Inu 9kk - Minkälainen kissa somali on?

Inu on ollut meillä nyt puoli vuotta, ja se ansaitsee ihan oman postauksen. Minkälainen tuo somalikissa oikeasti onkaan?

 Inuski ei ole enää pentu, vaan murrosikäinen riiviö. ;) Se on jo aikalailla saavuttanut aikuiskoon, painoa on 4,1kg. Ruokahalu on paljon huonompi kuin ennen, eikä paino ole viimeisen kuukauden aikana oikeastaan ollenkaan noussut. Toki Inu vielä vähän kasvaa ja aikuistuu niin fyysisesti kuin henkisestikin. Luonne on silti jo tullut tutuksi ja sen tavat.

Muutamat ihmiset ovat kysyneet minulta, onko kissoilla murrosikää. Kyllä on. Meillä se näkyy niin, että Inu testailee meitä, eli onko kerran kielletyt asiat ihan oikeesti kiellettyjä. Se on esimerkiksi oppinut jo kuukausia sitten, ettei ruokaa saa kiikuttaa omalta ruokapaikalta minnekään. Nykyään se silti yrittää livahtaa hurjaa vauhtia broilerin sydän suussa sohvan alle. Se kyllä tietää, ettei tää lattialla syöminen ole meillä sallittua, mutta se testailee. Tänään se on yrittänyt mäykyen ja ikkunaan hyppien päästä tarhaan, mikä sekään ei onnistu. Tarhaan pääsee silloin, kun on rauhallisesti - mä en anna sen oman mielen mukaan ravata siellä, ja Inu tietää tämänkin. Se tietää myös, ettei kukkapurkkeihin saa mennä. Tai ruokapöydälle.

Inu on siis oikeasti tosi hyvin käyttäytyvä kissa, se on oppinut hienosti talon tavat ja sen kanssa on vaivatonta elää. Kaikki se aika, mitä pennun kanssa ollaan käytetty asioiden opetteluun, on kyllä tuottanut hedelmää ja mä olen aika ylpeä siitä, että meillä on noin fiksu kissa! Inu on meidän eka oma kissa, ja me ollaan onnistuttu sen koulutuksessa hyvin. Sillä on melkolailla samat säännöt kuin koirallakin. Mutta murrosikä on sekä koirilla että kissoilla sitä aikaa, kun kaikki opittu "unohdetaan" ja mamman johdonmukaisuutta koetellaan. Mikä ei siis tuota meillä mitään ongelmaa - Inun huono käytös jää vaan huomiotta, ja se tietää sen. Meillä on myös mun miehen kanssa saumaton ymmärrys tän kissan koulutuksesta, mistä mä oon kyllä kiitollinen. Samat asiat on kiellettyjä meidän molempien mielestä.

Inun murrosikä on nyt ilmeisesti pahimmillaan, ja siihen nähden me ollaan kyllä päästy  helpolla sen kanssa. Inu on perusluonteeltaan niin mukautuvainen, ihmisläheinen ja rakastaa meitä ihan tajuttomasti, niin ei sillä ole suurta tarvetta isotella. Mutta vähän pitää, se kuuluu tähän ikään. :) Se silti tietää, että mamma ja isäntä on ne jotka loppu kädessä päättää asioista, niin ei se jaksa kauaa väittää vastaan, kun ei sillä mitään saavuta. Me ihmiset ollaan Inulle tuki ja turva kaikessa. (Paitsi kun imuroidaan. Silloin se turva on saunan lauteiden alla)

En ole varma onko Inu vielä sukukypsä. Jotain se jo ymmärtää tytöistä, kun on Vilppulassa vieraillessa yrittänyt hyppiä Sissi-kissan selkään, mutta ei se varmaan vielä ihan ole kartalla, että mistä oikein on kyse. Kolli-kissan pissan pitäisi haista pistävästi, mutta Inun hiekkalaatikko ei haise yhtään pahalle. Inu suosittelee kaikille kateille Compact Care Babybowder -kissanhiekkaa, ei kulkeudu liikaa tassuissa, paakkuuntuu hyvin ja tuoksu on sopivan mieto. ;)

Inusta on kasvanut komea nuori kolli. Se on mahtavan värinen, ja se herättää ihastusta poikkeuksetta kaikissa ihmisissä. Tassutupsut on ihanat. Nyt siltä vaan lähtee karvaa, ja sen upea häntä on "pienentynyt" huomattavasti. Sekin liittyy tähän murrosikään. Karvanlähdön vuoksi Inu on tehnyt parit karvapallot, ja sitä pitää harjata enemmän. Muutenhan tuo turkki on hyvin vaivaton hoitaa. Ei mene takkuun ikinä.

Ei sitä aina jaksa olla niin komee

Inu on luonteeltaan juuri sellainen kuin me toivottiin. Se on kaikessa mukana. Meillä on täällä uudessa asunnossa käynyt välillä remppamiehiä, ja Inu on kovasti auttanut heitäkin kaikessa. Inu on multitalentti - taitava joka asiassa ja tavattoman avulias. Ihan sama mitä olet tekemässä, Inu on tiellä auttaa aina.

Somalia hankkiessa mä en tiennyt, että hellyyttä osoittaessaan Inu isona poikana kehrää JA kuolaa, ja leipoessaan tassuilla se työntää käpälää suuhun. Varsinkin toi kuolan määrä aamuisin on tullut täytenä yllätyksenä, ja mä yritänkin aina mennä peiton alle piiloon, kun toi rrrrrrakastava kolli tulee päälle ja leipoo, hyrrää, kuolaa ja ravistelee ne kuolat mun naamalle. On se ihana <3

Inu tykkää tehdä temppuja, varsinkin nenä-tempun. Se on sen bravuuri. Se juoksee nenänsä päin osoittavaa sormea, kun sille sanoo "nenä". Nori on oppinut tämän tempun kissaa katsoessaan. Kerran kun mun mies sanoi Inulle "nenä", niin Nori juoksi innoissaan ja tarjosi tämän nenä-tempun. Kokeilin itsekin, ja Nori toisti tempun minullekin. Se osaa sen ihan yhtä hyvin kuin kissa, vaikka sitä ei ole sille kukaan opettanut. Se on vain katsonut, mitä kissa tekee saadakseen herkun tai kehuja, ja haluaa itsekin tehdä niin. :) Nori on tosi haka tempuissa, se osaa niitä joitain kymmeniä. Mamma vaan ei muista enää kaikkia!

.....

Inu on puhelias, se purnauttelee ja mäykyy paljon, mutta sen ääni on hiljainen. Sillä on silti aina jotain sanottavaa. Kun sen nostaa syliin, se sanoo "määä-ääääääää". Inu ei ole sylikissa, mutta se viihtyy vieressä ja kainalossa. Niskassa se ei pysy, koska se on kömpelö. Niin, se on yllättänyt myös. Mä olen tottunut siihen, että kissa on aina hallitusti ja siististi liikkuva eläin, joka ei ikinä putoa tai horjahda mitenkään hölmön näköisesti. Ja pah - Inu ei kerkee aina miettimään miten päin jalat on, ja on kissaksi kyllä kieltämättä vähän kömpelö. Varsinkin hurjissa leikeissä vastuu siitä, ettei se juokse päin seiniä on täysin ihmisellä - Inu ei ehdi ajattelemaan kovin paljoa, kun vauhti kasvaa. Toisaalta Inu on tosi höntti kissa, mutta toisaalta sitten tavattoman viisas.

Sosiaalinen, rohkea, osallistuva, leikkisä, vilkas, mutta rauhallinenkin, sopeutuvainen, itsevarma, ihmisiin kovin kiintynyt, viisas, koiramainen, helppohoitoinen, hömelö, silkkisen pehmeä ja tavattoman kaunis - sellainen on somali. <3

Nori & Nuka

Norilla on uusi kaveri! Sen nimi on Nuka, ja se on tavattoman söpö pieni shibapoika. Olen pari kertaa piipahtanut Nukan kotona moikkaamassa sitä, ja nyt Nuka on käynyt kahdesti täällä meillä.

(c) Sara

Ekalla kerralla Nori oli ihmeissään, että miten kummassa meidän parkkipaikalla voi yhtäkkiä olla pieni shibavauva. Me käveltiin ensin vähän matkaa kävelytiellä koirien kanssa, Nori otti tosi hyvin kontaktia muhun, ja kauempaa ihmetteli rääpälettä. Sitten tultiin metsään ja Nori pääsi vapaaksi, jotta se sai itse päättää meneekö pennun luokse vaiko ei. Mitään ongelmia ei ollut, niin sitten Nukakin päästettiin vapaaksi. Kaverukset painelivat yhdessä metsässä ja Nori oli tosi onnellinen! Välillä se näytti hampaita pennulle, joka on siis supervilli, ja hyppii koko ajan päin. On ihan okei sanoa missä raja menee. Mutta ihan tajuttoman pitkä pinna Norilla on pennun kanssa! Meillä meni siis noin vartti, ja koirat oli kavereita. Tämän perusteella Soran kotiutumisessa tuskin on kovin pitkää totutteluaikaa :) Meillä toki on jo väliaikaiset portit valmiina, jotta tarvittaessa saadaan annettua mummo-koiralle omaa rauhaa.

Nuka kävi meillä sisällä, ja pääsi tapaamaan Inun. Inu ei ole ennen nähnyt koiran pentua, ja oli varovaisen kiinnostunut siitä.

Eilen Nuka ja Sara tulivat uudestaan. Me tehtiin tällä kertaa pidempi lenkki. Nori on ollut nyt ihmeen hyvässä kunnossa fyysisesti - kun on pakkasta eikä ole märkää, niin sen nivelten kolotus vähenee. Nori ja Nuka olivat heti kavereita keskenään, selkeästi Nori muisti, että toi on toi ihana pentu. Me käveltiin alkulämmittelyt kävelytiellä ja sitten koirat pääsivät taas metsään rellestämään. Nyt Nori ei leikkinyt niin paljon kuin ekalla kerralla, mutta selkeästi tykkäsi kun oli kaveri. Ja kuvia otettaessa sai herkkuja! Nori rakastaa poseeraamista (niitä herkkuja).

"Mä painan sun nenää!"

Inu näki Nukan myös toisen kerran, ja nyt uskalsi jo vähän leikkiä pennun lähettyvillä. Oon aika ylpeä Inusta: Nuka on tosi villi, mutta Inu ei silti lähde juoksemaan karkuun. Eiköhän Inukin totu Soraan melko nopeasti :) Aivan loistavaa, että Kuopioon on juuri nyt tänä syksynä muuttanut shiban pentu, niin sekä Nori että Inu saavat totutella Nukan kautta tulevaan elämän muutokseen :)

Mun on tosi vaikea uskoa vielä todeksi sitä, että Sora muuttaa meille reilun kuukauden päästä! Ensi viikolla me mennään katsomaan pentuja, ehkä mä sitten ymmärrän sen kun saan sen syliin... Me ei vielä tiedetä kumpi punaisista tytöistä tulee meille. Jännittävää! Meidän koiratarha on nyt valmis ja Soran pitävä, siitä tuli 130 neliön kokoinen (asunto on 59 neliötä, eli tarha on yli tuplat). Muutenkin täällä on sinäänsä kaikki valmiina pentua varten. Johdot täytyy jotenkin saada piiloon, mutta muuten Sora vois jo vaikka tulla ;)

Eläinlääkärikäynti ja pikku uutinen ;)

Hetken jo mietin, että voisin päästää Inun kertomaan tämän päiväisestä eläinlääkärikäynnistä, mutta sitten totesin, että sieltä tulisi kyllä täysin painokelvotonta tekstiä, joten saatte nyt tyytyä minun versiooni tästä tarinasta.

Tänään oli siis SE päivä, jolloin Inu ja Nori joutuivat eläinlääkäriin. Inu siksi, että siltä otettiin verikokeita jalostuskäyttöä varten, ja Nori hampaiden puhdistukseen. Mä pyysin ystäväni mukaan auttamaan, koska multa loppui kädet kesken näiden kahden ja tavaroiden kanssa.

Aloitetaan Norista. Heti hoitohuoneeseen tullessa eläinlääkäri huomasi Norin silmät, jotka on siis melkolailla harmaat. Lääkäri tarkisti ensin silmät ja totesi, että niissä on kaihia. Kaihi on vanhoilla koirilla yleinen sairaus, joka voi johtaa hiljalleen sokeutumiseen. Norin näkökyky on viimeisen vuoden aikana huonontunut, erityisesti pimeässä Nori vaikuttaa erittäin heikkonäköiseltä. Pari vuotta sitten se kävi silmäsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä, koska sen pupilleista toinen on pysyvästi laajentunut. Lääkäri ei osannut antaa meille selitystä miksi se pupilli on niin iso verrattuna toiseen. Silloin kaihiin viittaavia muutoksia ei vielä ollut, eikä tämä pupillin koko nyt ilmeisesti kaihiin liity mitenkään. Tämä kaihi ei tullut yllätyksenä, koska silmät ovat selvästi samentuneet ja näkökyky on jo heikentynyt, joten tän kanssa eletään nyt ihan niin kuin tähänkin asti. Parempi otsalamppu on tilauksessa mulle ihan vaan Norin takia, kun se ei näe pimeässä.

Norin sydänäänet oli ok ja Nori rauhoitettiin hammaskiven poistoa varten. Norin hampaat oli kunnossa - ei heiluvia hampaita tai tulehduksia. Nori kesti rauhoituksen jälleen hyvin, vaikka toki vanhan koiran rauhoittaminen jännittää aina. Nori painaa nyt 13,4kg ja se käyttää 11 kiloisen koiran rauhoitusainemäärää.

Norilta otettiin verikokeet, jotka oli ok. Nori käyttää nyt Trocoxil kipulääkettä kerran kuukaudessa, mutta sen vaste ei riitä koko kuukauden ajaksi, joten sitä aletaan nyt antamaan kolmen viikon välein. Koska verikokeissa ei ole mitään poikkeavuuksia, niin lääkkeen voi antaa useammin. Oon kyllä tosi kiitollinen siitä, että monen vuoden jatkuva kipulääkkeen käyttö ei ole vaikuttanut haitallisesti Norin sisäelimiin! Glukoosiarvot oli vähän koholla, kuten pari vuotta sitten, mutta ne on edelleen viitearvojen sisäpuolella, joten sillekään ei tarvitse nyt tehdä mitään.

Sitten Inuun. Inulta otettiin siis verikokeita. Se marmatti melkoisesti, ja me laitettiin se sen turvakissanpussiin. Siellä se ei rimpuillut ja verikoe saatiin yllättävän hyvin otettua etujalasta. Inua otti pattiin koko homma ihan hirveästi, mutta se kesti sen kuin mies. Se sai kehuja, kun on niin hieno kissa kaikinpuolin. Mä olin tosi ylpeä, kun se antoi ottaa verinäytteet, eikä sitä tarvinnut rauhoittaa. Inu on lihaskimppu, jolla on sitä rimpuiluvoimaa melkoisesti niin halutessaan: nyt se oli ihan nätisti! Inulle laitettiin myös mikrosiru ja eläinlääkäri kopeloi sen palleja. Tämä kaikki aiheutti lähinnä ihmettelyä, ei mitään paniikkia.

Sitten täytettiin papereita ja varmistettiin, että nyt on varmasti kaikki testit otettu, ne lähetetään oikeisiin labroihin ja tulokset menee oikeaan osoitteeseen kasvattajalle. Kasvattaja teki mulle hyvän ohjeen sähköpostiin, jonka mä tulostin mukaan ja törkkäsin lääkärille, että tämmöset tehään. Itsehän olen vielä aivan pihalla näistä kissojen testiasioista. Inulta tutkittiin FeLV ja FIV, molemmat negatiivisia, eli Inulla ei ole näitä virussairauksia. Sitten siltä tutkittiin veriryhmä ja PRA, näistä tulokset tulee myöhemmin.

Inu täyttää kohta 9kk. Se on ehkä vähän hitaammin kypsyvää sorttia, eikä siis ole vielä sukukypsä. Ihan pikkupoika jos multa kysytään, ja jos Inulta kysytään, niin se on oikea Äijä. ;)

Inu pääsi närkästyneenä kotiin, mutta Nori jäi heräämöön pariksi tunniksi. Sitten kun haettiin hoiperteleva Norppeli kotiin, niin Inu oli tosi huolissaan. Se mäykyi sellaisella huolestuneella äänellä, mitä se ei ole ennen käyttänyt. Se ei ole varmaan ikinä ennen ollut yhtään mistään huolissaan, ihan mahdollista. Nyt se oli, kun sen oma Supersankari oli ihan höperö. Inu vahti Norin heräilyä. Nori on edelleen vähän toisella planeetalla, mutta Inu on jo todennut että kyllä se tosta tokenee, ja mennyt nukkumaan kylppärin matolle.

Eilen nämä kaksi nukkuivat ensimmäisen kerran yhdessä samalla pedillä! Inu on alkanut nukkumaan Norin pedillä, ja mä sitten rohkaisin Noria, että sen kun menee viereen, kyllä sinne mahtuu :) 

Mulla on pieni uutinen teille. Kerron sen näin kuvan avulla ;)

(c) Marjaana Munther

Aivan oikein, MEILLE TULEE PENTU!!!! Toinen noista punaisista shibatyttösistä muuttaa meille 13. joulukuuta! Meidän Sora on syntynyt 7.10. ja on nyt siis noin kolme viikkoa.

Ajatus toisesta koirasta on ollut mielessäni Namin kuolemasta saakka, eli 8 kuukautta. Soran kasvattajaan, Marjaanaan, otin kuitenkin yhteyttä vasta kun nämä pienokaiset olivat jo syntyneet. Mä totesin, että jos en nyt hanki pentua, kun Nori vielä jaksaa vähän lenkkeillä ja leikkiä, niin sitten sitä ei voi hankkia sen loppuaikana, kun nivelkivut menee kuitenkin koko ajan hiljalleen huonompaan suuntaan. Nyt tai ei ollenkaan Norin aikana. Shibanpentujen kysyntä on paljon suurempaa kuin tarjonta, ja laitoin Marjaanalle viestiä aika skeptisenä sen suhteen, että minulla olisi minkäänlaista mahdollisuutta saada pentua, joka on edellisenä päivänä syntynyt, ja varmaan varattu jo vuosi sitten. Marjaana on minulle ennestään tuttu, ja hän tietää mikä tilanne meillä on: mä oon menettänyt mun toisen koiran, ja myös haaveet kasvatuksesta on hautautunut moneksi vuodeksi, ja tällä hetkellä mulla on nivelrikkoinen vanhus ja kissa. Repesin riemusta kun Marjaana vastasi, että toinen tytöistä voisi ehkä tulla meille! Huolimatta siitä, että hänellä on tosiaan ollut kyselyitä näistä pennuista jo paljon.

Soran vanhemmat ovat terveitä, mikä on kaikkein tärkeintä mulle - tätä ei varmaan tarvitse selitellä kenellekään, joka tietää minkälainen tuuri mulla on shibojeni terveyden kanssa ollut. Miki ja Yasu ovat mukavaluonteisia japanintuonteja, jotka Marjaana on itse tuonut Japanista. Vanhemmat ovat punaisia, pentueessa on 2 punaista tyttöä ja 2 bläkkäri poikaa.

En oikein vielä usko todeksi tätä! Sorasta tulee rakas perheenjäsen, ja toivon että voin jatkaa sillä kasvatustyötäni. Mutta se on vain toive :)

Mä oon jo ostanut Soralle ekat lelut, kupit ja ruokaa. Se saa käyttää Namin vanhoja tavaroita, joten kovin suuria hankintoja meidän ei tarvitse tehdä. Mutta voi kauhee, miten mä osaan elää pennun kanssa, kun edellisestä on 9 vuotta?? Ja miehellä ei ole pennuista mitään kokemusta. Me käytiin moikkaamassa Kuopioon muuttanutta Nukaa, jotta mun mies sai vähän käsitystä siitä minkälainen naskalihammas meille muuttaa joulukuussa. :D Ihan huippua, että täällä Kuopiossa on nyt shibanpentu, niin Sora saa siitä loistavan kaverin varmasti! Pentujen leikit on kuitenkin niin erilaisia, kuin mitä Soran ja Norin leikit voi olla. Ikäeroa Soralla ja Nukalla on noin 3kk. Odotan Soraa innoissani, mutta kyllä mua jännittääkin. Silleen hyvällä tavalla :)

Näyttelykuumisia

Kävimme viikko sitten Inun kanssa Kotkassa Ykköskissojen kissanäyttelyssä. Inu oli nyt ensimmäisen kerran nuorten luokassa, kahdessa aikaisemmassa näyttelyssä se on ollut vielä pentuluokassa. Nuorten luokassa ei voi vielä kilpailla serteistä, toisin kuin koiranäyttelyissä. Kissat pääsee sertijahtiin vasta täytettyään 10kk ja siirryttyään avoimeen luokkaan.

Näyttelyn jälkeen otettu kuva Kotkassa

Inu on nyt pahimmassa murrosiässä. Kotona se on edelleen oikein leppoisa, mutta tuolla näyttelyssä näkyi se hormonimyrskyn aiheuttama epävarmuus. Inu oli rauhallisesti omassa repussaan näyttelyyn mennessä, se ei yhtään mäykynyt, eli sikäli näyttely ei ollut sille enää niin jännittävä kuin aikaisemmat. Päästyään sturdiinsa Inu katsoi silmä tarkkana toisia kissoja. "Tyttö.... poika... tyttö... poika..." Se alkaa ymmärtämään vähän tyttöjen päälle, ja inhoaa nyt toisia poikia. Inu sähähteli näyttelyssä vähän kaikille, myös Hafta morsiamelle, vaikka mä jo matkalla sanoin Inulle että muistaa sitten valita sanansa vähän paremmin...

Koska Inu on nyt hyvin epävarma itsestään, ja mä halusin sen esittää, eikä mulla ole minkäänlaista kokemusta kissan esittämisestä, niin mä en edes yrittänyt pitää sitä perinteisessä näyttelyasennossa. Se tulee tuomaan ongelmia varmaan jatkossakin: Inu on iso poika, ja mulla on varsin pienet kädet. Kotona se pysyy ihan kivasti, mutta saas nähdä miten jatkossa näyttelyissä sujuu... Nelikiloinen lihaksikas kolli on näihin käsiin kyllä aika valtava. Jaksan mä sen pitää, mutta ranteet tutisten :D

Inu antoi tuomarin hyvin tutkia itsensä. Siinä yksilö arvostelussa Inu ei vielä murissut tai sähissyt. Se oli kyllä ihan matalana pöydällä, ei innostunut huiskasta tai mistään. Mutta antoi tutkia hyvin, mikä on pääasia. Tuomari piti sitä kainaloista kiinni ja keikutteli ilmassa, eikä poika ollut moksiskaan. :) Tuomari tykkäsi Inusta tosi paljon, ja varsinkin upeasta hännästä!

Näyttelyssä oli myös kaksi muuta Amajan somalia, kaikki kolme riistan värisiä, joten tuomari valitsi näistä Värinsä Parhaan. Siinä ringissä ollessa Inu alkoi murisemaan toisille kissoille. Onneksi meillä oli tuomari joka ymmärsi tämän murrosikäisen käytöksen. Hän jopa sanoitti yleisölle kuuluvasti, että tässä on murrosikäinen poika, ja jos nyt olis mopo niin mentäis muuten lujaa! :D Tuomari valitsi Inun Värinsä Parhaaksi, ja pujotti Inun kaulaan mitalin :D

Inu pääsi kilpailemaan Tuomarin Parhaasta kolmen muun rotuisen nuoren uroksen kanssa. Tuomari valitsi Inun myöskin Tuomarin Parhaaksi, ja me päästiin ekaa kertaa ikinä paneeliin! Paneelissa Inua vastassa oli yksi kissa, joille tuli sitten tasatulos, ja voittaja päätettiin arvalla. Mulla on surkea arpaonni, ja tässä hävittiin. Oon kuitenkin erittäin iloinen ja tyytyväinen Inun menestyksestä :) Seuraava näyttely meillä on marraskuussa Kuopiossa, ja sitten meneekin ensi vuoden puolelle ennen kun päästään havittelemaan sertejä.

Nori oli näyttelyn ajan ystävällämme hoidossa Kouvolassa, jossa vietimme pe-la yön. Nori oli viihtynyt ihan hyvin, se on aika coolisti hoitopaikoissa. Norilla oli yksi älypeleistään mukana, ja hoitotäti oli niin ihmeissään Norin pelaamisesta, että Nori sai pelata pelin heti uudestaan ja siitä otettiin VIDEO.

Me ollaan nyt asuttu noin kuukausi uudessa asunnossa. Pitkät työpäivät tekee arki-illoista liian lyhyitä, varsinkin kun mun täytyy nukkua niin paljon, jotta mä pysyn päivän hereillä. Aikaa ei vaan ole kaikkeen mihin haluaisi, ja sen kanssa pitää jotenkin oppia elämään. Nori ja Inu on onneksi sopeutuneet tähän uuteen kotiin. Nori on käynyt kerran lenkillä naapuriin muuttaneen Nuka collien kanssa, eikä enää jännitä metsässä liikkumista, vaikka siellä olisikin Nukan hajuja, kun on todennut sen olevan kiltti kaveri.

Nori oli eilen mun ja mun ystävän kanssa eväsretkellä. Tänä viikonloppuna on ollut todella kaunis syksyinen sää :) Meidän pihassa on vielä paljon tehtävää, siellä on nyt vähän kaikki rempallaan ja mehän siis raivataan takapihaa suuremmaksi, jotta saadaan koira-aitaus järkevästi. Etupihalle kävin tänään ostamassa alennusmyynnistä monivuotisia kasveja, jotka on tarkoitus tänään istuttaa. Kaikenlaista puuhastelua tässä uudessa asunnossa on. Mikä sinäänsä on ihan mukavaa, kun vaan olisi vähän enemmän vapaa-aikaa :)

Retkellä

Hamsterit on saanut kuvansa seinään :) Tuittu vilahtaa kuvassa.

Koti

Me muutimme viikko sitten!

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Lauantaina 30.8 näimme naapurimme kantavan muuttolaatikoita. Emme yhtään tienneet hänen edes miettineen muuttoa. Lauantaina mulla ei vielä raksuttanut sen enempää. Sunnuntaina olin Norin kanssa kahdestaan tuossa metsässä ja rantakalliolla istumassa. Sit mä tajusin sen! Me tarvitaan isompi asunto, se on ihan selvää, ei me voida loppuelämäämme 36 neliön yksiössä asua. Mutta en mä halua täältä metsästä muuttaa minnekään! Tää metsä on mun koti. Nää kalliot. Sammaleet. En mä näistä halua luopua.

Palasin lenkiltä sisälle, ja sanoin miehelle, että eikö me nyt voida muuttaa tohon naapuriin vapautuneeseen kaksioon. Mies soitteli meidän vuokranantajalle, käytiin sunnuntai iltana katsomassa tätä kaksiota, ja sanoin heti että me otetaan tää, jos vain saadaan. Tätä ei siis kauaa mietitty. Jouduimme jännittämään maanantaihin tietoa siitä saammeko asunnon, se kun oli vuokranvälityksessä, ja jos välittäjä olisi ehtinyt sen jo jollekin lupaamaan, niin me ei oltaisi sitä saatu. Mutta kuten nyt jo ymmärrätkin, me saatiin tämä 59 neliön kaksio! :)

Aikaa yksiömme tyhjentämiseen ja siivoamiseen oli viikko. Me molemmat käymme töissä. Mä olen töissä 8 tuntia päivässä ja tunnin vielä käytän työmatkoihin. Töistä tultua aloimme heti kantamaan muuttolaatikoita, ja niitä kannettiin pitkälle iltaan. Sitten nukkumaan ja aamulla töihin. Se oli hiiiiieeman väsyttävä viikko, mutta me selvittiin siitä, ja sunnuntai iltana yksiö oli siivottu.

Normaalistihan meillä olisi ollut kuukauden irtisanomisaika, mutta nyt kun vaihdettiin asuntoa vain tämän talon sisällä, ja uusi vuokralainen löytyi nopeasti, niin me säästyttiin syyskuun vuokralta sen yksiön osalta. Meidän vanhaan asuntoon muutti lyhytkarvainen collie omistajansa kanssa. Nori ei ole vielä tavannut tätä koiraa, mutta sen läsnäolo on huomattu, ja Noria vähän jännittää. Täytyy jossain vaiheessa käydä tutustumassa uuteen asukkaaseen.

Nori oli muuttoviikon hyvin huolissaan. Se ymmärsi, että nyt tapahtuu jotain suurta, mutta ei tiennyt että mitä. Ihan ekoina päivinä me ei otettu sitä mukaan uuteen asuntoon, kun kannettiin sinne tavaroita. Loppuviikosta otimme Norin mukaan katsomaan asuntoa, ja se silminnähden rentoutui, kun ymmärsi että tänne ne tavarat tulee. Inu ei ollut muutosta moksiskaan, mutta huomionkipeä se on nyt ollut tietysti. Ja vähän murkkuilee myös.

Olimme Norin kanssa ensimmäisellä kerralla noin vartin uudessa asunnossa. Takaisin palatessa Inu tuli meitä pihalla vastaan!!! Olin törkännyt oven kiinni, enkä siis tiedä mitä tapahtui, mutta joka tapauksessa Inu oli hengaillut sen vartin yksin ulkona!! Luojan kiitos se ei lähtenyt minnekään, vaan purnautellen odotti meidän tulevan takaisin.... Seuraavat päivät Inu viettikin aika pitkälti sturdissa, siinä kevythäkissä, jottei päässyt karkaamaan.

Virallisesti muutimme 1.9.2014. Nori ja Inu ovat nukkuneet hyvin ja leikkineet normaalisti, eli sen suurempaa stressiä muutto ei ole aiheuttanut. Ensimmäisellä aamulenkillä uudesta kodista lähtiessä Nori oli aivan riemuissaan. Varmaan siksi, kun metsä oli yhä paikallaan. :D Nori on silti ulkona hieman ujo, se ei tunne omaa pihaa vielä omakseen. Meillä ei ole aitausta, joten Nori on ollut ulkona narussa. Aitaus on tarkoitus tämän syksyn aikana rakentaa. Nori ei takapihalla vielä juuri viihdy, käy pissillä ja pyytää sisälle. Metsässä se on nyt ollut varuillaan, kun ei ole tavannut tätä uutta koiraa, joka siellä nyt myös lenkkeilee. Ja kovasti se olisi vielä menossa tuonne vanhaan asuntoon lenkin jälkeen.

Nori ei myöskään nuku meidän makkarissa, mitä mä ihmettelen suuresti. Se on koko elämänsä nukkunut mun sängyn vieressä tai alla. Nyt se ei ole kertaakaan tullut nukkumaan parvisängyn alla olevaan petiin, vaan nukkuu yöt olohuoneen puolella. Jotenkin se otti siellä olevan pedin omaksi turvapaikakseen. Ja vaikka se ei silminnähden ole stessaantunut, niin kyllä tää muutto taitaa olla sille sittenkin aika iso juttu. Ei se hauku äänille sisällä, tai muutenkaan ole levoton, mutta noi pienet asiat kertoo siitä, että se nyt vähän on hämillään. Häntä on vähän eri asennossa. :)

Tämä asunto ei ollut niin siistissä kunnossa, kuin yksiö josta me muutimme pois. Se on harmillista. Mun mies on tehnyt ison työn täällä. Saunan ja vessan ovet piti vaihtaa, wc-pönttö piti kiinnittää uudestaan, saunan lauteet hioa ja öljytä... Vanha rakennushan tämä on, ja kunto sen mukainen, mikä on ihan ymmärrettävää. Pikkuremontointi ja nikkarointi on ihan okei. Mutta olisi ollut kiva, jos tämä olisi samassa kunnossa kuin se yksiö. Eipä ole. Noh, positiivisia puolia on silti enemmän! Nämä lisäneliöt tulevat mahdollistamaan haaveita, joita ei yksiössä voinut toteuttaa. :) Tavarat on aika hyvin löytänyt paikoilleen, ja tämä alkaa tuntua kodilta. Toki hankalaa, kun kaikki on peilikuvana, tai muuten eri paikoissa kuin yksiössä. Aamulla on vaikeaa löytää aamupalatarvikkeet jne... Ja aikaa menee enemmän kun pitää kävellä päästäkseen huoneesta toiseen. :D Mutta meillä on nyt löhönurkkaus ja mulla on askartelupöytä. :D Ja eteinen! Ja makkarin oven saa kiinni, jos ei halua kissaa kehräämään parvisänkyyn klo 04.00. Inu on nyt muutaman arkiyön joutunut nukkumaan oven takana, koska meidän täytyy saada nukuttua.

Niin, me nukumme yhä parvisängyssä. Muutama ihminen kysyi multa, että vieläkö te nukutte parvisängyssä, vaikka tilaa olisi ihan normaalille parisängylle. Jep, vielä nukutaan. Eikä me aiota tuosta 120cm leveästä parvesta luopua, meistä se on tosi kiva! :)

Muutossa meitä kävi auttamassa mun lapsuudenaikainen ystävä, joka muutti juuri Kuopioon. Olin ihan innoissani, että vähänkö kivaa mennä auttamaan häntä muutossa, mutta toisin kävi - tarvitsinkin itse apua! :D Mun vanhemmat kävivät myös auttamassa. Ja naapurikin auttoi kantamaan kissatarhaa, joka muuten sopi aivan loistavasti tähän pihaan, ihan kuin olisi siihen tehty! Naapureilta saatiin myös muuttopuuhaherkkua, en ees tiiä mitä se oikein oli, mut törkeen hyvää :D Ja tosiaan muutettiin vain noin 20 metriä. Mä tykkään meidän naapureista.

Viimeksi kirjoitin hamstereista. Kutina on nyt kaikilta loppunut, kukaan ei enää rapsuttele. Tuittu ei ole vielä saanut kasvatettua uutta turkkia, mutta eiköhän sekin aikanaan kasva. :) Houska ja Muhvi ovat täysin kunnossa.

Meidän asunto ei ole nyt vielä sen näköinen, että laittaisin siitä kuvia, joten tätä tekstiä koristaa Norin kuvat tuolta meidän metsästä. Otettiin kamera aamulenkille mukaan.

Hamsterikuulumisia

Joku on saattanut ihmetelläkin, kun blogissa ei ole puolikkaalla sanallakaan kerrottu hamstereista koko kesän aikana. Ja meidän lemmikeistä tosiaan 3/5 on hamstereita. Mistä siis kiikastaa?

En tykkää kirjoittaa nettiin negatiivisia uutisia. Nyt tätä hamstereiden hiljaiseloa on kulunut jo niin pitkään, että ehkä mä nyt kumminkin kirjoitan.

Meillä on ollut kutina ongelma. Heinäkuussa vaihdoin hamstereiden purut ja annoin niille pitkästä aikaa heinää. Seuraavana päivänä Tuittu oli rapsutellut eturintansa lähes paljaaksi, samoin takaselässä oli karvaton alue. Pari päivää ja Houskalta lähti kasvat rintakehästä ja korvien takaa. Houskan iho oli hieman myös punertava. Muhvi oli ja on edelleen täysin terve. Kuvittelin ensin, että on kyse jostain allergian tapaisesta. Heinät lähtivät heti pois, mutta kutina jäi. Purut vaihdettiin mörttiröpöön (leppähakkeeseen), mutta sekään ei auttanut. Laitoin hamstereille Frontline loishäädöt. Frontline on repeptivapaa loishäätöaine. Samalla pesin virikkeet ja dunan.

Rapsuttelu jatkui kuitenkin. Myös Muhvi alkoi rapsuttamaan, mutta siltä ei ole missään vaiheessa lähtenyt turkkia. Mun mies käytti sitten hamsterit eläinlääkärissä (kun itse sairastelin), ja hamsut saivat Stronghold loishäädöt niskaansa. Purut oli juuri vaihdettu ja virikkeet haettu puhtaina varastosta, joten niitä ei nyt tässä vaiheessa pesty. Kutina loppui kaikilta kolmelta samantien. Vaan eipä mennyt kuin viikko, niin Tuittu aloitti taas rapsuttamisen, minkä tänäaamuna huomasin. Tänään on sitten ollut semmonen desinfiointipäivä että huh huh. KAIKKI ulkovarastossa säilytetyt virikkeet on nyt pesty kloriittiliuoksella, huuhdeltu ja laitettu 95 asteiseen saunaan kuivumaan. Ja niitä virikkeitä on siis pari isoa laatikollista. Myös virikkeiden säilytyslaatikot on pesty. Samoin tietysti duna. Ihan kaikki. Ja ne heinät on heitetty varastosta pois. Hamsterit käsiteltiin uudestaan Stronholdilla, ne viettivät päivän käsittelylaatikossa jotta lääke ehti vaikuttaa, ja nyt ne ovat päässeet takaisin dunaan. Dunassa ei ole mitään muuta kuin purut, uusia pahvirullia, kanamunankenno, uusia herkkutikkuja ja paljon paperia. Jokaikinen virike on nyt saunassa kuivumassa, ja hamsut saavat nyt hetken pärjätä tällä köyhällä sisustuksella.

Hamsut lääkärissä

En tiedä mikä tämän kutinan aiheuttaa, mutta Stronholdin pitäisi tehota siihen. Meillä oli sama kutinaongelma vuosi sitten silloisen Surku hamsterin kanssa. Surku sai jonkun loisen ulkoa tuoduista horsman lehdistä ilmeisesti. Nykyisille hamstereille mä en ole ikinä tuonut ulkoa mitään, juuri tämän asian pelossa. Surku parantui heti saatuaan Stronholdin, joten peukut pystyyn, että nyt myös kolmikon kutinaoireet häviäisivät.

Eläinlääkäri vakuutteli, että tämä ei tartu kissaan tai koiraan. Mä oon kuitenkin ollut tosi varovainen, ja eihän Nori ja Inu siis ole missään tekemisissä hamstereiden tai niiden virikkeiden kanssa. Me ollaan myös tarkkoja käsihygienian suhteen, kädet pestään aina ennen ja jälkeen kun hamstereita hoidetaan - ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei pääse käsien kautta mitään siirtymään eläinlajista toiseen.

Rasittava ongelma kyllä. Mutta onneksi meillä on vain yksi dunallinen hamstereita, eikä esimerkiksi monta kymmentä eläintä ja niiden tarvikkeet.

Ulkopuolisen silmin meidän hamsterit ovat varmaan täysin terveitä. Ne ovat reippaita, puuhailevat normaalisti. Välillä vaan pysähtyvät, vähän rapsuttavat kylkeä, ja jatkavat matkaa. Sen isommasta ei siis ole kyse. Meille nämä pikkuotukset ovat kuitenkin perheenjäseniä, ja huoli on suuri, kun kaikki ei ole kunnossa. Jatkuva kutina on keljua.

Muuten kolmikon yhteiselo sujuu hyvin. Kaikki ovat kilttejä ja helposti käsiteltäviä, Tuittu on yhä rohkein, mutta kyllä Muhvi ja Houskakin tulevat käsille kiipeilemään. Ikää poikasilla on nyt 3,5kk ja Tuitulla 10kk. Kolmikko painii keskenään - molemmat poikaset alistuvat vielä Tuitulle, mutta minkäänlaista riitaa näillä ei ole ollut. Tuittu ja Houska eli nämä laikukkaat hengailevat eniten keskenään, ja Muhvi ihmettelee dunan ulkopuolista maailmaa. Tässä muutama päivä sitten otettuja kuvia kavereista:

Houska (valkoiset kasvot) ja Muhvi

Wippee´s Little Eagle "Muhvi" kädellä, Wippee´s Snowbird "Houska" keskellä ja Goldilock´s Androgum "Tuittu" oikealla. Houskan ja Tuitun tunninstaa erilaisesta kuviosta: Houskalla on valkoiset kasvot, Tuitulla on laikku kasvoissa, ja Tuitulla on valkoinen panta niskassa. Se on myös vielä isompi kuin poikaset.

Houska ja Muhvi

Houska vasemmalla, Tuittu ylhäällä ja Muhvi

Muhvi ylhäällä vasemmalla Houskan vieressä, Tuittu edessä

Muhvi ja Tuittu, Houska on selätetty

Inu kertoo lomasta

Kissanäyttely Surok Helsingissä 26.7.2014 ja lähipäivät

"Heippa kaverit! Mulla on ollu iha kiirettä! Nymmä aattelin kirjottaa teille tästä parista viikosta, kun on tapahtunu kaikenlaista kivaa.

Ekaks. Oli taas näyttely. Mut se oli silleen erilainen kun viimeks, et me lähettiin sinne jo edellisenä päivänä. Kyllä mä niistä kamppeista tiesin, että näyttelyyn me mennään, mut me päädyttiinkin semmoseen isoon taloon keskelle mettää. Siellä oli pari kivaa tyyppiä ja kauheesti rallitilaa! Supersankari oli kans mukana ja mama ja papa. Nää tyypit tykkäs meistä ja mäkin tykkäsin tyypeistä, mut enemmän mä tykkäsin siitä ku siellä pääsi silleen ympäri. Niinku keittiö-olkkari-eteinen-keittiö-olkkari-eteinen... Mä leikin batmaniä. Mä olin tidi-tidi-tidi-tidi tidi-tidi-tidi-tidi BÄTMÄÄÄN ja viuhahtelin salaman nopeudella. Se oli ihan loistopaikka. Siellä oli mulle kuningastuoli.

Sit oli se näyttely. Supersankari jäi niille tyypeille hoitoon, ja kuulemma oli hepuloinu niitten kaa siellä iha onnessaa. Mä jouduin semmosee hikiseen halliin missä oli monta sataa kissaa. Mut oli se ihan jees, ei mua yhtään jännittäny tai mitää. Sai sturdissa olla rauhassa ja sylkyssä kattella. Mä näin tosi monta tyyppiä jotka lukee mun blogia! Melkein kaikki lukee mun blogia! Mua vähä ujostutti se julkisuus siellä. Ja sit mä näin -uulalalaa- maailman kaikkeuden kauneimman tyttökissan! Sen nimi on Hafta. Mä pääsin maman syliin ja sain moikata Haftaa, ja mun piti sanoo sille jotai tosi kaunista. Mä mietin niinku kaikki iskurepliikit läpi kahen sekunnin aikana ja kun mä avasin mun suuni, ni mä sanoin "SHÄÄÄ". WHAT?! Ei sen niin pitäny mennä! Voi taivas mua hävetti. No mitäs mä nyt sit siinä muuta pystyin enää tekemään, ku toistamaan tän sähähdyksen, et niinku oikeesti mä vaan mukamas olinkin aikeissa näyttää mun urhoollista miehisyyttäni sille. Tää ei nyt menny iha niinku strömssössä. Toivottavasti Hafta ei muista tätä, kun nähään seuraavan kerran.

Niin sit se tuomari tsekkaili mua. Ja mä olin tosi komee sen mielestä, mut pahus kun semmone ötö pisti mua just edellisenä päivänä nenukkaan ja mun kuono oli ihan turvoksissa, ni en mä sit voittanu kaikkia. Sain mä semmose ruusukkeen.

Oltiin siellä kyläpaikassa toinenkin yö. Sit kotimatkalle lähettiin ihan väärään suuntaan jonneki Lohjalle. Siellä oli taas kyläpaikka, ja siellä oli kaks Supersankarin näköstä koiraa, ja niistä toinen haukkukitisi, kun se ois halunnu olla Supersankarin kaa, mut niit ei päästetty moikkaamaan. Ni mua jännitti siellä kauheesti, kun se piti ääntä. Sit mä sain kyl moikata niitä koiria. Se toinen oli väärän värinen. Ja sen nimi oli Kisu! En mä oo rasisti tai mitää, mut Kisu nimisessä koirassa on pakko olla jotai häikkää, ni musta saatii vaa tämmöne kuva ku katoin sitä koiraa:

Käytiin me toisessakin kyläpaikassa, siellä mä vaan nukuin nojatuolissa. Sit mentiin kotiin ja seuraavana päivänä lähettiin mökille. Matkalla käytiin taas kylässä, siellä oli semmone mini-ihminen, joka ei yhtään osannu silittää mua oikein. Piti vähä väistellä sitä. Mökillä mulla oli taas kova homma saada Sissi leppymään. En kertonu sille Haftasta mitää. Siiri oli siellä kans. Siiri on old lady, sillä on semmonen arvovaltainen hehku kahen metrin päähän, ni mä aina pyöräytän itteni lattialle sen eteen. Mut Sissi on ihan erilainen, sitä mä yritän saada leikkimään. Se ei raukka osaa.

Siellä mökillä oli pihalla semmone hauskane koppi, missä oli makkari, keittiö, olohuone kaikki metrin päässä toisistaan. Ja sit kun me mentiin seuraavana päivänä kotiin, niin se koppi oliki meiän pihassa!!? Sit oli semmosta armotonta pakkaamista ja mä aattelin, että nyt ollaan kyl vähä kauemmin pois kotoota.

Asuntovaunureissu 30.7-7.8.2014 Itä-Suomessa

Me lähdettiin reissuun. Siitä vois kertoo niinku koko kirjan, niin mä kerron vaan näitä pääjuttuja. Noin tiivistettynä me ajeltiin jotain itärajaa merenrantaan asti ja mökin kautta pois. Mä ja Supersankari saatiin lenkkeillä joka paikassa missä pysähyttiin, näin hirveesti kaikkee niinku stiljoona heinää ja muurahaisia! 

Eka me käytiin Tupulla. Tupu oli kauheen iso ja sillä oli tosi tuuhea turkki. Mua vähän jännitti nähdä Tupu, mutta Tupu oli kiltti. Sitten siellä oli semmonen supersankarishibakoira, Kinsei. Kinsei oli ihan ok. Samoin se Nelli. Mut sillä oli huiskahäntä.

Tupun luota me mentiin jonnekin Kolille. Siellä mut laitettiin reppuun ja käveltiin Kolin huipulle. Siellä oli kamalan jännittävää ja avonaista. Sitten sieltä mentiin Akkakolille, missä ei ollut enää niin jännittävää, ja sieltä mä sain kävellä itekseni alas. Mä kävelin tosi reippaasti, ja ihmiset pysähtyivät ihmettelemään meitä - mua ja Supersankaria.

Me oltiin yötä siinä kopissa. Oli hirmuinen ukkosmyrsky, mut en mä semmosta pelkää. Menin kumminkin papan kainaloon. Seuraavana päivänä me käytiin Lieksassa. Sielläkin lenkkeiltiin erilaisissa paikoissa.

Käytiin tirppatornissa kattomassa tirppoja

Ouh mun nenukkaparka yhä turvoksissa!

Sitten me oltiin Ruunaan koskilla yötä. Maman mielestä se koski oli joku hienoin ikinä, mut mä en kyl tykänny. Liikaa vettä. Sielläkin lenkkeiltiin, mut laitoin Norin hoitamaan tän kameran eessä oleilun.

Tältä näyttää kun mä kävelen. Tosin yleensä näkyy vaan Supersankarin takakintut.

Ruunaalla kun lenkkeiltiin, niin mulle tuli armoton pisuhätä. Mä mäymäymäy, että keksisivät tyypit nyt hiekkaa jostain mulle, kun siellä oli vaa varpukasveja! No ei niillä ollu hiekka-astiaa lenkillä mukana, mitä huolimattomuutta! Sitten -huoh- mun oli ihan pakko käydä elämäni ensimmäisellä puskapissalla. Ja mama kehui mua että hyvä poika, voi äääää. Äkkiä pois. En ees peitelly.

Kopissa on semmoset siniset verhot. Mä menin sen verhon taa, ja sit se repes niin että mä tulin siitä verhosta läpi! Musta se oli kauheen hauskaa, mamasta ei niinkään. En saanu mennä sinne sit enää. Menin kumminki.

Ruunaalta mentiin Patvinsuon kansallispuistoon, oltiin yötä. Siellä Norilla oli vähä jalka kipee ja masukin pipi, kun meiän jääkaappi hajos ja sen ruoka ehti mennä huonoksi. Sille ostettiin kyllä uutta ruokaa, mut se ehti syyä sitä vanhaa. Mun ruuat ei menny miksikään kun pakastin toimi. Niin meitä ei otettu mukaan, kun mama ja papa kävi kahestaan kävelemässä. Ne oli uinu jossain suorantaisessa, kirkasvetisessä ja hiekkapohjaisessa järvessä. Me päästiin vaan pikkukävelyille. Mut tän koko reissun aikana lenkkeilin kyllä enemmän ku koko elämäni aikana tähän asti!

Käytiin suolla.

Isäntä ja minä

Sitten ajettiin, käytiin tsekkaamassa Ilomantsin västäräkkitarjonta ja viihdytin siellä ihmisiä söpöydelläni, sit oltiin Kiteellä yötä. Kiteellä mama ja papa kävi eläinpuistossa. Me ei päästy sinne. Mutta sit me mentiin Punkaharjulle. Se oli ihan hieno paikka. Ja siellä oli paljon kivoja mustikan varpuja, minkä alle oli kiva sukeltaa.

Ootteks nähny kenelläkää muulla näi pitkää häntää?

Yöpaikka oli myös hieno, ja siellä Nori oli vapaana kokoajan ja juoksenteli onnellisena, kun siellä ei ollu ketään muita. Mä olin narussa tai sturdissa, eli siinä mun punasessa uudessa häkissä. Me paistettiin lettuja ja kananmunia ja papa soitti mandoliinia ja meillä oli kivaa! Oltiin myöhään ulkona. Mama otti paljon kuvia.

Tässä kuvassa meni perhonen ohi. Mama sano, että ois pitäny olla jotkut teltan kiinnitys kepit. Oisko sen perhosen saanu niillä kiinni?

Seuraavana aamuna mä olin taas sturdissa ulkona, ja Supersankari oli ilman narua tai mitää. Mama meni käymään kopissa tekeen leipää, ja mä aattelin sit, et kai mäkin voin vähä jalotella. Vetäsin vaa sturdin vetskarin auki ja tulin pihalle sieltä. Oli kivoja heiniä siinä lähellä mitä mä sit nuuskutin, kun mama huomas mut ja tuli lepertelemään. Se mulle ilosesti lirkutteli, silitteli, mut sit se koppas mut syliin ja törkkäs takas sturdiin!? Sen jälkeen ne laitto sit aina semmoset lukot, etten mä päässy poikkeen sieltä!

Loppureissussa oli aika paljon semmosii juttui, mihin me ei Norin kaa päästy mukaan, niinku joku Imatran koskinäytös. Kuulemma en ois tykänny siitä. Njaa... Saimaan kanavalla me käytiin jossain sivuhaarassa kävelyllä. Sit etittiin yöpaikkaa iha hirveen kauan, ja päädyttiin semmoseen mettään. Piti päätyä merenrantaan, mut ei päädytty ku siellä oli joku rajavartiolaitos.

Käytiin Haminassa ja Kotkassa. Kotkassa oli kivat merenrantapaikat, mut hirveen kuuma!

Tässä mulla on hirveen kuuma

Siellä Kotkassa oli semmone tyyppi, joka huus jo kaukaa, et voi mite kaunis kissa! No sehän on normaalia, kaikki mut huomaa. Mut tää tyyppi pelkäs kuollaksee kissoja! Silti se halus tulla varovasti silittämään mua, kun mä oon niin komea. Mä olin ihan kiltti sille.

Sitten mentiin Kouvolaan, siellä mama ja papa kävi kylässä jonkun Allergian luona, sinne me ei päästy. Mut sit toiseen paikkaan päästiin, siellä oli iso piha missä hengailtiin ja mua rapsuteltiin. Siellä oli sit näitä shibakoiria taas, kolme kappaletta, mut ne ei hengaillu meiän kanssa.

Seuraavana päivänä me mentiin mökille, ja siellä Sissi leikki mun kaa! Oikeestaa ekan kerran se suostu vetää kunnon rallia pitkin mökkiä. Se alkaa pikkuhiljaa oppia näitä leikkejä.

Siirille oli ostettu uudet matot, mihin se maastoutuu hyvin.

Me oltiin mökillä yötä ja sit tultiin kotiin. Kotona mä menin suoraan takas mun kuljetusboksiin ja vedin oven kiinni perässäni, kun mun mielestä oltais voitu vielä reissailla lisää! Oli niin kiinnostavaa nähä kaikkia paikkoja. Ja mä tykkään olla autossa ja mama tykkäs kun mä osasin olla nii hieno kissa koko reissun ajan. No tottakai.

t. Inu"

PS. Mama käski lisätä vielä, että meiän blogi on ollu ny olemassa 4kk ja meillä on 4000 käyntikertaa, mikä on mun mielestä aika hienosti! Tuhat kertaa kuukaudessa joku seilailee mun blogia!