perjantai 6. maaliskuuta 2015

22.2

Tämä postaus oli tarkoitus tehdä pari viikkoa sitten, kun meillä oli Norin kanssa vuosipäivä. 22.2.2015 tuli kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun haimme pienen kippuran alun Vantaalta.

Olen muutamana vuosipäivänä ottanut/otattanut kuvan meistä. Kokosin ne tähän. Kaikilta vuosipäiviltä ei ole kuvia, joten osa kuvista on otettu noin kuukauden tarkkuudella oikeasta helmikuun päivästä.


22.2.2003. Tästä kaikki alkoi. Nori 8vko ja Karo 11v. Meillä ei ollut vielä digikameraa, tämä kuva on napattu vanhan ajan filmikameran kuvasta.



Tampere KV näyttelyssä 2004. Nori tykkäsi esiintyä. Se on tässä vuoden ja pari kuukautta, mä oon 12-vuotias. Nori on rimppakinttu junnu :) Mutta ryhdikäs. Saatiin kovasti kehuja siitä miten Nori esiintyi, ja miten mä sen esitin. Saumaton yhteistyö oli jo tuolloin. Vaikka oltiinkin murkkuja molemmat ja riideltiin välillä.


Tammikuu 2005. Nori on sporttinen, pari vuotias lenkkikaveri. Tästä ajasta ei ole yhteiskuvaa.


2006. Nori 3v oli saanut pikkusiskon, Namin. Nami on tässä kuvassa 5kk, eli sen ikäinen kuin Sora on nyt. Nami on paljon pienempi. Mä olen 14v, yläasteella.


 Nori on 4-vuotias ja mä olen 15. Nori oli "terve" aikuinen, nivelongelmista ei ollut tietoakaan, ja me harrastettiin aika paljon näyttelyitä ja tokoa.


2008


2009, Nori on 6v ja mä olen 17v, lukiolainen. Ollaan mökillä, siellä vietettiin paljon aikaamme. Norin niveloireet alkoi seuraavana kesänä.


2010 tammikuussa tehtiin Norin ensimmäinen lonkkaleikkaus. Tämä vuosi meni pitkälti kuntoutuksen parissa. Pyysin iskää tekemään Norille tasapainoilulaudan. Nori on 7-vuotias, ja mä olen vihdoin täysi-ikäinen. Tässä kuvassa mä en vielä tiedä, että parin viikon päästä tutustun mun elämäni mieheen. Nori otti hänet hyvin vastaan.


2011 vietin välivuotta lukion jälkeen. Nori on 8v ja mä olen 19. Nori oli toipunut lonkkaleikkauksista hyvin ja teki jälleen parin tunnin lenkkejä. Kyynärät eivät vaivanneet ja elämä oli taas helppoa.


2012 mökillä käymässä Norin 9v ja Namin 6v kanssa. Mä olen 20v. Kuopiolaistunut, edelleen rakastunut, opiskelen viittomakielen ohjaajaksi ja koulutunneilla virkkaan omaa häämekkoani.


 2013 asutaan koko perhe Kuopiossa. Nori täytti 10 vuotta. Kyynärien nivelrikko hidastaa vähän menoa.


2014 Nori oli jälleen ainut koira. Tää kuva on maaliskuulta, onpa keväistä!



2015. Nori 12v, mamma on 23.

 Nori rakastaa otsarapsutuksia.

12-vuotias mummokoira :)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ♥ Onnea vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sä oot ihana kun kommentoit tänne aina! :3

    VastaaPoista
  3. Tosi ihania kuvia! :) Tykkään tosi paljon. <3

    VastaaPoista