Kaksipäiväiset 2v synttärit

Rahkkasan Meguro "Sora" 2v - herkkupalkalla piti hattua mielellään!

Viime postaus jäi taas hieman arvoitukselliseksi, mutta nyt kaikki on täysin varmaa, niin uskallan tännekin kirjoittaa. Me muutamme! Teimme toissapäivänä kaupat ensimmäisestä ikiomasta kodista. Kyseinen koti on rivitalokolmio täällä Kuopiossa.

Olemme viihtyneet todella hyvin nykyisessä kaksiossa, ja jään haikein mielin muistelemaan tuota meidän ihanaa lähimetsää. Vihreät sammalet ja saniaiset, rauhallinen paikka, jossa ei juurikaan liiku muita kuin me ja meidän naapurit. Sora on saanut viettää vapaata elämää ja päässyt lähes päivittäin metsään vapaana juoksemaan. Ihana kallioranta, josta on myös päässyt suppailemaan. Ja ne naapurit! Ne nyt vasta ihania onkin! Siksipä halusimme viettää läksiäisiä naapureiden kesken, ja koska talokaupat osuivat sopivasti Soran 2-vuotissyntymäpäivään, niin juhlimme samalla Soran synttäreitä. Paikalla oli melkein kaikki naapurit koirineen. Tässä kuvia perjantai-illan juhlista:

Aamulla otettiin kuvia, Sora kurreilee kuten aina

Inuakin kiinnosti kamera

Muttei oikein kuvissa pönötys, huonot herkut. Illan juhlat Inu vietti ulkotarhassa, kun isojen koirien meno oli sille liikaa.

Koirien noutopöytä

Soran synttärikakku

Olen innostunut leipomisesta ekan kerran ikinä! Oon tehnyt viikon sisällä kolme piirakkaa, mikä on enemmän kuin varmaan kahteen viime vuoteen yhteensä.

Yksi naapureista oli leiponut yllärikakun, jonka Sora sai. Jäi vielä aamupalaksikin osa. Näiden mässyjen jälkeen alkaa tiukka dieetti! Soran paino on noussut leikkauksen jälkeen, vaika ruokamäärää on pienennetty.

Synttäreiden ohjelmassa oli syömisen lisäksi piirileikkejä ja ulkotarhassa hippapippaloita.

"Voidaan ottaa" tuumaa Nuka, Naava, Sora ja Juuli

Koska tämä on tosiaan viimeinen viikonloppu tässä asunnossa ennen kun asunnon valtaavat muuttolaatikot, niin kutsuin myös lauantaina pari koirakaveria kylään. Runo ja Nada eivät ole ennen tavanneet toisiaan, ja Runo oli pikkuruisen Nadan mielestä liian innokas nuorukainen. Sora sitten leikitti näitä vieraita erikseen ja ihmetteli, miksei kavereiden leikit oikein sujunut keskenään. Nada on Soran besteistä bestein kamu, vaikka kaikki ovat sen kavereita. (Tälläkin viikolla on ollut muutama tilanne, kun ollaan yritetty menty jonkun ventovieraan ihmisen ohi kävelytiellä, ja Sora on kiljunut onnesta, kun on nähnyt parhaan ystävänsä - siis jonkun, jota ei ole ikinä ennen tavannut. Soralle kaikki on sen bestiksiä.)

Soran piti hetki miettiä, lähteekö mukaan vauhtihirmun leikkiin

Lähti!

Soran ja Runon leikit

Nada ja Sora

Me saatiin kukkia, ihmisille herkkuja ja muuta kivaa ja Soran herkkukaappi on täytetty pitkäksi aikaa. Inukin sai oman ison pussin maistuvia herkkuja. Vieraiden lähdettyä Sora sai avata Runolta saamansa lahjan: 

Lahjoista parhain oli...

...TÄYDELLINEN PALLO.

Sora rakastaa tota palloa, se on nyt parille metsälenkillekin otettu mukaan. Kotona jos Sora ottaa vahingossa vanhan tavallisen tennispallon suuhun, niin tiputtaa sen ällöten heti ja alkaa etsimään tota uutta Kongon tennispalloa. Aivan loistava. Mahtavan paras. Tämmöset pallot Sora on aina käynyt etsimässä kavereiden lelukopasta ja nyt on ikioma!

Minulta Sora sai synttärilahjaksi hieronnan tutun hierojan luona lauantai iltapäivänä. Sora nautti täysillä kun pääsi pitkästä aikaa hierottavaksi! Sillä ei ollut lihasjumeja edes näiden railakkaiden juhlien jäljiltä. Tänä syksynä me olemme viisaampia ja suojaamme isot selkälihakset takilla nyt kun Soran karvanlähtö on jälleen alkanut. Kylmillä lihaksilla ei lähdetä ilman takkia edes pikkulenkille jos koira saa revitellä vapaana.

Juhlien jälkeen oli rento ilta!

Kävimme tänään katsomassa ja mittailemassa tulevaa kotiamme. Muuttaminen on tosi iso asia, nyt kun on löytynyt koti, jossa aiomme viipyäkin pitkään jos vain näin on tarkoitettu. Jännitän tietysti myös miten Sora ja Inu sopeutuvat uuteen ympäristöön. Kaupunginosa on meille kyllä tuttua lenkkiseutua.

Miksi me sitten muutetaan? Miksun takia. Ihan sataprosenttisesti. Tämä on ollut ihana koti, mutta taajaman ulkopuolella asuminen tulisi olemaan hankalaa, kun Miksu tuosta vielä kasvaa. Vuokra on korkea ja asumiskustannukset, siis sähkölasku, on niin suuri, että näillä kuluilla maksamme hyvin jo omaakin asuntoa. Tiesimme, että haluamme muuttaa juuri tuolle seudulle, mutta muutto näin pian tuli kyllä yllätyksenä meillekin. :D Uuden kodin sijainti on meille aivan täydellinen. Miksulla on aikanaan sitten 400m turvallinen koulumatka, päiväkotikin on yhtä lähellä. Ja Soralla on koirapuistoon vielä lyhyempi matka! Taajamassa se joutuu olemaan hihnassa, mutta tuo tuttu koirapuisto ja tutut luonnonsuojelualueet ja muu metsä on kyllä iso plussa. Mun miehellä lyhenee työmatka, me luovutaan toisesta autosta (olis myytävänä vm. 98 wolksvagen golf nimeltä Mansikka, laita viestiä jos kiinnostaa!), meillä on palvelut kävelymatkan päässä... Silti siis rauhallinen paikka ja metsä lähellä. Miksulle kavereita ja leikkipaikkoja naapurissa. Tuo koti tulee olemaan meille aivan täydellinen, ja olen äärettömän kiitollinen jo nyt siitä, että se tuli meitä vastaan!

Näihin tunnelmiin siis tältä erää. Blogi vaipuu nyt muuttouneen! En suoraan sanottuna tiedä, miten me selvitään muutosta, kun samalla pitää toisen meistä pitää vauva sylissä tai kantoliinassa. Kaaoottiset viikot tulossa! Marraskuussa on tiedossa lomareissu Kilpisjärvelle, se tulee hyvään saumaan, joskaan yli 10 tunnin matka tällä poppoolla ei kyllä ole ihan piis of keikki sekään. :D Mutta! Kaikesta selvitään. :)

Terveen paperit!

Meillä on hyviä uutisia!

Aloitetaan sillä, että Sora steriloitiin 3vko sitten. Nyt ei tarvitse enää pelätä kohtutulehdusta, ja toivon mukaan juoksujen jälkeiset virtsatieinfektiot (uusiutunut joka juoksun jälkeen) ovat myös historiaa. Myöskään hormonien aiheuttamia mielialamuutoksia ei nyt enää ole, ja Soran elämä kotikoirana on näin helpompaa.

Nämä kuvat on muutaman viikon takaa, Sora ei ihan pysynyt Runon vauhdissa!

Päätin että samalla nukutuksella hoidamme myös viralliset lonkka- ja kyynärkuvaukset. Tulokset ovat tulleet Kennelliitosta: lonkat B/B ja kyynärät 0/0, eli Sora on nyt terveeksi todettu näiden nivelten osalta! Reilun vuoden ajan ollaan toivottu, että iän myötä lonkat tiivistyvät, ja näin todella on nyt käynyt! Epävirallinen tulos vajaan vuoden ikäisenä oli siis D/D, joten olen todella iloinen ja myöskin yllättynyt tästä! Yllättynyt siksi, että edelleen Soran lonkat lonksuvat kuuluvasti, ja siksi oletin, että ne eivät ole mainittavan paljon paremmaksi muuttuneet. Edelleenkään en tiedä miksi Soran ravatessa sellainen ääni kuuluu. Mutta - lonkkien takia ei tarvitse enää olla huolissaan, eikä niille todennäköisesti siis tarvitse ikinä tehdä mitään.

Valitettavasti missasin ilmoittautumisen tämän syksyn polvi- ja silmätarkastukseen, joten nämä siirtyvät ensi vuoden puolelle. Meidän eläinlääkärissä on silmien tarkastuspäivä vain muutaman kerran vuodessa. Polvet oli vuosi sitten ihan hyvät, pientä löysyyttä toisessa, mutta ei edes ykkösen vertaa, joten en usko että sieltä olisi mitään kummempaa paljastumassa. Selkä on vuosi sitten myös kuvattu epävirallisesti terveeksi, joten sitä en virallisesti kuvauttanut.

Joku voi nyt miettiä, miksi Sora steriloitiin eikä sitä käytetty jalostukseen, vaikka lonkat ovatkin terveet. Tokikin lonkkien löysyys oli suurin syy, minkä takia ajattelin jättää Soran pois jalostuskäytöstä. Muilta osin Sora olisi "ihan hyvä" jalostuskoira, mutta "ihan hyvä" ei minusta riitä. Soralla on erittäin hyviä piirteitä joita jalostuskoirassa arvostan (kuten rohkeus), mutta myös puutteensa (esim. suuri koko ja hammaskiilleongelmat). Ja vaikka Sora on luonteeltaan aivan ihana koira, niin se on silti epätyypillinen shiba (ei ole tainnut ikinä kuulla japanilaisesta arvokkuudesta ja lempeästä pidättyväisyydestä...). Näitä jalostusvalintoja on kyllä joutunut puntaroimaan mielessä moneen kertaan. Ei ollut helppoa tulla siihen johtopäätökseen, että hiljaiselo kasvatusrintamalla jatkuu vieläkin vuosia. Mutta nyt on aika keskittyä nykyiseen laumaan. :)

Sora on toipunut leikkauksesta erinomaisesti (tuossa se hepuloi ympäri kämppää ja heittelee puruluuta kuten tavallista). Ensimmäisen viikon leikkauksen jälkeen Sora vain nukkui. Oli ihan ihmeellistä kun se nukkui keskellä päivää! Toisen viikon se sitten olikin aivan jäätävän täynnä energiaa, muttei saanut tehdä muuta kuin lyhyitä hihnalenkkejä. Se energian määrä oli ihan hirvittävää! Inukin hyppi Soran selkään ja kiusasi sitä kaulurin takia, kun Sora oli se päässä aika puolustuskyvytön. Nyt kolmannella viikolla Sora on saanut olla ilman kauluria ja leikkiä Inun kanssa tuttuun tapaan - niiden leikit on nykyään entistä rajumpia. Vieraille pitää aina sanoa, että ei ne tappele vaikka se siltä näyttää, että kyllä se ihan leikkiä on. Mä olen niin tottunut niiden touhuihin, etten aina muista miten erikoiselta se muiden mielestä näyttää. :D Soralla on kuluneen viikon aina ollut myös pari koirakaveria, Nada ja Eino, kylässä ja niiden kanssa on saanut vähän hepuloida. Eilen tehtiin eka pidempi lenkki vapaana ja tänään tehtiin jo pari pidempää hihnalenkkiä.

Meidän elämässä on taas tulossa iso muutos tänä syksynä, saas nähdä miten kaikki sujuu ja miten tämä poppoo tuleviin muutoksiin sopeutuu. Palataan tähän myöhemmin. :) Mukavaa syksyä ja lehtihepuleita kaikille!

Suppaava shiba

Viime blogiteksti päättyi kuvaan märästä kissasta, ja lupasin sille selityksen sepustaa. Palaan kissaan tän postauksen loppupuolella.

Aloitimme keväällä Soran kanssa uuden harrastuksen: suppauksen. Suppaus ( Stand Up Paddling ) on nyt muutamassa vuodessa tullut Suomeen jäädäkseen, suppailijoita on koko ajan enemmän. Sup-lautoja on erilaisia. Löytyy leveämpää ja tukevampaa lautaa auringon ottamiseen, pitkää ja kapeampaa nopeampaan menoon ja kaikkea siltä väliltä.

Kävimme Koirakylpylä Aalto-Tassussa katsomassa miltä suppaus näyttää koiran kanssa, ja ilmoittauduimme suppauskurssille.  Kurssi järjestettiin koirakylpylässä kolme kertaa. Koiralle opetettiin ensin maissa olevalle laudalle meneminen. Ilmatäytteinen, laadukas sup-lauta ei ole kiikkerä, vaan kova ja tukeva. Soralla ei ollut mitään ongelmaa mennä laudan päälle. Seuraavaksi opetettiin käskyt "kyytiin" ja "rantaan", jolloin koira tuli rannasta (siis sisällä, puhutaan kylpylän rampista) vedessä olevan laudan päälle. Rantaan sai mennä takaisin rauhallisesti kävellen luvan saatuaan. Lauta on tukeva, mutta jos koira hyppää laudalta rantaan, niin lauta heilahtaa taaksepäin ja meloja horjahtaa. Siksi laudalle opeteltiin menemään ja sieltä lähtemään rauhallisesti.

Minä en ollut ennen kokeillut sup-lautaa, enkä tiennyt suppauksesta mitään. Ekan kerran jälkeen oli reidet aivan maitohapoilla. Toki olin kamalan huonossa kunnossa, kun en ollut yli puoleen vuoteen voinut juurikaan liikkua. Totesin tämän olevan aivan loistava liikuntamuoto! Tasapainoillu tekee hyvää sekä omistajalle, että koiralle, ja jaloissa pyörivä koirahan tuo melojalle mukavasti lisähaastetta. Ihastuin ajatuksesta, että voisin joskus päästä järvelle suppailemaan koiran kanssa. Suppailla voi joko liikuntamielellä hikipäässä, tai loikoilla laudalla, tai mennä pikkumatka ja juoda vaikka kahvit välillä, joko rantautua kivalle paikalle tai istuskella laudalla. Mitä mahdollisuuksia!

Seuraavilla kerroilla koira opetettiin kiipeämään vedestä laudalle. Parhaiten se onnistuu niin, että koira kannustetaan tulemaan laudan sivuun, laitetaan käsi sen niskan taakse, koira nostaa tassut laudalle ja ottaa niskallaan kädestä tukea ja ponnistaa itsensä laudalle. Tämä vaati useamman toiston onnistuakseen, mutta lopulta Sora hoksasi idean. Uittaja oli tarpeen, jotta koira tuli oikeaan kohtaan laudan reunalle.

Sisätreenauksen jälkeen meillä oli mahdollisuus osallistua Kuopion Seikkailukeskuksen suppaus tunnille ilman koiraa ja toisen kerran koiran kanssa. Ekalla kerralla molskittiin Kallavedellä märkäpuvut päällä ja opeteltiin hallitsemaan lautaa. Ja pelkoa, koska jos pelkää, niin homma ei onnistu. Vaikka aluksi jännitin, niin ihmeen hyvin rohkaistuin ja aloin entistä enemmän haaveilemaan omasta vapaasta suppailusta.

Toisella kerralla koirat tuli mukaan. Se olikin sitten semmonen seikkailu, että ei ihan heti unohdu. Oli hirveä tuuli, satoi vettä ja aallot oli VALTAVAT, kun toisen kerran ikinä olin laudan kanssa järvessä. Sora luotti minuun, kuten yleensäkin, ja tuli laudalle empimättä. Vähän sen häntä riippui, mutta mielellään se oli mukana. Järkyttävään vastatuuleen suppailtuamme kävimme rannassa syömässä eväät. Paluumatka sujui paremmin, kun tuuli tyyntyi. Sora ei hätkähtänyt vaikka kävin pulahtamassa järveenkin. Oli aivan mahtavaa nähdä miten hyvin Sora siirsi hallissa oppimansa ulos järvelle! Se ei yhtään epäröinyt etteikö tästä nyt hyvin selvitä. Kokemus oli tosi hieno! Vaikka kuvissa mun ilme onkin järkyttynyt, ja sitä mä siis todella olin, kun näin aallonmurtajien takana odottavat vaahtopäät.

Tuli kesäkuu. Siihen asti olin jonkin verran googlettanut suppausjuttuja ja haaveillut omasta laudasta. Nopeasti tajusin, että tää on nyt semmonen juttu, että sitä halvinta lautaa ei lähikaupasta haeta. Jos lauta ei kestä riittävän kovaa ilmanpainetta, se on kuin ilmapatja, jolla ei tee kyllä yhtään mitään. Ja minä halusin tästä nyt itselleni (ja Soralle) harrastuksen. Fiilistelin miten mahtavaa olisi päästä huutavan vauvan luota yksin tai koiran kanssa järvelle ja vaan olla. Tuntea vesi ja luonto niin lähellä. Ilman että tarvii edes kastua, koska laudalta ei helpolla tipahda, jos ei nimenomaan halua alkaa kikkailemaan. Siis harrastus, jota voi tehdä jäiden lähdöstä jäiden tuloon asti (kunhan muut varusteet on kunnossa), silloin kun itse haluaa. Joko kuntoilu- tai rentoilumielellä. Ihan täydellistä, just mun juttu.

Sitten oltiin lähdössä kesälomalle, kun taas googlettelin, ja sattumalta huomattiin, että Kuopion satamassa pääsee kokeilemaan erilaisia sup-lautoja. Siis smana päivänä, vielä parin tunnin ajan. Vauva rattaisiin ja satamaan! Kotiin tulinkin laudan omistajana. Valitsin itselleni viininpunaisen joppeliinin ( Joben Aero 11.6 SUP ). Olen ollut todella tyytyväinen tähän hankintaan! Laudan saa kasattua, ja se kulkee autossa mukana, sen saa sellaiseen rinkan kokoiseen selkäreppuun. Lauta on ollut käytössä parhaimmillaan useamman kerran viikossa, vähimmillään kahden viikon välein. Hyvin usein Sora on ollut mukana. Suppaileva koira, ja varsinkin suppaileva shiba, kerää katseita Kallavedellä. Sora on tipahtanut laudalta vain kerran, silloin kun itse menin laudalta uimaan. Järvestä käsin koiran auttaminen laudalle olikin haastavampaa, mutta Sora toimi niin kuin on opetettu ja sain sen hyvin autettua laudalle ilman mitään säikähdystä. Tämän postauksen kuvista osa on meidän mökkijärveltä läheltä rantaa. Kallavedellä sekä minulla että Soralla on aina pelastusliivit!

Mökkeillessämme myös Inu pääsi kokeilemaan lautaa. Nyt tullaan siihen märkään kissaan! :D Markus halusi viedä Inun suppaamaan ja otti Inun mukaan laudalle. Inuhan on tottunut olemaan kaikessa mukana, ja tykkää vedestä, joten suhtautui aika rauhallisesti. Jostain syystä se kuitenkin valitsi laudan sijasta mieluummin uinnin ja päätti sitten uida rantaan pienen matkan. Seuraava suppauskerta päättyi samalla tavalla, eikä Inu ollut näistä uintireissuista kummissaan. Tässä kumminkin näkee selvästi sen eron, että Inulle asiaa ei opetettu: se vaan otettiin mukaan, eikä se tiennyt että laudalla voi oikeasti ihan vaan olla. Mä uskon, että jos Inullekin vaihe vaiheelta opettaisi suppauksen, niin se menisi mukana ihan mielellään - ehkä ensikesänä kokeillaan tätä ihan ajan kanssa. Nyt se teki itse omat johtopäätöksensä ja meni uimaan. Tästä uintireissusta on muutamia kuvia, ja yksi niistä voitti Somakiss ry:n kesäkuvakilpailun. Inu sai lahjakortin ja tienasi siis itselleen nappulat pitkäksi aikaa. Ei turha uinti! :D

Voittajakuva voittajakissasta!

Molskis

Meillä on kesän aikana ollut useampi ihana suppausretki, ja toivottavasti syksyllä on edessä vielä monta. Tää harrastus on mun arjen pelastus, kun saan jätettyä vauvan isin hoitoon ja pääsen omaan rauhaan. Sora nauttii laudalla tuulen tuomista tuoksuista ja vaihtuvista maisemista.

Ajattelin etukäteen, että suppaillessa pääsee lähelle luontoa ja voi ehkä kokea unohtumattomia luontoelämyksiä. Kyllä. Näin on. On kivoja pikkujuttuja, ja sitten tähän loppuun tulee tämmönen KAUHUTARINA (jolla on onnellinen loppu):

Me tehtiin kesälomareissu pääkaupunkiseudulle, ja vaikka tehtiin kaikkea muutakin, niin yksi juttu minkä halusin reissulla kokea oli suppailu merellä. Joppeliini oli siis mukana. Löydettiinkin kiva ranta Espoosta, jossa Markus täytti laudan mulle ja mä kävin sitten suppailemassa. Ei ollut aallokkoa, jota vähän kaipasin. Olin jo aika kauan suppaillut, kun istuin laudalle katselemaan ohi meneviä veneitä. Sitten! Mun takaa kuului PUUFFF, ja mun ensireaktio oli, että no nyt aukes ilmaventtiili laudasta ja ilmat lähti pihalle. Käännyin katsomaan. Ei ollut venttiili auki. Muutaman metrin päässä meressä oli aivan kamala PÄÄ. Tumman harmaa jättiläismöhkäle, jolla oli isot pyöreät tuijottavat silmät ja valtavat sieraimet, jotka laajeni ja PUUUFFF. Mä en katsonut sitä varmaan paria sekunttia kauempaa, mutta siinä ajassa ehti tulla semmonen paniikki-apua-mikä-toi-on-hei-HYLJE! Mä säikähdin tosi paljon ja lähdin melomaan ihan täysiä kohti rantaa. Olin aivan liian kaukana rannasta sillä hetkellä. Meloin ja meloin ja sit huhhui käännyin katsomaan, eikä sitä meripetoa enää näkynyt. Siinä hetkessä mulle tuli semmonen WAU miten siisti kokemus -fiilis. Joka kesti ehkä max 2 sekunttia, koska sitten SE tuli uudestaan mun laudan viereen! Siis tämä harmaahylje, valtavan kokoinen, yli kaksimetrinen ja parisataakiloinen eläin, lähti seuraamaan mua. Ei mikään söpö norppa! Sillon mä säikähdin ihan tosissani niin paljon, että en ole eläessäni yhtä paljon montaa kertaa säikähtänyt. Mulla ei ollut hajuakaan mitä tämä hylje aikoo, mutta tajusin, että jos se haluaa tulla mun lautaa tutkimaan, niin mä olen aivan täysin sen armoilla. Sillon mä suppasin hikipäässä rantaan asti, enkä enää nähnyt hyljettä.

Tää oli sekä mahtava, että aivan karmiva, kokemus. Mulla meni ehkä viikko niin että mä käsittelin asiaa tosi paljon, ja hylkeen pää pomppas mun mieleen joka paikassa. Traumaattinen kokemus. Nyt se on kumminkin alkanut kääntymään enemmän siihen olipa siistiä -suuntaan, enkä mä enää ajattele asiaa jatkuvasti. En ehkä silti haluaisi kokea uudestaan. Jatkossa toivon mieluummin niitä "onpa söpöjä linnunpoikia" -kokemuksia suppaillessani ilta-auringossa.

Täällä ollaan!

Hei vaan! Tämä teksti on ollut työn alla jo yli kuukauden, joten saattaapi olla vähän sekavaa soppaa, pahoittelut siitä.

"Täällä me kurreillaan, niin kuin ennenkin"

Ja ollaan ihan yhtä söpöbestiksiä, kuin aina.

On vierähtänyt pitkä tovi kun viimeksi olen blogia kirjoittanut, tai ylipäätään edes ehtinyt istahtaa tietokoneelle. Jep, meillä on nyt vähän kiireistä, eikä blogin kirjoittaminen ole kovin korkealla kun pitää asiat laittaa tärkeysjärjestykseen. Ei sillä, etteiko kirjoitusintoa olisi - sitä on enemmän kuin pitkään aikaan, mutta on vaan kamalan vaikea irrottautua vauvasta tietokoneen ääreen.

Niin, vauva! Meille on tullut sellainen :D

Sora: "joo, nyt ei tainnu ihan mennä niinku suunnittelit tämä vauvan ensiesittely"

"Parempi!"

9.3.2016 minusta tuli äiti, Markuksesta isi, Inusta meidän perheen kakkospoika ja Sorasta ylpeä vauvavahti. Poikamme Mikael syntyi ja toi kevään tullessaan. Suunniteltu sektio ei ihan suunnitellusti sujunut, mutta poika saatiin maailmaan ja loppujen lopuksi minäkin selvisin siitä hyvin. Niin hyvin, että kun leikkaus oli keskiviikkona, enkä sinä päivänä sängystä ylös päässyt, niin lauantaina me jo kotiuduttiin. Viikko synnytyksestä ja mä kävelin ekan kerran pienen lenkin Soran kanssa. Siitä ollaan lähdetty eteenpäin. Koska on ihan mahdotonta tiivistää näitä neljää kuukautta, niin en edes yritä.

"Mulla ei ollu keväällä karvoja, joten osa näistä kuvista on sen puoleen kyllä ihan kamalia"

"Söpö mä kyllä oon, oli karvoja tai ei"

Eläimet suhtautuvat vauvaan parhaalla mahdollisella tavalla! Sora on alusta asti ollut niin hellä ja rakastunut vauvaan kuin vain kuvitella voi. Niistä tulee niin hyvä pari Miksun kanssa! Inulla meni 6vko ennen kun suostui tulemaan vauvan viereen, nyt se käy päivittäin moikkaamassa vauvaa. Inun elämä mullistui tässä kaikkein vähiten. Toki se on vähän hepuloitunut, kun aikaa sen kanssa leikkimiseen ei ole niin paljon enää. Nyt Miksu jo kiinnostunut katsomaan Soran ja Inun puuhia, niin että mä pystyin rauhassa laittamaan Soralle älypelejä ja heittelemään Inulle herkkuja. Helpottuu kyllä paljon, kun Miksu viihtyy nyt edes hetken sitterissä. Ensimmäiset kuukaudet se on ollut melkeinpä koko ajan sylissä. Kantoliina on metsälenkkien pelastus! Vaunulenkit menee yleensä myös ihan hyvin, ja pääasiassa Miksu on tyytyväinen kun ollaan jossain liikenteessä, niin viihtyy turvakaukalossakin. Kaikkein kivointa Miksusta on olla mukana koiraharrastuksissa katsomassa mitä äiti ja Sora tekee!

Inusta on tullut kesäkissa...

...se tarkoittaa, että Inu lähes tulkoon asuu ulkotarhassa ja nauttii auringosta :)

Harrastuksiin ollaan siis päästy palaamaan. Viime kuussa käytiin Soran kanssa K9 centerissä Dobo näytöksessä muistelemassa dobo juttuja. Sora on ollut mukanani koirakylpylä Aaltotassun järjestämällä suppauskurssilla, ja suppauksesta on tullut meille harrastus, josta kerron seuraavassa postauksessa lisää. Olemme myös aloittaneet pitkään suunnittelemani jäljestyksen Midogin jäljestyksen alkeiskurssilla. Kurssi on nyt jo loppunut, ja tarkoitus on jatkaa jäljen tekemistä itsenäisesti ja myöhemmin mennä jatkokurssille. Jäljestys on ollut Soralle erittäin sopiva harrastus. Aikaa ja vaivaahan se vaatii, mutta tämä on oikeastaan ensimmäinen harrastus, jossa Sora sopivasti väsyy ja rentoutuu. Doboilu sopii sille myös erittäin hyvin, ja doboilu pysyy meidän arjessa mukana. Vauvan kanssa lenkkeillään joka päivä 1-3t joko vaunuilla tai metsässä kantoliinan kanssa.

Sora: "Tässä me hoidetaan yhdessä vauvaa. Paitsi Inu tsiikaa lintuja. PS. äiti käyttää tota pulloa tosi harvoin, vauva syö tissiä, oon vahtinu"

"Tässä me ollaan retkellä, niitäkin tehdään niin kun ennenkin, nyt on vaan vauva mukana."

Mulla on maailman paras mies, joka hoitaa Miksua ja antaa mulle vapaat, niin että pääsen Soran kanssa harrastuksiin. Koiran kanssa touhuaminen, ihan vaikka vaan edes hiljainen metsälenkki, antaa mulle tosi paljon virtaa. Miksu on minulle äärimmäisen rakas, mutta mä tarvitsen omaa tilaa ja aikaa, ollakseni paras mahdollinen äiti hänelle. Mä olen käytännössä valvonut neljä kuukautta, ja univelka on välillä melko musertavaa. Kerran olen nukkunut neljä tuntia putkeen. Normaalisti Miksu syö vhintään kahden tunnin välein läpi yön (ja päivisin vielä useammin). Tämä ei ole vauvablogi, eikä muutu sellaiseksi, mutta vähän pitää avata meidän arkea, jotta lukijoilla on ymmärrys siitä minkälainen härdelli meillä täällä on. On päiviä, kun Miksu nukkuu vain kahden tunnin päiväunet, ja siihen pitäisi saada sisällytettyä kotitöitä, omaa lepoa, ehkä jopa päiväunet itsellekin (mahdotonta, en osaa päivisin nukkua), ruoan tekemistä, syömistä... Joku blogin kirjoitus ei oikein mahdu tuohon väliin. Sitten on onneksi myös niitä päiviä, kun Mikael nukkuu kolmet päikkärit. Nyt sillä alkaa pikkuhiljaa jonkinlainen rytmi muodostumaan. Mikä ei tällä hetkellä helpota mua, koska itse olen aika rytmitön ja mun on hankala suunnitella päivä vauvan syömisten ja nukkumisten mukaan. Edelleen tämä on siis sellaista tasapainoilua - vauvan tarpeet pitää huomioida, mutta kello kaulassa mä en oikein osaa olla.

"Tässä mä vahdin vauvaa, menin sen viereen nukkumaan kun äiti kehtasi jättää sen pariksi minuutiksi yksin sohvalle."

"Ja taas sut on jätetty jossain pussissa pitkospuille, onks kaikki okei?"

Soran hormonitoiminta meni sekaisin vauvan tullessa. Se pitkitti ja pitkitti omaa valeraskauttaan, jotta sai maitoa tehtyä kun vauva syntyi. Noh, äidinmaito riittää ihan liiaksikin, joten Soran vaiva oli tässä asiassa hyödytyntä. ;) Nyt Soralla on loppunut juuri juoksut. Se on ollut koko vauvan meillä olon erittäin epävarma. Säikkynyt ääniä ja ollut onneton hyvin usein. Minä olen ollut tästä välillä todella murheissani, koska mielestäni Soran paras ominaisuus on ollut sen rohkeus ja hyvä hermorakenne, mitkä tekevät siitä aivan loistavan harrastuskoiran. Nyt kun juoksut on ohi ja hormonitoiminnassa on taas tapahtunut muutoksia, niin Sora on pari viikkoa jo ollut ilman näitä ihmeellisiä säikähdyksiä. Toivon, että tämä oli nyt tässä ja pelkotiloista ollaan päästy eroon. Tällä hetkellä ainut, mitä Sora vielä jännittää, on meidän toinen auto. Lyhyet matkat menee silläkin ihan ok, mutta pitkillä matkoilla Sora läähättää. Nykyään ei enää onneksi ihan jatkuvasti. Nämä Soran epävarmuudet on johtunut siis täysin tästä hormonimyrskystä mikä sillä on tässä ollut. Joskus vauvan itkiessä Sora huolestuu, mutta muuten se on nyt ollut taas tasapainoinen oma itsensä.

"On ollu vähän rankkaa välillä. Oon nähny onneksi kavereitakin, tässä on Rocky"

"Tässä vauva muksii mua ja huutaa mun korvaan. Mut ei se haittaa, kun se on sitä vauvajuttua"

Kasvatusrintamalle kuuluu nyt taas uutta vanhaa. Olen tehnyt lopullisen päätöksen Soran steriloinnista. Tähän asti en ole Soraa leikkauttanut, koska on ollut mahdollista, että sen lonkat tiivistyisivät ja näin ollen se olisi ihan hyvä jalostuskoira. Mutta nyt olen kyllä heittänyt toivon menemään, että nuo lonkat tuosta mihinkään tiivistyy. Soran lonkat edelleen lonksuvat, eikä terveen koiran lonkat pidä tuollaista ääntä. Ikää sillä on kuitenkin jo 1v 9kk ja se on aikuiskoossa ollut jo lähemmäs vuoden. Joskaan ei siis vieläkään ole tietenkään fyysisesti eikä (varsinkaan) henkisesti aikuinen. Tiineys itsessäänkin löystyttäisi niveliä, mitä en Soralle halua (varsinkaan kun olen itsekin sen kokenut - miksi ihmeessä esim nilkkojenkin piti löystyä niin, että metsässä nilkat muljahteli harvase päivä). Sorasta ei siis tule jalostuskoiraa, enkä minä valitettavasti saa sen jälkeläistä itselleni, enkä saa kasvatustyötäni uuteen alkuun vieläkään vuosiin. Mutta Sora on silti aivan ihana harrastuskoira, ja ennen kaikkea perheenjäsen, jollaiseksi sen hankinkin. Sterilointi sille tehdään, koska sillä on taipumusta saada virtsatieinfektio juoksujen jälkeen, enkä halua sille kohtutulehdusta, joka Norilla ja Namilla molemmilla oli. Hormonitoiminta vaikuttaa nyt tasaantuneen, mutta en enää jatkossa halua nähdä Soraa niin omituisena, pelokkaana, kuin mitä se on nyt tänä keväänä hormonitoiminnan vuoksi ollut. Sora terveystutkitaan virallisesti syksymmällä, yritän saada steriloinnin ja röntgentutkimukset hoidettua samalla rauhoituksella. Soran kierron puoliväli osuu lokakuulle, jolloin sterilointi on suositeltavinta tehdä - mikäli ei ole mitään akuuttia syytä leikata aiemmin.
 

Onneksi Norin kanssa tuli opittua yhtä ja toista, ja Soran kanssa tukitoimet on saatu heti nuorena käyntiin. Soran lihaksisto pidetään kunnossa - toivon että se riittää ja Sora saisi olla oireeton. Soraa lonkkien lonksuminen ei edelleenkään vaikuta haittaavan, eikä se onnu tms.

"Ja turkki tuli takaisin!"

Kesä on jo hyvässä vauhdissa, ja Markuksen kesäloman ensimmäinen jakso vietettiin pitkälti mun vanhempien mökillä. Sora sai siellä hengailla vapaana (kunnes juoksujen takia piti ottaa hihnaan ja sekös vasta tylsää olikin), ja Inukin viihtyi mökillä hyvin. Tänä vuonna ei tehdä eläinten kanssa kummempaa kesälomareissua, vaan ne pääsevät ensi kuussa taas mökkeilemään mun vanhemmille, kun me suunnataan Helsinkiin kaupunkilomalle.

Mutta miksi Inu näyttää tältä? Selviää seuraavassa postauksessa, joka valmistuu joskus :D