Uusi vuosi

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! :)

Vuoden vaihtuessa on kiva katsoa hieman mitä mennyt vuosi piti sisällään, ja mitä mahdollisesti on odotettavissa uudelta vuodelta.

Sora joulutunnelmissa. Tämän postauksen kuvat on kaikki joulun tienoilla otettu mökillä.

Tässä kuvassa laatu vähän kärsi, mutta ihana tilanne. Inu heiluttelee koristepalloja ja Sora tekee sille kurre-temppua.

Inullakin on joulufiilis.

Vuonna 2015 luonnollisesti keskityttiin paljon siihen, että Sorasta tulee kunnon koirakansalainen. Paljon tehtiin, nähtiin ja koettiin. Kiristeltiin hermoja, venytettiin pinnaa, saatiin aikaan tuloksia asioissa, joiden kanssa nähtiin kuukausia vaivaa. Soran ensimmäinen vuosi oli rankka, voisin sanoa että yllättävän rankka, koska se on koirana niin erilainen kuin mun aikaisemmat shibat. Jokaisen pennun kanssa saa nähdä vaivaa sosiaalistamisen ja kaiken uuden opettelun kanssa, mutta Soran kanssa on kyllä ollut kärsivällisyys koetuksilla moneen kertaan enemmän, kuin mitä vaikkapa Namin kanssa koko Namin elämän aikana.

Haastava, mutta palkitseva vuosi. Sora on edelleen nuori, teini-ikäinen ja rajojaan koetteleva kakara, mutta kunnon koirakansalainen siitä on tullut. Niin monessa asiassa ollaan onnistuttu, että kyllä ylpeä olen sekä koirasta, että vähän myös itsestäni. Luovuttaa olisi voinut monta kertaa, mutta sitä ei tapahtunut. Sora on kasvattanut mun kärsivällisyyttä kuluneen vuoden aikana, ja se on valtavan hyvä juttu.

Mökillä sai olla tilanpuutteen vuoksi sängyssä. Sora kokeili sitten kotonakin että josko täälläkin, mutta ei.

Edelleen Soran kanssa on toki siis paljon tehtävää. Eilen se sai aivan järjettömän huonon idean.  Se kävi lenkin jälkeen tuttuun tapaan naapureilla leikkimässä ja löysi niiltä noutajilta jääneen luun. Ja karkasi mehtään sen luun kanssa! Eikä tullut takaisin. Eka kerta ikinä, kun pois päin kävely ei saanut sitä kääntymään, vaan sinnepä meni ja katosi. Markus meni perään ja mä olin lähdössä naapurin ja koiran kanssa sitä etsimään, kun se sitten iloisesti kirmasi takaisin. Make oli saanut sen kääntymään kun se oli pysähtynyt syömään luuta ja se oli sitten hoksannut palata polkua kotiin päin. Kehuin kun tuli, ja sai vielä sisälläkin superherkkua, vaikka oikeasti olis voinut rukkaset siitä vääntää. Me lähdettiin sitten käymään kaupoilla, ja kun tultiin takaisin niin näky oli ihan järkyttävä. Sora oli oksentanut SEINÄÄN yli metrin korkeudelle, kahdelle matolle ja lattioille. Oksukasoista löytyi sulamattomia herkun palasia, jollaisia Sora on ennen syönyt nätisti, mutta nyt jättänyt purematta ja tuollaisena ne olisivat varmaankin saaneet tukoksen aikaan. Sora rauhoittui heti kun me tultiin, ja se oli saanut oksennettua kaiken ulos, eli tukosta ei päässyt syntymään. Onneksi, olin kyllä loppujen lopuksi helpottunut ensinnäkin siitä, että sen elämän ensimmäinen karkureissu päättyi hyvin, ja että tukokselta vältyttiin. Tänään haettiin Ikeasta uusi matto. Ja aloitettiin Soran palkkaaminen jokaisesta sisälle tulosta, jotta moiset karkailureissut jäisi jatkossa tekemättä. Eli vaikka tultaisiin narussa sisään, niin eteisessä odottaa joku superpalkka.

Jäällä oli niin liukasta, että lenkkeillä ei voinut. Käytiin muutama kuva ottamassa.

Ja aina käpy suussa

Lunta ei ollut, mutta nätti sää muuten.

Valitettavasti myös eläinlääkärikäyntejä kertyi vuoden aikana, laskeskelin että peräti 26 kertaa käytiin lääkärissä. Joo, ihan oikeasti, kaksikymmentäkuusi. Keskimäärin joka toinen viikko. Ja jotkut käy vaan rokotuksilla kolmen vuoden välein... Noh, näihin sisältyy toki siis Norin 5 laserkäyntiä ja muut loppuajan hoitokäynnit, joita keväällä kertyi ennen kun Nori muutti taivaaseen. Samoin Soran selkälihaksen revähtäminen sai meidät käymään 5 kertaa laserhoidossa. Sora myös röntgenkuvattiin kahdesti ja hampaiden kiilleongelmaa hoidettiin pari kertaa. Ensimmäisten juoksujen jälkeen Sora sai virtsatietulehduksen, joka vaati kahdet antibiootit ja siinä kertyi myös muutama käynti. Nyt valitettavasti kävi niin, että Sora sai toistenkin juoksujensa jälkeen tulehduksen ja söi siihen antibiootit. Loppuviikosta katsotaan kontrollinäyte, että onko tulehdus saatu kuriin vai vaatiiko se vielä uutta kuuria. Sora oli pari päivää sisällä rauhallinen ja hiljainen, ei kitissyt mistään asiasta ja kun sitten näin yhden eritetipan, niin vein sen lääkäriin. Soralla oli runsaasti struviittikiteitä ja se oli tosi kipeä, vaikka mitään muita oireita ei ollut kuin että se käyttäytyi kuin normaali aikuinen koira, oli siis sisällä hiljaa ja tuli jopa kutsusta naapurista kotiin (erittäin epäsoramaista...). Kipulääkkeiden jälkeen Sora taas kirmaili normaalisti. Nyt sillä on valeraskaudesta johtuvaa rauhallisuutta, mutta toivon että tulehdus on jo voitettu. Sen saan tietää loppuviikosta. Koska Sora on näin herkkä saamaan tulehduksen ja se on vieläpä toistamiseen näin kavalan vähäoireinen, niin Sora tullaan steriloimaan heti kun/jos varmistuu, että se ei ole minusta jalostusyksilö. Eli kun sen viralliset lonkkakuvat on otettu ja jos lonkat eivät kasvun loputtua ole tiivistyneet, tai sitten pentujen jälkeen, jos sattuu käymään niin onnellisesti että nuo lonkat vielä tiivistyy. Edelleen ne lonksuu kuuluvasti.

Inu on onneksi ollut terveenä koko vuoden (ja koko elämänsä), eikä sillä ole muuta kuin pieniä kohellusjälkiä. Aina joku rupi jossain, kun sattuu ja tapahtuu. Ne eivät onneksi ole ikinä tulehtuneet tms. Tällä hetkellä Inulla on toisessa etujalassa pieni muisto palovammasta, jonka se sai saunan lauteiden alla kuumasta vesiputkesta. Siihen ei ole vielä kasvanut turkki kunnolla takaisin, mutta siisti se on.

Kesken painin tuli väsy takkatulen lämmössä. Inu halaa Soraa.

Inun pentuprojekti toi oman jännityksensä viime vuoden alussa. Nyt sen muksut ovat jo aika isoja kissoja :) Toivon joskus näkeväni niitä, Ludo on ainut jonka olen livenä tavannut. Inu ei käynyt viime vuonna näyttelyissä, koska järkevän matkan päässä ollut näyttely osui juuri näihin pentutohinoihin, ja muihin sopiviin näyttelyihin tuli esteitä. Kissanäyttelyitä aika vähän järjestetään täällä päin, ja pitkät matkat ei oikein innosta mua, ellei niihin saa ynnättyä sitten jotain muuta mukavaa, kuten kaukana asuvilla ystävillä vierailua. Nythän Inu on minun nimissäni, eli kasvattaja ei enää ilmoita sitä näyttelyihin. Ja jos Inu menee näyttelyyn, niin se osallistuu kastraattiluokkaan. Voi olla, että yritämme osallistua tänä vuonna ISROK:in näyttelyihin. Olisi mielenkiintoista nähdä miten Inu reagoi - onko kastrointi muuttanut käytöstä näyttelytilanteessa. Inun kastroinnista on nyt puolisen vuotta, ja (kuten kasvattaja meille kertoi) sen vaikutus on alkanut näkymään vasta nyt. Inuhan ei kollitellut millään tavalla, joten suurta muutosta ei ole ollut odotettavissa. Siitä on kuitenkin tullut vähän läheisempi, se kehrää enemmän ja hakeutuu enemmän siliteltäväksi. Ja se haluaa kovasti hoitaa Soraa, varsinkin pestä Soran korvia. Sora taas haluaa lähinnä painia, ja sitten Inulla menee hermot ja se ottaa kaksin käsin kiinni Soran päästä "Ja nyt pestään noi sun korvat!". Välillä Sorakin kirputtelee Inua ja nuolee sitä, mutta Inu kaipaisi sellaista selvästi enemmänkin, koska homma menee sitten aina lopulta painiksi ja Inua ärsyttää kun Soran korvat eivät ole muka puhtaat.

"Älä kuule käpälöi!"

Inun kanssa ei ole kummemmin harrastettu mitään. Muutamia temppuja on harjoiteltu, ja nyt viime päivinä Inu on vihdoin hoksannut kurre-tempun niin, että hetken jo pysyy siinä asennossa etujalat ilmassa. Inu muuten sai pari päivää sitten hiiren kiinni! Siis omassa ulkotarhassaan! Me kuultiin sisälle semmoinen tömähdys, ja kun avattiin ikkuna niin hiiri piipitti hädissään. Mentiin äkkiä ulos katsomaan, tarkoituksena estää Inua syömästä hiirtä. No meidän mestarisaalistaja vaan siis leikki hiirellä ja päästi sen karkuun. Se viipotti kiireesti tiehensä ja toivon ettei enää toista kertaa eksy Inun häkkiin...

Lenkillä

Soran kanssa harrastettiin keväällä rallytokoa ja käytiin pentukurssilla, mätsäreissä pyörittiin ja yhdessä pentunäyttelyssä. Saatiin paljon kavereitakin! Me ilmoittauduttiin rallytokokurssille, jonka olisi pitänyt juuri alkaa, mutta kurssi valitettavasti peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Se saattoi kuitenkin olla ihan hyvä juttu, koska nyt olen ilmoittanut Soran ensi viikolla alkavaan Dobon Recovery ryhmään. Odotan sitä suurella kiinnostuksella, koska kyseessä on minulle ensinnäkin aivan vieras laji (tiedän dobosta lähinnä sen, että pallon päällä tehdään lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia), ja siksi että ryhmä tuntuu juuri Soralle tarkoitetulta. Soralle jäi selän revähdyksen jälkeen oikeaan takajalkaan lihasheikkoutta ja mä kaipaan vinkkejä, miten sitä saadaan vahvistettua. Myöskin lonkkien takia lihaskunto takapäässä on äärimmäisen tärkeää. Tämä kurssi on suunniteltu koirille, joilla on erityistarpeita ja jokaiselle koiralle suunnitellaan oma harjoitusohjelma. Perusdobossa myös ohjaaja kuntoilee, mutta mulla on ihan riittävästi kuntoiltavaa tämän pallomasuni kanssa, joten sekin on hyvä että tällä kurssilla keskitytään nimenomaan koiraan. Kurssi toteutetaan yhteistyössä fysioterapeutin kanssa. Ja kaiken lisäksi se järjestetään uudessa hallissa, joka on melkein meidän naapurissa eli jos vaan itse pystyn lenkkeilemään, niin Sora saa kätevästi alku- ja loppuverryttelytkin tuossa matkalla. Eikö kuulostakin hyvältä? Toivottavasti kurssi vastaa odotuksiani :)

Norin pois lähteminen toukokuussa oli yksi käännekohta paitsi viime vuodessa, niin mun koko elämässä. Olen yhä kiitollinen siitä, että Nori sai olla mun kanssa niin pitkään, ja jätti valtavasti ihania muistoja. Ikävä on, mutta toisaalta Nori oli niin kiinteästi osa minua, että se ja sen elämän opetukset kulkee aina mun mukana.

Tähän kuvaan kuuluu sellainen innostunut pieni kippurankeikutus!

"Anna se jo!"

"Jee käpy"

Vuoden kohokohta oli meidän matka Norjaan. Ai että siellä oli hienoa! Ensi kesänä jää pitkät reissut tekemättä, mutta tuota matkaa on kiva muistella. Teen parhaillaan Ifolor-kuvakirjaa viime vuodesta ja fiilistelen hyviä muistoja.

Mulla meni viime vuodesta käytännössä puolet oksennellessa ja sama taitaa jatkua vielä pari kuukautta, kun kerran näin pitkään ollaan tässä suossa rämmitty. Raskaus on ollut iloinen asia, mutta olotila pääosin kyllä aivan kamala. Inu ei edelleenkään taida tietää tästä asiasta yhtään mitään, mutta Sora on erittäin liikuttavasi mukana tässä.

Olimme joulun tienoilla viikon verran vanhempieni mökillä ja siellä oli parhaimmillaan neljä alle 4-vuotiasta lasta. Sora oli aivan elementissään, kun sai pussailla 9kk ikäistä tyttöä ja tuoda 2-vuotiaalle pojalle palloa heiteltäväksi. Koko sinä aikana, kun mökillä oli lapsia ja sitä hälinää, niin Sora ei kitissyt kertaakaan. Se oli tosi onnellinen kun sai seurata pieniä. Mä uskon, että meidän elämä Soran kanssa ei ainakaan hankaloidu kun vauva syntyy, vaan todennäköisesti vain helpottuu. Sora on odottanut mun vauvaa puolet elämästään, ja tulee taatusti rakastamaan sitä koko sydämestään. Toki tiedän, että vahtia täytyy ettei Sora vahingossa saa mitään pahaa tehtyä, mutta olen kyllä hyvin luottavaisin mielin että sillä ja vauvalla tuskin tulee olemaan mitään ongelmaa. Sora varmaan toimii itkuhälyttimenä ja ulkona päiväunivahtina. Toki vauvan tulo sitten rajoittaa varsinkin ensikuukausien aikana esimerkiksi mun lenkkeilyä suuresti, joten mä luulen että hoitoapua kaivataan jotta Soran energiamäärä saadaan purettua. Alustavasti olen hoitajaa jo kysellytkin. Mä pystyn vielä lenkkeilemään, mutta raskaudesta johtuva nivelten löystyminen (joka siis koskee kaikkia niveliä) tuo oman haasteensa nyt tän vatsan lisäksi. Kerran olen portaissa kaatunut kun nilkka muljahti, siitä selvittiin säikähdyksellä, mutta esim. metsässä yksikseen rämpiminen on nyt vähän kyseenalaista.

Sora ja vauva leikkii siilillä

Helmikuun lopun jälkeen meillä ei ole mitään suunnitelmia, koska vauva tekee arjesta sitten sellaista kuin tekee. Toivon, että kesällä päästäisiin Soran kanssa virallisiin näyttelyihin (riippuu tietysti myös minkälainen turkki Soralla on jne). Ja sitä rallytokoa haluan jossain vaiheessa päästä jatkamaan. Soran kanssa puuhailu ja lenkkeily tulee varmasti olemaan mulle sellainen oma juttu siihen vauvan hoidon keskelle. Kummempia suunnitelmia meillä ei ole tälle vuodelle. Sora täyttää lokakuussa kaksi vuotta, mikä tarkoittaa että sen jälkeen se pääsisi mukaan kaverikoiratoimintaan, johon mun on tarkoitus se viedä. Syksyyn on kuitenkin niin pitkä aika, että mä en osaa sinne asti ajatella. Toinen koirakin on tulossa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta ei nyt vauvan kanssa samaan aikaan.

Ajattelin muuten opettaa Soralle että tuo pyynnöstä puhtaan vaipan vauvalle (kestovaippoja aiomme käyttää ja niitä on hamstrattu iso korillinen). Sora saisi olla näin osallisena hyvinkin arkisessa toiminnassa. On hirveän tärkeää, että koiraa TAI KISSAA ei syrjitä millään tavalla, kun vauva syntyy, vaan ne saavat olla mukana vauvan hoidossa ja muutenkin arjessa. Korostus kissalle siksi, että edelleenkään kissojen asema ei ole yhdenvertainen koirien kanssa, eikä kaikki ymmärrä että kissaa voi kouluttaa ja kohdella niin kuin koiraakin. No okei Inu ei tuo vauvalle vaippaa, koska se on sille fyysisesti mahdotonta, mutta se varmaan tykkää olla mukana kylvettämässä vauvaa ja se sille sallitaan. Aloitin vaippakoulutuksen Soralle eilen. Naksutin toimi hyvin, ja ihan yllätyin kuinka nopeasti Sora hoksasi itse mitä pitää tehdä. Ensin naksaus tuli pelkästä vaipan katsomisesta, sitten vaipan tökkäämisestä. Kaksi lyhyttä koulutustuokiota oli eilen ja Sora oppi menemään lattialla olevan vaipan luokse tökkäämään sitä. Tänään jatkettiin, mulla oli noin 30 herkkua ja niillä Sora ensin noin 5 kertaa tökkäsi vaippaa. Sen jälkeen se ei enää riittänytkään, vaan vaippa piti ottaa lattialta suuhun ennen kun tuli naksaus ja palkka. Ja kun se sujui niin hyvin, niin lopulta vaippa piti ojentaa lattialta mun käteen. Tämän jälkeen leikittiin ja kehuttiin hurjasti (Sora palkkautuu parhaiten leikistä). Lopetin tuokion ja vein vaipan paikalleen hyllyyn. Sorapa päätti sitten itse sen sieltä noukkia ja antoi sen mulle käteen, jolloin sai sitten piippapallotuokion noin omatoimisesta suorituksesta. Musta on aina yhtä hienoa nähdä miten hyvin koira (tai kissa!) oppii, kun sen antaa itse pähkäillä mitä siltä toivotaan. Sora myös kestää toistoja hyvin, mutta pidän tuokiot silti aina ihan lyhyinä. Tavoitteena mulla oli tälle päivälle, että se ottaisi vaipan suuhun - ei suinkaan että se hakee sen hyllystä mun käteen! Hyvin siis oppii, nyt vielä lisätään sitten käskysana, kasvatetaan matkaa ja opetetaan että sieltä hyllystä se vaippa löytyy. Pitää vaan laittaa sitten aina vaippa valmiiksi imuineen kaikkineen, koska Sora ei ehkä itse ala niitä kestovaippapaketteja väsäämään ;)

Loppuun Inun kuvia:

"Mutta mitä tapahtui järvelle?!"

"Isi, järvi puuttuu!"

"Ei täälläkään!"

"Nyt menee oudoksi, me kävellään vetten päällä."

"Olipa tosi hupsu järviseikkailu!"

"Laita mami nyt ees joku parempikin kuva."