Sadepäivityksiä

Viimepäivät ovat olleet sateisia ja vähän tylsiä. Eilen aurinko käväisi taivaalla, ja me lähdettiin autolla muutaman kilometrin päähän retkelle. Löydettiin hieno sammalmetsä, jossa oli paljon polkuja. Me ei olla käyty siellä koskaan ennen, mutta siitä tulee nyt varmasti yksi vakiolenkkeilypaikka lisää. Siellä vierähti pari tuntia, vaikka käveltiin vain ehkä pari kilometriä. Istuskeltiin rannoilla.

Nori teki vieraassa maastossa melkoisen huonoja reittivalintoja. Se oli tietysti fleksissä, koska en tietä kuka kyseisen metsän omistaa. Polun vieressä oli noin metrin korkea suoraseinäinen kallio, jonka päälle Nori halusi jostain kumman syystä hypätä. No eihän se päässyt, vaan lätsähti vatsa edellä päin kallion seinämää. Siitä hieman hämmentyneenä se päätti pysytellä polulla. (Saatoin vähän nauraa sille.)

Miehellä oli itse tekemänsä jääkeppi mukana. Sellainen rautakärkinen keppi, jolla voi testata jään kestävyyden. Se on hyvä ja toimiva. Me mentiin vähän matkaa heikon jään yli semmoselle kalliopaikalle, missä oli penkit. Noria jännitti mennä jäälle, ja muakin vähän, kunnes tajusin ettei siinä ollut vettä varmaan puolta metriä enempää.

Ton jään ylittämisen jälkeen mä kaaduin ja satutin käteni, se on nyt ihan kunnossa. Muuten oli hyvä lenkki ja tosi nättejä paikkoja. Me päästään kesällä sinne meidän veneellä! Meillä on soutuvene, semmonen valkoinen, minkä pohjaan on maalattu hai. Siihen on pieni moottori, millä pääsee sit jos haluaa uistella tms.

Jos sataa, niin Nori pysyy mielellään sisällä, syystä että se inhoaa sadetta, ja siksi että sen niveliä kolottaa. Tänään me tehdään vain lyhyitä lenkkejä. Ulkona on harmaata. Siellä viihtyy vain pihapiirin linnut. Meidän ikkunasta näkyy päivittäin mm. mustarastas pariskunta ja punatulkku herra ja rouva (toivon että ne jää kesäksi, niitä ei ikinä näe kesällä!). Erilaisia pikkulintuja ja oravia käy paljon, Inulla on tossa ihan oma laajakuva tv, sitten se kun saapuu. Haimme tällä viikolla Inulle isomman kuljetuskopan ja kankaisen kantolaukun. Nyt puuttuu enää vesikuppi. Voisinkin tehdä jonkun kissanpennuntarvikepostauksen...

Äsken opetettiin Noria tunnistamaan mun ja miehen nimet. Nori taisi mun nimen tietää jo ennestään, mutta miehen nimeä ilmeisesti ei. Istuttiin lattialla, molemmilla herkkuja ja Nori meidän välissä. Nori sai vähän aikaa itse miettiä mitä pitää tehdä, ja kun se meni mun luota miehen luokse hakemaan herkkua, naksautin naksuttimella merkiksi, että se siirtyminen oli se päivän juttu. Sitten kun se itse naksautusten kanssa siirtyi sujuvasta toisen luota toisen luokse, otettiin "Missä Karoliina" ja "Missä xxxxxx?" käskyt mukaan. Mies kysyy Norilta "Missä Karoliina?", ja Nori tulee mun luokse. Tämä sujui hyvin, ja vaihdettiin paikkoja - ei ongelmaa. Se riitti tältä päivältä. Seuraavaksi Nori saa tulla toisen luota toisen luokse, kun ollaan kauempana toisistamme, ja lopulta sen pitäis ymmärtää käsky ulkona ja joka paikassa.

Kolmisoppi-Neulamäen luonnonsuojelualueella 9.4.2014

Tänään käytiin eväsretkellä Kolmisoppi-Neulamäen luonnonsuojelualueella. Parin tunnin retkellä käveltiin ehkä kilometrin verran. Eli me istuttiin kalliolla, nautittiin auringosta, juotiin teetä (minä) ja syötiin herkkuja (molemmat).

Nori poseeraa. Huomasitko oikeassa etujalassa olevan karvattoman alueen? Nori oli muutama viikko sitten rajussa vatsataudissa ja vietin sen kanssa yhden illan eläinlääkäriasemalla tiputuksessa. Karvat on silloin ajeltu tippaletkun tieltä pois.

Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli sopivan viileä. Mä en tykkää kuumasta. Inhoan hellettä kesäisin. Ja talvella pakkasta. Kevät on siksi parhainta retkeilyaikaa. Nori on samaa mieltä.

Ensi kerralla pitää ottaa oikea kamera mukaan, vaikka ihan kivoja kuvia tuolla Samsung Galaxy S3:lla tulee.

China Milky Oolong teetä

Hieman haikeat fiilikset oli, koska viimeksi istuin noilla kallioilla Namin kanssa. Silloin oli vielä vähän lunta. Siitä on reilu kuukausi ja se tuntuu ihan eilispäivältä. Mun on vaikeaa ymmärtää se, että Nami on lopullisesti poissa. Namilla oli paljon terveysongelmia ja lopulta kilpirauhasen vajaatoiminta vei voiton, lääkitys ei tehonnut.

Meillä isäntä käyttää koirat aina iltalenkillä. Jos mä en ole mukana, niin lenkin jälkeen Nori lähes poikkeuksetta juoksee mun luokse iloisesti höseltäen, ja edelleen mä odotan, että Nami tulisi sen perässä kippura keikkuen ja hymyillen. Ei se tule.

Viimeisimpiä yhteiskuvia Namin kanssa

Käytiin illalla miehen kanssa Matkuksessa latella ja vähän kaupoissa kiertelemässä. Etsin kissan "vauvakirjaa", mutta koska sitä ei löytynyt, niin ostettiin semmonen tyhjä vihkokirjanen, josta mä voin itse skräppäillä Inulle pentuaikakirjan. :)

Elämää koiran nivelrikon kanssa

Kuten näkyy, Nori on nivelrikosta huolimatta hyvin onnellinen koira.

Jos shiba saa elää terveenä ja välttyy tapaturmilta, sen voidaan olettaa elävän 13-16 -vuotiaaksi. Tätäkin vanhempia shiboja on ollut. Rotu on siis hyvin pitkäikäinen ja perusterve. Mutta kuten jo moni tietää, mulla on ollut mahdottoman huono tuuri omien koirieni kanssa, jotka molemmat ovat sairastelleet. Namista jouduttiin luopumaan vain 8v 5kk ikäisenä. Nori on nyt 11v 3kk. Tässä postauksessa kerron Norin nivelongelmista ja elämästä veteraanikoiran kanssa. Kuten kuvista näkyy, Nori on kaikesta huolimatta ihan vauhdikas kaveri!

Vauhtia riittää! Nämä lumikuvat on otettu viime kuussa.

Nori oli 5-vuotias, kun sille tehtiin viralliset terveystutkimukset. Tulokset tulivat minulle täysin yllätyksenä: lonkat D/D ja niissä alkavaa nivelrikkoa, polvet 2/2. Lonkkien arvosteluasteikko on lyhyesti sanottuna A-E ja polvien 0-3, eli Norin nivelet olivat surkeassa kunnossa.

"mun lonkat on ihan sököt, mut ei se mua haittaa!"

Nori alkoi ontumaan takajalkojaan vuonna 2009 sen ollessa 6,5-vuotias, eli 1,5 vuotta diagnoosin jälkeen. Tällöin Nori röntgenkuvattiin uudestaan. Lonkissa oli vakavat nivelrikkomuutokset, samoin kyynärissä. Polvissa todettiin silloin myös alkavaa nivelrikkoa. Noria hoidettiin noin puoli vuotta kipulääkekuureilla, levolla, cartrophen-pistoksilla, uinnilla, venyttelyllä ja hieronnalla. Lenkkeilimme enemmän pehmeällä alustalla ja vältimme liian rasittavaa liikuntaa. Kaikenlainen hyppiminen, ja harrastukset joihin liittyy vetämistä (hiihto, pulkanveto yms.) jäivät pois kokonaan. Nämä varotoimet eivät kuitenkaan riittäneet. Norin ontuminen jatkui, ja tilanne tuntui täysin toivottomalta. Sitten eläinlääkärimme ehdotti meille reisiluunpään poistoleikkausta. Leikkauksessa poistettaisiin reisiluunpää, joka hankasi lonkkamaljaan ja aiheutti Norille kipua. Leikkaus tehtäisiin molemmin puolin, niin että leikkauksien välillä olisi puoli vuotta aikaa. Me lähdimme tähän leikkaukseen. Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Molemmat leikkaukset sujuivat erinomaisesti ja Norin isot leikkaushaavat parantuivat hyvin. Tein todella paljon töitä Norin kuntoutumisen eteen leikkausten jälkeen, erilaisiin harjoitukseen meni useampi tunti päivässä. Jo viiden viikon kuluttua ensimmäisestä leikkauksesta Nori hepuloi ulkona lumihangessa! Toipuminen vei kuitenkin muutaman kuukauden, ja puolen vuoden kuluttua leikattu jalka oli siinä kunnossa, että toinenkin leikkaus voitiin tehdä. Nyt Nori elää jo viidettä vuotta jatkoajalla, kiitos näiden leikkausten ja taitavan eläinlääkärin! Mä en muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitellakaan, että Nori viettää 11-vuotissynttäreitä.

Norin röntgenkuva 2014

Norin lonkat eivät ole vaivanneet sitä lainkaan noiden leikkausten jälkeen. Kipu poistui välittömästi ja Nori oli todella sinnikäs ja halukas toipumaan. Norin polvet ovat itse asiassa menneet jopa parempaan suuntaan, ne eivät ole enää ollenkaan löysät. Eläinlääkäri on todennut epävirallisesti niiden vastaavan nollan polvia. En ihan täysin ymmärrä miten se on mahdollista. Nivelrikkokaan ei ole edennyt polvissa juuri lainkaan tämän viiden vuoden aikana.

Sen sijaan kyynärien nivelrikko on vakavaa, ja sen vuoksi Nori syö Rimadyl-kipulääkettä päivittäin. Pari kuukautta sitten Nori ensimmäisen kerran lievästi ontui oikeaa etujalkaansa. Se aristaa kyynäriä, mutta eläinlääkärin mukaan se vielä pärjää niiden kanssa hyvin. Pidän todennäköisenä sitä, että joku päivä joudun päättämään milloin särkyjen määrä on liiallinen, ja milloin elämänlaatu ei enää ole riittävän hyvä. Tällä hetkellä Nori on kuitenkin todella reipas ja iloinen, se on aina valmiina lenkille ja liikkuu mielellään. Me sanotaan sitä partiolaiseksi, niin innokkaasti se aina lähtee lenkille.

Norin liikunnan määrä vähenee jatkuvasti. Nivelongelmien lisäksi se on jo vanhentunutkin, eikä liiku enää niin kuin vaikkapa pari vuotta sitten. Nykyään Norin keskimääräinen aamulenkki on noin 20min, päivälenkki 30-60min ja iltalenkki 20min. Tosin nyt kun olen työttömänä, niin meillä saattaa mennä aamullakin tunti metsässä, mutta silloin yleensä istuskellaan rantakallioilla, eikä matkaa kerry välttämättä kahta kilometriä enempää. Edellä mainittu aika on se, minkä Nori aktiivisesti liikkuu päivässä, vaikka "lenkillä" oltaisiinkin pidempään.

Vaikka fyysinen harrastaminen vähenee, niin henkisen harrastamisen ei tarvitse vähentyä - ja oikeastaan sen merkitys vain korostuu entisestään. Nori rakastaa temppujen tekemistä ja uuden oppimista, sekä koirien älypelejä, joita se pelaakin joka päivä. Nori puuhailee mun kanssa mielellään ihan mitä vaan. Toki se myös nukkuu paljon. Sen näkö ei välttämättä ole enää niin terävä kuin nuorempana, enkä ole kuulostakaan aina ihan varma. Nenäkään ei havaitse kaikkea mitä aikaisemmin. Tänään mä näin aamulenkillä kärpän, mutta Nori ei huomannut sitä ollenkaan.

Eilen olin Norin kanssa mun ystävän luona kahvilla. L on yksi niistä harvoista kavereista, joista Nori oikeasti tykkää, ja jonka kättä se nuolee niin että kutittaa. Me käytiin sitten Norille vieraassa maastossa noin tunnin lenkillä, minkä Nori käveli reippaasti. Uudet paikat ja uudet tuoksut ovat koiralle tärkeitä. Me teemme aika paljon autolla retkiä jonnekin määränpäähän, jossa kävelemme vähän matkaa ja Nori saa nuuskia niin paljon kun tykkää.

Nori näköalapaikalla 8.4.2014

Meidän elämä muuttui paljon, kun Norin nivelrikko alkoi oireilemaan. Se ei enää tykännyt käydä näyttelyissä, ja sitä ennen Nori oikein loisti kehässä ja nautti esiintymisestä. Harrastuksia jouduttiin jättämään pois, ja aluksi se harmitti hyvin paljon. Nykyään ei. Nori on opettanut mua nauttimaan hetkestä ja tekemään niitä asioita, mitä milloinkin voi tehdä. Se luottaa siihen, että mä kyllä nostan sen jokaiselle sammalmätäskivelle mihin se haluaa, kun omat voimat ei enää riitä. Me ollaan tänäänkin lähdössä eväsretkelle, kun aurinko paistaa niin kivasti. On kevät! :)

Miksi somali?

Meille on tulossa kissanpentu, kuten aikaisemmasta postauksesta sinulle ehkä jo selvisikin. Tähän blogiin tulee varmasti paljon kissajuttuja. Olen kiinnostunut mm. naksutinkoulutuksesta, tarkoitus on opettaa Inulle paitsi käytöstapoja, myös hauskoja ja hyödyllisiä temppuja. Tällä hetkellä käytän aikaani pohtien kissan ruokintaa, josta ehkä lisää joskus toiste.

Sekä minun että mieheni lapsuudenperheissä on ollut kissoja, joten niiden hoitaminen ja käyttäytyminen ovat sikäli tuttuja asioita. Inu on kuitenkin meidän ensimmäinen yhteinen kissa. Haave kissasta on molemmilla ollut jo pitkään, ja lupasin jo kauan sitten miehelleni, että seuraava hamsteria isompi lemmikki on kissa. Meidän Nami oli allerginen kissoille (kyllä, koira voi olla kissan syljelle/hilseelle allerginen, kuten ihminenkin), joten sen kanssa kissaa ei voinut harkita. Nami jätti lähtiessään valtavan tyhjyyden, kaipaan jotain muuta ajateltavaa ja iloista odotettavaa, joten nyt jos koskaan on sopiva aika hankkia kissa.

Mutta minkälainen? Rotukissa vai maatiainen? Meillä molemmilla on kokemusta maatiaisista, muttei rotukissoista. Olin itse ensin sitä mieltä, että voisimme antaa kodin jollekin maatiaiskisulle. Mieheni oli alusta alkaen rotukissan kannalla. Rotukissasta tietäisi etukäteen suunnilleen minkä kokoinen, näköinen ja luonteinen kissasta kasvaa. Hyvä kasvattaja olisi varmasti käsitellyt sitä pienestä asti, ja auttaisi meitä, jos tulisi kysyttävää kissan hoidossa. Aika pian päädyimmekin rotukissaan, jonka jälkeen pohdimme eri rotuvaihtoehtoja. Katsoin Suomen Kissaliiton nettisivuilta rotukuvauksia, rajasin sieltä itseäni kiinnostavat rodut ja tutustuin näiden rotujen rotuyhdistyksiin.

Somali oli suosikkivaihtoehtoni heti Kissaliiton rotukuvauksen jälkeen. ( voit lukea sen täältä ) Muitakin vaihtoehtoja oli, muttei yhtä paljon omalta tuntuvaa. Miehen tutkittua myös eri rotuja, oli hänkin somalin kannalla. Meitä molempia viehättää somalin aktiivinen ja osallistuva luonne, sopiva koko, puolipitkäturkki, ja kun luin jostain sen muistuttavan ulkonäöltään pientä kettua, oli valinta aika selvä. Somalin värit ovat riista, punainen, beige, sininen sekä eriväriset hopeat. Kuvia ja videoita katsellessamme ihastuimme molemmat erityisesti riistan värisiin somaleihin. Väri ei kuitenkaan ollut meille mitenkään erityisen merkittävä asia - minkä tahansa värinen somali on kaunis.

Somaleita, eli "somppuja" ei ole Suomessa ihan mahdottoman paljon, joten varauduin siihen, että joudumme odottamaan omaa kissaa pitkäänkin. Meillä kävi kuitenkin tuuri. Ensimmäisellä kasvattajalla, jolta pentua kyselin, oli pentuja kotonaan ja niistä osa kotia vailla. Sen lisäksi hän osoittautui heti juuri sellaiseksi kasvattajaksi, jonka toivoimmekin löytävämme. Tästä ei mennyt kauaa, kun jo pääsimme tapaamaan Inua - riistan väristä poikaa. Inu saapuu meille 24 yön kuluttua, aika ei ole ikinä mennyt näin hitaasti! Pojun kutsumanimi on japania, ja se tarkoittaa koiraa. Näissä blogitekstin kuvissa Inu on 7-viikkoinen.

Meillä on Inua varten jo lähes kaikki valmiina täällä. Ostimme kiipeilypuun, laitoimme seinälle hyllyn ihan vain Inua varten ja katon rajassa on myös peti. Ikkunalaudalla on sille oma peti, ruokakupit löytyvät jo omalta paikaltaan keittiön pöytätasolta, kissan tunneli löytyy, hiekkalaatikko on ja kasa leluja. Kasvattajan luokse veimme kissanpussin, jonka Inu saa sitten kotimatkalle mukaansa. Ostimme kuljetuskopankin, mutta se on kyllä liian pieni, joten se menee vaihtoon. Haluan Inulle kankaisen kuljetuslaukun, ja sitten isomman kuljetuskopan, johon mahtuu myös pieni hiekka-astia pidemmille matkoille. Inu saa pentuaikana lainata vanhempieni Sissi-kissan valjaita, ja paremmat valjaat se saa kun vähän kasvaa. Vaikka Inu onkin kyllä aika äijä jo meille tullessaan sitten 12-viikkoisena. Aiomme rakentaa Inulle pienen ulkoiluaitauksen, johon se pääsee tuuletusikkunan kautta vapaasti kulkemaan. Aion opettaa sen kulkemaan hihnassa ja olemaan meidän mukana joka paikassa. Näissä kuvissa näkyy seinäpeti, hylly ja kiipeilypuu, josta pääsee kaapin päälle ja sieltä meidän parvisänkyyn:

Koska taloudessa on koira, on tosi tärkeää, että Inulla on paikkoja, joihin koira ei pääse. Nori tykkää mun vanhempien kissoista, joten luulen että se ottaa Inun aika hyvin vastaan. Vanhempieni Sissi-kissa on viime kesänä löydetty pentu, joka on todella arka. Nori on Sissin kanssa tosi rauhallinen, ja antaa sen jopa tulla omalle ruokakupilleen kesken syömisen. (Kiinnostuitko Sissistä? Lue lisää täältä ) Tottakai tilanne on nyt eri, koska kissa tulee Norin omalle reviirille ja vieläpä jäädäkseen. Todennäköisesti pidämme porttia kaverusten välillä alkupäivinä, koska kyllä Noria varmasti ärsyttää, että joutuu jakamaan huomion. Mutta silti, uskon että kaikki menee hyvin ja Nori tykkää Inusta.

Meillä on ollut Norin kanssa tänään rauhallinen peruspäivä. Tai no, "peruspäivä" ei ole oikea sana, koska mä vielä totuttelen siihen, ettei ole koulua. Töissä käyn yhtenä päivänä viikossa, mutta koska se ei oikein riitä, niin haen töitä tällä hetkellä. Olin Norin kanssa aamulla 40 minuuttia metsässä ja sitten Norppa oli tarhassa ottamassa aurinkoa. Me asumme aivan metsän vieressä lähellä Kallaveden rantaa. Nori saa olla tuolla metsässä vapaana, koska se tulee heti kutsuttaessa kiireesti luokse, eikä mene koskaan pois näköetäisyydeltä, vaan pysyy lähellä. Lenkin jälkeen Nori pelaili älypeliä ja mä kävin kaupassa, tein ruokaa. Kohta lähdetään päivälenkille. Norilla on hyvin vakavia nivelrikko-ongelmia, sen molemmat reisiluunpäät on poistettu ja se elää jo viidettä vuotta jatkoajalla. Tämä aihe ansaitsee joskus oman postauksen, Norilla on kerrottavanaan selviytymistarina, tai oikeastaan muutamakin. Me liikutaan aina sen verran kun vointi sallii, tänään Norilla on hyvä päivä ja aurinko paistaa. Tässä kuvia aamulenkiltä:

Kuunneltiin kun jää kumisi Kallaveden yllä

Kommentit on muuten tervetulleita, samoin kaikki blogiin liittyvät vinkit ja ideat! :)

Kettutyttö ja sen ystävät

Moi, mä oon Karo!

Mun elämääni kuuluu aviomieheni ja meidän nelijalkaiset ystävämme, jotka näyttelevät päärooleja tässä blogissa. Vielä muutama kuukausi sitten kuvittelin, että tämä blogi tulee kertomaan shiboistani (japanilainen kippurahäntärotu) Norista & Namista. Ja tavallaan se kertookin. Huolimatta siitä, että tästä kaksikosta meidän luonamme asuu enää Nori; 11-vuotias vanha rouva, viisaista viisain. Jos sanasta "uskollinen" piirrettäisiin sanakirjakuva, niin siinä pitäisi olla Nori (FI MVA Headstyle Columba). Namia kuvaavaa sanaa ei taida edes olla. Se olis joku ilon, riemun, hymyilyn ja positiivisuuden multihuipuntuma. Tasan kuukausi sitten, 6.3.2014, Nami muutti viereltäni sydämeeni. En aio aloittaa tätä blogia silmät vuotaen, joten Namin muistokirjoitus tulee sitten kun sen aika on. Mä laitan tähän vaan Namin (FI MVA Natural Nami-Nami) söpökuvan.

Nori on meidän ainut koira tällä hetkellä. Sen lisäksi meillä on aina yksi tai kaksi dunallista venäjänkääpiöhamsteri roborovskeja. Tällä hetkellä meillä asuu Tuittu, joka jäi ilman lajitoveria kolmisen kuukautta sitten. Tuitulle tuli eilen poikaystävä Martti kylään ja toiveena on, että Tuittu saisi poikueesta tyttären seurakseen. Tältä näyttää Tuittu (Goldilock´s Androgum):

Hamstereista ei ole Norille seuraa (se ei ole kiinnostunut niistä ollenkaan), ja se on vähän yksinäinen. Nori on sopeutunut melko hyvin Namin poismenoon, mutta kyllä se seuraa kaipaa. Toista koiraa meille ei ole tulossa lähiaikoina, mutta uudenlainen tulokas on kylläkin saapumassa. Meille muuttaa vajaan kuukauden kuluttua perheemme ensimmäinen oma kissa, nimeltään Inu. Inu on rodultaan somali. Tämä blogi tulee vapun jälkeen täyttymään kissajutuista! Inusta tuskin tulee tylsähköä sohvatyynyä, vaan aktiivinen ja elämässämme hyvin mukana oleva komea kolli. Me kävimme Inua tapaamassa pari viikkoa sitten, sen ollessa 7-viikkoinen hurmuri. En millään malttaisi odottaa, että saamme tuon kaverin omaan kotiin!

Olen 22-vuotias, valmistuin juuri viittomakielen ohjaajaksi. Tällä hetkellä etsin töitä, eikä tulevaisuus ole tällä osa-alueella ollenkaan vielä selvillä, mutta kaikki aikanaan. Me asumme Kuopiossa. Kotimme on 36 neliön yksiö, rivitalon päätyasunto. Jossain vaiheessa voin tehdä oman postauksen aiheesta, kuinka kaksi aikuista ihmistä mahtuu lemmikkien kanssa näin asumaan. Vastaushan tähän on: oikein hyvin. :) Kai me tästä joskus isompaan asuntoon muutetaan, mutta juuri nyt siihen ei ole mitään tarvetta, eikä edes halua.

Blogini nimi on suoraan oma kennelnimeni. Kitsune No -shiboja on saatu maailmaan vasta yksi pentue. Kasvatukseni tyssäsi ja jäi monen vuoden tauolle, kun Nami sairastui, enkä nähnyt järkeväksi jatkaa kasvatusta tällä suvulla. Kitsune no on japania, ja tarkoittaa "Ketun". Tykkään ketuista. Noin lyhyesti sanottuna. Uusia "ketunpentuja" meille ei tule, ennen kun talossamme tassuttelee jalostuskelpoinen shiba, ja siihen menee vielä vuosia. Kettuteema sopii silti hyvin myös blogiini: shibat ovat aikamoisen kettumaisia, ja myös somali kissojen ulkonäkö on ketuhtava.

Tämä on täysin esittelypostaus, enkä kirjoita tänään muuta. Lyhyesti kuittaan mitä tehtiin eilen: oltiin hamsterinäyttelyssä Jyväskylässä. Tuitulle ei tullut erityistä menestystä, mutta kiva päivä oli! Kävimme myös kylässä Namin pojan Hiron luona, ja näimme Namin toisen pojan Samun, joka on tällä hetkellä vanhemmillani hoidossa. Vanhemmillani ei ole omaa koiraa, ja he mielellään hoitavat toisten koiria. Pari viikkoa sitten me kävimme moikkaamassa Inua, ja samalla reissulla yövyimme Namin tyttären Umin omistajien luona. Olen tosi iloinen siitä, että sain nähdä kaikki Namin pennut parin viikon sisällä. Samu, Hiro ja Umi ovat nyt 5,5-vuotiaita. Tänään me ollaan oltu lähinnä kotona. Aamulla käytiin ehtoolliskokouksessa Kuopion Vapaaseurakunnalla, joka on meidän kotiseurakuntamme ollut viime syksystä saakka. Päivälenkillä käytiin keräämässä  pari muovipussillista roskia lähitien varrelta, ne ei lopu millään.

Tällainen lauma meillä on! Tervetuloa seuraamaan meidän elämäämme ja ajatuksiani. :)

On meillä muuten kotisivutkin. Niiden päivittäminen on "vähän jäänyt", mutta saa niitäkin käydä katsomassa: http://www.freewebs.com/noriandnami/

t. Karo