Kesän kuulumisia

Blogitekstin kuvat on pääosin viime viikonlopun mökkireissulta.

Ajattelinpa sitten laittaa kokonaisen kesän yhteen blogipostaukseen - ei tuu mitään :D

Meidän kesä on mennyt aika hiljaisissa merkeissä. Norjan reissun jälkeen olin loppu heinäkuun työttömänä. Kovasti oli suunnitelmia tehdä Soran kanssa kaikenlaista kivaa, mutta toisin kävi ja se heinäkuu meni sitten mun osalta lähinnä nukkuessa. Elokuun alussa jatkui mun työt ja nyt arkipäivät menee töissä, eikä arki-iltaisin oikein jaksa lenkkeilyn ohella mitään erikoista puuhailla, joten meillä on nyt vähän tylsä elämänvaihe menossa. Muutoksia on tulossa tähän kyllä aikanaan. Tällä hetkellä mun miehellä on Soran hoidossa iso vastuu ja oon siitä hirmu kiitollinen, että en ole missään tilanteessa yksin.

Sora taisteli kuukauden päivät tosi sitkeää virtsatieinfektiota vastaan. Se vaati 2 x 10pvä antibioottikuurit, ennen kun lopulta saatiin voitettua. Tämän takia Soralla on ollut kuukauden tauko juoksulenkeistä ja muusta rasittavasta liikunnasta. Sillä on nyt valeraskaus, nisät on ihan turvoksissa vaikka maitoa ei tulekaan. Nyt parina päivänä nisien väli on punoittanut, täytyy alkaa hoitamaan ettei pääse pahemmin tulehtumaan. Sora siis nuolee nisiä ja kosteus jää sinne väliin hautumaan. Nisät kutittaa Soraa ja lenkillä kävely on välillä aivan mahdotonta, kun joka toisella askeleella pitää rapsutella. Se on nyt hieman helpottanut, mutta Soran liikkuminen on edelleen hankalaa. Paitsi vapaana, sillon nisät ei kutia ;) Taitaa olla enemmän pääkopan sisällä tämäkin ongelma.

Maissit on hyviä grillattuna, mutta koirille hengenvaarallisia! Sora tietää, ettei näihin kosketa.

Sora on kesän aikana käynyt kolmessa mätsärissä, eikä kotiin ole kertaakaan lähdetty tyhjin käsin. Sora on ollut tosi iloinen koira ja meillä on ollut mätsäreissä aina hirmuisen hauskaa. Mulle on tärkeää palkita koira hyvin, meni suoritus miten tahansa, ja sen kyllä näkee siitä, miten innoissaan Sorakin sitten on. Mun oli tarkoitus ilmoittaa Sora Iisalmen koiranäyttelyyn, mutta jätin ilmoittamatta, koska lonkkien tilanne oli kesän alussa vielä aivan auki. Soran takaliikkeet ovat menneet huonompaan suuntaan nyt kun sen kasvu alkaa olla pysähtynyt, se liikkuu ahtaasti takaa. Nyt siltä tippuu myös pentuturkki, eikä se ole noiden nisiensä kanssa näyttelykunnossa muutenkaan, joten en ole näyttelyitä nyt edes katsellut.

Sora pesemässä autoa

Soran lonkat lonksuu edelleen tuttuun tapaan. Sekä sisällä että ulkona, mutta ulkona sitä vaan ei kuule, ellei olla ihan täysin luonnon helmassa ilman liikenteen melua. Huomasin tämän viime viikonlopun mökkireissulla, että kyllähän se lonksuu ulkona ihan samalla tavalla kuin sisälläkin, siinä liikkeelle lähtiessään. Sora on aristanut oikeaa takajalkaansa kaksi kertaa. Kerran kotona leikkiessään itsekseen ja viime maanantaina leikkiessään siperianhusky-kavereiden kanssa. Huskyista saattoi toinen koira astua sen varpaille - en ole varma, kun en tilannetta itse kunnolla nähnyt. Selvää syytä näihin hetkellisiin ontumisiin ei ole, ja ne on mennyt muutamassa minuutissa itsestään ohi. Niiden jälkeen on aina varulta pidetty pari lepopäivää. Tämmöiset kuitenkin aina säikäyttää, kun tietää, että koira ei ole luustoltaan terve ja tällä hetkellä ei ole mitään käsitystä siitä, miten pitkään Sora noilla lonkilla ilman operaatioita pärjää. Nyt kun Soran tulehdukset on saatu voitettua ja tuntuu että valeraskaudenkin pahimmat oireet on jo ohi, niin Sora pääsee taas enemmän lenkkeilemään, juoksemaan ja lihaskuntoa kasvattamaan. Mitään muuta me ei oikein sen hyväksi voida nyt tehdä, kun luuston kehitys on vielä kesken eikä lopullisesta diagnoosista ole vielä tietoa.

Mökillä Sora on elementissään, se on kuin luotu jonkun maatilan koiraksi puuhailemaan omistajan kanssa pitkin pihoja kaiken päivää. Harmi kun siihen ei ole mahdollisuutta.

Harrastukset on myöskin tauolla edelleen. Nyt olisi tarkoitus aloittaa omaksi iloksi Soran kanssa jonkinlaista jälkiharrastusta, että saisin sille jotain järkevää tekemistä, mikä ei kuitenkaan liiaksi rasittaisi lonkkia. Uskon että me palataan rallytokon pariin vielä joskus, mutta nyt ei tehdä mitään paljon toistoja (istu-seiso ym) vaativaa. Rallytoko on siinä ihana laji, että jos koiralla on esim. lonkissa ongelmaa ja sillä on oma tyylinsä istua, niin se sille lääkärinlausunnolla sallitaan. Ei tarvitse nakottaa suorassa, jos se on hankalaa. Tämä on musta aivan loistava asia, että myös tällaisen lonkkavaivaisen koiran kanssa voi rallytokokisoihin osallistua. Sora nautti siitä lajista niin paljon, ja minäkin tykkäsin, että toivottavasti voimme sitä jossain vaiheessa jatkaa. Jälkiharrastuksesta ei tule meille mitään kilpailulajia, mutta toivon että saisin sillä Soralle edes hippusen itsenäisyyttä.

Siitä päästäänkin seuraavaan ongelmaan. :D Sora on nyt ollut ainoana koirana kohta 4kk, eikä tästä tule kyllä oikeasti yhtään mitään. Sora itkeskelee päivittäin leikkikaverin puutetta. Me käydään koirapuistoissa usein ja nähdään koirakavereita, ja Inun kanssa Sora painii päivittäin, mutta se ei riitä. Mä tein viime viikolla testin. Eläinkokeen :D Tarkemmin sanottuna koirakokeen. Pyysin kaverin koiran Nadan meille pariksi yöksi lainaan ja seurasin miten koirakaverin läsnäolo vaikuttaa Soraan. Sora oli ihan kuin eri koira ne pari päivää - ei minkäänlaista kitinää. Sora ja Nada leikkivät paljon (päivässä siis vähintään 7 tuntia!) keskenään, mutta myös rauhoittuivat hyvin ja nukkuivat yöt. Tämän kokeilun perusteella on täysin selvää, että Sora tarvitsee koirakaverin. Mä olen tätä asiaa miettinyt ja pohtinut ja käännellyt ja väännellyt aivoni jo ihan nurinkurin. Tilanne on nyt kumminkin se, että loppuvuosi on mulle itselleni niin rankka, että mä en pysty nyt ottamaan pentua. Sora joutuu siis vielä kärvistelemään ilman kaveria. Mutta näillä näkymin ensi vuonna olisi tarkoitus etsiä Soralle kaveri.

Sora ja Nada

Hiekkalaatikkoleikkejä

Nada on sekarotuinen, Soraa pari kuukautta vanhempi

Vaikka mitään kummallista ei nyt olla tehtykään - arkisin lenkkeillään, pelataan älypelejä ja vaan köllötellään, ja viikonloppuisin retkeillään - niin sellaisia iloisia asioita on kuitenkin mahtunut tähän kesään paljon. Olen ollut ylpeä Sorasta monesti. Se on esim lenkillä napannut lihapullan suuhunsa ja tiputtanut sen samantien käskystä pois, ja muutaman kerran naapuriin karattuaan se on nyt VIHDOIN oppinut mikä on meidän ulko-ovi, eikä enää viiletä kippura suorana pitkin pihoja. Ainakaan usein. Sora tulee edelleen aivan loistavasti toimeen kaikkien koirien kanssa, sen kanssa voi huoletta mennä minne vaan. Se ei pelkää mitään. Paitsi kesän ensimmäistä tattia... ja pari kertaa se on ihmetellyt jotain mikä riippuu ilmassa epäilyttävästi, esim joku koriste puussa. Nämäkin tilanteet on yhen käden sormilla laskettavissa. Metsässä Soran luoksetulo on oikeastaan 100% varma, paitsi jos naapurin noutajat on näkyvissä, niin karkausprosentti on 99%. Vieraiden luokse Sora ei mene. Mistään riistaeläimistä se ei ole pätkän vertaa kiinnostunut.

Nyt Sora on viimeisen kuukauden aikana rauhoittunut huomattavasti - joko valeraskauden tai aikuistumisen myötä. Se on kyllä käytökseltään PALJON pentumaisempi, kuin mitä mun aikaisemmat shibat ovat 10kk iässä olleet - kohta tulee oikeastaan 11kk täyteen ja Sora on täysi kakara. Mutta tietyissä tilanteissa se osaa olla tosi fiksusti.

Tuleva kaverikoira

Työskentelen kehitysvammaisten parissa, ja Sora kävi mun työpaikalla ihastuttamassa ihmisiä. Se osasi valita kenen viereen menee istumaan ja otti silitykset hyvin vastaan. Tilanne oli aika haastava noin nuorelle koiralle kun silityskäsiä oli joka puolella, mutta Sora rauhoittui ihmeen nopeasti kyllä ja ymmärsi mistä on kyse. Sitten kun sillä on riittävästi ikää (2v) niin mun on tarkoitus mennä mukaan kaverikoiratoimintaan sen kanssa, se olis siihen aivan loistava!

Kaverikuva!

Nämä kuvat on meidän mökiltä. Markus halusi laittaa Inun järveen, mä totesin että Inu ei tule sen jälkeen enää ikinä rantaan... No mutta, eipä käynyt niin, vaan Inuhan siis nautti järvestä! En kyllä ylläty ton kissan kanssa enää yhtään mistään :D Ehkä vielä yllättävämpää oli, että kun Inu meni järveen, niin Sora ei voinut jäädä huonommaksi, vaan haki elämänsä ensimmäisen kerran keppiä järvestä! Niin että masukin kastui! Se vaan vaati isoveikan näyttämään mallia :D Loppuun kuvapläjäys:

Kissa järvessä, Sora ei kestä katsoa

Huomatkaa että kissa on täysin rentona, koira ei :D

Sora sai hepulin Inun järvireissusta

Ystävät