Lando, Leela & Ludo

Inun lapsukaiset ovat jo lähellä luovutusikää (ja kaikkihan muistaa, että kissanpennun luovutusikä on vähintään 12 viikkoa!). Moni tämänkin blogin lukijoista on varmasti seurannut niiden kehitystä Hafta-äiskän blogista: http://pajunkissajanokitassu.blogspot.fi/

Me emme valitettavasti päässeet katsomaan näitä Inun lapsia Etelä-Suomeen pitkän välimatkan ja omien kiireiden takia. Voitte kuvitella miten paljon tämä on harmittanut. Pientä helpotusta harmitukseen on kuitenkin luvassa, sillä toinen pojista on muuttamassa Kuopioon! :) Ei suinkaan siis meille, mutta toivon mukaan pääsen tätä poikaa morjestamaan ja sen tulevat omistajat saavat tavata isukin :)

Tässä esittelyssä Haftan omistajan ottamat kuvat (älä koppioi) 9-viikkoisista naperoista, jotka ovat nyt jo melkein 11 viikkoa:

Amajan Ludovico Luciolo, riista poika

Amajan Leela Lazzarella, punainen tyttö

Amajan Lando Lifardo, riista poika

Tämä pentue jää Inun ainoaksi, ja se on nyt sitten sinetöity päätös. Inulta lähti pallit viime torstaina. Leikkaus onnistui aivan loistavasti, haava on tosi siisti ja Inu oli tolpillaan jo kun hain sen eläinlääkäristä. Hieman höperö se oli leikkauspäivän, esimerkiksi seisoskeli meidän vesikupissa monta minuuttia, mutta hyvin käveli ja hyppikin. Illasta eteenpäin Inu oli aivan jäätävän aktiivinen ja meillä on nyt vaikea viikko menossa, kun Sora ja Inu eivät saa leikkiä keskenään Inun tikkien takia. Inu kerjäämällä kerjää Soraa leikkimään, hyppii sen selkään ja vaanii. Sora tietää, että Inu on toipilas ja ihmeen hyvin malttaa olla menemättä leikkiin mukaan, mutta toki välillä sen on pentuna ihan mahdoton hillitä itseään. Tarvittaessa niitä pidetään nyt erillään, jos jäävät keskenään kotiin. Inu onneksi viihtyy vessassa hyvin, kun laittaa vaan suihkun vähän valumaan ja robottikalan altaaseen, niin siitä riittää huvia aika pitkäksi aikaa. :)

Nyt jäädään odottamaan kuinka leikkaus tulee vaikuttamaan Inun luonteeseen. Sehän on melkosen hellyyden kipeä kainalokaveri, joten en osaa kuvitella miten se vois tuosta vielä seurallisemmaksi tulla :D

Leikkauksen jälkeen Inun omistajuus siirtyy meille. Hetki odotetaan, ettei tule mitään takapakkeja haavan kanssa, niin saadaan vakuutukseen menemään jos tarvii lääkärissä vielä käydä. Hyvältä tuo leikkaushaava kyllä näyttää. Mä olin alunperin sitä mieltä että otan myös Inulle vakuutuksen (sillä on nyt Tapiolan vakuutus, joka loppuu kun omistajuus siirtyy kasvattajalta meille), mutta nyt oon päätynyt siihen, että avaan Inulle oman tilin ja talletan sinne sille mahdollisia lääkärireissuja varten säästöön. Inu on kuitenkin jo 1,5v ja täysin terve, suurin kasvukin on ohi, joten aika epätodennäköisesti se alkaa pahemmin sairastelemaan. Sitten kun mahdollisia vanhuuden vaivoja tulee, niin sille on jo iso summa säästössä, mikä muuten mahdollisesti menisi turhaan vakuutusmaksuihin.

Kaiken kaikkiaan tämä sijoituskollin kanssa elely on mennyt aivan valtavan hyvin. Me ollaan tultu kasvattajan kanssa tosi hyvin toimeen heti alusta asti, eikä mikään asia ole aiheuttanut erimielisyyksiä. Tämä on ehkä ykköstärkee asia, jos sijoituseläintä (kissaa tai koiraa) itselleen miettii. Me ollaan Inua käytetty kolmessa näyttelyssä, joissa oltais käyty vaikka se olis ollut meidän ihan omakin. Tämä on tuonut tietysti matkojen takia vähän kustannuksia ja järjestelyjä, koiran hoitajan etsimistä lähinnä. Astutusreissu vaati meiltä, tai siis mun mieheltä, pitkän ajomatkan melko lyhyellä varoitusajalla, mutta sekin saatiin onneksi hyvin järjestymään. Siinä oltiin kyllä jännän äärellä, kun mun mies tekee reissuhommia välillä, ja mun on sillon aika vaikea lähteä koiranpennun luota monen sadan kilometrin päähän. Mutta se hoitui hyvin, kun Inu pääsi kissahotelliin lähelle morsianta. Oikeastaan muita kuluja sijoituskotina oleminen ei ole sitten tuonutkaan. Siis peruskulut, ruoat, hiekat yms. tietysti maksetaan samalla tavalla kuin omaltakin kissalta. Inusta maksettiin vakuusmaksu, joka oli puolet pennun kauppahinnasta, ja se siirtyy omistajan muutoksen jälkeen meille takaisin.

Inun ilme pallien poistoa edeltävänä iltana, kun kerroin sille tulevasta toimenpiteestä.

Koska Inu on ollut sijoituksessa, mä olisin sopimuksen mukaan ollut kasvattajalle  korvausvelvollinen, jos mun toiminnan takia Inu olis telonut itsensä. Tämän takia Inun kanssa on oltu ehkä vielä vähän tarkempi, kuin ihan oman kissan, vaikka toki omakin kissa tässä taloudessa hoidetaan niin hyvin kuin ikinä voi. Mä olen ilmoittanut kasvattajalle aina pienimmästäkin kolhusta, minkä Inu on toimeliaana kaverina saanut. Mainittakoon, että Inu unohdettiin ilmoittaa hetki sitten olleeseen Kuopion näyttelyyn, mutta se oli ihan hyvä vaan - meidän Rupikonna on meinaan välillä sen näköinen, että ei se olis päässyt lääkärintarkastuksesta läpi :D Mikään vakavaa siis ei ole, lähinnä Inu kökkii tuolla ulkotarhassa ja hyttyset syö sen korvat, jotka on kyllä sitten sen näköisetkin. Ja Soran kanssa tulee välillä pientä naarmua painiessa. Inu tulee käymään näyttelyissä kastraattipoikana myös jatkossa, mutta sitä taitaa olla turha ilmoittaa näyttelyihin muuta kuin talvella, kun ei ole korvat täynnä rupia :) Kissalla ei saa siis olla näyttelyssä minkäänlaista avohaavaa, pienintäkään.

Inu on myös itse tehnyt tämän sijoitussopimuksen helpoksi olemalla niin tavattoman helppo kolli. Sen pissa alkoi haista vasta tuossa kesäkuussa. Kertaakaan se ei ole merkannut mihinkään. Eikä ikinä ole mourunnut. Oikeastaan ainut asia, jota nuo pallit on häirinnyt, on meidän säännölliset mökki vierailut ja siellä hurmausyritykset Sissi kissaa kohtaan. Mökillähän ei oikein kukaan nuku ekana yönä, kun Inu siellä on. Inu purisee Sissille haltioissaan ja Sissi murisee sille. Tämä on toistunut aina, vaikka Sissihän on siis leikattu. Mutta kun sillä on Inusta niin kaunis häntä.... Yhtä pitkä ku leveeki.

Kaikenkaikkiaan tosi positiivinen kokemus on ollut tämä sijoituskollin huoltajana oleminen. Ei olisi mitään ongelmaa ottaa joskus toistakin sijoituskissaa. :)

Sora ja Inu kertoo matkasta Lofooteille

Sora ja Inu täällä moi! Moi! Mamma sano, että me saadaan kertoo meidän retkestä. Mä, Sora, kirjotan tällä punasella ja Inu kirjottaa tolla violetilla.

Meillä oli hurjan hauska reissu meidän matkatalolla Tosi Kaukastaniin. (Norjaan pösilö) Matkatalossa oli eteisaula, siinä oli hyvästi viileetä, eteisaulan vasemmalla puolella oli ruokailutilat ja mun makuuhuone. Aulasta suoraan oli kylpyläosasto. Ja oikealla oli keittiö, sekä iso oleskelumakuuhuone. Ja se matkatalo oli.... Siiiiss, ootko tosissas? Okei, se oli semmonen ikivanha ja kulahtanu matkailuvaunu. Lattiapinta-alaa alle 2 neliöö. Säälittävän pienet penkit ja pöydälle just ja just mahtu aamupesulle. Sänky oli tosi pieni. Ja mikä pahinta, koko helahoidossa ei ollu suihkua!!

Ekaks mä ajattelin, että mennään jonnekin kivaan paikkaan. Mut se eka pysähdyspaikka oli aivan hirveä. Siellä oli lähellä isoja mölyäviä autoja ja hirveästi mölyä. Olin sängyn alla sen "ruokatauon" ja sit olin onnellinen kun pääsin takas autoon ja boksiin. Kuvittelin et lähdetään takas kotiin. Mut ei mentykään. Ei koko viikkona. Ne pari ekaa päivää oli aika kaaosta, kun en päässy suihkuun. Mä etsin ja rämpytin jokaikistä johtoa minkä löysin, mut mulle ei annettu suihkua mistään!! Mut sit mä löysin vaatekomeron ja se oli ihan fine, leikin Narniaa siellä.

Me oltiin eka yö Kaaresuvannon lähellä semmosen kivan kodan pihassa. Siellä oli paljon käpyjä. Yöllä mä kitisin että saanko tulla sänkyyn, ja kun mamma ei vastannu mitään, ni hyppäsin sit ja möngin sen viekkuun. Siellä mä nukuin kaikki seuraavatkin yöt ja Inu nukku kans ja pappa. Se eka päivä oli matkapäivä. Toisena päivänä me pysähdyttiin koskipaikoissa.

En kyllä tykänny niistä koskista. Enkä yykeänperästä.

Tässä me ollaan mamman kanssa koskipaikassa

oonpa mä söpö

Skiboten, en tykkää.

Isistä tykkään.

Mä oon söpöö

Tässä meillä on tauko. Mä viihdyin sängyn alla.

Mä laitan jotain kuvia mistä mamma tykkää vaikken mä niissä ookkaan. Målselvfossen

Löydettiin loistavan hyvä yöpaikka isonveden vierestä. Siellä mä sain vapaana kirmailla illalla pitkin ja poikin sitä hietikkoa ja nurmikkoa! Oltiin lähellä Foldvikia. Seuraavana aamuna mammalla oli kamera ja otettiin kuvia ja käveltiin, ennen kun jatkettiin matkaa. Mami laitto muutaman hepulikuvan tästä paikasta edelliseen postaukseen.

Pysähdyttiin lähellä Lodingeniin kääntyvää tietä ja siellä mä olin jo sitte rennompi, ei se reissaaminen ollu oikeesti yhtään hullumpaa hommaa. Muut lähti kiipeemään vuorelle ja mä jäin kattomaan niitä ikkunasta.

Siirryin sängyn päälle.

Tuolla mä katon ikkunasta.

Sieltä oli hyvät maisemat!

Yöksi me mentiin näköalapaikalle lähelle Sildpolnesetia. Siellä mut kannettiin ensin vähän matkaa repussa ja sit mä tulin repusta ja pääsin reippailemaan siellä. Kiipesin tosi korkeelle. Oli vaan niin pilvistä että näky huonosti. Huonot säät oli muutenkin, enkä mä oikein tarjennu ulkona kauaa. Mut täällä oli kivan rauhallista köpötellä ni ei palellu niin.

Tässä mä oon vielä repussa

Tässä mä tuun repusta

Wau mitkä pilvet!

Tässä mä oon huippu komee kolli

Kaverikuva!

Täällä sitä kävellään

Hyvät kävelyt

Sitten oli vähän semmosia pikkuisia kaupunkilenkkejä ja isonveden ihmettelyä, kun ajeltiin Rambergiin. Rambergissa oli hyvä paikka olla pari yötä.

Mamma sai aina hepulin ku tultiin isonveden rantaan. Se yritti saada mua maistamaan tota vettä. Öö?

Mamma sai Rambergissa sinä iltana tosi huonon idean. Lähdettiin kävelemään semmosta älyjyrkkää mäkeä ylös. Mä tiesin heti, että tästä ei hyvä seuraa. Pidettiin taukoja, ja mä kävin nuolemassa mamman naamaa ja tsekkasin mikä tilanne. Huono. No sit jossain vaiheessa se sano, että jos se saa paniikkikohtauksen siellä ylhäällä, ni se ei pääse ikinä alas. Joojoo, mä tiesin jo siinä vaiheessa että olis hyvä kääntyä, mut ihmiset! Piti kiivetä. Siis mähän tykkäsin kiivetä, mut mamman ei ois hyvä ollu kiivetä. Sit se meni ihan hysteeriseks siellä ja mä en ees saanu sitä rauhoteltua, mut pappa sit sai, ja päästiin pikkuhiljaa alas sieltä. Tosi typerää toimintaa.

Sen seuraavan päivän te huitelitte koko päivän jossain ja mä nautiskelin vaunun lämmöstä untuvapeitolla. Kävitte vaan syömässä välillä, kun ainaki kerran päivässä syödään saman pöydän ääressä kaikki.

Niin, meillä oli hyvät seikkailut! Mamma ja pappa oli kattonu kartasta semmosen Kvalvikan. Se oli huisin hieno hiekkaranta! Mut mamma ja pappa luuli, että sinne on ihan vaan suora kilsan reitti vuorten solassa. No se oli 3km suuntaansa ja siinä piti kiipeillä ylös ja alas kivillä. Siellä matkalla oli lampaita hirveesti ja joku tirppa. Meille tuli kauhee nälkä siellä, eikä meillä ollu edes eväitä mukana. Mutta se oli hieno paikka! Siellä vaan oli vähän epäilyttäviä lampaita, jotka oli meistä tosi kiinnostuneita. Musta ne oli kyllä kivoja kavereita.

Tuolla se vihdoin näkyy! Alhaalla oli telttailijoita, siitä vähän koko osviittaa

Se sai taas hepulin? Jep.

Hiekka oli hyvää!

Tykkäsin Kvalvikasta NÄIN paljon!

Täs on ne lampaat

Me palattiin matkailutaloon ja hetki levättiin  ja sitten lähdettiin toiseen seikkailuun! Noustiin tooooooosiiiiii korkealle. Onneks oltiin reenattu edellisenä päivänä, ni mamma ei saanu mitään pahempaa hepulia siellä ylhäällä.

Tonne me mentiin! Reinelle!

Onhan noi maisemat tosi jylhät. Ja oltiin korkealla. Ja mamma oli kauhusta jäykkänä. Mä koin mun velvollisuudeksi ajaa kaikki pois näkemästä sen noloa pakokauhua, ja elämäni ekan kerran olin Vahtikoira ja murisin kaikille ihmisille! Mur! Mä luulen että olin tosi hyvä siinä!

(Mamman huomautus: Sora tosiaan murisi kaikille, mutta ei ollut järin vakuuttava. Tää oli kumminkin semmonen tilanne, missä sen dominoiva luonne näkyy: kun mammasta ei ollut johtajaksi, niin Sora nappasi heti paikan itselleen. Sora tipahti maanpinnalle samantien, kun vuorelta laskeuduttiin ja moikkasi näitä ihmisiä iloisesti, joille oli murissut, kun mitään mamman pelastustehtävää ei enää ollut.)

Tässä mä lievitän mamin tuskaa

Ei voitu syödä ylhäällä (?), joten tehtiin ruokaa puolivälissä rinnettä. Ai niin Mami kiittää Kekkiä tosta tuubihuivista, se pelasti sen pääparan monta kertaa! Hanskoja sillä ei ollu ni se laitto sukat käteen.

Te tulitte tosi myöhään sieltä Reineltä. Mä kävin sit mamman ja papan kanssa siinä leirintäalueen hiekkarannalla katsomassa aurinkoa joskus yöllä.

Oon rantajellona

Tässä mä tiirailen muita ihmisiä leirintäalueella

Ja sitten me nukuttiin hirmu vähän ja aamulla lähdettiin jatkamaan matkaa. Se olikin sit semmonen nukkupäivä. Mamma ja pappa kävi välillä jossain lasinpuhaltamossa ja kahvilla ja viikinkimuseossa. Me ei tehty mitään kummempaa.

Syötiin banskua!

Ja levättiin. Se oli totaalisen tylsää.

Tää on se viikinkimuseo.

Iltapalalla

Hei sä nukut mun sängyssä!

Se seuraava yöpaikka oli fiasco ku ei jaksettu etsiä parempaa. Meni koko ajan autoja ohi. Oltiin semmosen ison tien vieressä, siinä oli kapea kaistale tien ja meren välissä.

Niin, ja mulla kun oli niin hirveän tylsää sen edellisen päivän, ni mä päätin aamulla vähän huvitella ja hyppäsin ovenraosta pihalle! Voi että saatiin hyvä leikki! Mammasta lähti ihan mieletön ääni ja se juoksi mun perään, mut eipä saanut kiinni! Hyppelehdin siellä pusikolla ja kävin kakalla. Sit mami meni jotenki sekasin ja lähti juoksemaan ihan väärään suuntaan, ja mun piti sit juosta sen perään, ettei se eksy tai jää auton alle. No sain sen sit onneks just ja just kiinni ja päästiin takas vaunuun!

Mamma ja pappa kävi jossain akvaariossa ja sotamuseossa. Me ei päästy niihinkään, mut ei se mua kyllä haitannu yhtään, kun kaiken sen ajelun lomassa me ihan mielellään loikoiltiin sängyllä.

Onpa se hyvän värine!

Löydettiin kiva yöpaikka, ja kun mentiin merenrantaan, niin sieltä vasta kivaa löytykin! Meinaan toinen shiba! Se oli semmonen vanhaherran Shinju 10v Sveitsistä. Mä rakastin sitä ja sen ihmistä! Se oli tosi huippukiva!

uus kaveri!

Me paistettiin illalla lettuja pihalla. Siinä oli kiva olla ulkona, mut alko sataa.

Toi on tuulensuoja tossa.

Seuraavana päivänä pappa ja minä käytiin kahdestaan semmosella Matmora vuorella. Mä olin mamin kanssa, käytiin ulkona ja sit ku kyllästyin ni se meni ettimään simpukoita. Se oli kyllä ihan sekasin niistä kaikista simpukoista ja roudas niitä monta pussia kotiin.

Sain vuorella lumihepulin!

Matmoralle menossa puolessa välissä

Hei tää on se lammas! Joka oli unohtanu pentunsa aidan väärälle puolelle ja hyppäs sitte aidan yli niiden luo.

 Illemmalla ajeltiin kohti Digermulenia ja jäätiin leirintäalueelle matkan varrelle yöksi. Jätettiin vaunu sinne ja ajeltiin vielä autolla kauemmaksi ja löydettiin tämmönen hieno korallihiekkaranta!

Mä vähä venytän

Paikalliset kävyt oli tosi ihmeellisiä!

Koralliiii!

Etsittiin simpukoita

Seuraavana päivänä mentiin aika lähelle Harstadia. Sielläkin paistettiin lettuja.

 Muistatko mitä aamulla tapahtu? Tyyppi oli iha kauhuissaan! No oli syytäkin! Me kaikki nukuttiin umpiunta, ja sit yhtäkkiä. Kuului aivan jäätävä MÖÖÖÖÖÖÖÖ. Mulla meni ihan pasmat sekasin ja mammalla kanssa. Mä menin sängyn alle ja tärisin siellä iha tosissani. Lauma hirviöitä hyökkäsi meidän vaunun kimppuun! Ne puri ja puski ja tökki ja potki meidän vaunua ja se melkein kaatui!! Ehehee, ne oli hei lehmiä, eikä ne muuta ku vähä vaan nuoli mökin seinää.

HIRVIÖ! Niitä ON olemassa!

 Mamma ja pappa viihtyi päivällä jossain kylpyläpaikassa. Illalla ajeltiin Målselvfossenin kosken yläjuoksua pitkin ja löydettiin keinu ja muutenkin kiva paikka olla yötä.

Annan mamille vauhtia.

Meidän perhe! Ihan hyvä kuva kyllä.

Sitten seuraavana päivänä me palattiin takas meidän Suomeen ja mä kiipesin Saanan huipulle! Siitä ei nyt oo kuvia. Mami sano että sata kuvaa tähän postaukseen sais riittää. Seuraava päivä ajettiin ihan hullun paljon, mökille asti. Oltiin mökillä aamuneljältä. Matkalla käytiin semmosessa halpakahvipaikassa, missä mä sain jolkotella vapaana Repe koiran kanssa. Sitten mamma ja pappa pysähtyi jossain missä oli 450 koiraa, muttei yhtään mun vertaista.

Joku Espresso, ei ees latte

Oli ihan hyvä reissu kyllä, vaikka alkuun mä olin aika skeptinen sen suhteen että mitä tästä tulee. Pari viikkoa meni nopeasti ja kotona pääsin heti suihkuun. Niin, ja musta oli kaikkein parasta ku oltiin kaikki yhdessä ja tehtiin kaikkee kivaa! Mm-m.