Inun treffit

Nyt kun Pajunkissa ja Nokitassu -blogissa on julkaistu tieto Hafta neidon ja Inun kohtaamisesta, niin minäkin kerron Inun puolesta sen kosiomatkasta :) Tämä julkaisu sisältää myös höpinää ja kuvia kissan pippelistä, joten jos moinen ahdistaa, niin skippaa seuraava viivojen välissä oleva kappale ja oheiset opetuskuvat!

-------------------------

Inu on meillä siis sijoituksessa, ja sovimme että sitä käytetään jalostukseen heti sen tultua sukukypsäksi. Kuten aikaisemmin kerroin, merkit sukukypsyydestä antoivat odottaa itseään. Inu ei merkkaile, pissa ei haise - mä en edelleenkään tiedä miltä se kollin kusi muka haisee, koska ei toi vaan haise miltään. Inu ei myöskään kollittele millään tavalla, ei mourua, eikä ole mitenkään hankala, niin kuin jotkut kollit voivat olla. Massiivinen karvanlähtö alkoi ja turkki rasvoittui. Ja paino laski, mutta muita merkkejä ei ollut havaittavissa. Varmin merkki sukukypsyydestä näkyy uroskissan peniksessä - kissan tultua sukukypsäksi siihen kasvaa väkäsiä. Niitäkään ei löytynyt sitten millään! Monet kerrat yritettiin saada katsottua, mutta ei, niitä ei joko ollut tai emme osanneet tarkistaa. Väkäiset näkyivät ensimmäisen kerran ystävänpäivänä, jolloin Inu oli jo vähän yli vuoden. Nyt se on jo niin äijää, että retkottaa välillä näinkin hävyttömästi:

Nappasin opetusmateriaalikuvat Inusta, jospa ne helpottaa joskus jotain muuta löytämään nuo mystiset väkäset. Normaalioloissa kissan penis on kokonaan piilossa.

-----------------------

Helmikuussa odottelimme sitten Hafta neidon juoksua. Ilmoitin kasvattajalle, että viikko 10 on ihan kaikkein pahin mahdollinen, koska mä olin yksin kotona eläinten kanssa ja Markus oli työreissussa. Haftahan asuu noin 400km päässä meistä, ja Inun oli tarkoitus mennä Haftan kotiin. Noh, kuten arvata saattaa, juoksujen ensimmäiset merkit tuli viikon 9 lauantaina. Markus kävi seuraavana päivänä viemässä (850km) Inun Kirkkonummelle Kissahotelli Hyrinään. Siellä Inu oli lähempänä Haftaa, ja kasvattaja saisi Inun haettua sieltä morsiammen luokse oikeana päivänä.

Kissahotelli Hyrinä on hyvin sympaattinen paikka. Kissoille on omat huoneet, ja sitten ne saavat oleilla yhteisissä tiloissa jos haluavat. Inu oli jäänyt sinne hyvin ihmeissään. Se oli ensimmäinen kerta, kun Inu joutui olemaan erossa meistä! Yksin jätettiin ihan vieraiden ihmisten luokse ja toisten kissojen keskelle. Inu oli kuitenkin reipastunut nopeasti, syönyt ja leikkinyt. Maanantaina Inun kasvattaja kävi kissahotellissa moikkaamassa Inua ja Inulla oli siellä jo oikein mukavat oltavat. Se oli jo saanut uuden kissakaverinkin siellä - vietti oikein luksuslomaa.

Maanantai-iltana Inu matkusti Haftan luokse. Inu oli huutanut koko automatkan protestiksi! Se oli juuri asettunut taloksi kissahotelliin, ja taas mentiin... Ja sitten joutui johonkin vessaan ja sinne tuotiin tyttökissa, ja sille pitäisi osata jotain tehdä. Melkoiset paineet! Molemmat kissat olivat myös ensikertalaisia, mikä tuo aina omat haasteensa. Mutta nopeasti tämä kaksikko oli kuitenkin hoksannut mistä on kyse, ja astutus onnistui. Mä oon kyllä tosi ylpeä Inusta, että sen pääkoppa kesti moisen reissun!

Inu oli Haftan luona pari päivää, ja loppuviikoksi se vietiin taas kissahotelliin. Haimme sen sieltä sitten lauantaina Norin ja Soran kanssa. :)

Kotiin päästyämme Inu oli aivan mahdottoman hellyyden kipeä. Se puski, kehräsi, leipoi ja kuolasi (...) enemmän kuin ikinä ennen! Seuraavana yönä se ei malttanut kunnolla edes nukkua, kun ei osannut päättää nukkuuko Markuksen vai minun vieressä, vaan vaihtoi koko ajan paikkaa kehräten. Sillä oli kiva loma, mutta ilmeisesti on ollut meitä kuitenkin kova ikävä.

Inulla on muutamia suuria salaisuuksia... yksi niistä on suhde mun käsivarressa olevaan luomeen. Inu on pienestä pitäen imenyt tuota yhtä luomea! Kasvettuaan isoksi pojaksi luomen imeminen jäi, se loppui joskus syksyllä, kun Inusta tuli Äijä. Mutta nyt, pitkän erossa olon jälkeen, Inu taas imi ihan pikkupentuna tuota yhtä luomea ja leipoi ihan hurmioituneena. Älkää kertoko sille ikinä, että mä paljastin tän suuren salaisuuden teille! Ei kyllä kehrää mulle enää koskaan, jos saa tietää.

Mamman mussukka

Tämän reissun jälkeen sitten jännitettiin, alkaako merkkailu ja mouruaminen. Eipä alkanut. Inu on entistä läheisempi, kun joutui olemaan meistä vähän erossa. Minkäänlaista kollittelua ei ole havaittavissa. Ainut miinus puoli tällä reissulla oli, että Inu on oppinut olemaan pöydillä... Meidän ruokapöydällehän ei saa mennä, eikä tiskipöydälle. Ihan vaan siksi, että mä en halua niitä kissanhiekkaisia tassuja kävelemään siihen missä teen tai syön ruokaa. Inu on totaalisesti unohtanut tämän, ja sitä saa nyt jatkuvasti käskeä alas pöydältä. :D Nyt tosin alkaa jo menemään taas perille nää oman kodin säännöt. Soran kanssa leikkiminen oli pari päivää vähän vaisua, Sora oli tietysti aivan törkeän innoissaan kun Inu tuli takaisin, eikä Inu ihan kamalasti arvostanut sitä. Nyt painiminen on taas sellaista kuin aina ennenkin.

Soralle tää Inun poissaolo oli aivan _hirveää_. Ja samalla mulle myös. Ei niinkään siksi, että mulla olisi ollut hirveä ikävä - vaikka toki oli ikävä. (Oli TOSI OUTOA käydä suihkussa ILMAN kissaa.) Mutta siis sen takia, että Soralla oli energiaa aivan mahdottomasti, kun Inu ei ollut täällä painimassa sen kanssa! Mä kyllä niin arvostan nyt enemmän tuota Inun työtä Soran personal trainerina. Helpottaa mun elämää tosi paljon.

Täällä odotetaan nyt suurella jännityksellä Haftan ultraa ja tietoa siitä, onko pikku-Inuja tulossa, vai tapaavatko Inu ja Hafta uudestaan. Pitäkää peukut ja tassut pystyssä että Haftan masussa olisi kasvamassa pikkuisia! :)

Laitan tähän loppuun videon, Soran ja Inun unista painia ja pusuttelua: