Uusia tassuja

Heissan!

Blogi on ollut tauolla jo kuusi (6!) vuotta. Tähän on toki mahtunut paljon. Katsotaan vieläkö osaan edes käyttää tätä.

Meidän perhe on muuttunut kuudessa vuodessa, joten pikainen katsaus siihen ketä ruudun tältä puolelta nykyään löytyy. Heti alkuun kerron, että jouduimme valitettavasti hyvästelemään Inun reilu vuosi sitten. Inulla oli piilevää nivelrikkokipua lonkassa, jota se oireili virtsarakollaan. Eläinlääkärikäyntejä tuli paljon, samoin lääkkeitä, mutta kipua ei saatu hallintaan niin että Inun elämä olisi ollut kissamaista. Meillä ei siis ole enää kissaa, eikä Inun saappaisiin ole kukaan hyppäämässä ainakaan lähiaikoina.

Muut muutokset meidän laumassa onkin sitten olleet hyvin positiivisia. Lapsia perheessämme on nykyään kaksi, 5- ja 8-vuotiaat pojat. Sora on tällä hetkellä 9,5-vuotias mummelikoira, joka sai "riemukseen" 1,5 kuukautta sitten uuden kaverin, Muran. Muran tuleminen on pitkäaikainen haave, ja hänen myötä olen palailemassa koiraharrastuksiin uudella innolla. Mura on syy myös blogin henkiinherättelyyn. :) 

Nämä minun japanilaiset prinsessani ovat saaneet myös afrikkalaisen prinssin rinnalleen. Ydinperheemme lisäksi laumaamme kuuluu nykyään myös toinen kumppanini, sekä hänen Lando basenjinsa. Lando on 3-vuotias, Soran suurin ihailija ja Muran käsittämättömän pitkähermoinen isoveli.

Pystykorvaiset ystäväni:

Rahkkasan Meguro "Sora" s. 7.10.2014

Sora on nykyään viisaista viisain, pennun toilailuja paheksuvasti tuomitseva mummeli, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Aivan mainio perhekoira, on kouluttanut kaksi lasta ja on ottanut hienosti tehtäväkseen myös pennun kasvatuksen. Blogin vanhoista teksteistä voi lukea millainen villikko Sora oli nuorena, ne ajat on kaukana takanapäin. Nyt ikä jo näkyy, ja huumorintaju pennun kanssa on koetuksella.

Headstyle Señorita de la Luna "Mura" s. 29.11.2023
kuva: Utu Eskelinen

Mura on minulla sijoituksessa Riitta Lehdolta, jolta hain ensimmäisen shibani Norin 21 vuotta sitten. Ihan muutama vuosi meni tähän yhteiseen koiraan, mutta täällä hän nyt on! Murasta toivotaan emoa sekä Headstyle, että Kitsune No kenneleiden pennuille. Minulla on unelma koira-avusteisesta työskentelystä Muran kanssa, joten sen koulutus keskittyy siihen. Luonne lupaa hyvää: Mura on rohkea, sillä on upea taito rauhoittua erilaisissa tilanteissa, se suhtautuu ihmisiin ystävällisesti mutta shibamaisen hillitysti, ja on tähän asti kulkenut mutkitta mukana kaikkialla.

Sora ja Lando (Second Soul´s Beat Less) sekä muisto kesästä, pian se on täällä taas.

Sora ja Mura ovat vihdoin löytäneet yhteisen sävelen, joka on kylläkin aika järkyttävän kuuloinen. Kuva: Utu Eskelinen

Näppäimien takana oon mie, Karoliina. Kuva: Utu Eskelinen

Tällaisella tassuporukalla ollaan täällä. Tulen kirjoittelemaan blogiin Muran pentuajasta, sosiaalistamisesta ja koulutuksesta. Tervetuloa lukemaan! :)

Meidät löytää myös instagramista nimellä: @kennel.kitsune.no

Inu 4v! ja kuulumisia

Heippa! Viimeisestä postauksesta on aikaa 1,5 vuotta. Minun ei ollut missään vaiheessa tarkoitus lopettaa blogia, mutta aika ja energia ja järjen rippeet on mennyt nyt aivan muihin asioihin.

Tähän 1,5 vuoteen mahtuu mm. muutto asuntoon, jossa ilmeni heti sisäilmaongelmia. Viime syksynä remontoitiin ja vietiin kärrykaupalla homeelta haisevia tavaroita kaatopaikalle. Asumme yhä kotona, ja ehkä nyt aivan varovaisesti voisin toivoa, että tänne myös jäämme. Voin ehkä jo sanoa myös, että jonkinlaista toipumista on omassa olotilassa tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Kovasti siis varpaillaan kuitenkin vielä ollaan. Yritän ajatella positiivisia asioita ja keskittyä siihen mitä voi ja pystyy, vaikka tämä homealtistuminen niin moneen asiaan onkin vaikuttanut. Pystyn esim. lenkkeilemään normaalisti! Aika siisti juttu on myös se, että meidän lapsi oppi nukkumaan 1v9kk valvomisen jälkeen ja herää nykyään useimmiten vasta klo 4-6 välillä. Itsellä on siis aivan jäätävä univelka edelleen, mikä ei ihan saa mua olemaan kovin hehkeenä.

Soralla on ollut syksystä asti reverse sneezing kohtauksia. Se söi kaksi pitkää kuuria nenäpunkkilääkettä, mutta kokonaan kohtaukset eivät ole loppuneet, vaikkakin vähenivät paljon. Nyt siis kuulostellaan myös Soran olotilaa, epäilen että Sorakin reagoi tähän sisäilmaan, mutta tästä ei tällä hetkellä ole varmuutta. Soralla ilmeni myös kutinaa viime kesänä ja tämän sain onneksi kuukaudessa selvitettyä johtuvan possun lihasta, eikä oireilu ehtinyt mennä pahaksi. Possua on onneksi helppo välttää. Muita allergeeneja ei ole ilmennyt.

Sora rauhoittui aivan mielettömän paljon vuosi sitten ja nyt meillä on viimeisen vuoden ollut kyllä melkeinpä täydellinen perhekoira! Meillä ei ole tällä hetkellä mitään säännöllisiä harrastuksia, joita mä kovasti kaipaan, mutta mahdollisuudet niihin on nyt heikot. Toivon kovasti, että pääsisimme keväällä jäljestyksen jatkokurssille, jos vaan saan lapsen hoidon järjestymään, niin että päästäisiin Soran kanssa. Viime kesänä omatoimisesti jäljestettiin. Tosin luntahan oli vielä pitkälle toukokuuhun ja uudet tuli lokakuussa, joten kausi jäi lyhyeksi. Ehkä isoin onnistuminen jäljellä oli, kun sain jäljen risteämään tuoreen rusakon jäljen kanssa, eikä Sora noteerannut sitä pupun jälkeä ollenkaan.

Mä olen tosi onnellinen siitä että Sora on juuri sellainen kuin on! Kaksi ensimmäistä vuotta se oli aivan koko ajan äänessä ja häsläämässä, ja kertakaikkisen rasittava, ja nyt se osaa toimia niin hienosti melkein tilanteessa kuin tilanteessa! Meidän ylpeyden aiheet eivät ole tällä hetkellä esim harrastustuloksissa, vaan arkisissa hetkissä. Siinä, että eläinlääkärissä käydessä, kun mulla on sylissä hysteerisesti rääkyvä taapero ja laukku, ja vieressä haukkuu saksanpaimenkoira, niin Sora osaa olla rauhassa eikä hötkyile. Tai kun lenkillä vedän vahingossa pulkan nurin ja lapsi on naama veressä ja huomaan, etten muuten pidä enää koiran hihnasta ollenkaan kiinni, niin Sora odottaa vieressä. Tai kun remonttimiehiä ramppaa ovesta (ja mulla on taas lapsi sylissä), niin Sora ei sano niille yhtikäs mitään, vaan rauhassa käy nuuskimassa ja toivottamassa tervetulleeksi. Rauhassa ovat työmiehet saaneet porailla, eikä ole haitannut Soraa yhtään. Tai se, että mä olen välillä yksin tän lauman kanssa, miehen tehdessä reissuhommia, ja silloin lenkit on lyhyitä, eikä Sora hypi siltikään seinille. Intoa riittää silti aina, kun mä pääsen sen kanssa pidemmälle lenkille yksin, ja silloin onnellisena hepuloidaan molemmat. Siis voiko parempaa koiraa olla? Ei voi.

Eikä voisi olla parempaa kissaakaan, mutta senhän te jo tiesitte! :D Inu on edelleen niin super cat kun olla voi. Viime kirjoituksen aikaan se ei vielä ollut lapsesta kovin innoissaan, mutta nythän nuo leikkivät keskenään jo oikein hyvin huiskaleikkejä. Inu on tänään viettänyt 4v synttäreitä! Nopeasti on aika mennyt ja elämäntilanteet muuttuneet niin moneen kertaan, että sopeutumisen mestariksi voisi Inua kutsua. Sopeutuvaista kissaa me haettiinkin neljä vuotta sitten. Inun synttäreiden aamupäivä meni pitkälti keittiön lavuaarissa vesihanaa tuijotellen ja päivä jatkui siitä herkutellen, lepäillen ja leikkien. Illalla käytiin Inun kanssa Mustissa ja Mirrissä tutkimassa paikkoja, hakemassa lisää herkkuja ja uusi lelu, jonka Inu itse valitsi. Inu ei ole ollut vastaavassa paikassa ikuisuuteen, mutta siellä se meni häntä pystyssä ja hurmasi ihmisiä, kuten aina ennenkin. Pitää alkaa useammin käymään sen kanssa omilla specialretkillä. Vaikka toki Inu on niitä varmaan tehnytkin enemmän kuin moni muu kissa, mutta silti. Se on Soran kanssa niin tiivis parivaljakko, mutta pääsee silti yksin ollessaan eri tavalla esille.

En lupaa uutta postausta hetkeen, mutta saatan yllättää ja tehdä sen jo lähitulevaisuudessa. :D Kuvia olisi melko paljon. Tähän postaukseen päätyy nyt vain Inun synttärikuvat. Älkää antako kuvien hämätä, vauhtia riitti, ei vaan ehtinyt kamera mukaan.

Me kaikki piirrettiin Inu :D

Kaksipäiväiset 2v synttärit

Rahkkasan Meguro "Sora" 2v - herkkupalkalla piti hattua mielellään!

Viime postaus jäi taas hieman arvoitukselliseksi, mutta nyt kaikki on täysin varmaa, niin uskallan tännekin kirjoittaa. Me muutamme! Teimme toissapäivänä kaupat ensimmäisestä ikiomasta kodista. Kyseinen koti on rivitalokolmio täällä Kuopiossa.

Olemme viihtyneet todella hyvin nykyisessä kaksiossa, ja jään haikein mielin muistelemaan tuota meidän ihanaa lähimetsää. Vihreät sammalet ja saniaiset, rauhallinen paikka, jossa ei juurikaan liiku muita kuin me ja meidän naapurit. Sora on saanut viettää vapaata elämää ja päässyt lähes päivittäin metsään vapaana juoksemaan. Ihana kallioranta, josta on myös päässyt suppailemaan. Ja ne naapurit! Ne nyt vasta ihania onkin! Siksipä halusimme viettää läksiäisiä naapureiden kesken, ja koska talokaupat osuivat sopivasti Soran 2-vuotissyntymäpäivään, niin juhlimme samalla Soran synttäreitä. Paikalla oli melkein kaikki naapurit koirineen. Tässä kuvia perjantai-illan juhlista:

Aamulla otettiin kuvia, Sora kurreilee kuten aina

Inuakin kiinnosti kamera

Muttei oikein kuvissa pönötys, huonot herkut. Illan juhlat Inu vietti ulkotarhassa, kun isojen koirien meno oli sille liikaa.

Koirien noutopöytä

Soran synttärikakku

Olen innostunut leipomisesta ekan kerran ikinä! Oon tehnyt viikon sisällä kolme piirakkaa, mikä on enemmän kuin varmaan kahteen viime vuoteen yhteensä.

Yksi naapureista oli leiponut yllärikakun, jonka Sora sai. Jäi vielä aamupalaksikin osa. Näiden mässyjen jälkeen alkaa tiukka dieetti! Soran paino on noussut leikkauksen jälkeen, vaika ruokamäärää on pienennetty.

Synttäreiden ohjelmassa oli syömisen lisäksi piirileikkejä ja ulkotarhassa hippapippaloita.

"Voidaan ottaa" tuumaa Nuka, Naava, Sora ja Juuli

Koska tämä on tosiaan viimeinen viikonloppu tässä asunnossa ennen kun asunnon valtaavat muuttolaatikot, niin kutsuin myös lauantaina pari koirakaveria kylään. Runo ja Nada eivät ole ennen tavanneet toisiaan, ja Runo oli pikkuruisen Nadan mielestä liian innokas nuorukainen. Sora sitten leikitti näitä vieraita erikseen ja ihmetteli, miksei kavereiden leikit oikein sujunut keskenään. Nada on Soran besteistä bestein kamu, vaikka kaikki ovat sen kavereita. (Tälläkin viikolla on ollut muutama tilanne, kun ollaan yritetty menty jonkun ventovieraan ihmisen ohi kävelytiellä, ja Sora on kiljunut onnesta, kun on nähnyt parhaan ystävänsä - siis jonkun, jota ei ole ikinä ennen tavannut. Soralle kaikki on sen bestiksiä.)

Soran piti hetki miettiä, lähteekö mukaan vauhtihirmun leikkiin

Lähti!

Soran ja Runon leikit

Nada ja Sora

Me saatiin kukkia, ihmisille herkkuja ja muuta kivaa ja Soran herkkukaappi on täytetty pitkäksi aikaa. Inukin sai oman ison pussin maistuvia herkkuja. Vieraiden lähdettyä Sora sai avata Runolta saamansa lahjan: 

Lahjoista parhain oli...

...TÄYDELLINEN PALLO.

Sora rakastaa tota palloa, se on nyt parille metsälenkillekin otettu mukaan. Kotona jos Sora ottaa vahingossa vanhan tavallisen tennispallon suuhun, niin tiputtaa sen ällöten heti ja alkaa etsimään tota uutta Kongon tennispalloa. Aivan loistava. Mahtavan paras. Tämmöset pallot Sora on aina käynyt etsimässä kavereiden lelukopasta ja nyt on ikioma!

Minulta Sora sai synttärilahjaksi hieronnan tutun hierojan luona lauantai iltapäivänä. Sora nautti täysillä kun pääsi pitkästä aikaa hierottavaksi! Sillä ei ollut lihasjumeja edes näiden railakkaiden juhlien jäljiltä. Tänä syksynä me olemme viisaampia ja suojaamme isot selkälihakset takilla nyt kun Soran karvanlähtö on jälleen alkanut. Kylmillä lihaksilla ei lähdetä ilman takkia edes pikkulenkille jos koira saa revitellä vapaana.

Juhlien jälkeen oli rento ilta!

Kävimme tänään katsomassa ja mittailemassa tulevaa kotiamme. Muuttaminen on tosi iso asia, nyt kun on löytynyt koti, jossa aiomme viipyäkin pitkään jos vain näin on tarkoitettu. Jännitän tietysti myös miten Sora ja Inu sopeutuvat uuteen ympäristöön. Kaupunginosa on meille kyllä tuttua lenkkiseutua.

Miksi me sitten muutetaan? Miksun takia. Ihan sataprosenttisesti. Tämä on ollut ihana koti, mutta taajaman ulkopuolella asuminen tulisi olemaan hankalaa, kun Miksu tuosta vielä kasvaa. Vuokra on korkea ja asumiskustannukset, siis sähkölasku, on niin suuri, että näillä kuluilla maksamme hyvin jo omaakin asuntoa. Tiesimme, että haluamme muuttaa juuri tuolle seudulle, mutta muutto näin pian tuli kyllä yllätyksenä meillekin. :D Uuden kodin sijainti on meille aivan täydellinen. Miksulla on aikanaan sitten 400m turvallinen koulumatka, päiväkotikin on yhtä lähellä. Ja Soralla on koirapuistoon vielä lyhyempi matka! Taajamassa se joutuu olemaan hihnassa, mutta tuo tuttu koirapuisto ja tutut luonnonsuojelualueet ja muu metsä on kyllä iso plussa. Mun miehellä lyhenee työmatka, me luovutaan toisesta autosta (olis myytävänä vm. 98 wolksvagen golf nimeltä Mansikka, laita viestiä jos kiinnostaa!), meillä on palvelut kävelymatkan päässä... Silti siis rauhallinen paikka ja metsä lähellä. Miksulle kavereita ja leikkipaikkoja naapurissa. Tuo koti tulee olemaan meille aivan täydellinen, ja olen äärettömän kiitollinen jo nyt siitä, että se tuli meitä vastaan!

Näihin tunnelmiin siis tältä erää. Blogi vaipuu nyt muuttouneen! En suoraan sanottuna tiedä, miten me selvitään muutosta, kun samalla pitää toisen meistä pitää vauva sylissä tai kantoliinassa. Kaaoottiset viikot tulossa! Marraskuussa on tiedossa lomareissu Kilpisjärvelle, se tulee hyvään saumaan, joskaan yli 10 tunnin matka tällä poppoolla ei kyllä ole ihan piis of keikki sekään. :D Mutta! Kaikesta selvitään. :)

Terveen paperit!

Meillä on hyviä uutisia!

Aloitetaan sillä, että Sora steriloitiin 3vko sitten. Nyt ei tarvitse enää pelätä kohtutulehdusta, ja toivon mukaan juoksujen jälkeiset virtsatieinfektiot (uusiutunut joka juoksun jälkeen) ovat myös historiaa. Myöskään hormonien aiheuttamia mielialamuutoksia ei nyt enää ole, ja Soran elämä kotikoirana on näin helpompaa.

Nämä kuvat on muutaman viikon takaa, Sora ei ihan pysynyt Runon vauhdissa!

Päätin että samalla nukutuksella hoidamme myös viralliset lonkka- ja kyynärkuvaukset. Tulokset ovat tulleet Kennelliitosta: lonkat B/B ja kyynärät 0/0, eli Sora on nyt terveeksi todettu näiden nivelten osalta! Reilun vuoden ajan ollaan toivottu, että iän myötä lonkat tiivistyvät, ja näin todella on nyt käynyt! Epävirallinen tulos vajaan vuoden ikäisenä oli siis D/D, joten olen todella iloinen ja myöskin yllättynyt tästä! Yllättynyt siksi, että edelleen Soran lonkat lonksuvat kuuluvasti, ja siksi oletin, että ne eivät ole mainittavan paljon paremmaksi muuttuneet. Edelleenkään en tiedä miksi Soran ravatessa sellainen ääni kuuluu. Mutta - lonkkien takia ei tarvitse enää olla huolissaan, eikä niille todennäköisesti siis tarvitse ikinä tehdä mitään.

Valitettavasti missasin ilmoittautumisen tämän syksyn polvi- ja silmätarkastukseen, joten nämä siirtyvät ensi vuoden puolelle. Meidän eläinlääkärissä on silmien tarkastuspäivä vain muutaman kerran vuodessa. Polvet oli vuosi sitten ihan hyvät, pientä löysyyttä toisessa, mutta ei edes ykkösen vertaa, joten en usko että sieltä olisi mitään kummempaa paljastumassa. Selkä on vuosi sitten myös kuvattu epävirallisesti terveeksi, joten sitä en virallisesti kuvauttanut.

Joku voi nyt miettiä, miksi Sora steriloitiin eikä sitä käytetty jalostukseen, vaikka lonkat ovatkin terveet. Tokikin lonkkien löysyys oli suurin syy, minkä takia ajattelin jättää Soran pois jalostuskäytöstä. Muilta osin Sora olisi "ihan hyvä" jalostuskoira, mutta "ihan hyvä" ei minusta riitä. Soralla on erittäin hyviä piirteitä joita jalostuskoirassa arvostan (kuten rohkeus), mutta myös puutteensa (esim. suuri koko ja hammaskiilleongelmat). Ja vaikka Sora on luonteeltaan aivan ihana koira, niin se on silti epätyypillinen shiba (ei ole tainnut ikinä kuulla japanilaisesta arvokkuudesta ja lempeästä pidättyväisyydestä...). Näitä jalostusvalintoja on kyllä joutunut puntaroimaan mielessä moneen kertaan. Ei ollut helppoa tulla siihen johtopäätökseen, että hiljaiselo kasvatusrintamalla jatkuu vieläkin vuosia. Mutta nyt on aika keskittyä nykyiseen laumaan. :)

Sora on toipunut leikkauksesta erinomaisesti (tuossa se hepuloi ympäri kämppää ja heittelee puruluuta kuten tavallista). Ensimmäisen viikon leikkauksen jälkeen Sora vain nukkui. Oli ihan ihmeellistä kun se nukkui keskellä päivää! Toisen viikon se sitten olikin aivan jäätävän täynnä energiaa, muttei saanut tehdä muuta kuin lyhyitä hihnalenkkejä. Se energian määrä oli ihan hirvittävää! Inukin hyppi Soran selkään ja kiusasi sitä kaulurin takia, kun Sora oli se päässä aika puolustuskyvytön. Nyt kolmannella viikolla Sora on saanut olla ilman kauluria ja leikkiä Inun kanssa tuttuun tapaan - niiden leikit on nykyään entistä rajumpia. Vieraille pitää aina sanoa, että ei ne tappele vaikka se siltä näyttää, että kyllä se ihan leikkiä on. Mä olen niin tottunut niiden touhuihin, etten aina muista miten erikoiselta se muiden mielestä näyttää. :D Soralla on kuluneen viikon aina ollut myös pari koirakaveria, Nada ja Eino, kylässä ja niiden kanssa on saanut vähän hepuloida. Eilen tehtiin eka pidempi lenkki vapaana ja tänään tehtiin jo pari pidempää hihnalenkkiä.

Meidän elämässä on taas tulossa iso muutos tänä syksynä, saas nähdä miten kaikki sujuu ja miten tämä poppoo tuleviin muutoksiin sopeutuu. Palataan tähän myöhemmin. :) Mukavaa syksyä ja lehtihepuleita kaikille!

Suppaava shiba

Viime blogiteksti päättyi kuvaan märästä kissasta, ja lupasin sille selityksen sepustaa. Palaan kissaan tän postauksen loppupuolella.

Aloitimme keväällä Soran kanssa uuden harrastuksen: suppauksen. Suppaus ( Stand Up Paddling ) on nyt muutamassa vuodessa tullut Suomeen jäädäkseen, suppailijoita on koko ajan enemmän. Sup-lautoja on erilaisia. Löytyy leveämpää ja tukevampaa lautaa auringon ottamiseen, pitkää ja kapeampaa nopeampaan menoon ja kaikkea siltä väliltä.

Kävimme Koirakylpylä Aalto-Tassussa katsomassa miltä suppaus näyttää koiran kanssa, ja ilmoittauduimme suppauskurssille.  Kurssi järjestettiin koirakylpylässä kolme kertaa. Koiralle opetettiin ensin maissa olevalle laudalle meneminen. Ilmatäytteinen, laadukas sup-lauta ei ole kiikkerä, vaan kova ja tukeva. Soralla ei ollut mitään ongelmaa mennä laudan päälle. Seuraavaksi opetettiin käskyt "kyytiin" ja "rantaan", jolloin koira tuli rannasta (siis sisällä, puhutaan kylpylän rampista) vedessä olevan laudan päälle. Rantaan sai mennä takaisin rauhallisesti kävellen luvan saatuaan. Lauta on tukeva, mutta jos koira hyppää laudalta rantaan, niin lauta heilahtaa taaksepäin ja meloja horjahtaa. Siksi laudalle opeteltiin menemään ja sieltä lähtemään rauhallisesti.

Minä en ollut ennen kokeillut sup-lautaa, enkä tiennyt suppauksesta mitään. Ekan kerran jälkeen oli reidet aivan maitohapoilla. Toki olin kamalan huonossa kunnossa, kun en ollut yli puoleen vuoteen voinut juurikaan liikkua. Totesin tämän olevan aivan loistava liikuntamuoto! Tasapainoillu tekee hyvää sekä omistajalle, että koiralle, ja jaloissa pyörivä koirahan tuo melojalle mukavasti lisähaastetta. Ihastuin ajatuksesta, että voisin joskus päästä järvelle suppailemaan koiran kanssa. Suppailla voi joko liikuntamielellä hikipäässä, tai loikoilla laudalla, tai mennä pikkumatka ja juoda vaikka kahvit välillä, joko rantautua kivalle paikalle tai istuskella laudalla. Mitä mahdollisuuksia!

Seuraavilla kerroilla koira opetettiin kiipeämään vedestä laudalle. Parhaiten se onnistuu niin, että koira kannustetaan tulemaan laudan sivuun, laitetaan käsi sen niskan taakse, koira nostaa tassut laudalle ja ottaa niskallaan kädestä tukea ja ponnistaa itsensä laudalle. Tämä vaati useamman toiston onnistuakseen, mutta lopulta Sora hoksasi idean. Uittaja oli tarpeen, jotta koira tuli oikeaan kohtaan laudan reunalle.

Sisätreenauksen jälkeen meillä oli mahdollisuus osallistua Kuopion Seikkailukeskuksen suppaus tunnille ilman koiraa ja toisen kerran koiran kanssa. Ekalla kerralla molskittiin Kallavedellä märkäpuvut päällä ja opeteltiin hallitsemaan lautaa. Ja pelkoa, koska jos pelkää, niin homma ei onnistu. Vaikka aluksi jännitin, niin ihmeen hyvin rohkaistuin ja aloin entistä enemmän haaveilemaan omasta vapaasta suppailusta.

Toisella kerralla koirat tuli mukaan. Se olikin sitten semmonen seikkailu, että ei ihan heti unohdu. Oli hirveä tuuli, satoi vettä ja aallot oli VALTAVAT, kun toisen kerran ikinä olin laudan kanssa järvessä. Sora luotti minuun, kuten yleensäkin, ja tuli laudalle empimättä. Vähän sen häntä riippui, mutta mielellään se oli mukana. Järkyttävään vastatuuleen suppailtuamme kävimme rannassa syömässä eväät. Paluumatka sujui paremmin, kun tuuli tyyntyi. Sora ei hätkähtänyt vaikka kävin pulahtamassa järveenkin. Oli aivan mahtavaa nähdä miten hyvin Sora siirsi hallissa oppimansa ulos järvelle! Se ei yhtään epäröinyt etteikö tästä nyt hyvin selvitä. Kokemus oli tosi hieno! Vaikka kuvissa mun ilme onkin järkyttynyt, ja sitä mä siis todella olin, kun näin aallonmurtajien takana odottavat vaahtopäät.

Tuli kesäkuu. Siihen asti olin jonkin verran googlettanut suppausjuttuja ja haaveillut omasta laudasta. Nopeasti tajusin, että tää on nyt semmonen juttu, että sitä halvinta lautaa ei lähikaupasta haeta. Jos lauta ei kestä riittävän kovaa ilmanpainetta, se on kuin ilmapatja, jolla ei tee kyllä yhtään mitään. Ja minä halusin tästä nyt itselleni (ja Soralle) harrastuksen. Fiilistelin miten mahtavaa olisi päästä huutavan vauvan luota yksin tai koiran kanssa järvelle ja vaan olla. Tuntea vesi ja luonto niin lähellä. Ilman että tarvii edes kastua, koska laudalta ei helpolla tipahda, jos ei nimenomaan halua alkaa kikkailemaan. Siis harrastus, jota voi tehdä jäiden lähdöstä jäiden tuloon asti (kunhan muut varusteet on kunnossa), silloin kun itse haluaa. Joko kuntoilu- tai rentoilumielellä. Ihan täydellistä, just mun juttu.

Sitten oltiin lähdössä kesälomalle, kun taas googlettelin, ja sattumalta huomattiin, että Kuopion satamassa pääsee kokeilemaan erilaisia sup-lautoja. Siis smana päivänä, vielä parin tunnin ajan. Vauva rattaisiin ja satamaan! Kotiin tulinkin laudan omistajana. Valitsin itselleni viininpunaisen joppeliinin ( Joben Aero 11.6 SUP ). Olen ollut todella tyytyväinen tähän hankintaan! Laudan saa kasattua, ja se kulkee autossa mukana, sen saa sellaiseen rinkan kokoiseen selkäreppuun. Lauta on ollut käytössä parhaimmillaan useamman kerran viikossa, vähimmillään kahden viikon välein. Hyvin usein Sora on ollut mukana. Suppaileva koira, ja varsinkin suppaileva shiba, kerää katseita Kallavedellä. Sora on tipahtanut laudalta vain kerran, silloin kun itse menin laudalta uimaan. Järvestä käsin koiran auttaminen laudalle olikin haastavampaa, mutta Sora toimi niin kuin on opetettu ja sain sen hyvin autettua laudalle ilman mitään säikähdystä. Tämän postauksen kuvista osa on meidän mökkijärveltä läheltä rantaa. Kallavedellä sekä minulla että Soralla on aina pelastusliivit!

Mökkeillessämme myös Inu pääsi kokeilemaan lautaa. Nyt tullaan siihen märkään kissaan! :D Markus halusi viedä Inun suppaamaan ja otti Inun mukaan laudalle. Inuhan on tottunut olemaan kaikessa mukana, ja tykkää vedestä, joten suhtautui aika rauhallisesti. Jostain syystä se kuitenkin valitsi laudan sijasta mieluummin uinnin ja päätti sitten uida rantaan pienen matkan. Seuraava suppauskerta päättyi samalla tavalla, eikä Inu ollut näistä uintireissuista kummissaan. Tässä kumminkin näkee selvästi sen eron, että Inulle asiaa ei opetettu: se vaan otettiin mukaan, eikä se tiennyt että laudalla voi oikeasti ihan vaan olla. Mä uskon, että jos Inullekin vaihe vaiheelta opettaisi suppauksen, niin se menisi mukana ihan mielellään - ehkä ensikesänä kokeillaan tätä ihan ajan kanssa. Nyt se teki itse omat johtopäätöksensä ja meni uimaan. Tästä uintireissusta on muutamia kuvia, ja yksi niistä voitti Somakiss ry:n kesäkuvakilpailun. Inu sai lahjakortin ja tienasi siis itselleen nappulat pitkäksi aikaa. Ei turha uinti! :D

Voittajakuva voittajakissasta!

Molskis

Meillä on kesän aikana ollut useampi ihana suppausretki, ja toivottavasti syksyllä on edessä vielä monta. Tää harrastus on mun arjen pelastus, kun saan jätettyä vauvan isin hoitoon ja pääsen omaan rauhaan. Sora nauttii laudalla tuulen tuomista tuoksuista ja vaihtuvista maisemista.

Ajattelin etukäteen, että suppaillessa pääsee lähelle luontoa ja voi ehkä kokea unohtumattomia luontoelämyksiä. Kyllä. Näin on. On kivoja pikkujuttuja, ja sitten tähän loppuun tulee tämmönen KAUHUTARINA (jolla on onnellinen loppu):

Me tehtiin kesälomareissu pääkaupunkiseudulle, ja vaikka tehtiin kaikkea muutakin, niin yksi juttu minkä halusin reissulla kokea oli suppailu merellä. Joppeliini oli siis mukana. Löydettiinkin kiva ranta Espoosta, jossa Markus täytti laudan mulle ja mä kävin sitten suppailemassa. Ei ollut aallokkoa, jota vähän kaipasin. Olin jo aika kauan suppaillut, kun istuin laudalle katselemaan ohi meneviä veneitä. Sitten! Mun takaa kuului PUUFFF, ja mun ensireaktio oli, että no nyt aukes ilmaventtiili laudasta ja ilmat lähti pihalle. Käännyin katsomaan. Ei ollut venttiili auki. Muutaman metrin päässä meressä oli aivan kamala PÄÄ. Tumman harmaa jättiläismöhkäle, jolla oli isot pyöreät tuijottavat silmät ja valtavat sieraimet, jotka laajeni ja PUUUFFF. Mä en katsonut sitä varmaan paria sekunttia kauempaa, mutta siinä ajassa ehti tulla semmonen paniikki-apua-mikä-toi-on-hei-HYLJE! Mä säikähdin tosi paljon ja lähdin melomaan ihan täysiä kohti rantaa. Olin aivan liian kaukana rannasta sillä hetkellä. Meloin ja meloin ja sit huhhui käännyin katsomaan, eikä sitä meripetoa enää näkynyt. Siinä hetkessä mulle tuli semmonen WAU miten siisti kokemus -fiilis. Joka kesti ehkä max 2 sekunttia, koska sitten SE tuli uudestaan mun laudan viereen! Siis tämä harmaahylje, valtavan kokoinen, yli kaksimetrinen ja parisataakiloinen eläin, lähti seuraamaan mua. Ei mikään söpö norppa! Sillon mä säikähdin ihan tosissani niin paljon, että en ole eläessäni yhtä paljon montaa kertaa säikähtänyt. Mulla ei ollut hajuakaan mitä tämä hylje aikoo, mutta tajusin, että jos se haluaa tulla mun lautaa tutkimaan, niin mä olen aivan täysin sen armoilla. Sillon mä suppasin hikipäässä rantaan asti, enkä enää nähnyt hyljettä.

Tää oli sekä mahtava, että aivan karmiva, kokemus. Mulla meni ehkä viikko niin että mä käsittelin asiaa tosi paljon, ja hylkeen pää pomppas mun mieleen joka paikassa. Traumaattinen kokemus. Nyt se on kumminkin alkanut kääntymään enemmän siihen olipa siistiä -suuntaan, enkä mä enää ajattele asiaa jatkuvasti. En ehkä silti haluaisi kokea uudestaan. Jatkossa toivon mieluummin niitä "onpa söpöjä linnunpoikia" -kokemuksia suppaillessani ilta-auringossa.