Uusi vuosi

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! :)

Vuoden vaihtuessa on kiva katsoa hieman mitä mennyt vuosi piti sisällään, ja mitä mahdollisesti on odotettavissa uudelta vuodelta.

Sora joulutunnelmissa. Tämän postauksen kuvat on kaikki joulun tienoilla otettu mökillä.

Tässä kuvassa laatu vähän kärsi, mutta ihana tilanne. Inu heiluttelee koristepalloja ja Sora tekee sille kurre-temppua.

Inullakin on joulufiilis.

Vuonna 2015 luonnollisesti keskityttiin paljon siihen, että Sorasta tulee kunnon koirakansalainen. Paljon tehtiin, nähtiin ja koettiin. Kiristeltiin hermoja, venytettiin pinnaa, saatiin aikaan tuloksia asioissa, joiden kanssa nähtiin kuukausia vaivaa. Soran ensimmäinen vuosi oli rankka, voisin sanoa että yllättävän rankka, koska se on koirana niin erilainen kuin mun aikaisemmat shibat. Jokaisen pennun kanssa saa nähdä vaivaa sosiaalistamisen ja kaiken uuden opettelun kanssa, mutta Soran kanssa on kyllä ollut kärsivällisyys koetuksilla moneen kertaan enemmän, kuin mitä vaikkapa Namin kanssa koko Namin elämän aikana.

Haastava, mutta palkitseva vuosi. Sora on edelleen nuori, teini-ikäinen ja rajojaan koetteleva kakara, mutta kunnon koirakansalainen siitä on tullut. Niin monessa asiassa ollaan onnistuttu, että kyllä ylpeä olen sekä koirasta, että vähän myös itsestäni. Luovuttaa olisi voinut monta kertaa, mutta sitä ei tapahtunut. Sora on kasvattanut mun kärsivällisyyttä kuluneen vuoden aikana, ja se on valtavan hyvä juttu.

Mökillä sai olla tilanpuutteen vuoksi sängyssä. Sora kokeili sitten kotonakin että josko täälläkin, mutta ei.

Edelleen Soran kanssa on toki siis paljon tehtävää. Eilen se sai aivan järjettömän huonon idean.  Se kävi lenkin jälkeen tuttuun tapaan naapureilla leikkimässä ja löysi niiltä noutajilta jääneen luun. Ja karkasi mehtään sen luun kanssa! Eikä tullut takaisin. Eka kerta ikinä, kun pois päin kävely ei saanut sitä kääntymään, vaan sinnepä meni ja katosi. Markus meni perään ja mä olin lähdössä naapurin ja koiran kanssa sitä etsimään, kun se sitten iloisesti kirmasi takaisin. Make oli saanut sen kääntymään kun se oli pysähtynyt syömään luuta ja se oli sitten hoksannut palata polkua kotiin päin. Kehuin kun tuli, ja sai vielä sisälläkin superherkkua, vaikka oikeasti olis voinut rukkaset siitä vääntää. Me lähdettiin sitten käymään kaupoilla, ja kun tultiin takaisin niin näky oli ihan järkyttävä. Sora oli oksentanut SEINÄÄN yli metrin korkeudelle, kahdelle matolle ja lattioille. Oksukasoista löytyi sulamattomia herkun palasia, jollaisia Sora on ennen syönyt nätisti, mutta nyt jättänyt purematta ja tuollaisena ne olisivat varmaankin saaneet tukoksen aikaan. Sora rauhoittui heti kun me tultiin, ja se oli saanut oksennettua kaiken ulos, eli tukosta ei päässyt syntymään. Onneksi, olin kyllä loppujen lopuksi helpottunut ensinnäkin siitä, että sen elämän ensimmäinen karkureissu päättyi hyvin, ja että tukokselta vältyttiin. Tänään haettiin Ikeasta uusi matto. Ja aloitettiin Soran palkkaaminen jokaisesta sisälle tulosta, jotta moiset karkailureissut jäisi jatkossa tekemättä. Eli vaikka tultaisiin narussa sisään, niin eteisessä odottaa joku superpalkka.

Jäällä oli niin liukasta, että lenkkeillä ei voinut. Käytiin muutama kuva ottamassa.

Ja aina käpy suussa

Lunta ei ollut, mutta nätti sää muuten.

Valitettavasti myös eläinlääkärikäyntejä kertyi vuoden aikana, laskeskelin että peräti 26 kertaa käytiin lääkärissä. Joo, ihan oikeasti, kaksikymmentäkuusi. Keskimäärin joka toinen viikko. Ja jotkut käy vaan rokotuksilla kolmen vuoden välein... Noh, näihin sisältyy toki siis Norin 5 laserkäyntiä ja muut loppuajan hoitokäynnit, joita keväällä kertyi ennen kun Nori muutti taivaaseen. Samoin Soran selkälihaksen revähtäminen sai meidät käymään 5 kertaa laserhoidossa. Sora myös röntgenkuvattiin kahdesti ja hampaiden kiilleongelmaa hoidettiin pari kertaa. Ensimmäisten juoksujen jälkeen Sora sai virtsatietulehduksen, joka vaati kahdet antibiootit ja siinä kertyi myös muutama käynti. Nyt valitettavasti kävi niin, että Sora sai toistenkin juoksujensa jälkeen tulehduksen ja söi siihen antibiootit. Loppuviikosta katsotaan kontrollinäyte, että onko tulehdus saatu kuriin vai vaatiiko se vielä uutta kuuria. Sora oli pari päivää sisällä rauhallinen ja hiljainen, ei kitissyt mistään asiasta ja kun sitten näin yhden eritetipan, niin vein sen lääkäriin. Soralla oli runsaasti struviittikiteitä ja se oli tosi kipeä, vaikka mitään muita oireita ei ollut kuin että se käyttäytyi kuin normaali aikuinen koira, oli siis sisällä hiljaa ja tuli jopa kutsusta naapurista kotiin (erittäin epäsoramaista...). Kipulääkkeiden jälkeen Sora taas kirmaili normaalisti. Nyt sillä on valeraskaudesta johtuvaa rauhallisuutta, mutta toivon että tulehdus on jo voitettu. Sen saan tietää loppuviikosta. Koska Sora on näin herkkä saamaan tulehduksen ja se on vieläpä toistamiseen näin kavalan vähäoireinen, niin Sora tullaan steriloimaan heti kun/jos varmistuu, että se ei ole minusta jalostusyksilö. Eli kun sen viralliset lonkkakuvat on otettu ja jos lonkat eivät kasvun loputtua ole tiivistyneet, tai sitten pentujen jälkeen, jos sattuu käymään niin onnellisesti että nuo lonkat vielä tiivistyy. Edelleen ne lonksuu kuuluvasti.

Inu on onneksi ollut terveenä koko vuoden (ja koko elämänsä), eikä sillä ole muuta kuin pieniä kohellusjälkiä. Aina joku rupi jossain, kun sattuu ja tapahtuu. Ne eivät onneksi ole ikinä tulehtuneet tms. Tällä hetkellä Inulla on toisessa etujalassa pieni muisto palovammasta, jonka se sai saunan lauteiden alla kuumasta vesiputkesta. Siihen ei ole vielä kasvanut turkki kunnolla takaisin, mutta siisti se on.

Kesken painin tuli väsy takkatulen lämmössä. Inu halaa Soraa.

Inun pentuprojekti toi oman jännityksensä viime vuoden alussa. Nyt sen muksut ovat jo aika isoja kissoja :) Toivon joskus näkeväni niitä, Ludo on ainut jonka olen livenä tavannut. Inu ei käynyt viime vuonna näyttelyissä, koska järkevän matkan päässä ollut näyttely osui juuri näihin pentutohinoihin, ja muihin sopiviin näyttelyihin tuli esteitä. Kissanäyttelyitä aika vähän järjestetään täällä päin, ja pitkät matkat ei oikein innosta mua, ellei niihin saa ynnättyä sitten jotain muuta mukavaa, kuten kaukana asuvilla ystävillä vierailua. Nythän Inu on minun nimissäni, eli kasvattaja ei enää ilmoita sitä näyttelyihin. Ja jos Inu menee näyttelyyn, niin se osallistuu kastraattiluokkaan. Voi olla, että yritämme osallistua tänä vuonna ISROK:in näyttelyihin. Olisi mielenkiintoista nähdä miten Inu reagoi - onko kastrointi muuttanut käytöstä näyttelytilanteessa. Inun kastroinnista on nyt puolisen vuotta, ja (kuten kasvattaja meille kertoi) sen vaikutus on alkanut näkymään vasta nyt. Inuhan ei kollitellut millään tavalla, joten suurta muutosta ei ole ollut odotettavissa. Siitä on kuitenkin tullut vähän läheisempi, se kehrää enemmän ja hakeutuu enemmän siliteltäväksi. Ja se haluaa kovasti hoitaa Soraa, varsinkin pestä Soran korvia. Sora taas haluaa lähinnä painia, ja sitten Inulla menee hermot ja se ottaa kaksin käsin kiinni Soran päästä "Ja nyt pestään noi sun korvat!". Välillä Sorakin kirputtelee Inua ja nuolee sitä, mutta Inu kaipaisi sellaista selvästi enemmänkin, koska homma menee sitten aina lopulta painiksi ja Inua ärsyttää kun Soran korvat eivät ole muka puhtaat.

"Älä kuule käpälöi!"

Inun kanssa ei ole kummemmin harrastettu mitään. Muutamia temppuja on harjoiteltu, ja nyt viime päivinä Inu on vihdoin hoksannut kurre-tempun niin, että hetken jo pysyy siinä asennossa etujalat ilmassa. Inu muuten sai pari päivää sitten hiiren kiinni! Siis omassa ulkotarhassaan! Me kuultiin sisälle semmoinen tömähdys, ja kun avattiin ikkuna niin hiiri piipitti hädissään. Mentiin äkkiä ulos katsomaan, tarkoituksena estää Inua syömästä hiirtä. No meidän mestarisaalistaja vaan siis leikki hiirellä ja päästi sen karkuun. Se viipotti kiireesti tiehensä ja toivon ettei enää toista kertaa eksy Inun häkkiin...

Lenkillä

Soran kanssa harrastettiin keväällä rallytokoa ja käytiin pentukurssilla, mätsäreissä pyörittiin ja yhdessä pentunäyttelyssä. Saatiin paljon kavereitakin! Me ilmoittauduttiin rallytokokurssille, jonka olisi pitänyt juuri alkaa, mutta kurssi valitettavasti peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Se saattoi kuitenkin olla ihan hyvä juttu, koska nyt olen ilmoittanut Soran ensi viikolla alkavaan Dobon Recovery ryhmään. Odotan sitä suurella kiinnostuksella, koska kyseessä on minulle ensinnäkin aivan vieras laji (tiedän dobosta lähinnä sen, että pallon päällä tehdään lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia), ja siksi että ryhmä tuntuu juuri Soralle tarkoitetulta. Soralle jäi selän revähdyksen jälkeen oikeaan takajalkaan lihasheikkoutta ja mä kaipaan vinkkejä, miten sitä saadaan vahvistettua. Myöskin lonkkien takia lihaskunto takapäässä on äärimmäisen tärkeää. Tämä kurssi on suunniteltu koirille, joilla on erityistarpeita ja jokaiselle koiralle suunnitellaan oma harjoitusohjelma. Perusdobossa myös ohjaaja kuntoilee, mutta mulla on ihan riittävästi kuntoiltavaa tämän pallomasuni kanssa, joten sekin on hyvä että tällä kurssilla keskitytään nimenomaan koiraan. Kurssi toteutetaan yhteistyössä fysioterapeutin kanssa. Ja kaiken lisäksi se järjestetään uudessa hallissa, joka on melkein meidän naapurissa eli jos vaan itse pystyn lenkkeilemään, niin Sora saa kätevästi alku- ja loppuverryttelytkin tuossa matkalla. Eikö kuulostakin hyvältä? Toivottavasti kurssi vastaa odotuksiani :)

Norin pois lähteminen toukokuussa oli yksi käännekohta paitsi viime vuodessa, niin mun koko elämässä. Olen yhä kiitollinen siitä, että Nori sai olla mun kanssa niin pitkään, ja jätti valtavasti ihania muistoja. Ikävä on, mutta toisaalta Nori oli niin kiinteästi osa minua, että se ja sen elämän opetukset kulkee aina mun mukana.

Tähän kuvaan kuuluu sellainen innostunut pieni kippurankeikutus!

"Anna se jo!"

"Jee käpy"

Vuoden kohokohta oli meidän matka Norjaan. Ai että siellä oli hienoa! Ensi kesänä jää pitkät reissut tekemättä, mutta tuota matkaa on kiva muistella. Teen parhaillaan Ifolor-kuvakirjaa viime vuodesta ja fiilistelen hyviä muistoja.

Mulla meni viime vuodesta käytännössä puolet oksennellessa ja sama taitaa jatkua vielä pari kuukautta, kun kerran näin pitkään ollaan tässä suossa rämmitty. Raskaus on ollut iloinen asia, mutta olotila pääosin kyllä aivan kamala. Inu ei edelleenkään taida tietää tästä asiasta yhtään mitään, mutta Sora on erittäin liikuttavasi mukana tässä.

Olimme joulun tienoilla viikon verran vanhempieni mökillä ja siellä oli parhaimmillaan neljä alle 4-vuotiasta lasta. Sora oli aivan elementissään, kun sai pussailla 9kk ikäistä tyttöä ja tuoda 2-vuotiaalle pojalle palloa heiteltäväksi. Koko sinä aikana, kun mökillä oli lapsia ja sitä hälinää, niin Sora ei kitissyt kertaakaan. Se oli tosi onnellinen kun sai seurata pieniä. Mä uskon, että meidän elämä Soran kanssa ei ainakaan hankaloidu kun vauva syntyy, vaan todennäköisesti vain helpottuu. Sora on odottanut mun vauvaa puolet elämästään, ja tulee taatusti rakastamaan sitä koko sydämestään. Toki tiedän, että vahtia täytyy ettei Sora vahingossa saa mitään pahaa tehtyä, mutta olen kyllä hyvin luottavaisin mielin että sillä ja vauvalla tuskin tulee olemaan mitään ongelmaa. Sora varmaan toimii itkuhälyttimenä ja ulkona päiväunivahtina. Toki vauvan tulo sitten rajoittaa varsinkin ensikuukausien aikana esimerkiksi mun lenkkeilyä suuresti, joten mä luulen että hoitoapua kaivataan jotta Soran energiamäärä saadaan purettua. Alustavasti olen hoitajaa jo kysellytkin. Mä pystyn vielä lenkkeilemään, mutta raskaudesta johtuva nivelten löystyminen (joka siis koskee kaikkia niveliä) tuo oman haasteensa nyt tän vatsan lisäksi. Kerran olen portaissa kaatunut kun nilkka muljahti, siitä selvittiin säikähdyksellä, mutta esim. metsässä yksikseen rämpiminen on nyt vähän kyseenalaista.

Sora ja vauva leikkii siilillä

Helmikuun lopun jälkeen meillä ei ole mitään suunnitelmia, koska vauva tekee arjesta sitten sellaista kuin tekee. Toivon, että kesällä päästäisiin Soran kanssa virallisiin näyttelyihin (riippuu tietysti myös minkälainen turkki Soralla on jne). Ja sitä rallytokoa haluan jossain vaiheessa päästä jatkamaan. Soran kanssa puuhailu ja lenkkeily tulee varmasti olemaan mulle sellainen oma juttu siihen vauvan hoidon keskelle. Kummempia suunnitelmia meillä ei ole tälle vuodelle. Sora täyttää lokakuussa kaksi vuotta, mikä tarkoittaa että sen jälkeen se pääsisi mukaan kaverikoiratoimintaan, johon mun on tarkoitus se viedä. Syksyyn on kuitenkin niin pitkä aika, että mä en osaa sinne asti ajatella. Toinen koirakin on tulossa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta ei nyt vauvan kanssa samaan aikaan.

Ajattelin muuten opettaa Soralle että tuo pyynnöstä puhtaan vaipan vauvalle (kestovaippoja aiomme käyttää ja niitä on hamstrattu iso korillinen). Sora saisi olla näin osallisena hyvinkin arkisessa toiminnassa. On hirveän tärkeää, että koiraa TAI KISSAA ei syrjitä millään tavalla, kun vauva syntyy, vaan ne saavat olla mukana vauvan hoidossa ja muutenkin arjessa. Korostus kissalle siksi, että edelleenkään kissojen asema ei ole yhdenvertainen koirien kanssa, eikä kaikki ymmärrä että kissaa voi kouluttaa ja kohdella niin kuin koiraakin. No okei Inu ei tuo vauvalle vaippaa, koska se on sille fyysisesti mahdotonta, mutta se varmaan tykkää olla mukana kylvettämässä vauvaa ja se sille sallitaan. Aloitin vaippakoulutuksen Soralle eilen. Naksutin toimi hyvin, ja ihan yllätyin kuinka nopeasti Sora hoksasi itse mitä pitää tehdä. Ensin naksaus tuli pelkästä vaipan katsomisesta, sitten vaipan tökkäämisestä. Kaksi lyhyttä koulutustuokiota oli eilen ja Sora oppi menemään lattialla olevan vaipan luokse tökkäämään sitä. Tänään jatkettiin, mulla oli noin 30 herkkua ja niillä Sora ensin noin 5 kertaa tökkäsi vaippaa. Sen jälkeen se ei enää riittänytkään, vaan vaippa piti ottaa lattialta suuhun ennen kun tuli naksaus ja palkka. Ja kun se sujui niin hyvin, niin lopulta vaippa piti ojentaa lattialta mun käteen. Tämän jälkeen leikittiin ja kehuttiin hurjasti (Sora palkkautuu parhaiten leikistä). Lopetin tuokion ja vein vaipan paikalleen hyllyyn. Sorapa päätti sitten itse sen sieltä noukkia ja antoi sen mulle käteen, jolloin sai sitten piippapallotuokion noin omatoimisesta suorituksesta. Musta on aina yhtä hienoa nähdä miten hyvin koira (tai kissa!) oppii, kun sen antaa itse pähkäillä mitä siltä toivotaan. Sora myös kestää toistoja hyvin, mutta pidän tuokiot silti aina ihan lyhyinä. Tavoitteena mulla oli tälle päivälle, että se ottaisi vaipan suuhun - ei suinkaan että se hakee sen hyllystä mun käteen! Hyvin siis oppii, nyt vielä lisätään sitten käskysana, kasvatetaan matkaa ja opetetaan että sieltä hyllystä se vaippa löytyy. Pitää vaan laittaa sitten aina vaippa valmiiksi imuineen kaikkineen, koska Sora ei ehkä itse ala niitä kestovaippapaketteja väsäämään ;)

Loppuun Inun kuvia:

"Mutta mitä tapahtui järvelle?!"

"Isi, järvi puuttuu!"

"Ei täälläkään!"

"Nyt menee oudoksi, me kävellään vetten päällä."

"Olipa tosi hupsu järviseikkailu!"

"Laita mami nyt ees joku parempikin kuva."

Inun ja Soran kuvia

Kuvia koiran ja kissan välisestä ystävyydestä :) Ja Inun kuvia joulukuun ajalta. Muistakaa käydä katsomassa Facebook sivumme, siellä on lisää mukavia kuvia!

Joulukalenteri

Ajattelin piristää meidän Facebook-sivua "joulukalenterin" merkeissä. Klikkaa itsesi Facebookiin, tykkää meistä ja näet 24 kuvaa Soran/Inun arjesta jouluun saakka :) Nämä kuvat eivät päädy blogiin, vaan haluan nimenomaan vähän saada tuota meidän Facebook sivua aktiivisemmaksi.

Siispä tänne:
https://facebook.com/kennelkitsuneno

Edistystä?

Ehkäpä mä nyt uskallan tehdä tämän postauksen, vaikka aikaisemman kokemuksen perusteella on hyvinkin todennäköistä että tässä asiassa tulee sitten heti huomenna takapakkia... :D

Blogissa on useampaan kertaan tullut todettua, että Sora kitisee. Ja paljon. Nyt kitinä on kuitenkin alkanut vähenemään, ja Sora on alkanut rauhoittumaan, kenties ihan jopa aikuistumaan! Kivinen tie tämä on ollutkin ja tulee vielä olemaankin. Tällä hetkellä asiaan tuo oman lisähaasteensa Soran toiset juoksut. Nyt on reilu viikko juoksuja takana, ja ensimmäisen viikon Sora oli ihan selvästi kipeänä, vatsakin oireili. Silloin myös kitinä oli jotain aivan järkyttävää, kun Soran elämä oli niiiiiin kurjaa, ja sitten tuli vielä semmoset housutkin! Juuri ennen juoksujen alkua oli kunnon pohjanoteeraus. Mulla on tapana jättää Sora huomioimatta, jos se kitisee, enkä tee -mitään- mitä se haluaa mun sillä hetkellä tekevän. Noh, tuli se kaunis aamu jolloin Sora kävi tarhassa ja huomasi, että on satanut kunnolla lunta. Ja sitten se halusi lenkille leikkimään lumihankeen, joten päätti yrittää hoputtaa mua lähtemään. Yritti sitten yli 2,5 TUNTIA. Mä olin jo välillä ihan varma, että sinä päivänä ei lenkille päästä, koska mä en vinkuvan koiran kanssa lähde. Sora oli käynyt tarhassa tarpeillaan, joten hätä sillä ei ollut, se vaan halusi lenkille. Sitten lopulta se lötsähti sohvalle, odotti että mä laitoin ulkovaatteet päälle, istui nätisti eteisessä kun laitettiin hihna ja päästiin lenkille - tehtiinkin oikein pitkä lenkki ja Sora nautti lumesta sydämensä kyllyydestä. Koville otti, kieltämättä. Tämä ehkä näin konkreettisena esimerkkinä vähän valoittaa sitä asiaa, mitä tarkoitetaan shibojen jääräpäisyydellä ja sillä, että omistajalta voidaan vaatia pitkää pinnaa. Mulla ei sitä kärsivällisyyttä luonnostaan ole, mutta shibat on kyllä kouluttanut tässä asiassa hyvinkin paljon. Sora on jopa shibaksi välillä todella periksiantamaton ja koettelee kyllä mun hermoja vielä moneen kertaan.

Kamalat housselit ja uusi jouluvalo

Näyttää shibalta kun turkki alkaa tulla takaisin :) Lumi on kyllä jo sulanut pois.

Mä olen yrittänyt miettiä miten voisin etukäteen helpottaa meidän tulevaa vauva-arkea. Mitä kaikkea Soran olisi hyvä osata jo ennen kun vauva tulee?

Ensinnäkin meidän aamupäivät on nyt erilaisia kuin ennen. Mä en enää aamulla ensimmäisenä lähde lenkille Soran kanssa, vaan meidän aamut on rauhallisia ja lenkille lähdetään vasta puolen päivän maissa. En mä pysty vauvankaan kanssa minnekään lähtemään kiireellä, joten ainakin tämä asia Soran pitää sisäistää. Tämä tarkoittaa sitä, että Sora on nyt opetellut tarhailemaan. Ja se on nyt vihdoin alkanut sujumaan! Sora on alkanut viihtymään ulkona, ei toki pitkiä aikoja, mutta se leikkii siellä itsekseen tai vaan hengailee. Yleensä noin 10-15min pätkiä, mutta pisimmillään on ollut jopa 40min (Tosin kävi siinä välillä sisällä. Meni lunta nenään ja piti hädissään juosta mamin luokse sisälle nenää niistämään, ennen kun pystyi menemään takaisin lumileikkeihin). Sora käy tarhassa siis aamulla jopa pissalla, mikä on ollut mulle aivan valtava riemun aihe, koska Sora ei moiseen saavutukseen kyennyt moneen kuukauteen.

Lenkiltä tuleminen sujuu nykyään niin hyvin, että siitä mä olen kovinkin ylpeä. Sora jää eteiseen odottamaan, että mä otan rauhassa käytävän puolella ulkovaatteet pois. Toki kun vauva tulee, niin sekin hoidetaan ensin sisäkuntoon, ennen koiraa. Sitten kun mä olen valmis, otan Soralta lenkkikamppeet pois ja kuivaan tassut, eikä Sora edes yritä niillä kuratassuilla tulla eteisestä pois, vaan odottaa täysin rauhallisena.

Päivän ensimmäiselle lenkille lähtemisen siirtymistä Sora edelleen protestoi, ja aamupäivät se kitisee vaihtelevissa määrin. Lenkille kuitenkin päästään lähtemään, eikä toista 2,5 tunnin sessiota ole enää ollut. Välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa. Tämä on kuitenkin nyt oikeastaan viimeisimpiä tilanteita, joissa Sora kitisee, ja uskon että tästäkin vielä joskus hamassa tulevaisuudessa päästään. Toinen tilanne, jossa Sora kitisee, on mun vessakäynnit - joo kyllä. Sora pahimmillaan ulvoo oven takana, ei puhettakaan että voisin vessassa olla omassa rauhassa. Soralle jäi todella voimakkaasti mieleen mun raskauspahoinvointi, joka oli pahimmillaan päivittäistä. Ja kun vessaan oli juostava, niin siinä ei tosiaankaan ehtinyt ovea kiinni laittaa (jos edes ehti sinne vessaan asti), joten Sora oli sitten aina pöntön reunalla tsemppaamassa, ja Inu toisella puolella ihmettelemässä mitä sieltä tulee... Vaikka mä en joudu enää edes viikottain yökkimään, niin Soralla on silti traumat siitä, kun olen välillä ollut tosi huonossa kunnossa vessan lattialla, joten se ei oikein luota siihen että mä pärjään ihan hyvin. Mutta, eiköhän tämäkin asia pikkuhiljaa korjaannu, kun vessassa käynti ei ole enää niin dramaattista.

Elämä on niiin kurjaa ja niiin noloa kun mami ottaa pöksykuvia

Näiden kahden asian lisäksi Sora ei juurikaan enää kitise. Ja sen täytyy tarkoittaa aivan valtavaa edistymistä, koska välillä kitinää on ollut niin monta kertaa päivässä. Toki kun kitinää edelleen päivittäin on, niin sitä edistystä ei meinaa aina huomata, kun helposti keskittyy niihin asioihin mitkä eivät vielä suju. Se edistymminen on kuitenkin tapahtunut pikkuhiljaa. Mä en enää edes muista milloin Sora olisi viimeksi kitissyt sen takia, että olisi ollut ylikierroksilla Inun kanssa riehuessa. Niiden leikit on nyt tosi ihania katsella, painivat yhdessä. Inu juoksentelee sitten itsekseen, mutta Sora ei mene mukaan, eikä kiihdy Inun leikeistä. Nyt onnistuu jopa vuorotellen huiskaleikit, niin että leikin Inun kanssa ja Sora odottaa omaa vuoroaan. Tämäkin on kiva juttu, ettei tarvitse aina laittaa Soraa tarhaan odottamaan kun Inun kanssa leikitään.

Otin viime viikolla eläimistä kuvia joulukortteihin. Laitan jokusen sitten tänne lähempänä joulua :) Tässä muutama Inun ulkoilukuva, siitä oli kyllä todella vaikea saada joku järkevä kuva missä se näyttäisi edes puoliksi niin komealta, kuin oikeasti on. Inu näyttää kuvissa usein tosi hölmöltä.

Ilmoitin Soran tammikuun alussa alkavalle rally-tokon VOI & MES kurssille. Saas nähdä mitä siitä tämän vatsan kanssa tulee ja miten hyvä idea tämä oikein oli, kurssi kun loppuu vasta alle kuukausi ennen laskettua aikaa... Meillä on tosi ihana kouluttaja, jonka kursseilla Sora viime kevään oli, joten laitoin hänelle viestiä että mitä me oikein tehdään, kun jotain olisi kiva puuhailla ennen vauvan syntymää. Otetaan tämä kurssi kyllä tosi iisisti sitten. :) Toivon että Soran lihaksistokin on silloin jo sitten kunnossa, ja saataisiin nämä lihaskireydet unohdettua. Nyt on edelleen takajalat jumissa, sen selän revähdyksen takia, kun Sora ehti niin pitkään könkätä virheasennossa ja käytti/käyttää jalkoja epätasaisesti. Viikko sitten käytiin hieronnassa, mutta nyt on uinnista ja hieronnasta muutaman viikon tauko juoksujen takia. Minä nyt sitten itse venyttelen Soraa kotona. Kamalan hidasta on saada koira kuntoutettua tällaisesta revähdyksestä - useamman kuukauden projekti. Mutta eiköhän Sora kuntoon saada :)

Kaverikuva muutaman viikon takaa

Sora rannassa

Inu on erikoistunut mm. muovipusseihin. Se tykkää ihan älyttömästi, että sitä kannetaan muovipussissa! Aina kun tullaan kaupasta ja puretaan tavarat, niin Inu änkee itsensä pussiin.

Ymmärrettiin vihdoin hankkia Inulle oma sänky kylppäriin ;) Tuossa on hyvä kuivatella vesileikkien välissä.

Kavereita

Meillä on ollut reilun viikon elämä normaalia sosiaalisempaa, kun olen nähnyt kavereita joka päivä ja meidän sohvallakin on neljänä yönä nukkunut joku (Soran kanssa). Nyt kun en ole töissä, niin on aikaa nähdä kavereita enemmän, vaikka kyllä mä myös itsekseni viihdyn, ja välillä tarvitsenkin sitä omaa aikaa. Sitä kun ei sitten kevään jälkeen tule olemaan kovin paljoa. Kuitenkin kivaa vaihtelua nähdä tärkeitä ihmisiä välillä enemmän ja saada uusiakin ystäviä.

Ihan ällö pentu

Meillä oli viime viikonlopun kylässä 11-viikkoinen pikkuinen Eino cockerspanieli isäntänsä kanssa. Eino oli söötti ja niin pentumainen pentu kun olla voi, kompuroi isoihin tassuihinsa ja korvatkin oli melkein maahan asti. Sorasta löytyi ihan uudenlainen puoli, kun pentu tuli kylään. Ihan ensiksi Sora murisi pennulle. Se ei ole ikinä murissut koirille (tosin shibojen terveyspäivässä tuli joku örähdys jonka syy jäi epäselväksi - kaikista se on silti aina tykännyt). Sora ei ole tavannut näin pieniä pentuja oman pentuaikansa jälkeen, ja oli selvästikin hyvin hämillään tilanteesta. Eino sai tutustua meidän kotiin itsekseen sillä välin kun käytin Soraa hieman kävelyllä, ja sisälle tultua Sora halusi heti leikkiä Einon kanssa. Soralla oli välillä semmoinen pentumoodi, ja sitten yhtäkkiä pitikin olla niin aikuista koiraa että. Sora on henkisesti vielä aika keskenkasvuinen, mutta koska Eino taas oli ihan vauva, niin Soran oli vaikea laittaa itsensä sopivaan rooliin. Ollako pentu vai iso tyttö? Sora ja Eino leikkivät hyvin keskenään. Välillä Soralla meni hermot Einon naskalihampaisiin, ja välillä Eino sai pentupisteillä roikkua ongelmitta Soran poskivilloissa. Leikkejä piti valvoa, koska en ihan sata prosenttisesti luottanut siihen, että Sora muistaa koko ajan että Eino on ihan pentu, kun on itsekin vielä kakara. Eino ei tippaakaan välittänyt Soran komenteluista, oli tosi reipas ja rasittava :D Aivan kuin Sora pienenä - Sorahan ei yhtään kunnioittanut Norin irvistelyjä. Viikonloppu Einon kanssa sujui hyvin.

Inu oli aluksi Einosta kiinnostunut, mutta kun koirien leikit olivat välillä aika äänekkäitä mihin Inu ei ole tottunut, niin se näki paremmaksi pysyä omissa oloissaan. Inu myös oksensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meidän sänkyyn - ehkäpä syömänsä ruoan takia (musta tuntuu että Inu on aina syönyt samaa ruokaa, kun sattuu oksentamaan, mutta tarkkailen nyt pitääkö se paikkaansa), tai sitten sitä vähän stressasi koirien meteli. Nyt se on ollut ihan kunnossa kyllä. Muutenhan Inu ei välitä vaikka meillä koiria kyläilee, mutta tämä kaksikko oli äänekkäämpi ja riehuvaisempi, kuin yleensä täällä käyvät koirat. Viime viikolla meillä vieraili Tino collie, josta Sora sai loistavan leikkikaverin. Sora opetti Tinolle miten hiekkalaatikossa kaivetaan ulkona ja hyvät hippaleikit saatiin myös aikaan - tuloksena kaksi todella kuraista koiraa. Tino ja sen omistaja tulivat meille oikeastaan Inun takia, koska Tinon omistaja halusi tutustua livenä somaliin. Inuhan tietysti mielellään esittelee ihmisille tätä maailman parasta kissarotua :) Vieraiden tullessa Inu tulee aina moikkaamaan ja voi leikkiä, mutta ei yleensä halua rapsutuksia. Puuhailee mukana, mutta on silti aika välinpitämätön. Se on enemmän oman perheen kissa.

Mun paras ystävä oli meillä sunnuntaista tiistaihin, ja Inun ja Soran kanssa puuhailu jäi vähälle. Sen huomasi Inusta heti - jos sen kanssa ei leiki, niin se saa hillittömiä hepuleita ja juoksee pitkin asuntoa selkä kyyryssä. Sora ihmeen hyvin nykyään malttaa olla menemättä pelleilyyn mukaan, mutta vaikeaahan se on, kun toinen oikein kerjäämällä kerjää! Aika hyvin on kuitenkin nyt pitänyt se, että sisällä ei juosta. Sora on sen ymmärtänyt, mutta Inu ei. Pääasia kuitenkin, että nämä Inun hepulit eivät enää saa Soran stressitasoa nousemaan läheskään niin paljon, kuin aikaisemmin syksyllä - silloin Sora oli aivan järkyttävän kiihtynyt kun kissa juoksenteli.

Eilen tuli tilaamani paketti Zooplussalta. Teen tilauksen kyseiseen puljuun 3-4 kertaa vuodessa ja tilaan kerralla muutaman kuukauden märkäruoat ja nappulat Inulle. Tällä kertaa tilasin myös Soralle ison säkin Acanan nappulaa - oli kiva saada se eteiseen kannettuna. Lisäksi paketista löytyi joululahjalelut ja Soralle puruluita. Sora sai avata jätti-ison pahvilaatikon itse, ja aika pitkään se sen kanssa pakersikin, kunnes puruluupaketti tuli pintaan ja sitten autoin sitä saamaan sieltä yhden. Joululahjat laitoin hetkeksi tiskipöydälle, ja jossain vaiheessa havahduin olohuoneessa hirveään murinaan. Inu juoksi uusi huiskalelu suussaan muristen olkkariin Sora perässään. Oli käynyt pöllimässä huiskan pöydältä. Olin tylsä ja otin lahjan parempaan talteen joulua odottamaan. Ainakin se tulee olemaan Inulle mieleinen :D

Sora käväisi viikonloppuna Aaltotassussa polskuttelemassa toisen kerran. Uinti oli rauhallista ja Sora rentoutui hyvin - kaikenkaikkiaan taas tosi onnistunut kokemus ja Sora uikin jo aika pitkän pätkän. Seuraavan kerran on vuorossa hieronta ensi viikolla. :)

Mun valokuvausinto on aivan olematonta tällä hetkellä, joten tässä postauksessa on mun miehen ottamia kuvia Sorasta ja Einosta. Kohtapian pitäisi ottaa joulukorttikuvat Sorasta ja Inusta, saas nähdä onnistuuko mun visio siitä millään tasolla :D Mitäs muuten pidätte blogin nykyisestä taustasta?

Soran ensikäynnit Aaltotassussa

Tänne Kuopioon aukesi viime kuussa koirakylpylä, Aaltotassu. Mä odottelin tällaista paikkaa jo ennen kun Sora loukkasi selkänsä, mutta varsinkin nyt kuntoutuessaan sille tekee tosi hyvää päästä tämmöisiin palveluihin. Myös eläinlääkärimme suositteli meille uintia ja hierontaa. En ole koskaan ennen käynyt missään koirakylpylässä, joten tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta.

Aaltotassussa on mahdollista saada myös koirahierontaa. Otin yhteyttä kyseiseen paikkaan, kun mietin mikä Soran kuntoutumisen kannalta olisi kaikkein järkevintä. Sain tosi ystävällisen vastauksen ja hyvän ensivaikutelman. Varasimme hieronnan viime perjantaille. Sora oli innoissaan menossa uuteen paikkaan ja moikkasi hierojan iloisesti ulkona, missä katsottiin hieman Soran liikkeitä. Sora kääntää takavarpaita sisäänpäin, erityisesti oikeaa takajalkaa. Sen liikkeet muuttuivat ahtaaksi jo pidemmän aikaa sitten, mutta tuo varpaiden sisäänpäin kääntyminen on mielestäni pahentunut nyt lihasjumien aikana.

Sisällä kylpylässä oli innokkaita koirakavereita vastassa, ja Sora oli vähän ihmeissään. Sillä ei kuitenkaan ole ikinä ollut mitään ongelmia mennä minnäkään uuteen paikkaan, kunhan mamma on mukana, joten tämäkään paikka ei saanut muuta kuin normaalia hämmästystä aikaan. Eihän Sora ole nähnyt mitään vastaavaa: lämmin ja kostea paikka, jossa on uima-allas sisällä, pesupaikat ja kuivauspaikat ja aula jossa myytiin mm. herkkuja. Paljon uusia hajuja ja ääniä. Minä vaihdoin sisäkengät jalkaan, otin kahvia ja sitten menimme hoitohuoneeseen omaan rauhaan. Sorasta täytettiin hoitokortti johon kirjattiin sen nykytilanne. Sora läähätti alkuun miettiessään mistä oikein on kyse. Hieroja oli sen mielestä ihan huipputyyppi.

Hieroja kokeili Soran kehon ensin läpi, ja huomasi että Soran lantio on noin pari senttiä vinossa. Toinen puoli edempänä kuin toinen, ja oikea puoli himpun verran ylempänä kuin vasen. Itse en ole tällaista huomannut, enkä tietenkään ole osannut katsoakaan. Sitten Sora kellautettiin kyljelleen matolle, ja sen niveliä alettiin käymään läpi yksitellen. Sora rentoutui samantien taitavan hierojan käsissä. Oli aivan uskomatonta nähdä, miten toi aktiivinen kaveri laittoi silmänsä kiinni ja nautiskeli! Sora myös antoi palautetta koko ajan tosi hyvin. Kun osuttiin lihasjumin kohdalle, niin se joko nosti vähän kuonoa "hei siinä on kireetä" tai sitten kellahti selälleen "siellä oli jumi". Ja kun jumit saatiin auki, niin Sora huokaisi oikein syvään. :) Soran lonkista kuuluu tietyssä ravinopeudessa edelleen se lonksunta, ja sen lisäksi se välillä myös naksuu. Naksuminen saatiin nyt paikannettua kintereisiin. Nämä äänet eivät kuitenkaan vaikuta Soraa itseensä häiritsevän.  Hieronta kesti tunnin, ja lopuksi Soran lantio oli suorassa kun jumit oltiin saatu avattua. Oikea puoli jäi yhä hieman ylemmäksi, mutta se parin sentin vinous hävisi. Hieroja neuvoi venytykset minulle, jotta voin niitä kotona jatkaa muutaman päivän päästä. Toissapäivänä ekan kerran yritin kotona, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun Sora oli liian vekkulilla tuulella. Tänään sain venytettyä kaikki jalat, joskaan en varmaan ihan täysin esimerkin mukaisesti.

Voin kyllä sanoa, että harvasta asiasta olen ikinä maksanut tämän verran näin mielelläni! (Tämä ensikäynti oli kalliimpi eli 55e, jatkokäynnit 40e, joka viides käynti puoleen hintaan.) Oli aivan ihanaa nähdä miten Sora rentoutui ja miten hyvää hieronta sille teki. Sehän ei ole enää ontunut, eikä alkukantaisena koirana muutenkaan mielellään näytä kipuja. Takajalkojen liikkeiden epäpuhtauttakaan ei huomaa, jos ei oikeasti osaa katsoa, eli niin pienistä merkeistä on kyse. Ja silti Sora oli aivan jumissa. Jo yhdellä hierontakerralla saatiin paljon aikaan. Seuraava hieronta varattiin 2,5 viikon päähän.

Sora ja minä lähdimme hieronnasta hyvillä mielin. Sora vietti loppupäivän leväten rentoutuneena, kävimme tekemässä useamman lyhyen pissilenkin. Ja Sorahan siis teki neljät (!) pissat sinä päivänä. Normaalisti tekee vain kahdet ja juo vähän, mutta nyt osasi heti mennä itse vesikupille ja hieronta teki tehtävänsä.

Soran hyvästä fiiliksestä kertoi myös se into, jolla se eilen meni Aaltotassuun ensimmäiseen uintiin. Sora -kiljui- onnesta paikan pihalla, kun käytin sitä ulkona ennen sisälle menoa. Tuttu hierojatäti oli sisällä vastassa ja Sora oli riemuissaan. Riemu kyllä vaihtui nopeasti pieneen järkytykseen, kun vein Soran suihkuun. Sitä se ei osannut yhtään odottaa, luuli tietysti menevänsä hierontaan. Suihkutin Sorasta pahimmat irtokarvat ja sitten se sai uintiliivit päälle. Kylpylästä sai noutajahihnan käyttöön, joten omaa nahkahihnaa ei tarvinnut kastella. Kävimme jo hierontakäynnilla kurkistamassa noin 10 kertaa 5 metristä allasta, joten Sora osasi sinne hyvin mennä ramppia pitkin. Liukasta ei ollut missään. Näytimme sille leluja ja hetken kuluttua tuttu ja turvallinen täti kantoi Soran altaaseen ja ohjasi sitä siellä. Minä menin Soraa vastaan altaan reunalle ja tsemppasin sitä, kun se otti elämänsä ensimmäiset kunnon uintipotkut silmät pyöreinä ja nenä tuhisten. Kävelin altaan ulkopuolella Soran edessä sen tehden uintikierroksensa, ja sitten takaisin ramppia myöten ylös. Sora läähätti ja puuskutti, käsitteli pienessä mielessään mitä oikein tuli tehtyä. Ja sitten ihmiset vielä leikki palloilla ja innosti mukaan leikkimään, niin olihan se hassua. Hetken aikaa meni ennen kun Sora rentoutui, ja lähti leikkiin mukaan. Sitten se pääsi takaisin uimaan.

Sora kävi uimassa useita lyhyitä pyrähdyksiä, ja aina sitten leikittiin rannalla. Koko ajan lyheni se aika, kun Sora innostui leluista, eikä silmät enää mennyt kuutamolle kun vietiin veteen. Lopulta Sora nouti rampilta majakkalelua, matalasta vedestä haki sen ja kiipesi rampin takaperin ylös. Siinä tuli hyvää lihastreeniä takajaloille, kun ylämäkeen peruutteli monta kertaa. Tämä leikki oli Soran mieleen ja lopulta uintihetki päätettiin siihen, kun Sora oli innoissaan ja hyvällä tuulella leikkimässä.

Sora ei mennyt itsenäisesti uimaan, mutta ensimmäiseksi kerraksi se suoriutui todella hyvin! Niin jännittävä paikka, ja Sora rentoutui taas - on se vaan niin mahtava koira. Tästä jäi hyvä mieli meille kaikille. Sitten vaan Sora joutui taas pikasuihkuun, mikä on sen inhokkijuttu. Sen jälkeen Sora tutustui kuivuriin, mikä piti kovaa ääntä, mutta ei ollutkaan sitten sen kummempi. Sora venaili hetken kun itse vaihdoin vaatteet (tästä hommasta ei kuivana selviä), ja kiljui kun meidän kahden metrin piipityksen esto väli kasvoi liikaa. On vähän mamin perään. Soralla oli kovasti asiaa tästä kaikesta oikeastaan vielä kotonakin. Ostin Soralle viiden kerran sarjalipun uintiin. (Tämä ensimmäinen kuntoutusuinti maksoi 20e ja jatkossa sarjakortilla 17,50e. Noin 15min uinnista on kyse.) Jatkossa olisi ihanaa, jos Sora pystyy uimaan pidempiä aikoja ja ehkä reipastuisi niin, että homma toimisi koirakavereidenkin kanssa. Nyt seuraava uintiaika on jo sunnuntaille, käymme muutaman kerran tiiviimmin jotta Sora tottuu touhuun.

Mulla ei valitettavasti ole kuvia kyseisestä paikasta, koska nautin hommasta mieluummin ilman kameraa. Tässä tyytyväinen uimari BOT-loimi päällä. :)