Olen räpsinyt kuvia Norista ja Inusta, kun on ollut pari aurinkoista päivää. Kävin Inun kanssa tänään kahdestaan rannalla, tämä oli eka kerta, kun Inu oli narussa ilman Noria. Eikä se suostunut kävelemään yhtään, kun koira ei ollut näyttämässä suuntaa. :D Se sai otettua askeleen ja sit sillä meni todella kauan ihmetellessä maailmaa. "Havunneulasia!! Löytyi havunneulasia!!" Inu näki naapurin
noutajat ekan kerran ikinä, kun käveltiin niiden pihan ohi. Ne haukkui meille ja Inua jännitti, muttei sähissyt tai rimpuillut. Toinen niistä tykkäs Inusta, toista vähän jännitti. Takaisin päin tullessa Inu säikähti niitä enemmän ja rimpuili sylissä, mutta rauhoittui sitten kumminkin. Kissan pennulta katoaa rimpuillessa kaikki luut ja sisuskalut, ihan tajutonta miten solmuun ne voi mennä! Inun saa kuitenkin pidettyä sylissä vaikka se säikähtäisi kovastikin. Rannassa se säikähti lokkeja, jotka tuli ihan tahallaan rääkymään sille. Mentiin sitten vähän syrjemmälle ja sieltä uskallettiin katsella niitä. Mä oon tosi iloinen siitä, että Inu palautuu niin nopeasti pelottavista tilanteista, ja turvautuu maman kainaloon.
Inu on näissä kuvissa neljä kuukautta.
|
Pakko laittaa yks tämmönen, kun oikeesti puolet kuvista on sellasia, missä Inun korvat on eri suuntiin ja ilme on vähä outo. :D |
Laitan tähän postaukseen myös Kuopion Eläinlääkärikeskuksen lemmikkikuvauksessa toukokuussa otetut kuvat Inusta ja Norista. Mä en ole itse valinnut näitä kuvia, vaan nämä ovat ne, jotka me saadaan palkkioprinttinä. Yhteiskuvan tilaan ainakin, ja tosi hienoja kuvia olisi molemmista myös muita kun koevedokset näin, mutta mietin vielä paljonko tähän hommaan voi rahaa laittaa. Se yhteiskuva on ainakin pakko saada :) Kuvat on ottanut studio Alias.
|
Inu 14vko |
|
Nori 11v 5kk |
Norilla on huomenna lääkäriaika, käydään hakemassa cartrophen pistos, edellisestä on jo muutama vuosi aikaa. Katsotaan auttaako pistossarja ja pärjätään sillä ja Rimadylillä, vai pitääkö miettiä lisälääkitystä. Norin oikeaa etujalkaa/kyynärää särkee ja se kirputtaa sitä välillä. Samalla käydään näyttämässä korvia, jotka on nyt töhnännyt vähän turhan kauan, eikä ole kotikonstein täysin parantuneet.
Ihania kuvia <3 Nori on söpö kukkakuvissa kun eka näyttää koirastakin ettei kruunu ole ihan oikein päässä ja seuraavaksi jo vähän hymyilläänkin <3
VastaaPoistaMun piti nätisti pyytää, että Nori suostu tota pitämään ja sit se olikin Norin mielestä ihan kiva juttu :) Inu ei noteerannu seppelettä ollenkaan.
VastaaPoista