Lando, Leela & Ludo

Inun lapsukaiset ovat jo lähellä luovutusikää (ja kaikkihan muistaa, että kissanpennun luovutusikä on vähintään 12 viikkoa!). Moni tämänkin blogin lukijoista on varmasti seurannut niiden kehitystä Hafta-äiskän blogista: http://pajunkissajanokitassu.blogspot.fi/

Me emme valitettavasti päässeet katsomaan näitä Inun lapsia Etelä-Suomeen pitkän välimatkan ja omien kiireiden takia. Voitte kuvitella miten paljon tämä on harmittanut. Pientä helpotusta harmitukseen on kuitenkin luvassa, sillä toinen pojista on muuttamassa Kuopioon! :) Ei suinkaan siis meille, mutta toivon mukaan pääsen tätä poikaa morjestamaan ja sen tulevat omistajat saavat tavata isukin :)

Tässä esittelyssä Haftan omistajan ottamat kuvat (älä koppioi) 9-viikkoisista naperoista, jotka ovat nyt jo melkein 11 viikkoa:

Amajan Ludovico Luciolo, riista poika

Amajan Leela Lazzarella, punainen tyttö

Amajan Lando Lifardo, riista poika

Tämä pentue jää Inun ainoaksi, ja se on nyt sitten sinetöity päätös. Inulta lähti pallit viime torstaina. Leikkaus onnistui aivan loistavasti, haava on tosi siisti ja Inu oli tolpillaan jo kun hain sen eläinlääkäristä. Hieman höperö se oli leikkauspäivän, esimerkiksi seisoskeli meidän vesikupissa monta minuuttia, mutta hyvin käveli ja hyppikin. Illasta eteenpäin Inu oli aivan jäätävän aktiivinen ja meillä on nyt vaikea viikko menossa, kun Sora ja Inu eivät saa leikkiä keskenään Inun tikkien takia. Inu kerjäämällä kerjää Soraa leikkimään, hyppii sen selkään ja vaanii. Sora tietää, että Inu on toipilas ja ihmeen hyvin malttaa olla menemättä leikkiin mukaan, mutta toki välillä sen on pentuna ihan mahdoton hillitä itseään. Tarvittaessa niitä pidetään nyt erillään, jos jäävät keskenään kotiin. Inu onneksi viihtyy vessassa hyvin, kun laittaa vaan suihkun vähän valumaan ja robottikalan altaaseen, niin siitä riittää huvia aika pitkäksi aikaa. :)

Nyt jäädään odottamaan kuinka leikkaus tulee vaikuttamaan Inun luonteeseen. Sehän on melkosen hellyyden kipeä kainalokaveri, joten en osaa kuvitella miten se vois tuosta vielä seurallisemmaksi tulla :D

Leikkauksen jälkeen Inun omistajuus siirtyy meille. Hetki odotetaan, ettei tule mitään takapakkeja haavan kanssa, niin saadaan vakuutukseen menemään jos tarvii lääkärissä vielä käydä. Hyvältä tuo leikkaushaava kyllä näyttää. Mä olin alunperin sitä mieltä että otan myös Inulle vakuutuksen (sillä on nyt Tapiolan vakuutus, joka loppuu kun omistajuus siirtyy kasvattajalta meille), mutta nyt oon päätynyt siihen, että avaan Inulle oman tilin ja talletan sinne sille mahdollisia lääkärireissuja varten säästöön. Inu on kuitenkin jo 1,5v ja täysin terve, suurin kasvukin on ohi, joten aika epätodennäköisesti se alkaa pahemmin sairastelemaan. Sitten kun mahdollisia vanhuuden vaivoja tulee, niin sille on jo iso summa säästössä, mikä muuten mahdollisesti menisi turhaan vakuutusmaksuihin.

Kaiken kaikkiaan tämä sijoituskollin kanssa elely on mennyt aivan valtavan hyvin. Me ollaan tultu kasvattajan kanssa tosi hyvin toimeen heti alusta asti, eikä mikään asia ole aiheuttanut erimielisyyksiä. Tämä on ehkä ykköstärkee asia, jos sijoituseläintä (kissaa tai koiraa) itselleen miettii. Me ollaan Inua käytetty kolmessa näyttelyssä, joissa oltais käyty vaikka se olis ollut meidän ihan omakin. Tämä on tuonut tietysti matkojen takia vähän kustannuksia ja järjestelyjä, koiran hoitajan etsimistä lähinnä. Astutusreissu vaati meiltä, tai siis mun mieheltä, pitkän ajomatkan melko lyhyellä varoitusajalla, mutta sekin saatiin onneksi hyvin järjestymään. Siinä oltiin kyllä jännän äärellä, kun mun mies tekee reissuhommia välillä, ja mun on sillon aika vaikea lähteä koiranpennun luota monen sadan kilometrin päähän. Mutta se hoitui hyvin, kun Inu pääsi kissahotelliin lähelle morsianta. Oikeastaan muita kuluja sijoituskotina oleminen ei ole sitten tuonutkaan. Siis peruskulut, ruoat, hiekat yms. tietysti maksetaan samalla tavalla kuin omaltakin kissalta. Inusta maksettiin vakuusmaksu, joka oli puolet pennun kauppahinnasta, ja se siirtyy omistajan muutoksen jälkeen meille takaisin.

Inun ilme pallien poistoa edeltävänä iltana, kun kerroin sille tulevasta toimenpiteestä.

Koska Inu on ollut sijoituksessa, mä olisin sopimuksen mukaan ollut kasvattajalle  korvausvelvollinen, jos mun toiminnan takia Inu olis telonut itsensä. Tämän takia Inun kanssa on oltu ehkä vielä vähän tarkempi, kuin ihan oman kissan, vaikka toki omakin kissa tässä taloudessa hoidetaan niin hyvin kuin ikinä voi. Mä olen ilmoittanut kasvattajalle aina pienimmästäkin kolhusta, minkä Inu on toimeliaana kaverina saanut. Mainittakoon, että Inu unohdettiin ilmoittaa hetki sitten olleeseen Kuopion näyttelyyn, mutta se oli ihan hyvä vaan - meidän Rupikonna on meinaan välillä sen näköinen, että ei se olis päässyt lääkärintarkastuksesta läpi :D Mikään vakavaa siis ei ole, lähinnä Inu kökkii tuolla ulkotarhassa ja hyttyset syö sen korvat, jotka on kyllä sitten sen näköisetkin. Ja Soran kanssa tulee välillä pientä naarmua painiessa. Inu tulee käymään näyttelyissä kastraattipoikana myös jatkossa, mutta sitä taitaa olla turha ilmoittaa näyttelyihin muuta kuin talvella, kun ei ole korvat täynnä rupia :) Kissalla ei saa siis olla näyttelyssä minkäänlaista avohaavaa, pienintäkään.

Inu on myös itse tehnyt tämän sijoitussopimuksen helpoksi olemalla niin tavattoman helppo kolli. Sen pissa alkoi haista vasta tuossa kesäkuussa. Kertaakaan se ei ole merkannut mihinkään. Eikä ikinä ole mourunnut. Oikeastaan ainut asia, jota nuo pallit on häirinnyt, on meidän säännölliset mökki vierailut ja siellä hurmausyritykset Sissi kissaa kohtaan. Mökillähän ei oikein kukaan nuku ekana yönä, kun Inu siellä on. Inu purisee Sissille haltioissaan ja Sissi murisee sille. Tämä on toistunut aina, vaikka Sissihän on siis leikattu. Mutta kun sillä on Inusta niin kaunis häntä.... Yhtä pitkä ku leveeki.

Kaikenkaikkiaan tosi positiivinen kokemus on ollut tämä sijoituskollin huoltajana oleminen. Ei olisi mitään ongelmaa ottaa joskus toistakin sijoituskissaa. :)