidiltä tuollaisen hiirin, ja Sora on kateellinen, vaikka toki sekin sai oman lahjansa.
Mökillä kaikkein jännittävintä Soran mielestä oli takkatuli. Sora ei ole nähnyt tulta sisällä, toki kynttilöitä me poltetaan paljon, mutta lasiovinen takka on ihan eri asia. Pyysin Norin makoilemaan takan eteen, ja Sora otti siitä sitten mallia. Norin rauhoittava vaikutus on erittäin tärkeä tuolle pennulle. Tällä reissulla oli ensimmäisen kerran havaittavissa Sorassa pientä arkuutta, mikä johtui siitä, että uusia asioita tuli niin paljon. Sora kuitenkin palautuu nopeasti jännittävistä tilanteista.




Yhtenä päivänä mökillä kävi kolme mun kaveria ja cairnterrieri Siru. Siru ja Sora saivat juosta mökin tarhassa. Kovin riehakasta leikkiä ei saatu aikaan, mutta hyvin tytöt tulivat toimeen. Sisälläkin vieras koira osasi käyttäytyä hyvin, ja meillä oli ihmeen rauhallista, vaikka pienessä mökissä oli kerrallaan kolme koiraa ja kolme kissaa. Nori tosin oli evakossa yläkerrassa, eikä siis edes kuullut että alakertaan tuli vieraita. Tässä näki taas miten paljon Norin kuulo on huonontunut, se ei kuullut yläkertaan normaalia jutustelua. Jossain vaiheessa se tajusi että joku vieras siellä on, mutta siinä meni tosi kauan.



Jouluhan menee niin, että ensin on jouluaatto, sitten joulupäivä, sen jälkeen tapaninpäivä ja sitten Norin syntymäpäivä. 27.12.2014 Nori täytti 12 vuotta. Tämä oli Norin kuudes syntymäpäivä jatkoajalla, mikä on siis aivan käsittämätöntä! Vuonna 2009 Nori ontui nivelrikkokivuissaan niin, että mietin joudunko siitä jo luopumaan. 2010 sen reisiluunpäät poistettiin, ja sen jälkeen ollaan pärjätty kipulääkkeiden avulla. Olen aikaisemmin blogissani kertonut Norin nivelrikosta. Nyt tilanne on semmoinen, että Nori saa Trocoxil kipulääkkeen kolmen viikon välein. Se toimii hyvin noin pari viikkoa, ja kolmas viikko menee välillä myös hyvin, kun taas välillä silloin esiintyy ärtyneisyyttä - kuten nyt tällä viikolla. Norilla oli särkyjä, ja sillä oli pinna kireällä. Tilanne ei ole siis ihanteellisen hyvä, mutta koiran elämänlaatua ajatellen riittävän hyvä - ja tilanteeseen nähden aivan ihmeellisen hyvä. Valitettava tosi asia on, että tilanne menee hiljalleen koko ajan huonompaan suuntaan, eikä tilanne tule tästä parantumaan. Nivelrikkoa ei saa parannettua, mutta teemme kaikkemme jotta sen etenemistä voisi hidastaa, ja Norin olon saa pysymään hyvänä. Tottakai on kurjaa välillä sanoa Norille, että anteeksi mutta sä et pääse mukaan lenkille, koska sä olet jo riehunut tänään niin paljon, että jos sä vielä enemmän hepuloit, niin sä olet huomenna aivan jumissa. Ei koira osaa itse ajatella muuta kuin tätä hetkeä, joten välillä mun on pakko rajoittaa Norin liikkumista. Intoa liikkua sillä edelleen on, mikä on aivan mahtavaa!

Nori on ollut mun, 23-vuotiaan mammansa, elämässä jo 12 vuotta.





Synttäreiden kunniaksi Nori leikki ensimmäisen kerran kunnolla Soran kanssa, niin että molempien shibaörinä raikasi mökin isossa tarhassa. Nori sai lahjaksi pyöriteltävän herkkupallon, ja sen mitä se eniten tarvitsi - päivän vapaata kakaran hoidosta. :D Nori jäi mun vanhemmille, kun me lähdimme Soran kanssa pariin kyläpaikkaan. Kävimme mun muorilla ja vaarilla, Sora näki kovaäänisesti puhuvia ihmisiä ja tykkäsi kaikista. Sieltä jatkoimme matkaa mun veljen luokse, ja siellä Sora sai leikkiä Rocky kleinspitzin ja veljeni melkein 3-vuotiaan tyttären kanssa. Sora oli ollut hereillä tosi kauan, ja unisena sitä vähän jännitti vieraassa paikassa. Se sai kuitenkin hyvän kokemuksen karvakasasta ja lapsesta.


Mökiltä pois tullessa vierailimme Namin pojan Hiron luona Jyväskylässä. Nori on Hiron tyttöystävä, ja pientä kolmiodraamaa oli havaittavissa, kun mukaan tuli uusi pentu. Koirat tapasivat ulkona, ja sitten menimme Norin, Soran ja Inun kanssa Hirolle kylään. Melkoinen laumahan meillä jo on, joten vähän varuillaan saimme olla. Nori ja Hiro tulevat tosi hyvin toimeen. Nori heilutti häntää aivan innoissaan ja korvat terhakkaasti pystyssä se oli ihan liekeissä saamastaan huomiosta noin komealta urokselta. Vähän noloa, noin vanha ja vielä steriloitu mummeli... Sora oli aluksi sylissäni, koska Hiro vähän kyräili sitä, että miksi se änkee mukaan sen ja Norin puuhiin. Sitten Hiro leppyi pennulle, ja Sorakin sai tutustua uuteen paikkaan - joskin pidin sillä hihnan kiinni, jotta tarvittaessa olisin saanut sen napattua pois. Koirat käyttäytyivät kuitenkin sopuisasti, ja Sora tajusi pitää vähän väliä aikuisten juttuihin. Kun koirat tulivat toimeen keskenään, pääsi Inu pois kuljetuskopasta. Jotain sen mahtavasta luonteesta kertonee se, että se tsekkasi paikan, ja lysähti makoilemaan keskelle lattiaa, sen enempää piittaamatta vieraasta koirasta. Inu on kerran viime kesänä käynyt Hirolla. Inu tarkasti myös saunanlauteen, se kun viihtyy saunanparvessa kotonakin. Ja sohvalla se lötkötti pitkin pituuttaan. Inu oli siis aivan kuin kotonaan, vaikka kolme koiraa hääräsivät ja ihmisiäkin oli viisi. Yritimme ottaa yhteiskuvia nelijalkaisista, mutta Inua se homma ei oikein kiinnostanut. Kaikki saivat kuitenkin hyviä herkkuja palkkioksi.




Reissun jälkeen olin pari päivää vielä töissä, mies oli Soran kanssa rauhallisesti kotona. Kun pennulle tulee paljon uusia kokemuksia ja stressitilanteita, niin niistä pitää antaa aikaa myös toipua, joten olimme seuraavat pari päivää kotosalla. Nyt mä olen työttömänä kotosalla. Pääsin opiskelemaan Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoon, mutta käytännössä olen koululla vain pari päivää kuukaudessa, joten etsin siis ihan normaalisti töitä nyt.



Vuoden viimeisenä päivänä Sora kävi hakemassa ekat rokotuksensa. Eläinlääkärikäynti oli oikein positiivinen, Sora pusutteli kaikki, ja vaikka mä odotin megaluokan kiljuntaa, niin tyttö oli ihan hiljaa! Se söi herkkuja, kun rokote pistettiin niskaan. Sora painoi 12-viikkoisena tasan 5 kiloa. Shiban pennuksi se on isohko ja kasvuvauhtikin on nyt ollut semmoisen puoli kiloa viikossa.



Uuttavuotta me emme mitenkään erityisesti juhlineet. Nori ja Sora eivät kumpikaan pelänneet raketteja, ja pentuahan piti luonnollisesti ulkoilluttaa myös pahimman paukkeen aikana. Uskon että tässäkin rauhallisella vanhuksella on pentuun positiivinen vaikutus. Meidän naapuri oli jäänyt colliensa kanssa lukkojen taakse pihalle juuri kun rakettien paukuttelu alkoi, ja he pääsivät meille turvaan odottamaan avaimen tuojaa. Collie rauhoittui aika hyvin, kun pääsi sisälle. Sorasta oli tosi kivaa saada yllättäen kaveri kylään, mutta Nori ei kyllä tykännyt yhtään. Nori on erittäin reviiritietoinen, ja vaikka se tietää tuon collien olevan hyvä tyyppi, niin ei se sitä omaan kotiinsa halunnut. Vaan eipä sitä siltä kysyttykään :D



Mulla on tosi paljon kirjoitusaiheita mielessä, mutta kukaan ei jaksa lukea liian pitkiä postauksia, joten päätetäänpä tämä tähän. Toivomme kaikille lukijoille onnea uudelle vuodelle 2015! :)

 

4 kommenttia:

  1. Kiitos taas Karoliina! Näitä tarinoita on ilo lukea!

    VastaaPoista
  2. Ahahaa, mie jaksan! :D Tykkään enemmän lukea kunnon tarinaa kuin muutaman lauseen juttua, joten kirjoittele vaan pitkästi jos siltä tuntuu.

    Minullekin tuli heti Hopeanuoli mieleen noista Soran kalliokuvista. :D Vai oisko siinä pikemminkin Riki pienenä? Onnea Norille upeasta iästä, toivottavasti yhteistä matkaa kestää vielä pitkään vaivoista huolimatta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sitten mä teen erityispitkän postauksen joskus, jos sä tykkäät lukea :D

      Mä tutustuin shibaan rotuna ja päätin sellaisen hankkia jo ennen kuin olin kuullutkaan Hopeanuolesta. Sitten kun mä ekan kerran kuulin, niin musta tuli heti suuri fani. Mutta innostus shiboihin ei siis ole tullut Hopeanuolesta, vaan oikeastaan päin vastoin - shibat oli huippuja ja sitten oli hienoa kun törmäsi akitasta kertovaan animeen.

      Nori oli pienenä ihan selvä Hopeanuoli. Ei uskoisi minkälaisia hyppyjäkin toi lonkkavikainen teki. Se hypåäsi korkeita esteitä. Kerran se hyppäsi mökin alaverannalta melkein 2 metriä suoraa alas kalliolle, koska mä olin siellä alhaalla. Kutsuin sen luokseni ja kuvittelin sen kiertävän portaiden kautta tietysti, mutta ei... Suorinta tietä mamman luo! Ei sille onneksi mitenkään käynyt. Nyt kun siitä on tullut vanhus, niin mä näen siinä Rikin arvokkuuden. Ja Sora on ottanut sen rohkean Hopsu asenteen itselleen. :)

      Poista