Lonks lonks ja hyvästi haaveet

Oon viimeksi toukokuussa kirjoittanut tänne, voi apua miten paljon tässä välissä on taas tapahtunut!

Meidän laumamme on yhdellä lemmikillä pienentynyt. Tuittu rakas jouduttiin päästämään pois 16.6.

R.I.P. Tuittu, Goldilock´s Androgum

 

Joko Muhvi tai Houska puraisi Tuittua selästä. Huomasin pahan haavan selässä seuraavana päivänä, mitään tappelun ääniä en ollut kuullut. Tämä riita oli ensimmäinen mikä näillä hamstereilla on ikinä ollut. Tuittu erotettiin heti omaan asumukseensa, ja haavaa hoidettiin seuraavat pari päivää. Haava lähti heti hyvin parantumaan, mitään tulehduksen merkkejä ei ollut ja Tuitun vointi vaikutti olevan hyvä. Muutama päivä meni näin, ja sitten Tuittu alkoi piipittämään 15.6 illalla. Ajattelin että katson aamuun mikä sen vointi on. Aamulla Tuittu hytkyi ja oli siis aivan selvästi tuskissaan, joten päästin sen nopeasti pois.

Ilmeisesti kaverit huomasivat, että Tuittu ei ole jotenkin kunnossa, tai sitten sillä vain tuli ikä (1v 8kk) vastaan, ja muiden mielestä oli hyvä ajatus päästää se pois. Jyrsijät osaa olla aika "rajuja", mutta se on vain luonnollista niille - jos joku on heikko niin sillä ei ole enää pesään asiaa.

Tuittu oli tosi suloinen robo, joka mahdollisti sen että mä sain hoitaa tämän yhden hamsteripoikueen. Muhvi ja Houska ovat jo yli vuoden ikäisiä, mutta silti Tuittu oli aina se joka hoiti kaiken. Päätti mihin tehdään pesä jne. Saas nyt nähdä miten kaksikon yhteiselo sujuu ilman mammaa. Ainakin tällä hetkellä kaksikko voi hyvin. Ne olivat juuri pari viikkoa hoidossa meidän Norjan matkan aikana ja pärjäsivät hoidossakin hienosti.

Niin, olimme 2 viikkoa asuntovaunulla reissussa. Teen reissusta oman postauksen myöhemmin.

Ja sitten tuohon otsikkoon. Sanoisinko, että vaikka tässä on nyt ehtinyt ajatusta mielessään pyöritellä jo jonkin aikaa, niin edelleen tämä tuntuu aivan käsittämättömältä. Että mulla on täällä kolmas sairas shiba.

Yksi suurimmista syistä miksi mä olen shiboihin päätynyt, on ollut se, että rotu on perusterve. Ja edelleen mä voisin sanoa, että niin on. Vaikkakin Norilla oli nivelongelmia, ja Namilla oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja allergioita. Ja nyt mulla ilmeisesti on täällä toinen lonkkavikainen shibani.

Soran lonkat alkoivat naksumaan/lonksumaan kuuluvasti heti, kun sen juoksut alkoivat, eli 7kk iässä. Lonksunta kuuluu vain sisätiloissa, silloin kun Sora lähtee liikkeelle ja liikkuu tietyllä ravinopeudella. Lenkillä ääntä ei ole ikinä kuullut ja Sora liikkuu tosi mielellään pitkiäkin lenkkejä. Kuukauden päivät mä jaksoin seurailla tilannetta, ja toivoa, että ehkä tää nyt vaan on joku ikään liittyvä löysyys, mikä äänen aiheuttaa. Ehkä ne juoksut kuitenkin vaikuttaa noihin lonkkiin. Sitten Sora koirapuistossa kevensi jalkaa parin askeleen verran ja se oli sit siinä, varasin ajan röntgenkuviin. (Sora ei ole sen jälkeen ontunut)

Lääkäri kokeili ensin pöydällä Soran nivelet läpi. Mä olin itse siinä vaiheessa kohdistanut äänen polveen (virheellisesti, kuuluu siis lonkasta), joten olin aika helpottunut, kun lääkäri sanoi, ettei polvissa ole kyllä mitään vikaa. Toisen saa ihan väkisin vääntämällä pois paikoiltaan, toista ei edes saa, joten ne ei ainakaan naksu. Sitten lääkäri venytti Soran lonkkaa ja siitähän Sora ei tykännyt. Siis yritti vetää jalkaa pois, muutenhan se antaa tosi hienosti tutkia. Siinä vaiheessa heräs mulla taas pieni epäily. Sit Sora laitettiin unten maille ja kiikutettiin röntgeniin.

Hetken kuluttua lääkäri pyysi mua katsomaan kuvia ja totes heti että "Kyllä mä sanoisin että nää D/D:t on". "DEET?" Hetken toivon, että väärin kuulin, oisko ne sittenkin ollu beet. Mutta ei, kuvista näkee ihan selvästi miten löysät lonkat Soralla on. Nivelrikkoa ei onneksi ole. Lääkäri lohdutti, että ei nää pahimmat D:t ole, niitäkin on niin monenlaisia, ja että moni koira elää tämmöisillä lonkilla eikä kukaan tiedä niissä mitään vikaa olevan. Kyllä kyllä. Niin Noristakin sanottiin, että ei ne D/D lonkat välttämättä tule haittaamaan, mutta toisinpa kävi. Soran lonkat eivät kuitenkaan ole niin huonot kuin Norilla, ja Norihan kuvattiin vasta 5-vuotiaana. Soran kanssa saadaan tukitoimet käyntiin heti alkuunsa. Nivelravinteet on jo käytössä.

Sora 9kk, lonkat tällä hetkellä epävirallisesti D/D

Terve selkä

Soran luusto kehittyy yhä, ja on hyvinkin mahdollista, että lonkat tulevat tuosta vielä tiivistymään sen iän myötä. Mutta terveitä noista tuskin saa. Voi olla, että lonkat eivät tule Soraa lonksumista enempää haittaamaan. Voi olla, että se saa ihan hyvän elämän ilman leikkauksia. Tai sitten ei, sen näyttää nyt vaan aika. Vien Soran uudestaan kuvattavaksi noin 1,5-2 -vuotiaana ja sitten mietitään tilannetta uudestaan.

Se miten tää nyt vaikuttaa Soran elämään on, että se ei saa hyppiä eikä vetää. Eipä siitä ole agilitykoiraa suunniteltukaan, eikä rekikoiraa. ;) Harrastuksia pitää vähän miettiä. Mä ajattelin että doboa voitais kokeilla. Ja tehdä temppuja, joilla saadaan takapäänlihaksistoa vahvistettua. Ja liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Sora onneksi on tosi sporttinen, ja se on ollut koko ikänsä keskivertoshibaa lihaksikkaampi. Takapään lihasten ylläpitoon kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota, jotta lihakset myös jatkossa tukevat niveliä. Pahin mitä Soralle voisi nyt tehdä, olis laittaa se pumpuliin ja vähentää sen liikkumista.

Mä sain muutamaltakin henkilöltä viestejä, jotka vihjaili siihen suuntaan, että Soraa liikutettaisiin liikaa ja huonot lonkat johtuisi siitä. Näin ei todellakaan ole, noihin lonkkiin ei vaikuta muu kuin perimä. Liikunta vaikuttaa - positiivisesti. Jos Sora olis rimppakinttuteini, niin sen tilanne olis huonompi. Soralla on terveet vanhemmat, mutta niiden japanilaisista taustoista ei sitten olekaan tietoa sen enempää, kuin että samaa linjaa on Suomeen pari D-lonkkaista shibaa tuotu. Mä otin itse tietoisen riskin, kun Soran hankin ja nyt vaan kävi näin, eikä se ole kenenkään syy. Liikunta on aina tehty Soran ehdoilla, mutta jos joku  kuvittelee, että me raahattais Soraa perässä 10km lenkkejä asfaltilla (miten kukaan voi edes miettiä mitään tämmöstä?), niin avataanpa tätä vähän.

Sora käy juoksulenkillä 1-2krt viikossa, juoksulenkin pituus on 7-10km ja se tehdään kokonaan maastossa tai tien pientareella, ei lainkaan asfaltilla. Mun mies harrastaa Soran kanssa pääasiassa siis maastojuoksua, jolloin Sora menee vapaana metsässä miehestä muutaman metrin päässä. Nämä juoksulenkit on aloitettu kun Sora oli noin 5kk ja alkuun se juoksi 3km. 5kk ikäisenä Sora teki 5km maastojuoksulenkkejä, siis vapaana metsässä. Näissäkin juoksulenkeissä on runsaasti kävelyosuuksia. Sorahan inhoaa kävelyä, kun ollaan juoksemassa. Varsinkin pyöräillessä se on välillä pakotettava kävelemään, kun haluaisi vaan juosta ja nauttii siitä. Sille itse liikunta on palkinto. Sora esim. opettelee pyöräillessä käännöksiä "oikee" ja "vasen", ja jokaikisen käännöksen jälkeen kun sitä kehuu, niin se saa hirveen spurtin kun on niin innoissaan. :)

Pyöräillessä Sora on (ainakin vielä) hihnassa, mutta pyörälenkit suunnitellaan mahdollisimman paljon sitten hiekkateille. Sora on juossut asfaltilla pyörän vieressä pisimmillään 4-5km, eikä semmoinen kyllä lonkkia riko. Alku- ja loppuverryttelyt hoidetaan ja nuuskuttelukävelyjä on useita kertoja tuonkin matkan aikana. Nää asfalttiosuudet on vähän väistämätön pakko, jotta pääsee hiekkateille tästä meiltä. Pyöräillessä koiraa ei saa ohjattua pientareelle, niin kuin juostessa. Mun mies ei muuten itsekään juokse yhtään asfaltilla, joten senkin puolesta voi kaikki olla ihan varmoja, että ei juokse Sorakaan :D

Sora lenkkeili juoksujensa ajan (kuukauden) hihnassa, ja siitä muodostui sille ongelmia. Sora väistää hihnaa, jolloin se askeltaa oikealla takajalalla vinoon. Tämäkin ongelma saatiin ratkaistua niin, että ne osuudet kun Sora on hihnassa, se juoksee ihmisen takana. Silloin sen liikkeet on oikein hyvät, kun se ei väistele hihnaa. Sorahan siis ihnoaa kaikkia hihnoja ja valjaita. Juostessa Sora menee semmoseen onnelliseen vaellusfiilikseen, se on ihan elementissään silloin.

Noi juoksulenkit on Soralla peruslenkkien lisänä, muuten se lenkkeilee (niin että ihminen kävelee) 1,5-2 tuntia päivässä. Suuri osa lenkeistä sijoittuu metsään, jossa Sora jolkottelee vapaana. Välittömästi kytkettävissä. Sorahan ei lähde vapaanakaan fleksin pituutta kauemmaksi. (paitsi leikkimään naapureiden kanssa, vieraiden koirien luokse ei mene) Kerran se nosti rusakon liikkeelle, mutta tuli samantien kutsusta luokse ja jätti ajon kesken. Mä luotan siihen tosi paljon, riistavietti ei ainakaan vielä ole nostanut päätään.

Sitten me käydään koirapuistoissa noin kerran viikossa. Siellä menee tunnista pariin tuntiin, kun Sora rallattelee kavereiden kanssa. Kaverikoiria nähdään myös lenkkien merkeissä.

Nyt ei varmaan ole enää väärinkäsityksiä kenelläkään Soran liikkumisesta? Sitä ei tulla missään tapauksessa vähentämään, vaan lisäämään. Uimaan haluaisin Soran saada, mutta kun inhoaa vettä...

Hyvällä tuurilla (jota mulla ei kyllä ole) lonkat eivät vaikuta Soran elämään. Enemmän tää mahdollisesti mun suunnitelmiin vaikuttaa.

Mä toivoin, että Sorasta olis tullut mulle jalostusnarttu, mutta nyt näyttää siltä, että niin ei tapahdu. Jos siis mitään ihmeparantumista noille lonkille ei käy. Toki Soran jalostuskäyttöön vaikuttaa myös muut asiat, joita mä olen puntaroinut jo ennen tätä lonkkatulosta. Rohkea luonne on Soran vahvuus, jota mielelläni olisin jalostukseen käyttänyt. Ulkonäöllisesti Sora on myös ihan nätti. Mutta liian iso: korkeutta en ole nyt mitannut, mutta siinä 40cm kieppeillä se on (ihanne on 37cm, Sora on siis uroksen kokoinen). Suomessa on paljon shiboja jotka eivät mahdu rotumääritelmän mittoihin, joten tätäkään asiaa ei voi vaan ohittaa. Toinen asia on Soran huonot hampaat. Sillä on aivan täydellinen leikkaava purenta kyllä, eikä sillä ole hammaspuutoksia. Miten niin siis huonot hampaat? Siltä puuttuu hammaskiille. Ja se on myös periytyvä ominaisuus. Sora on ensi viikolla menossa nyt toisen kerran hammashuoltoon, sen hampaat fluorataan ja toivotaan parasta, että kiille kehittyisi iän myötä vielä. Noi hampaat todennäköisesti vähän vihloo Soraa ja fluorauksella yritetään sitä helpottaa. Olisin toivonut, että röntgenkuvien yhteydessä oltais nämä hampaatkin hoidettu, mutta röntgannut lääkäri ei ollut hampaisiin perehtynyt. Hänen mielestään Soran hampaissa ei ollut yhtään mitään vikaa :D Ne on siis tyvestä lähinnä harmaat, ei lainkaan sen näköiset kuin 9kk shiban hampaiden pitäisi olla. Hammaskiveä niihin voi alkaa kertymään myös herkästi. Sora on siis 9kk ja ensi viikolla se rauhoitetaan jo kolmannen kerran hoitotoimenpidettä varten... Ekan kerran se rauhoitettiin 6kk ikäisenä, jolloin hampaat hoidettiin ekan kerran ja jolloin Soralta poistettiin yksi ylimääräinen pysyvä hammas.

Ensisijaisesti Sora tuli mulle harrastus- ja lenkkikaveriksi, perheenjäseneksi, joten se että siitä ei taida tulla jalostuskoiraa, ei ole mulle valtavan iso asia. Jotenkin tähän osaa nyt suhtautua paljon leppoisammin, kun on jo se tietotaito nivelvaivaisen koiran kanssa elämisestä. Norikin sai pitkän elämän. Toki mä toivon, että Sora ei joudu leikkauksiin, koska toipuminen on niin pitkäaikainen prosessi - ja vaatii paitsi koiralta, niin myös omistajalta sata prosenttista sitoutumista siihen kuntouttamiseen. Katsotaan miten hyvin mä saan itseni olemaan miettimättä pahinta. Parhaassa tapauksessa Sora tosiaan elää ihan normaalia elämää :) Lenkkeilyä ja liikkumista tämä vaiva ei vielä haittaa ollenkaan. Norjassa Sora kiipeili vuorilla parhaana päivänä 7 tuntia ja hyvin jaksoi.

Sen verran tämä harmittaa, että mä olisin toivonut saavani Soran pennun itselleni, lähinnä Soran mahtavan luonteen takia. Parempaa koiraa kuin rohkea ja sosiaalinen shiba ei kyllä ole. Ja nyt kun kolme shibaa on osoittautunut sairaiksi, niin väistämättä mä aloin miettimään, että meidän seuraava koira ei ehkä olekaan shiba. Vaikka mä olen vannonut että mulla tulee aina olemaan shiboja (niin tuleekin, kyllä mä shiboja vielä hankin) ja juuri tämä on se mun oma rotu. Rajansa kaikella kuitenkin. Koira on meillä ensisijaisesti perheenjäsen, sen on oltava aktiivinen ja liikunnallinen kumppani. Jos lonkat alkaa Soraa vaivaamaan, eikä siitä enää olekaan lenkkikaveriksi, niin mä haluan että mulla on koira joka taatusti lähtee mun kanssa lenkille, jos Sora lepää.

Sora on nyt kaksi kuukautta elänyt ilman koirakaveria, ja se tarvitsisi koiraseuraa. Vaikka se näkee muita koiria melkein joka päivä, niin ei se ole sama asia. Eikä Inukaan korvaa koirakaveria nimestään huolimatta. Sora on semmoinen laumasielu. Nyt kun se on murrosiässä, niin toisen koiran hankkiminen ei ole (eikä nyt muutenkaan) mikään tämän päivän, eikä tämän vuoden asia. Mutta sitten kun Sora on aikuinen, niin meidän laumaan todennäköisesti tulee "vääränrotuinen" :D Rotu on päätetty jo, eli sen verran tosissaan mä näiden ajatusten kanssa olen. Seuraava askel on tutustua kasvattajiin jne., mutta koiraa ei kyllä ole ehkä pariin vuoteen siis tulossa. Voihan se olla, että mä vielä mieleni muutan ja seuraavakin on shiba, mutta tällä hetkellä fiilikset on sellaiset että ehkä ei. Kaksi koiraa laumassa kuuluu mun mielestä olla, vähän oudolta tuntuu kun nyt on vain yksi. Mutta 2-3 vuoden ikäeron haluan niillä olevan, kuten Norilla ja Namilla.

Semmoisia kuulumisia meille, vähän haikeita, mutta elämä itsessään on oikein mukavaa Soran kanssa :) Meillä oli aivan mahtava reissu Norjaan, mutta voitte kuvitella että noiden yli tuhannen kuvankin läpikäymisessä menee hetki, niin en heti saa siitä enempiä kirjoitettua :D