maanantai 11. heinäkuuta 2016

Täällä ollaan!


Hei vaan! Tämä teksti on ollut työn alla jo yli kuukauden, joten saattaapi olla vähän sekavaa soppaa, pahoittelut siitä.

"Täällä me kurreillaan, niin kuin ennenkin"
Ja ollaan ihan yhtä söpöbestiksiä, kuin aina.


On vierähtänyt pitkä tovi kun viimeksi olen blogia kirjoittanut, tai ylipäätään edes ehtinyt istahtaa tietokoneelle. Jep, meillä on nyt vähän kiireistä, eikä blogin kirjoittaminen ole kovin korkealla kun pitää asiat laittaa tärkeysjärjestykseen. Ei sillä, etteiko kirjoitusintoa olisi - sitä on enemmän kuin pitkään aikaan, mutta on vaan kamalan vaikea irrottautua vauvasta tietokoneen ääreen.

Niin, vauva! Meille on tullut sellainen :D

Sora: "joo, nyt ei tainnu ihan mennä niinku suunnittelit tämä vauvan ensiesittely"
"Parempi!"

9.3.2016 minusta tuli äiti, Markuksesta isi, Inusta meidän perheen kakkospoika ja Sorasta ylpeä vauvavahti. Poikamme Mikael syntyi ja toi kevään tullessaan. Suunniteltu sektio ei ihan suunnitellusti sujunut, mutta poika saatiin maailmaan ja loppujen lopuksi minäkin selvisin siitä hyvin. Niin hyvin, että kun leikkaus oli keskiviikkona, enkä sinä päivänä sängystä ylös päässyt, niin lauantaina me jo kotiuduttiin. Viikko synnytyksestä ja mä kävelin ekan kerran pienen lenkin Soran kanssa. Siitä ollaan lähdetty eteenpäin. Koska on ihan mahdotonta tiivistää näitä neljää kuukautta, niin en edes yritä.

"Mulla ei ollu keväällä karvoja, joten osa näistä kuvista on sen puoleen kyllä ihan kamalia"
"Söpö mä kyllä oon, oli karvoja tai ei"

Eläimet suhtautuvat vauvaan parhaalla mahdollisella tavalla! Sora on alusta asti ollut niin hellä ja rakastunut vauvaan kuin vain kuvitella voi. Niistä tulee niin hyvä pari Miksun kanssa! Inulla meni 6vko ennen kun suostui tulemaan vauvan viereen, nyt se käy päivittäin moikkaamassa vauvaa. Inun elämä mullistui tässä kaikkein vähiten. Toki se on vähän hepuloitunut, kun aikaa sen kanssa leikkimiseen ei ole niin paljon enää. Nyt Miksu jo kiinnostunut katsomaan Soran ja Inun puuhia, niin että mä pystyin rauhassa laittamaan Soralle älypelejä ja heittelemään Inulle herkkuja. Helpottuu kyllä paljon, kun Miksu viihtyy nyt edes hetken sitterissä. Ensimmäiset kuukaudet se on ollut melkeinpä koko ajan sylissä. Kantoliina on metsälenkkien pelastus! Vaunulenkit menee yleensä myös ihan hyvin, ja pääasiassa Miksu on tyytyväinen kun ollaan jossain liikenteessä, niin viihtyy turvakaukalossakin. Kaikkein kivointa Miksusta on olla mukana koiraharrastuksissa katsomassa mitä äiti ja Sora tekee!

Inusta on tullut kesäkissa...
...se tarkoittaa, että Inu lähes tulkoon asuu ulkotarhassa ja nauttii auringosta :)

Harrastuksiin ollaan siis päästy palaamaan. Viime kuussa käytiin Soran kanssa K9 centerissä Dobo näytöksessä muistelemassa dobo juttuja. Sora on ollut mukanani koirakylpylä Aaltotassun järjestämällä suppauskurssilla, ja suppauksesta on tullut meille harrastus, josta kerron seuraavassa postauksessa lisää. Olemme myös aloittaneet pitkään suunnittelemani jäljestyksen Midogin jäljestyksen alkeiskurssilla. Kurssi on nyt jo loppunut, ja tarkoitus on jatkaa jäljen tekemistä itsenäisesti ja myöhemmin mennä jatkokurssille. Jäljestys on ollut Soralle erittäin sopiva harrastus. Aikaa ja vaivaahan se vaatii, mutta tämä on oikeastaan ensimmäinen harrastus, jossa Sora sopivasti väsyy ja rentoutuu. Doboilu sopii sille myös erittäin hyvin, ja doboilu pysyy meidän arjessa mukana. Vauvan kanssa lenkkeillään joka päivä 1-3t joko vaunuilla tai metsässä kantoliinan kanssa.

Sora: "Tässä me hoidetaan yhdessä vauvaa. Paitsi Inu tsiikaa lintuja. PS. äiti käyttää tota pulloa tosi harvoin, vauva syö tissiä, oon vahtinu"

"Tässä me ollaan retkellä, niitäkin tehdään niin kun ennenkin, nyt on vaan vauva mukana."

Mulla on maailman paras mies, joka hoitaa Miksua ja antaa mulle vapaat, niin että pääsen Soran kanssa harrastuksiin. Koiran kanssa touhuaminen, ihan vaikka vaan edes hiljainen metsälenkki, antaa mulle tosi paljon virtaa. Miksu on minulle äärimmäisen rakas, mutta mä tarvitsen omaa tilaa ja aikaa, ollakseni paras mahdollinen äiti hänelle. Mä olen käytännössä valvonut neljä kuukautta, ja univelka on välillä melko musertavaa. Kerran olen nukkunut neljä tuntia putkeen. Normaalisti Miksu syö vhintään kahden tunnin välein läpi yön (ja päivisin vielä useammin). Tämä ei ole vauvablogi, eikä muutu sellaiseksi, mutta vähän pitää avata meidän arkea, jotta lukijoilla on ymmärrys siitä minkälainen härdelli meillä täällä on. On päiviä, kun Miksu nukkuu vain kahden tunnin päiväunet, ja siihen pitäisi saada sisällytettyä kotitöitä, omaa lepoa, ehkä jopa päiväunet itsellekin (mahdotonta, en osaa päivisin nukkua), ruoan tekemistä, syömistä... Joku blogin kirjoitus ei oikein mahdu tuohon väliin. Sitten on onneksi myös niitä päiviä, kun Mikael nukkuu kolmet päikkärit. Nyt sillä alkaa pikkuhiljaa jonkinlainen rytmi muodostumaan. Mikä ei tällä hetkellä helpota mua, koska itse olen aika rytmitön ja mun on hankala suunnitella päivä vauvan syömisten ja nukkumisten mukaan. Edelleen tämä on siis sellaista tasapainoilua - vauvan tarpeet pitää huomioida, mutta kello kaulassa mä en oikein osaa olla.

"Tässä mä vahdin vauvaa, menin sen viereen nukkumaan kun äiti kehtasi jättää sen pariksi minuutiksi yksin sohvalle."
"Ja taas sut on jätetty jossain pussissa pitkospuille, onks kaikki okei?"
Soran hormonitoiminta meni sekaisin vauvan tullessa. Se pitkitti ja pitkitti omaa valeraskauttaan, jotta sai maitoa tehtyä kun vauva syntyi. Noh, äidinmaito riittää ihan liiaksikin, joten Soran vaiva oli tässä asiassa hyödytyntä. ;) Nyt Soralla on loppunut juuri juoksut. Se on ollut koko vauvan meillä olon erittäin epävarma. Säikkynyt ääniä ja ollut onneton hyvin usein. Minä olen ollut tästä välillä todella murheissani, koska mielestäni Soran paras ominaisuus on ollut sen rohkeus ja hyvä hermorakenne, mitkä tekevät siitä aivan loistavan harrastuskoiran. Nyt kun juoksut on ohi ja hormonitoiminnassa on taas tapahtunut muutoksia, niin Sora on pari viikkoa jo ollut ilman näitä ihmeellisiä säikähdyksiä. Toivon, että tämä oli nyt tässä ja pelkotiloista ollaan päästy eroon. Tällä hetkellä ainut, mitä Sora vielä jännittää, on meidän toinen auto. Lyhyet matkat menee silläkin ihan ok, mutta pitkillä matkoilla Sora läähättää. Nykyään ei enää onneksi ihan jatkuvasti. Nämä Soran epävarmuudet on johtunut siis täysin tästä hormonimyrskystä mikä sillä on tässä ollut. Joskus vauvan itkiessä Sora huolestuu, mutta muuten se on nyt ollut taas tasapainoinen oma itsensä.

"On ollu vähän rankkaa välillä. Oon nähny onneksi kavereitakin, tässä on Rocky"
"Tässä vauva muksii mua ja huutaa mun korvaan. Mut ei se haittaa, kun se on sitä vauvajuttua"
Kasvatusrintamalle kuuluu nyt taas uutta vanhaa. Olen tehnyt lopullisen päätöksen Soran steriloinnista. Tähän asti en ole Soraa leikkauttanut, koska on ollut mahdollista, että sen lonkat tiivistyisivät ja näin ollen se olisi ihan hyvä jalostuskoira. Mutta nyt olen kyllä heittänyt toivon menemään, että nuo lonkat tuosta mihinkään tiivistyy. Soran lonkat edelleen lonksuvat, eikä terveen koiran lonkat pidä tuollaista ääntä. Ikää sillä on kuitenkin jo 1v 9kk ja se on aikuiskoossa ollut jo lähemmäs vuoden. Joskaan ei siis vieläkään ole tietenkään fyysisesti eikä (varsinkaan) henkisesti aikuinen. Tiineys itsessäänkin löystyttäisi niveliä, mitä en Soralle halua (varsinkaan kun olen itsekin sen kokenut - miksi ihmeessä esim nilkkojenkin piti löystyä niin, että metsässä nilkat muljahteli harvase päivä). Sorasta ei siis tule jalostuskoiraa, enkä minä valitettavasti saa sen jälkeläistä itselleni, enkä saa kasvatustyötäni uuteen alkuun vieläkään vuosiin. Mutta Sora on silti aivan ihana harrastuskoira, ja ennen kaikkea perheenjäsen, jollaiseksi sen hankinkin. Sterilointi sille tehdään, koska sillä on taipumusta saada virtsatieinfektio juoksujen jälkeen, enkä halua sille kohtutulehdusta, joka Norilla ja Namilla molemmilla oli. Hormonitoiminta vaikuttaa nyt tasaantuneen, mutta en enää jatkossa halua nähdä Soraa niin omituisena, pelokkaana, kuin mitä se on nyt tänä keväänä hormonitoiminnan vuoksi ollut. Sora terveystutkitaan virallisesti syksymmällä, yritän saada steriloinnin ja röntgentutkimukset hoidettua samalla rauhoituksella. Soran kierron puoliväli osuu lokakuulle, jolloin sterilointi on suositeltavinta tehdä - mikäli ei ole mitään akuuttia syytä leikata aiemmin.
 
Onneksi Norin kanssa tuli opittua yhtä ja toista, ja Soran kanssa tukitoimet on saatu heti nuorena käyntiin. Soran lihaksisto pidetään kunnossa - toivon että se riittää ja Sora saisi olla oireeton. Soraa lonkkien lonksuminen ei edelleenkään vaikuta haittaavan, eikä se onnu tms.
"Ja turkki tuli takaisin!"


Kesä on jo hyvässä vauhdissa, ja Markuksen kesäloman ensimmäinen jakso vietettiin pitkälti mun vanhempien mökillä. Sora sai siellä hengailla vapaana (kunnes juoksujen takia piti ottaa hihnaan ja sekös vasta tylsää olikin), ja Inukin viihtyi mökillä hyvin. Tänä vuonna ei tehdä eläinten kanssa kummempaa kesälomareissua, vaan ne pääsevät ensi kuussa taas mökkeilemään mun vanhemmille, kun me suunnataan Helsinkiin kaupunkilomalle.

Mutta miksi Inu näyttää tältä? Selviää seuraavassa postauksessa, joka valmistuu joskus :D

2 kommenttia:

  1. Voi mikä onnellinen perhe ja ihana esittelykuva! :D Kunnioitan suuresti sitä, että kiireisen vauva-arjen ja univelkojen ohella jaksat yhä panostaa sydämellä myös Inuun ja Soraan! :) Siitä suuri hatunnosto. Kiva kun vauva pääsee mukaan lenkeillekin ja voi mikä komea kesäkissa, juuri siinä merkityksessä kuin sen pitäisi ollakin ♥

    Kuulostaa hyvältä päätökseltä Soran sterilointi, vaikka varmasti harmittaa kun kasvatustyöt jää jummaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Piivi! :)

      Mulle on ollut aina selvää, että eläimiä ei saa syrjiä, kun vauva tulee. Eläinten kanssa ollessa ja touhutessa unohtaa hetkeksi väsymyksen ja ne kyllä antaa paljon enemmän energiaa, kuin mitä ne vie. Harmillisen monessa vauvaperheessä eläimet unohdetaan, vaikka raskastöisenkin vauvan hoidon ja eläinten hoidon yhteensovittaminen on vain järjestelykysymys. Loppujen lopuksi on aika vähän asioita, joihin vauvaa ei voi ottaa mukaan. Ja silloin on isi joka hoitaa.

      Toki välillä on haastavaa yhdistää erityisesti koiran ja vauvan hoito, ei se aina helppoa ole. Tässä yhtenä päivänä Sora pääsi lenkille vasta illalla niinkin typerän asian takia, kuin että rattaisiin oli jumittunut turvakaukalo kiinni, enkä saanut vaihdettua siihen Miksun koppaa. Satoi vettä koko päivän, eikä sadesuojaa saa turvakaukalon päälle, eikä sateessa liinalenkkikään oikein suju. Eikä vauvaa voi jättää hetkeksikään, joten jouduttiin odottamaan, että Markus tuli töistä jotta päästiin lenkille. Silloin kyllä meinasi hermot mennä Soran puolesta, vaikka sitä tämä ei haitannut ollenkaan, kun inhoaa sadetta. Onneksi on iso tarha!

      Ja onneksi noi karvakaverit viihdyttävät myös toisiaan :)

      Poista