tiistai 26. tammikuuta 2016

Sora doboilee 1/5

Eilen alkoi Soran ja meidän ensimmäinen Dobo-kurssi. Kurssi järjestetään puolen tunnin kävelymatkan päässä meiltä, joten Sora saa alku- ja loppulämmittelyt kätevästi hallille kävellessä. Kurssilla on neljä koirakkoa, ja kyseessä on sellainen kuntoutujien ryhmä, jossa jokaisella on yksilölliset tarpeensa. Kurssia vetää dobo-ohjaaja ja fysioterapeutti.

Aluksi käytiin yleisiä asioita läpi, sitten fyssari nappasi meidät hallin toiselle puolelle ja teki Soralle alkutarkastuksen. Soralla on kaksi ongelmakohtaa: löysät lonkat, ja oikean takajalan lihasheikkous. Lihasheikkous tuli ilmi ja pahentui Soran syksyisestä selän revähtämisestä. Sora oireili kipeää selkäänsä keventämällä oikeaa takajalkaansa, joka jäi sitten lihasköyhemmäksi, minkä takia Sora ei halua sitä käyttää niin tehokkaasti, kuin vasenta takajalkaa. Koira luonnollisesti käyttää vahvempaa jalkaa, ja näin epätasaisuus vaan korostuu. Sora edelleen välillä leikkiessään toisten koirien kanssa hetkittäin ontuu oikeaa takajalkaansa, se kestää pari sekunttia ja sitten Sora on taas kunnossa. Pari ontumista tapahtui myös ennen selän revähtämistä ja jalan ongelman pahentumista, joten takajalat ovat ilmeisesti jo aikaisemminkin olleet hieman epätasapainossa. Sora ei siis käytä takajalkojaan tasaisesti, vaikka sillä ei sinäänsä ole siihen mitään rakenteellista syytä. Kipuja ei ole. Löysät lonkatkaan eivät sinäänsä vaivaa Soraa mitenkään, vaikka ne kuuluvasti lonksuvat. Jotta ne eivät myöskään jatkossa vaivaisi, on erittäin tärkeää että Soran syvät lihakset ovat kunnossa ja tämä epätasaisuus saataisiin pois. Nyt Sora kuormittuu epätasaisesti ja lihakset menevät helposti jumiin. Minulla on tältä viiden viikon kurssilta aika suuret odotukset, toivon että Soran kunto parantuu, jotta vältytään lisäongelmilta.

Tämä ensimmäinen kerta oli tutustumista ja liikkeiden harjoittelua. Alkutarkastuksen jälkeen meille neuvottiin venytysliikkeitä. Sitten Sora suoritti tasapainoilutyynyrataa ja estekeppirataa. Sora pitää takajalkojaan tasapainoilutyynyllä, ja vasenta jalkaa nostellaan ylös, jolloin paino siirtyy oikealle jalalle. Keppiradalla Sora joutui nostamaan oikeaa takajalkaa korkeammalle kuin vasenta päästäkseen keppien yli. Markus ohjasi Soraa välillä, jolloin näin itse sen liikkeet paremmin. Sora suoritti tehtävät tosi rauhallisesti ja keskittyneesti niin kuin oli tarkoitus, ja käytti oikeaa takajalkaansa hienosti. Itse asiassa yllättävän hyvin, kunnon pyöreä jalan liike tuli, juuri niin kuin mitä haettiin.

Tyynyllä
Näitä harjoituksia tehdään viikon ajan kotona ja Sora pitää treenipäiväkirjaa tältä ajalta, se lähetetään sitten ennen seuraavaa kurssikertaa ohjaajalle. Kirjaan ylös kaiken Soran liikunnan siihen. Musta tää kurssi vaikuttaa tosi hyvältä ja koirat otetaan yksilöinä vastaan, kaikilla on omat harjoituksensa. Sora väsähti tunnin lopussa ihan totaalisesti. On rankkaa joutua uudessa paikassa uusien ihmisten ja koirien kanssa tekemään uusilla esineillä uusia juttuja, ja jalkojen nosteleminen on fyysisesti rankkaa. Alkuun näitä harjoituksia ei voi tehdä kuin pieniä hetkiä. Valeraskaus vaikuttaa Soran mielialaan tällä hetkellä aika voimakkaasti, se on rauhallinen ja ihan kuin eri koira - kertakaikkisesti tosi helppo ja vaivaton, mutta ei ollenkaan niin hauska hölmöilijä kuin yleensä. Mä odotan sitä, että Sora steriloidaan ja päästään näistä hormonimyrskyistä eroon. Soralla kun on melkein kuukauden juoksut, sitten se tekee kaksi kuukautta mielikuvituspentuja tissit turvoksissa, ja se on niiiiin rankkaa. Sitten se ehtii hetken olla oma itsensä ja homma alkaa alusta - tarkoittaa että puolet vuodesta Sora on hormoniensa takia erilainen kuin muuten. Ja vaikka se on täysin luonnollista ja normaalia, niin se kyllä vaikuttaa arkeen koiran kanssa aika paljon. Sora ei silti ole pahimman luokan masistelija (Nami oli), vaan tekee ja touhuaa mielellään, joskin rauhallisemmin. Se osasi hallilla käyttäytyä aivan loistavasti ja oli todella hyvin kontaktissa. Sellainen treenimoodi päällä.

Tällä kurssilla ohjaajat ei varsinaisesti treenaa, mutta mä olin silti aivan poikki kun illalla kotiin päästiin! Ihan järjetöntä hommaa tän masun kanssa kyykistellä ja kumarrella - kurssi kestää 5vko ja laskettuun aikaan on sellainen 6-7vko. :'D Mies on onneksi kurssilla mukana ja innostui itsekin asiasta, hän voi tarvittaessa Soraa kurssilla käyttää, jos mun rahkeet ei riitä. Oon aika varma, että raskauden jälkeen haluan sellaiselle normaalille dobokurssille, jolla voin sitten itsekin kuntoa kasvattaa. Tästä kurssista yritetän ihan vaan selvitä hengissä :D

Pitäkää peukkuja että tällä kurssilla saadaan tuloksia aikaan ja Soran elämä helpottuisi, kun lihaksisto saataisiin toimimaan tasapuolisesti! :)

5 kommenttia:

  1. Kiva, että viihdyitte dobossa :) Mä kävin Mori-sompun kanssa kokeilemassa doboa, ja Mori tykkäsi kovasti. Voisin kuvitella, että laji sopisi Inullekin mainiosti, se kun on niin tottunut liikkumaan uusissa paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ihan uutta, että kissatkin doboilee! Toki mä heti kotona laitoin Inun tasapainoilutyynylle :D Ainakin kotona se pääsee mukaan tähän hommaan!

      Poista
  2. Vaikuttaa hauskalle ja hyödylliselle! Kiva, kun eläimillekin on kehitetty ennalta ehkäisevästi kuntouttavia lajeja.

    VastaaPoista
  3. Ainakin eka kerta kuulosti tosi hyvältä! Mahtavaa, että Sora oli heti hommassa mukana ja teki liikkeet odotetusti! :) Varmasti lihaskunto kehittyy noilla treeneillä ja tosi hyvä väsytyskeino myös. :)

    VastaaPoista